7 – Recovering a Sense of Connection

tiistai 29. toukokuu 2012

Kateus – tuo yksi kammoksutuimmista luonteenpiirteistä ja varsinkin suomalaisten perisynneistä, on mahdollista kääntää rakentavaksi voimaksi. Kateus on kompassi, joka oikein käytettynä näyttää suunnan mihin oikeastaan haluaisi olla menossa. Avuksi tarvitsee vain hyvän kartan, ja se kartta piirretään nyt!

Lisäksi mietitään, miten hyvä ja käyttökelpoinen ominaisuus perfektionismi oikeastaan onkaan. Ja miten sitä voisi paremmin tunnistaa omat haveensa, omat toiveensa ja sen tulevaisuuden, mitä kohti haluaa olla matkalla.

Source: imgur.com via Minna on Pinterest

 

 

Jo tuttuun tapaan tsekataan kuitenkin ensin, miten viime viikko meni.

Aamusivut

Monenako päivänä kirjoitit? Jos et kirjoittanut joka päivä, miksi et? Miltä kirjoittaminen tuntui? Muistiko unelmoida?

Pitkästä aikaa kirjoitin aamusivut ihan joka päivä. Jotenkin tuntuu, että olen päässyt niiden kanssa hyvään rutiiniin. Se on toisaalta hyvä, koska sivut tulee kirjoitettua ja se selvästi selventää ajatuksia. Toisaalta unohdan niitä kirjoittaessani käyttää ”tilausuutta hyväksi” ja luoda jotain uutta saman vanhan tilalle. Sivut toistavat aikalailla samaa kaavaa aamusta toiseen. Nyt kyllä tekisi mieleni tosiaankin luoda edes kuvitteellisia toiveskenaarioita siitä, mihinpäin haluaisin olla matkalla.

Taiteilijatreffit

Piditkö taiteilijatreffit tällä viikolla? Otitko minkäänlaisia riskejä? Mitä teit?

Äh. Viimeviikolla jäi kyllä taiteilijatreffit pitämättä. Jollei lasketa sitä reilun tunnin hetkeä, jonka nappasin kotitöiltä ja muilta velvollisuuksilta ja vetäydyin parvekkeelle ottamaan aurinkoa. Aina sitä ajattelee, että haluaisi tehdä jotain kivaa ja erilaista. Liian usein sitä vaan huomaa kaiken ajan hävinneen jonnekin…

Source: tumblr.com via Minna on Pinterest

 

 

Taiteilijatreffit ovat synonyymi vain itselle omistetulle ajalle. Inspiraatio ja ahaa-elämykset ovat siitä hankalia, että niitä ei voi oikein työskennellä esiin. Tärkeintä on pitää huolta itsestä, kohdella itseään kauniisti, antaa pieniä lahjoja ja iloisia hetkiä – ja kuinka ollakaan, inspiraatio ja hyvä mieli tulee vapaaehtoisesti luokse.

PERFEKTIONISMI

Täydellisen lopputuloksen vaatiminen ja sen odottaminen estää usein edes ryhtymästä toimeen. Kuitenkin tosiasia on se, että jos ikinä haluaa tehdä jotain hyvin, on pakko hyväksyä, että alussa on aina hankalaa. Pitäisi osata antaa itsensä tehdä ensin jotain huonosti, yrittää, vasta siten on mahdollista oppia ja tehdä haluamansa asiat hyvin.

Kirjoita lista 20 asiasta, joita tekisit, jos ei olisi pakko onnistua täydellisesti (tai edes onnistua).

Mintun listalta löytyy ainakin:

  1. laulaisin karaokea
  2. menisin balettiin
  3. julkaisisin piiroksiani

 

 

Järjestä itsellesi minitaiteilijatreffejä monta kertaa viikossa. Aloita vaikka kuuntelemalla 20 minuuttia lempimusiikkiasi kaikessa rauhassa, tekemättä yhtään mitään muuta. Älä pohdi mitään erityistä vaan anna ajatusten tulla ja mennä täysin vapaasti. Jo 20 minuutin rauhoittuminen voi olla aivan uskomattoman rentouttava kokemus!

TEHTÄVIÄ

Luo kotiisi jokin ihana tuoksu leipomalla, tuoksukynttilöillä, laittamalla ruokaa, suitsukkeilla, tuoreilla kukilla – mikä sinua itseäsi miellyttää eniten.

Pukeudu lempivaatteisiisi jonain päivänä ilman mitään erityistä syytä – siitä huolimatta, vaikka ne tuntuisikin vähän liian hienoilta. Pääasia, että tunnet itsesi ihanaksi.

 

 

Inspiraatiokollaasi

  1. Hanki tai etsi kotoa vähintään kymmenen eri lehteä, joita voit käyttää kollaasin tekemiseen.
  2. Aseta aikarajaksi 20 minuuttia.
  3. Revi 20 minuutin aikana irti lehdistä kaikki kuvat, jotka jotenkin kuvastavat elämäsi kiinnostuksen kohteita, tulevaisuuden haaveita ja toiveita.
  4. Ota mukaan myös kaikki sellaiset kuvat, joista tykkäät ilman sen kummempaa syytä.
  5. Hanki iso sanomalehden aukeama.
  6. Liimaa repimäsi kuvat kollaasiksi sanomalehdelle niin, että lopputulos näyttää sinusta kivalta.
  7. Laita valmis kollaasi johonkin (seinälle, kaapin oveen, ilmoitustaululle) niin, että voit katsella sitä aina, kun haluat.

TEHTÄVIÄ

Kirjoita nopeasti lista viidestä lempparielokuvastasi. Onko niissä jotain yhteistä? Pystytkö näkemään kollaasissasi teemoja, jotka toistuvat lempielokuvissasi?

