Blogimiittiristeilyn palaute, ideat ja vinkit

torstai 11. helmikuun 2010

Tässä vielä Blogimiittiristeilyn palautteiden viimeinen osa, ideat, vinkit ja toivomukset seuraavaa tapahtumaa varten. Edelliset osat voi käydä tsekkaamassa täältä: plussat, risut. Blogimiittien järjestäminen on täysin vapaaehtoista puuhaa – eli kuka tahansa voi järkätä miitin ja päättää itse paikasta, ajasta, ohjelmasta, keitä kutsutaan mukaan etsetera. Toivottavasti palautteiden yhteenvedoista ja erityisesti tästä vinkkiosiosta on hyötyä muillekin miittien puuhanaisille!

10

Ehdottomasti eniten vinkkejä tuli siihen, miten bloggareitten tutustumista ja yhteishenkeä olisi voinut lisätä. Erinomaisen hyviä ehdotuksia ovat mm: nimilaput tai muut tunnisteet kaikille bloggareille, esittelykierros auditoriossa heti tapahtuman alussa, workshop-tyylistä ohjelmaa ja yhdessä tekemistä, ruokailut vierekkäisissä pöydissä, hytit lähekkäin toisia, yhteistä iltaohjelmaa määrätyssä paikassa, leikkimielinen tietovisa tms. ryhmätoimintaa. Anonyymi-paneeli oli monen mielestä erinomainen juuri siksi, että siinä päästiin vähän keskustelemaan yhdessäkin.

9

Ohjelmaan toivottiin sekä monipuolisempia luentoja että asiantuntijavieraita ja enemmän paneelin tyyppisiä sisällöllisiä keskusteluja. Näytteilleasettajia olisi monen mielestä saanut olla enemmänkin, meikkausaikoja riittävästi kaikille ja muutenkin toivottiin, että näytteilleasettajien pisteissä olisi ollut enemmän toimintaa. Toki suuri osa myös kiitteli näytteilleasettajilta saamiaan asiantuntevia neuvoja ja ohjeita! Muutamassakin lapussa toivottiin esitystä Tukholman shoppailuvinkeistä menomatkalle. Kyseisiä kommentteja lukiessani tunsin kyllä piston sydämessäni… miten en tullut sitä ajatelleeksi!

8

Vaikeammin toteutettavia toiveita – ainakin jos puhutaan laivalla järjestettävästä blogimiitistä – tuli myöskin jonkin verran. Shoppailuaikaa Tukholmassa on se mitä on eikä laivan muihin matkustajiin (keski-ikäisiin ördääjiin…) juuri pysty vaikuttamaan. Osallistujamäärän rajoittamista toivottiin myös, lähinnä siitä syystä, että silloin tunnelma olisi intiimimpi ja tutustuminen helpompaa. Itse olen sitä mieltä, että tällaisiakin tapahtumia tarvitaan, joihin myös ”tuoreemmat” ja ”pienemmät” bloggarit ovat tervetulleita. Miten he ikinä pääsevät mukaan porukkaan, jos paikalle kutsutaan aina vain ne vanhat tutut? Maissa isomman tapahtuman järjestäminen on suht hankalaa, koska sopivien tilojen löytäminen voi olla kiven alla. Tästä syystä isomman miitin järjestäminen laivalla oli just paikallaan. Ja bonuksena tietty shoppailupäivä Tukholmassa!!

Itse tykkäsin hurjasti tavata kaikkia ja vaikken ihan kaikkien kanssa ehtinytkään jutella sen pidempään, oli ihan mahtava tutustua uusiin ihmisiin! Suurkiitokset seurasta! Olette upeita ihmisiä!! Toivottavasti tavataan pian uudelleen!!

Kaikki palautepostauksien kuvat Mikon (ja Stellan) kamerasta! Kiitos!


15 Responses to “Blogimiittiristeilyn palaute, ideat ja vinkit”

  1. Avatar eiole sanoo:

    Voisihan seuraava vastaavanlainen risteily alkaa Turusta; johan olisi enemmän aikaa shoppailla!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Eiole, totta – vaikka sitten pitäisi ottaa mukaan kaikki kamppeet, kun Turun reissuilla ei voi pitää samaa hyttiä mennen tullen…

  2. Oo olen päässyt kuvaan :) Kauheeta kun näytän vakavalle! Muttajoo, kiva lukea näitä muidenkin lähettämiä palautteita. Kiitos tosi paljon Minttu tästä, toivottavasti jatkossa saadaan vastaavia tapahtumia!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Moderndayhippie, toivotaan, että tulee paljon hyviä muotibloggaritapahtumia!

  3. Avatar Mii sanoo:

    No höh, mun mielestä olis just kiva jos nimenomaa maissa joku järjestäis isomman tapaamisen, ei tarttis sijottaa rahaa siihen että haluaa blogimiittiin. Tai ainakaan niin paljoa rahaa kun mitä tällaiseen risteilyyn uppoaa. Itsekään en tosin heti keksi sopivaa tapahtumapaikkaa..

    • Minttu Minttu sanoo:

      Mii, toivotaan, että joku keksii hyvän paikan, joka ei olisi kovin kallis! Ei kai se nyt ihan täysin mahdotonta ole!!

  4. Avatar Paula sanoo:

    Hei Minttu,
    Löysin blogisi sattumalta. Kiva tuttavuus.
    Missä päin Suomea olet syntynyt? kysyy utelias.

  5. Avatar Jenna sanoo:

    jeij myöskin kuvassa, en vaan voi tajuu miten voi näyttää tolta:D

  6. Avatar anonymous sanoo:

    kysyisin, sillä olen lähdössä pian tukholmaan, ovatko drdenim merkki siellä puolen lahtea halvempi kuin täällä?

    • Minttu Minttu sanoo:

      Anonymous, hmm, en kyllä tiedä, minkälainen hintataso Dr Denimillä on Suomessa, mutta täällä se on ainakin suht edullinen.

  7. Avatar Nimetön sanoo:

    Minulle ei nämä sisäpiiri jutut ole kiinnostavaa luettavaa.

    Muuten onnistunut uudistus ulkonäköön.

    Hyvää ystävänpäivää!

  8. Minttu Minttu sanoo:

    Anonymous, ajattelin, että näistä palautejutuista olisi iloa muillekin erilaisia tapahtumia järjestäville ihmisille. Mutta kaikki ei tietenkään voi tykätä kaikesta.

    Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

  9. Avatar Sini sanoo:

    Uu… Minäkin olen päässyt kuvaan.