Värien ilotulitusta…. not!

perjantai 28. tammikuu 2011

Näin alennusmyyntien ”loppurysäysten” aikaan alkaa vihdoin tuntua siltä, että on mahdollista tehdä ihan oikeita löytöjä. Jouluinen Costa Rican reissu herätti sisimässäni piileksivän sateenkaarivärejä estoitta rakastavan ikuisen kaksitoistavuotiaan. Paluu omille leveysasteille palautti myös shoppailurutiinit raiteilleen. Väriskaala ainakin on riehakkaan musta… :D

Aleshoppailusaaliini yhteishinta oli tasan 499,- kruunua. Ovh. hintaan sama kasa olisi maksanut piirun yli 2100,- kruunua. Näppäränä tyttönä räknään tuosta vain, että aleprosentti oli noinabout 77%. That’s what I call SALE! :)

Zara-mekko

Zarasta löytynyt musta neulemekko on ainoa, jonka kohdalla vähän emmin. Oikeastaan päätin jo, että vien sen takaisin. Kaapistani löytyy jo melkein samanlainen – ehkä vähän kivempikin – Stockalta hankittu musta neulemekko. No, öppet köp -aika ehti mennä umpeen, kun vietin tämän viikon petin pohjilla pahalaatuista plunssaa potien. Niinpä päätin asennoitua uudelleen ja tuumata, että hyviä, naisellisia, mustia neulemekkoja voi olla kaapissa useampikin. Stockan mekolle on ollut niin paljon käyttöä, että kyllä tämäkin tulee varmasti olemaan hintansa väärti.

MTWTFSS sifonkipaita

MTWTFSS:n ihana sifonkipaita lumosi kaksijakoisuudellaan. Toinen puoli on mitoitukseltaan kunnollinen ja rehti kauluspaita – toinen hulvaton lepakkoliuhu. Tunnen syvää sukulaissieluisuutta löytöäni kohtaan! Meille tulee vielä niin kivaa yhdessä…

MTWTFSS neuletakki

MTWTFSS:n neuletakissa on vähän samaa kunnollisen ja kapinallisen synteesiä kuin sifonkipaidassakin. Porvarillinen twinset-tyylinen neule on pimpattu ylisuurilla kristalleilla ja epäsymmetrisillä etuliuhukkeilla. Plussaa myös materiaalista – villa, angora ja viskoosi voittavat polyamidin.

MTWTFSS haalari

Alelöytöjeni väri-iloittelusta vastaa MTWTFSS:n tummansininen mikrokuituinen haalari. Haalari ehti jo edustaa kunnialla erinomaisen pitkäksi venähtäneen päivän blogireissun aikana. Rennonlinjakkaan mallin lisäksi tykkään tosi paljon hiotun mikrokuidun urheiluvaatteita muistuttavasta tunnusta.

Ensiviikon muotiviikkorähinöissä varmaan ainakin osa uutukaisista pääsee tositoimiin. Olen myös Pyhästi Päättänyt laittaa joka päivä herätyskellon soimaan puoli tuntia aikaisemmin, että saisin vähän rotia täysin retuperällä olevaan päivänasu-raportointiin… Saas nähdä miten Mintun käy! ;D


4 Responses to “Värien ilotulitusta…. not!”

  1. Avatar Elina sanoo:

    Tuli vaan mieleen, että susta saattaisi olla hieman enemmän apua tässä mun ongelmassa kun meijän oposta. Mulla on nimittäin haaveissa lukion jälkeen muuttaa Tukholmaan ja opiskelukohteena olis just toi muotitiede mitä säkin opiskelet :) Mulle on kuitenkin jääny just hieman epäselväksi että pistikö mun lukiosta suoraan tulleena hakea johonkin muuhun programiin vaikkapa mediastudieriin että pääsisin opiskelemaan sitä muotia sitten vai voinko hakea suoraan lukemaan muotia ja täydentää sitä vaan sitten vaikkapa jollain kielellä? ja toiseen ongelmaan törmäsin siinä että kandidat programiin ei pääse suoraan vaan sihen tarvitaan se modevetenskap GN 60hp 60hp ja sen lisäks viel kaks jotain eri 15hp kurssia, en oikeen ymmärtänyt mitä tällä tarkotetaan :) Toivottavasti sait selvää mitä haen tällä ja toivon suuresti, että pystyisit edes pikkasen valasemaan tätä asiaa mulle, olis vaa aivan huippua että pääsisin suoraa lukemaan muotia ilman mitään kiertoja :)

  2. Minttu Minttu sanoo:

    Elina, moimoi. Muotitieteen opinnot ovat kovasti muuttuneet niistä ajoista, kun itse olin aktiivisesti mukana. Silloin aluksi tarjottiin vain muutaman (muistaakseni viiden) opintoviikon peruskurssia ja sitten maisterikurssia, jolla itse olin. Nyt käsittääkseni kursseja on tosiaan paljon enemmän, mutta taitaa olla niin, että ihan koko tutkintoa ei edelleenkään pysty muotitieteellä suorittamaan. Kaikkein parasta olisi, kun tutkisit laitoksen kotisivut: http://www.fashion.su.se/ – sieltä löytyy myös yhteystiedot laitoksen omaan opinto-ohjaajaan, joka varmasti tietää ehdottomasti parhaiten, mikä on tämänhetkinen tilanne. Tsemppiä vaan sulle kovasti!! :)

  3. Avatar tuike sanoo:

    Hienoja löytöjä, Minttu!