Kirjoita lista asioista, joita luet mielelläsi. Millaisista kirjoista tykkäät? Onko näillä jotain yhteistä kollaasisi kanssa?


KATEUS

Kateus sumentaa pahimmillaan näkökentän aivan täysin. On helppo uskoa, että joku toinen on kaapannut kaiken maailmankaikkeuden ilon, onnen, menestyksen, kuuluisuuden, kauneuden, varakkuuden ja hyvän tuurin. Ja jos kerran kaikki on mennyt niin eihän silloin jää mitään minulle. Kateuden tunne yrittää väittää, että ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin olla kateellinen. Tästä huolimatta ja varsin nurinkurisesti kateus voi myös näyttää tien todelliseen vapauteen.

 

 

KATEUSKARTTA

Kateuskartassa on kolme saraketta. Ensimäiseen sarakkeeseen kirjoitetaan jokaikinen ihminen, jolle olet pikkuriikkisenkään kateellinen – jokainen omalle rivilleen. On oma etu olla mahdollisimman inhorealistinen tässä. Eli listalle vaan kaikki puolitutut, joiden upea kämppä aiheuttaa kateuden väristyksiä, kollega, jonka urakehitys vaikuttaa epäoikeudenmukaisen menestyksekkäältä ja kauempaa kadehtimasi henkilöt, joilla tuntuu vain yksinkertaisesti olevan kaikkea.

Toiseen sarakkeeseen eritellään pikkutarkasti kaikki syyt, miksi kukin ensimmäisessä sarakkeessa mainituista henkilöistä aiheuttaa kateutta. Jälleen kannattaa olla pikkutarkka – on hyvä muistaa, että nyt piirretään karttaa, ei moralisoida!

Kolmas sarake on vaikein. Siihen tulee kirjoittaa kaikki pienet ja suuret asiat, mitä mieleesi tulee, jotka voisit tehdä itse saavuttaaksesi saman kuin kateutesi kohde. Saat suurimman hyödyn kartastasi, kun olet konkreettinen. Ihan niinkuin oikeassakin kartassa, pitäisi tässäkin löytyä kaikki polkujen mutkat. Summittainen suunta ”pohjoiseen” ei paljon kartassa auta.

Eli, jos ensimmäisessä sarakkeessa lukee esim. Lady Gaga, toiseen sarakkeeseen eritellään onko vaatteet, tyyli, laulutaito, esiintymiskyky, elämäntyyli vai kaikki nämä, jotka aiheuttavat kateutta. Kolmanteen sarakkeeseen ei kannata kirjoittaa ”tule menstyneeksi”, vaan konkreettisia asioita, joita edes teoriassa voisit toteuttaa tyyliin: hanki Alma-tädin 70 v. synttäreille pihveistä väsätty mekko ja kengät joilla ei voi kävellä – esmes…

Varmaan jo tässä karttaa tehdessä alkaa pikkuhiljaa kirkastua, miten sen kanssa voi suunnistaa selkeämmille vesille!

Tämän viikon viimeinen – ja ehkä kaikkein tärkein – tehtävä näkyy tuossa yllä. Kohtele itseäsi kuin olisit maailman arvokkain asia – se tekee vahvaksi! Itsensä kovistelu ja kurittaminen on ehkä tämän meikäläisen luterilaisen maailmankasvatuksen näkemys oikeasta tavasta kohdella itseään. Se tekee elämästä helposti ilotonta suorittamista.

Tämän viikon tavoitteena siis unohtaa epätuottava ja rajoittava perfektionismi, kääntää kateus positiiviseksi voimaksi ja kohdella itseään kuin maailman arvokkainta asiaa. Aika ihania asioita oikeastaan. Vähänkö kivaa aloittaa uutta viikkoa tällaisten ”velvollisuuksien” kanssa!

Kaikki vanhat kurssikerrat löytyvät täältä: The Artist Way


4 Responses to “7 – Recovering a Sense of Connection”

  1. Avatar Kati sanoo:

    Kiitos Minttu hyvästä postauksessta. Tuo on sellaista asiaa, että varmaan lähes jokaisen suomalaisen olis hyvä lukea ja totetuttaa…

    Edellisiin postauksiin liittyen: Mä ajattelin kans kokeilla tuota Carmexia kun kerran olet testannut ja hyväksi havainnut. Voitko uskoa, että sitä saa meidän ”halppis” RobinHood kaupasta!

    Hyvät shoppailut oli sulla;) Etenkin tykkäsin niistä sini-valkoisista korinpohjakengistä… Täytyypä lähteä shoppailukierroksella:D

    Kiitos hyvistä postauksista ja ah niin hauskoistkin. Kiva muutes kun pääsit tapaamaan Jaakkoa! Se on musta niin symppis<3

    Mukavaa loppuviikkoa! Eiks niin voi jo sanoa kun on jo keskiviikko, hih

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hyvää loppuviikkoa sinullekin – kyllähän sitä jo näin keskiviikkona sopii toivotella! Ja tosi mukava kuulla, että tykkäät blogistani!

  2. Avatar Kati sanoo:

    No hej taas, kävin hakemassa huulirasvan,etkä kyllä turhaan kehunut;) Laitan omaankin blogiin siitä. Käyhän kurkkimassa jos/kun ehdit;)

    • Minttu Minttu sanoo:

      No eikö olekin! Ja tosiaan niin kätevää, kun sitä voi ostaa ihan tavallisella kauppareissulla.

      Olen kyllä käynyt lukemassa blogijuttujasi useamminkin! Ihanan leppoisa tunnelma ja kivoja elämänmakuisia kuvia sinulla – tykkään kovasti. Välillä tulee vain kovin hakea olo, kun itselläni on nuo pikkulapsi-ajat jo kokonaan ohi…