Sushi Dinner

sunnuntai 26. elokuun 2012

Kyllä kai se nyt on sitten taivuttava ja sanottava kesälle heipat. Viimeisen virallisen kesäkuukauden viimeinen viikonloppu meni vaihtelevissa tunnelmissa. Sää oli vähintään yhtä vaihteleva. Välillä paistoi aurinko ihanasti, välillä taas ukkosti ja satoi kaatamalla. Ja kyllähän se aikas syksyiseltä vaikuttaa, kun aurinko laskee vastapäisten talojen taakse jo reilu pari tuntia aikaisemmin kuin keskikesällä.

Tänään siis hyvästeltiin kesä ja pantiin samalla peukut pystyyn ja sormet ristiin ja kaikki muutkin toivomusluut riviin, että saataisiin pitkä, aurinkoinen ja lämmin syksy. Muistan kyllä jonain syksynä grillanneeni tyytyväisenä ulkona vielä lokakuun viimeisenä viikonloppuna – eli ei tässä nyt kannata vielä millekään syysmasennukselle antaa valtaa.

Illalliseksi nautittiin alakerran sushi-mestasta haettuja herkkuja – kyytipoikana Karkin tuliaisiksi tuoma herkullinen rosé viini.

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna alkaakin sitten vihdoin Tukholman muotinäytösviikko – mahtavaa! Yritän raportoida kuulumisia ja fiiliksiä paikan päältä aina, kun vaan ehdin koneen ääreen. Aika hektistä tulee kyllä varmaan olemaan, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, mutta ainahan sitä voi napsaista pienen bloggailuhetken vaikka sitten yöunista!


Kampaamokäynti from HELL

lauantai 25. elokuun 2012

Yksi tuore super-blondi täällä vaan moi… Ei mennyt tämänpäiväinen kampaajalla-käynti ihan niin sanotusti putkeen. Tai, jos nyt pikkiriikkisen täsmennän – en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ja turha kai erikseen mainita, että en ole erityisen tyytyväinen (lue: olen superpettynyt) lopputulokseen. Olen täällä nieleskellyt uutta lookiania päivän mittaan ja nyt tuntuu, että on vaan ihan pakko avautua täällä blogissakin.

Nyt siis seuraa pahaa hius- ja kampaaja-aiheista tilitystä. Kuvituksena on otoksia Mintun hiuksista tämänpäiväisen kampaamokäynnin jälkeen. Jos kyseisistä kuvista saa sellaisen käsityksen, että kuvattavana oleva henkilö on itkenyt, se saattaa johtua siitä, että hän on. Bloggari kuitenkin hymyilee reippaasti ja tietää varsin hyvin, että maailmassa on huomattavasti suurempiakin murheita kuin yhdet liian vaaleaksi vaalennetut hiukset.

 

Tarkennukseksi: en ole erityisen tunneherkkä ulkonäköni suhteen – ja hiuksetkin saavat usein olla vähän miten sattuu. Kuitenkin hiusten värisävy on tullut aikaa myöten yhä tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi. Olen kokeillut aikoinani kaikki sävyt vitivalkoisimmasta vetyperoksidiblondista porkkanan-oranssin ja kylmän mahonginpunaisen kautta yönmustaan, mutta nykyisin yritän pitäytyä aika luonnollisissa, vaaleahkoissa lämpimänruskeissa sävyissä.

Jostain syystä suhde kampaajaan on itselleni paljon henkilökohtaisempi ja tärkeämpi kuin esimerkiksi suhde hammaslääkäriin, gynekologiin tai hierojaan. Kuvaavaa on, että ainakin pari vuotta Tukholmaan muuttamisen jälkeen kävin edelleen Tampereella Tukkateekissä kampaajalla.

Sen jälkeen, kun luottokampaajani Tamperen Tukkateekissä lähti  jatkokouluttamaan itseään Lontooseen, päätin, että on aika löytää Tukholmasta joku säällinen paikka, jossa voi käydä huollattamassa kuontaloaan säännöllisesti.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen testannut yhtä sun toista. Täkäläiset hyper-kalliit hipster-kampaamot tuli koluttua toissa-edellisen työpaikan kollegoiden suositusten perusteella. Useimmat olivat ihan ookoo, mutta kun maksaa niitä summia, mitä kampaajalla käyminen täällä parhaimmillaan maksaa, olisi tosi kiva, jos fiilis olisi jotain muuta kuin ihan ookoo.

