Iloisia jälleennäkemisiä

keskiviikko 29. elokuun 2012

Eilinen muotiviikkopäivä tarjosi monia hienoja hetkiä.

Odotin kovasti The Local Firmin näytöstä ja suureksi ilokseni mallisto – ja koko meininki – jätti oikein hyvän maun suuhun. Yleisilme oli taattua kerrostettua harmaan, grafiitin, hiekan ja armeijanvihreän sävyissä toteutettua urbaani heimo -tyyliä. Vaikka vaikutteita olikin haettu grungesta, 90-luvun rave-kulttuurista ja stailauksessa viittauksia safari-tyyliin (!!), oli yleisvaikutelma positiivinen ja energinen. En tiedä miten paljon omiin fiiliksiini vaikutti, että yksi 90-luvun suurista supermalleista, ihana Emma Wiklund, marssi pitkästä aikaa catwalkilla.

 

Ei kyllä ikinä uskoisi, että ollaan Emma Wiklundin kanssa käytännössä saman ikäiset! Wau!! Virallisista pressikuvista ei löytynyt yhtään kuvaa Wiklundista, joten nämä kaksi kuvaa on lainattu Rodeolta

Toinen suuresti ilahduttanut jälleennäkeminen oli Diana Orvingin näytöksessä. Hän ei ole mukana muotiviikoilla joka sesonki – ja täytyy tunnustaa, että niin kovasti kuin haluaisinkin hänen mallistoistaan tykätä, pari-kolme viimeistä näytöstä ovat jättäneet aika viileäksi. Eilen esitelty mallisto toi tunteen, että Diana Orving on ottanut pari askelta taaksepäin. Tai oikeastaan paremminkin – ja positiivisemmin – palannut takaisin juurilleen.

 

 

Diana Orving nostettiin aikoinaan yhdeksi ruotsalaisen muotisuunnittelun superlahjakkaista ihmelapsista. En tiedä, miten hän siihen suhtautui, mutta nyt tuntuu, että nyt kriitikkosuosikin paineet alkavat helpottaa: SS 2013 mallisto hengittää kevyesti ja ilmavasti. Leikkaukset ovat kauniita, naisen vartaloa hyväileviä. Jopa printtikuoseissa voi aistia sen syvyyden ja helppouden, jota ei ole pitkään aikaan nähty.

Ei kai tarvitse sanoa, että huolisin noin jokaikisen vaatteen Diana Orvingin uudesta mallistosta omaan garderobiini?? :)

Illan päätteeksi painuttiin vielä Råliksen skeittiparkkiin Cheap Mondayn näytökseen. 

Cheap Monday on aina kekseliäs näytöspaikkojen valinnan suhteen. Pimeässä elokuun yössä pitkin skeittirataa valospottien loisteessa kiertelevät mallit olivat varsin vaikuttava näky. Kokonaiselämyksestähän tässä on kyse…

Tänään onkin SS2013- muotinäytösviikon viimeinen päivä. Iloiset jälleennäkemiset toivottavasti jatkuvat, sillä Camilla Norrback (joka on näköjään lyhentänyt brändinsä nimen muotoon ”Norrback”) on mukana todella pitkästä aikaa. Muotiviikon päätösnäytöksestä vastaa nyt jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Tiger of Sweden. Pikkuisen hykerryttää myös nähdä uunituore tulokas Mes Dames, joka on onnistunut luomaan aikamoisen mediakuhinan ympärilleen ihan tässä viimeaikoina.

Diana Orving & Cheap Monday photographs are property of ASFB and copyright Kristian Löveborg


Comments are closed.