MMM-jakku in action

torstai 20. joulukuu 2012

Jalka jo jouluvapaitten ovenraossa. Siltä ainakin tuntui tänään toimistolla. Ehkä yksi kolmasosa väestä oli enää paikalla – moni toki tekee töitä etänä nämä pari viimeistä päivää – mutta silti. Oikeastaan aika hauska olla duunissa, kun koko paikan syke laskee, tunnelma muuttuu iisimmäksi ja ihmiset leppoisammaksi. Näinä parina päivänä ei enää suuria hommia kannata aloitella, dead-linet on joko saavutettu tai missattu, stressaaminen ei enää johda siihenkään vähään tulokseen kuin joskus muulloin. Mahtaakohan huomenna paikalla olla enää ketään…

Torstainen toimistoasu oli yleiseen tunnelmaan matsaavasti yhdistelmä laiskanpulskeaa rentoutta ja lievää toimistoskarppausta. Henkalta hankkimani stretch-farkut on niin joustavat ja mukavat jalassa, että niillä on todennäköisesti välitön selkärankaa ja asiallisuutta mädättävä vaikutus. Onneksi Maison Martin Margielan H&M-mallistosta hankkimani harmaa dekonstruoitu villajakku piti vähän ryhtiä kasassa.

Minttu 19.12.2012

  • jakku, MMM for H&M
  • farkut, H&M
  • t-paita, H&M
  • kaulakoru, H&M (OMG, mikä henkkamaukka-asu!!)
  • kengät, DinSko


Kirjoittanut Minttu KLO 18:52 Kommentit pois päältä artikkelissa MMM-jakku in action

TUNNISTEET:

 

Comments are closed.