Lukuisien kokeilujen jälkeen jumituin muutamaksi vuodeksi Björn Axénin Urban – kampaamoon. Sain muistaakseni heti ensimmäisellä tai toisella käynnillä kampaajakseni aivan loistavan tyypin. Hän ei jankuttanut niitä niin monille kampaajille tyypillisiä kysymyksiä väkinäisen keskustelun toivossa.  Kyseinen tyyppi oli myös siitä äärimmäisen harvinainen, että hän sekä leikkasi että värjäsi aivan taivaallisella taidolla. Sitten kävi niin, että hän päätti perustaa oman yrityksen jossain kaukana förortenissa. Sain kyllä puhelinnumeron sinne – ja tänään, jos koskaan, kadun, että en pannut numeroa tarkemmin talteen.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi käymistä Urbanissa, vaikka ihana kampaajani olikin ottanut hatkat. Testasin valehtematta kaikki paikan kampaajat senior hair stylist and excellent whatever -tyypeistä paikan harjoittelijoihin. Parhaimmillani olin vain väljähtyneen laimeasti tyytyväinen – ikinä koskaan (enää) en poistunut ko. paikasta rehellisesti ja vilpittömästi tyytyväisenä.

Reilu vuosi sitten Karkki, joka silloin vielä asui kotona, kävi aivan ex-tempore tässä meidän lähellä olevassa kampaamossa värjäämässä ja leikkauttamassa hiuksensa. Lopputulos oli aivan fantastisen hieno! Koko helahoidon hinta oli noin tuhat kruunua sisältäen vaalennettujen hiusten proteinihoitoampullit sun muut. Karkki ei ollut huomannut ottaa kampaajan nimeä ylös, mutta sanoi, että kyseinen naispuolinen henkilö puhui tuskin lainkaan ruotsia ja muuten todennäköisimmin venäjää.

Koska en ollut ollut mitenkään erityisen tyytyväinen Urbanin aikaansaannoksiin sen jälkeen, kun ihana rastatukkainen luottokampaajani lähti omille teilleen, olin hyvinkin avoin ajatukselle, että kokeilen jotain ihan muuta. Urbanilla pelkkä tyvivärjäys maksoi pari vuotta sitten noin 1800 kruunua (= 200 €) ja väri + latvojen trimmaus noin 2200 kruunua (250 €). Tuumasin, että koska tiedän aivan tismalleen, mitä haluan ja koska en ole muuttamassa sen paremmin leikkausta kuin väriäkään, voisin säästää aika pitkän pennin, jos siirtyisin Urbanista korttelikampaamon asiakkaaksi.

Ensimmäisellä kerralla toki jännitti, että mitähän tästä nyt mahtaa tulla… En luonnollisestikaan saanut kampaajakseni samaa, venäjää puhuvaa neitoa, mutta nuoren oloinen vahvanäppinen tyttö ylitti kyllä kaikki odotukseni. Mikään kaksinen leikkaaja hän ei todellakaan ollut, mutta värjäysvärisilmää löytyi sitäkin enemmän. En käy kampaajalla kuin muutaman kerran vuodessa, mutta kyseinen neitokainen ehti värjätä hiukseni kuitenkin varmaan viisi-kuusi kertaa. Jokaikinen kerta poistuin paikalta erittäin tyytyväisenä hiuksistani löytyvään väriin. Hintaa koko lystille tuli noin 500 kr (800 kr, jos myös latvat tasattiin). Eli ei juuri mitään.

Tänään päivällä olin innoissani menossa saman neitokaisen käsittelyyn. Mutta kuinkas kävikään. Kun saavuin paikalle herttainen ja hyvin treenattu nuori mies selosti, että vakikampaajani on lopettanut ja hän hoitaisi homman tänään. Kysyin ihan ensimmäisenä, että kai hänellä on minun asiakaskorttini, josta selviää, mitä väriseosta hiuksiini on aikaisemmin laitettu. Jees, jees, hän vastasi, samma färg, samma färg. Tuumasin, että mitäs tässä hötkyilemään. Jos kerran oikea väri löytyy kortista ja tarkoitus ei ole leikata – niin että mikäs hätä tässä on.

