Ompelukerhossa tapahtuu – Burda 1/2012

perjantai 03. helmikuu 2012

Tällä viikolla tuli kauppoihin tämän vuoden ensimmäinen Burda. Kuten vuodenvaihteessa lupasin hankin lehden heti, kun se ilmestyy ja raportoin sisällöstä sekä valkkaan jonkun kivan mallin toteutettavaksi.

Itseäni ärsyttää muuten suunnattomasti se, että kaavalehdet on pakattu muovikelmuun! (vaikka en kyllä oikeasti ole mtenkään helposti ärsyyntyvää sorttia!! :D) Kaavalehdet kun ostetaan nimenomaan kaavojen – eli tarjolla olevien mallien vuoksi, joten olisi tosi tärkeää nähdä etukäteen, onko kalliin lehden hankinta aiheellista. Ymmärrän kyllä, että muovit ovat suojaamassa, etteivät lehden välissä olevat kaava-arkit häviä tai vahingoitu. Eli olen täysin tietoinen siitä, että ärsyyntymiseni on ihan turhaa – tuskin itsekään ostaisin kaavalehteä ilman suojapussia. :D

Vuoden ensimmäisessä Burdassa on mielestäni tosi paljon hyviä peruskaavaksi käyviä juttuja ja erittäin monta ns. helppoa mallia, jotka sopivat myös vähän vähemmän ommelleellekin.

Peetun suosikit lehdessä on Lovely Lingerie -sarjan toppi ja pikkarit.

Alusasuja en ole koskaan tehnyt itse ja jotenkin tuntuu, että kotivehkeillä on aika mahdoton saada yhtä sileitä ja iholla mukavan tuntuisia saumoja aikaiseksi kuin juuri sitä varten kehitellyillä tehdaskoneilla. Tuo toppiosa on kuitenkin mielestäni aivan erityisen hyvä perusmalli kaikenlaisten korsettivetiemien tekemiseen. Siis kaikki kesä- ja juhlamekot olkaimilla tai ilman, voi rakentaa tuon päälle…

Lupaavien osastoon laitoin myös rypyttämällä ”drapeeratun” (oikea drapeeraus tehdään käsin laskostelemalla) epäsymmetrisen mekon. Jostain syystä kuvittelin tuon toinen-olkapää-paljaana -trendin hyvin nopeasti ohimeneväksi, mutta omaa silmääni malli miellyttää kovasti edelleen.

Lehdestä löytyi myös tosi monta kivaa juttua +kokoisina. Esimerkiksi tuon kimonon haluaisin toteuttaa. Keväämmällä siitä saisi oivan takin korvikkeen – eikä tuollaisen melko suoran mallin kaavan pienentäminen ole mikään ylivoimainen juttu.

Ensimmäisenä toteutuslistalle päätyivät kuitenkin kietaisutoppi ja ja kynähame:

Tarkoitus olisi siis toteuttaa mallit as soon as possible, niin että jos lopputulos miellyttää silmää myös ruudun sillä puolella, ehtii lehden vielä hankkia itselleen ilman mitään erikoiskommervenkkejä. Tosin tämän viikonlopun ja ensi viikon ohjelma näyttää sen verran bookatulta, että ompeluhommat jäävät ensi viikonlopulle. No, Burda 1-2012 on myynnissä vielä kolme viikkoa, niin että eiköhän tässä ehditä.

Ompelukerhoprojektin ensimmäiset mallit valitsin ihan sillä perusteella, että tuollaisia helppoja toimistoon kelpaavia vaatteita tarvitsen kipeästi garderobiini. Ilokseni – ja toivottavasti teidänkin iloksi – huomasin, että molemmat mallit ovat saaneet ”helppo ommella” -leiman ja kynähameesta on jopa seikkaperäinen ompelukoulu lehdessä. Suurin haaste näissä taitaa olla tuo kieli… Mutta muistakaa, että Mintulta voi aina kysyä neuvoa ja vinkkiä!!


4 Responses to “Ompelukerhossa tapahtuu – Burda 1/2012”

  1. MouMou sanoo:

    Ihana kietaisutoppi! Kun vaan osaisi itse tehdä.:)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Moksu, tuon kietaisutopin ompelun pitäisi olla tosi helppoa. Mä voin laittaa tänne sellaisen ”kietaisutoppi for dummies” -tutoriaalin. Onhan sulla ompelukone käytössä??

  2. Elina sanoo:

    Kivalta kuulostaa jo etukäteen ompelukerhoideasi :) Itse en osaa ommella koneella ollenkaan, mutta kovasti toivon että jonain päivänä oppisin. Innolla jään siis odottamaan ja inspiroitumaan.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Elina, tervetuloa mukaan ompelukerhoon! Tarkoitus olis nimenomaan, että nekin, jotka ei ole aikaisemmin ommellut, saisi vinkkejä, miten päästä alkuun…