The Rules for Being Amazing

perjantai 18. tammikuun 2013

Tällä kertaa jutun pointti tulee ensimmäisenä:

On täysin eri asia nauttia kauniista asioista ja pyrkiä kohti visuaalista olotilaa, joka miellyttää omaa alitajuntaa kuin määrittää jonkin tai jonkun arvo ulkonäön perusteella. Piste.

Ruotsalainen megasuosittu lifestylebloggari, yrittäjä ja oman lehden päätoimittaja Blondinbella julkaisi viime keväänä blogissaan ja sittemmin lehtensä kansikuvassa nakukuvia itsestään. Kuvien oli määrä olla tarmokkaana kuka-tahansa-voi-menestyä ja olet-ihana-juuri-sellaisena-kuin-olet viestien välittäjänä tunnetun Isabella Löwengripin kommentti keskusteluun kauneusihanteista ja etenkin laihuuden ihannoinnista. Monet antoivatkin credsiä ei 00-kokoon sopivan bloggaajan rohkeudesta, varmaan yhtä moni moitti, että mitäs realismia tuossa, kun on niin kaikki stailattu valoja myöten ja varmaan vähän vilautettu fotariakin.

En ole Blondinbellan edesottamuksia seurannut enää vuosikausiin, mutta tuo nakukansijuttu sai niin laajan levityksen täkäläisessä mediassa, että se tuli pakostakin sisäistettyä. Siitä lähtien olen hahmotellut mielessäni postausta, jossa erittelisin ajatuksiani pinnan kauneuden ja sallivamman (tai paremminkin vähemmän ruumis-keskeisen) naiskuvan kanssa.

Lisää vettä myllyyn tuli, kun ihana ja fiksu bloggarikollegani Veera julkaisi Suomen mittakaavassa varsinaisen kansalaisliikkeen aiheuttaneen Naked Truth -postauksensa. Aivan käsittämätön määrä suomalaisia bloggareita osallistui haasteeseen ja julkaisi itsestään kuvan ilman meikkiä. Veeran postaus eroaa Blondinbellan postauksesta siinä mielessä, että Blondinbellan viesti oli, että hei, mä näytän tältä ja kaikki koot voi olla tosi seksikkäitä ja ihania, mutta Veeran postauksen pointti oli lähinnä se, että bloggaajatko eivät saisi näyttää normaaleilta ihmisiltä, koska lukijat vaativat blogeiltakin mediasta oppimaansa täydellistä pintaa.

Sitten vielä rakastamani nettilehti Rodeo jatkoi aiheesta suunnilleen väittämällä että meikkaaminen on yhtä tärkeää lähimmäisten huomioon ottamista ja henkilökohtaisen hygienian hoitamista kuin hampaiden pesu (+ rehellisyyden nimissä: parran ajo tai trimmaus…).

Kaikesta tästä ulkonäköön, paineisiin ja pintaan liittyvästä sopasta olen halunnut kirjoittaa postauksen jo pidempään, mutta oikeastaan taidankin haluta sanoa vain pari asiaa:

Naisten – tai kenenkään – ihmisarvon ei pitäisi olla kiinni vartalon koosta. Siis vaikka onkin hienoa, että blondinbellat sun muut poussaavat ei-zero -kokoisina nakuna ja antavat ehkä sillä voimaa muillekin, joiden Nutriletti-kuuri ei mennyt ihan niinkuin Trömsössä, on se vaan silti ihan hemmetin ihme, että arvostus ja hyväksyntä pitää hakea ulkomuodon kautta! Siis ihan normaalikokoisen bloggarin (fiksut ja diskreetit toki!) alastonkuvatko olisivat jotenkin hyväksi puolen maailman ihmiskuvalle? Että hyväksyntä pitää hakea edelleen ulkomuodon tai koon kautta? Toivottavasti ei.

Siis voisko olla, että sitä voisi olla aivan mieletön tyyppi – ei koosta huolimatta, vaan ihan täysin ilman, että sillä olisi mitään merkitystä?

 

Source: twitter.com via Minna on Pinterest

 

 

Tää ei nyt tosiaankaan tainnut olla se postaus, jota olin ajatellut kirjoittaa. Ehkä senkin aika vielä tulee. Oikeastaan halusin sanoa, että esteetikko rakastaa kaikkea kaunista, ja kaunis voi olla kummallistakin, mutta koskaanmilloinkaan sillä ei ole mitään tekemistä koon kanssa. Kauneuden on tarkoitus ilahduttaa. Ja lisätä hyvinvointia. Kauneuden tarkoitus ei ole aiheuttaa paineita tai pahaa oloa.

Melkein lisäsin tänne loppuun screen shotin Pinterestistä, kun tein haun sanalla ”beauty”. Kuvavirtaan pamahti pelkkiä vaatteita, tavaroita, kenkiä, koruja… Vain joku hassu maisema tai kiva mustavalkoinen retro-kuva yritti pelastaa tilannetta, mutta olin kyllä aika kauhuissani, ja koska tänne blogiin laitetaan vain kivoja asioita, mitään kuvaa tuosta alennuksen tilasta ei ole tulossa.

Mutta hei – Let’s be Amazing!


2 Responses to “The Rules for Being Amazing”

  1. Avatar n sanoo:

    Komppaan! Enkä osaa lisätä mitään järkevää, mutta alussa tiivistit jo olennaisen :)