Pikkuisen epäillen katselin kampaaja-herran värikuppia. Sen verran pitkä kokemus on ehtinyt kertyä näistä värjäilyhommista, että siniseen taittava vitivalkoinen tarkoittaa yleensä erittäin vaaleaa sävyä. Kysyin vielä uudestaan, että onko tosiaan kyseessä sama väri, mikä löytyy kortistani. Vastaukseksi sain: jees, jees, samma färg, samma färg. Joten päätin rentoutua vaikka sitten väkisin.

Kampaaja-herra oli hyvin innokas keskustelemaan ja hyvin pian tajusin, että hänen ruotsinkielen taitonsa on lievästi sanottuna rajallinen. En yleensäkään pidä tyhjää jauhavista kampaajista (missä oot töissä, onko sulla lapsia, mitä sä harrastat, ookko ollu lomalla…) vaan kaikkein mieluiten syvennyn ultimate-kampaaja-paheeseeni eli öö-luokan juorulehtien lukemiseen. Tavallisesti näkyvä (muka) lehteen syventyminen hiljentää puheripulisemmankin kampaajan, mutta tämä nuori herra jaksoi sinnikkäästi viritellä keskustelua.

Tai paremminkin sanottuna ”keskustelua”. Olen tottunut siihen, että kampaajat kommentoivat a) miten pitkät hiukseni ovat, b) kuinka hurjan paksut hiukseni ovat ja c) miten kivasti hiukseni ovatkaan luonnonkiharat. En ota tätä minään henkilökohtaisena kehuna vaan ennemminkin ajattelen, että heidän työhönsä kuuluu myös se, että he haluavat asiakkaan tuntevan olonsa hyväksi ja hienoksi. Ja nämä nyt ovat niitä asioita, joita minulle voi sanoa – ne ovat varmasti jossain määrin totta, mutta en todellakaan kuvittele, että hiukseni olisivat jotenkin poikkeuksellisen pitkät, paksut tai ihanasti luonnonkiharat.

Ehkä kyseessä oli erittäin monimutkainen sosioantropologinen ongelmakohtaaminen, mutta kun varsin huonosti ruotsia puhuva tämänpäiväinen kampaajani toisteli noin ziljoona kertaa, miten fantastiset hiukset minulla onkaan ja miten hänen mielestä pitkät vaaleat hiukset ovat niin hurjan kauniit, alkoi aivan järkyttävän epämukava olo hiipiä jäseniin. Siis täytyy sanoa, että hän ei ollut epämiellyttävä eikä lähentelevä ja yritin koko ajan tolkuttaa itselleni, että hän varmaan yrittää tehdä parhaansa sillä vähäisellä ruotsin kielen sanastolla, mitä hänellä on, mutta silti. Siis oikeasti olisi varmaan pitänyt olla tosi imarreltu, kun joku hädin tuskin kolmekymppinen selkeästi punttisalilla käymistä diggaava tumma egyptiläiskaveri yrittää tehdä vaikutusta. Spontaani reaktioni oli kuitenkin paniikki, mutta sekä kilttinä että sivistyneenä ihmisenä päätin käyttäytyä sekä kiltisti että sivistyneesti.

Väri ei ollut ollut kovin kauaa päässäni, kun minut viittilöitiin hiustenpesupaikalle (=huono merkki, värit vaikuttavat aina paljon pidemman aikaa kuin vaalennusaine). Ihan heti ei kuitenkaan alettu hiustenhuuhteluhommiin vaan herra kampaaja alkoi tarkastella kulmakarvojani. Joskus aikaisemminkin kulmakarvani on nypitty samanaikaisesti, kun väri vaikuttaa – niillä kerroilla on kuitenkin aina kysytty, että onhan se ok. Tämä nuori herra ei kysellyt mitään, mutta en kyllä alkanut vastustellakaan. Korkeintaan hiukan säpsähdin siinä vaiheessa, kun huomasin, että hän on ottanut partaveitsen aseekseen. Toisaalta olin kieltämättä kiinnostunut lopputuloksesta, sillä kulmakarvat on ollut omalla kohdallani aika laiminlyötyä periferiaa ja siksi olin halukas näkemään, mikä on jonkun muun näkemys siitä, miten varsin reheviä kulmakarvojani tulisi trimmata. Näissä kuvissa silmät on sen verran turvoksissa pienistä tunteenpurkauksista, joita en voinut tänään välttää, joten varmaan on parempi, että arvioidaan kulmat, kun tilanne on paremmin rauhoittunut?

