Luksusvaatteita vuokrataan

sunnuntai 29. elokuu 2010

Tukholmassa avattiin viime viikolla mielenkiintoinen putiikki. Ihan keskustassa, Grev Turegatanilla sijaitsevan liikkeen tangot notkuvat toinen toistaan upeampia vaatteita, joiden niskalapussa lukee mm. Prada, MiuMiu, Dolce&Gabbana, Gucci etc. Täällä ei ole kuitenkaan tarkoitus shoppailla itseään vararikon partaalle, vaan jäsenyyteen perustuvalla diilillä ihanuuksia saa lainata.

Marlene Dietrich

Putiikin nimi on Sabina & friends ja ideana on tosiaan, että sen sijaan, että investoisit hyperkalliiseen merkkivaatteeseen, voit pitää sitä käytössäsi viikon verran.

Ajatus on mielestäni lähestulkoon erinomainen! Ei virhehankintoja, ei ahdistusta siitäkin kalliista vaatteesta, jolle ei lopulta ole niin kovin paljon käyttöä… Ja aina uudet vetimet päällä.

3 Sabina & friends 3

Ihan ensimmäiseksi koko lystin hinta tuntui pikkuisen korkealta. Liittymismaksu on noin 50 € ja sen lisäksi on vaihtoehtona kaksi eri ”tasoa”. Pronssisopimus maksaa noin 95 €/kuukausi ja se oikeuttaa vuokraamaan 4 vaatetta kuukaudessa, hopeasopimuksella saa käyttöönsä kuusi vaatetta hintaan 135 €/kk. Mutta sitten toisaalta – kuinka monta Pradan mekkoa tai Guccin jakkua tuolla hinnalla saisi? Ei tosiaankaan kovinkaan montaa…

2 Sabina & friends 2

Lainattuja vaatteita saa pitää itsellään viikon kerrallaan ja kemiallinen pesu sisältyy hintaan. Aika hyvä diili oikeastaan. Etenkin, kun vaikuttaisi siltä, että sekä erilaisia malleja että kokoja on varsin runsaasti saatavilla.

1 Sabina & friends

Ihan tasan tarkkaan en nyt ole vielä lukenut sopimustekstien ”pienellä präntättyä” osuutta, mutta muuten tuntuisi, että voisin jopa harkita jäsenyyttä… Olisihan se aika hauska pukeutua huikeisiin designer-vetimiin ilman, että sen takia tarvitsisi tehdä henkilökohtaista konkurssia.

Tällä hetkellä vaatteita voi lainata vain fyysisesti paikan päältä, mutta tarkoitus olisi, että lähiaikoina se onnistuisi myös netissä. Silloin varmaan vuokraus onnistuisi myös Suomeen. Tällä hetkellä Sabina & friends -kotisivulla on aika vähän infoa, mutta kannattanee seurata, mitä tuleman pitää.


4 Responses to “Luksusvaatteita vuokrataan”

  1. Teemu sanoo:

    Tosi mielenkiintoinen idea kyllä! Mutta pitääkö tuota kuukausimaksua maksaa jatkuvasti, eikö noita vaatteita voisi vuokrata johonkin kappalehintaan aina vaikka viikoksi esim. 50 e?

    Toisaalta vaikka aina onkin uutta päällepantavaa, niin kun alkaa miettiä, että jos 2000 e mekkoa käyttää vaikka sanotaanko hmmm 40 vuotta, niin päivähinnaksi tulee päivähinnaksi n. 13 senttiä ja viikkohinnaksikin vain 0,95 e. Joten eikö pidemmän päälle olekin halvempi sijoittaa omiin vaatteisiin, niitä voi sitten käyttää ihan milloin itse haluaa. :)

    Mutta juuri tuollatavalla juhliin yms. kun on rahat kortilla niin tuohan on ihan älyttömän kätevä! :) Tylsää pitää pienellä aikavälillä juhlissa, joissa liikkuu samaa porukkaa, yhtä asua.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Teemu, mun käsittääkseni tuon idea on juuri se, että ollaan pysyvämmin asiakkaina – eli se kai on suurin ero perinteisiin pukuvuokraamoihin.

  2. Jepsukka sanoo:

    Voi miten jännä asia! En ole kuullut tästä ollenkaan mitään, hassu sitten saada tiedon suomalaisesta blogista:)

    Riche on suosikki:) Ne ikkunat ovat niin hienot tällä hetkellä, taidan tehdä jotain samanlaista kotiini.

  3. Minttu Minttu sanoo:

    Jepsukka, juu, Richen lilla baren on ihan suosikki! :D