Kun päädyimme pesupaikalta takaisin tuoliin ja peilin eteen, olin tikahtua siihen paikkaan. Tajusin samalla sekunnilla, että olin saanut jonkun super-blondin tyvivärin normaalin keskiruskean sijaan. Hyvä että en pillahtanut itkuun saman tien.

Joskus vähän aikaisemmin – ennen paluuta pesupaikalta – kampaaja oli kysynyt aionko mennä ulos tänä iltana. Kysymyksessä sinänsä ei ollut mitään outoa – tänään on lauantai etsetera. Vastasin tietty, että oon, koska ajattelin, että hän innostuu fiksailemaan kivemman kampauksen sen ansiosta. Mihinkään en ollut oikeasti tänään menossa, täällä sitä vain naputellaan blogipostauksia. Haha! Kampaajatyypin jutut muuttuivat eniveis vielä kummallisemmiksi tuon jälkeen. Erittäin rajallisella ruotsillaan hän selosti, kuinka rakastaa tanssimista ja hauskanpitoa ja miten hän tykkää blondeista naisista, jotka käyttää korkeita korkoja… (toim. huom. olin paikalla ilman meikkiä, Balin lötköhousuissa ja sinänsä ihan tyylikkäissä Havainaksen mustissa lipsuissa).

Tiedän, että kampaamon asiakkaalla on oikeus vaatia esimerkiksi uusi väri, jos ensimmäinen on mennyt pieleen. Mielestäni tämänpäiväinen väri meni niin pieleen kuin vain voi olla, mutta kampaaja oli niin creepy, että en voinut kuvitella olevani siellä enää sekuntiakaan kauempaa (tyyppi jankutti mm. ska vi dansa ikväll, ska vi dansa ikväll sen jälkeen, kun olin valehdellut meneväni ulos tänä iltana… Ja ei, en todellakaan tiedä tarkoittiko hän tuon kysymyksenä, että tanssitaanko me eli minä hänen kanssaan tänä iltana vai oliko se vain päiväkoti-retorinen lausahdushömpsähdys..) – halusin vaan pois, niin pian kuin mahdollista.

Ja kyllä, tiedän myöskin, että hiukset eivät ole koko maailma, mutta joskus sitä pitää itkeä myös tuollaisia turhamaisia asioita… Tällä hetkellä on nyt vain yksi kysymys: mitä ihmettä mä teen nyt?? En voi missään tapauksessa mennä takaisin samaan paikkaan. En enää ikinä. Mutta toisaalta toi ”ikinä” on helpommin hoidettavissa, mutta mitä ihmettä sitä pitäisi tehdä just nyt?? Tällä vaalennusasteella varmaan parasta olisi bookata tyvivärjäys ensi viikon keskiviikoksi…


MFX4 Fashion Event

lauantai 25. elokuun 2012

Olin eilen ehkä jännimmässä indie-muotitapahtumassa ikinä! Kutsussa luki, että paikka on toistaiseksi salainen – vasta muutamaa tuntia ennen tapahtuman alkua tuli viesti, jossa paljastettiin osoite. Kävi aika poikkeuksellinen tsägä, sillä tapahtumapaikka oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä omilta hoodseiltani. Vanhan pienteollisuusrakennuksen kellarissa sijaitseva entinen autotalli loi aikas makeat puitteet tämän tyyppiselle häppeningille!

MFX4 -tapahtuman ideana oli esitellä kolme nuorta lahjakasta muotisuunnitelijaa. Kaikilla kolmella oli lyhyt muotinäytös ja Julia Koistinen esitti myös hienon lyhytelokuvan. Olimme kavereitteni Camillan ja Linan kanssa lähinnä katsomassa juuri Julia Koistisen osuutta. Sen verran olen juntti, että kahden muun nimet eivät jääneet mieleen. Jokatapauksessa oli todella virkistävää käydä vaihteeksi tällaisessa ihan aidossa (eikä aidon oloiseksi stailatussa) underground-muotitapahtumassa. Yöllä kotiin tallustellessani mietin, että on se vaan mahtavaa, että uudet luovat lahjakkuudet jaksavat yrittää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Siitäkin huolimatta, että ala on erittäin raskas ja kilpailtu. Vain aniharvat menestyvät ja menestykseen – tai ylipäätään hengissäsäilymiseen – tarvitaan rutkasti muutakin kuin vain lahjakkuutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Valloittava Julia Koistinen pinkeissä hiuksissa. Kuvausolosuhteet eivät olleet Mintun kameralle (lue: taidoille) kovin otolliset. Julia itse tykkäsi enemmän tuosta alla olevasta mystisen pimeästä kuvasta, joten laitetaan sekin tänne!

Tästä alaspäin olevat kuvat ovat Julia Koistisen näytöksestä. Ei ehkä ihan maailman helpoiten kaupaksi käyvää designia, mutta uskallusta ja omaa tyyliä tarvitaan. Arvostan!

 

 

 

 

 

Ainokainen Mintusta napattu kuva.. Haha!

Nyt lähden laukkaratsureimaa kampaajalle ja sitten ulos nauttimaan tuosta valtavan ihanasta ja aurinkoisesta kesälauantaista!


Almost casual Friday

perjantai 24. elokuun 2012

Tänään on Tukholmassa ollut selkeästi hyvin sekava pukeutumispäivä. Vaikka muutenkin alitajuisesti rekisteröin aina kanssakuljkijoiden asuja, juuri tänään pukeutumiskirjo on suorastaan hämmentänyt. Olen bongannut lyhyessä hameessa, nirunarutopissa ja lipsuissa (selkeästi aivan tyytyväisenä) pasteeraavan parikymppisen neidon, shortseissa, tank-topissa ja niinikään lipsuissa pyyhältävän kolmikymppisen herran, sekä useita kevyttoppatakkiin, pitkiin housuihin ja tukeviin syyskenkiin pukeutuneita tukholmalaisia. Ja kieltämättä, sää oli oikeastaan tänään aika lämmin ja aurinko paistoi ihanasti – aina silloin, kun ei satanut.

Mintun perjantai-asu oli vähän siltä väliltä. Itse tehty jakkunen pääsi jälleen käyttöön, tällä kertaa Karkin ja Peetun yhteisomistuksessa olevan paidan ja suorien housujen kanssa. Nyt olen tekemässä lähtöä mielenkiintoisen oloiseen fäshion-tapahtumaan ja ajattelin vaihtaa housujen tilalle hameen ja jakun tilalle neuleen. Muuten mennään samoilla. Ehkä korvikset voisi myös vaihtaa vähän räyhäkkäämpiin…

 

 

 

  • paita, TopShop
  • jakku, Mintun ompelimosta
  • housut, frk
  • ballerinat, Marc by Marc Jacobs

Ja huomiseksi on varattu kampaaja – vihdoinkin! Oh joy!! :)


Wanted: muhkea palmikkoneule

perjantai 24. elokuun 2012

Vaikka miten olen yrittänyt välttää ajattelemasta, että se s:llä alkava vuodenaika on täällä ihan näillä näppäimillä, työskentelee näköjään alitajunta kuitenkin päätöksistäni piittaamatta. Takaraivossa on yllättäen alkanut hahmottua lista kaikenlaisista jutuista, joita toivoisin syysgarderobiani täydentämään.

Yksi himotuksen kohteista on muhkean kutsuva palmikkoneule. Niitä näyttää löytyvän käytännössä kaikkien ketjuputiikkien valikoimista. Ensisijaisesti olen kuitenkin iskenyt silmäni Carin Westerin ihanaan petroolin väriseen Ruth-neuleeseen.

Neuleessa on aivan täydellinen malli. Se on olemukseltaan muhkea, mutta ainakin näyttää siltä, että se mahtuu kivuitta talvitakin alle. Pituus on juuri sopiva – en juuri välitä kovin pitkistä tunikamaisista neuleista, varsinkaan jos ne ovat tuollaisia paksuja. Poolokaulus vaikuttaa riittävän väljältä ja hihojen ragla-istutus laskeutuu kauniisti.

Voin jo nähdä itseni yhdistämässä tuon kapeisiin mustiin housuihin tai sävyltään sopivaan hyvin laskeutuvaan heiluhelmaiseen mekkoon. Nyt vaan pitää kehitellä jostain neuleen vaatimat 2000 kruunua… :D