Kadonneen liikuntamotivaation metsästys

sunnuntai 20. tammikuun 2013

En tehnyt mitään liikuntaan tai liikkumiseen liittyvää uuden vuoden lupausta. Tiedän, että tykkään treenaamisesta. Tiedän, että välillä nautin jopa itseni rääkkäämisestä – niin mukavuudenhaluinen sohvannurkkaan käpertyjä kuin olenkin. Silti kuntoni on päässyt monestakin syystä rapistumaan niin pahasti, että en vielä pari-kolme vuotta sitten olisi voinut uskoa sen olevan edes mahdollista.

Lupaukset jätin siis täysin tarpeettomina tekemättä. Sen sijaan päätin lähteä metsästämään kadonnutta motivaatiotani.

Treenimotivaatio 2013 1

Kaikkein hankalinta on hyväksyä, että entinen maratoonari saa himmailla tavallisella Zumba-tunnilla, ettei mene ihan piippuun. On ihan käsittämättömän vaikea hyväksyä sitä, että ei voi treenailla sillä samalla nonchalantilla itsestäänselvyydellä, mihin ehti tottua. Ja ei, en edes ala siitä, miltä tuntuu, kun alitajuntaan hiipii ajatus, että ehkä en ikinä enää juokse maratonia – tai pysty kokemaan sitä huikaisevaa tunnetta, kun tajuaa, että oma kroppa toimii kuin kone.

Treenimotivaatio 2013 2

Vajaa vuosi sitten päädyin vihdoinkin hoitamaan pahaksi äitynyttä selkävaivaani, joka oli käytännöllisesti katsoen estänyt kaiken treenaamisen melkein parin vuoden ajan. Nyt olen periaatteessa kunnossa sen suhteen, mutta varomaton tai liian rajusti aloitettu harjoittelu saa edelleenkin paikat niin kipeäksi, että seuraavana päivänä on hankala päästä sängystä ylös. Eikä syynä valitettavasti ollut mehevä maitohapposhokki vaan kiukutteleva selkä.

Liikuntamotivaatiota on rassannut armottomasti se, että on niin vaikea unohtaa hetkeksikään, miten ennen kaikki liikkuminen oli niin helppoa ja nyt pienikin ponnistelu on työn ja tuskan takana. Kadonnutta motivaatiota yritän nyt metsästää takaisin muutaman itselleni kehittelemän tsemppiohjeen avulla.

1. Jokainen askel on plussaa. Ei ole pakko heti alkaa tavoitella kuuta taivaalta.

2. Älä kuuntele ”asiantuntijoita”, joiden mielestä on turhanaikaista treenata, jos pulssi ei ole tietyllä tasolla, aika ennalta määritelty ja intensiteetti siellä veren-maku-suussa -tasolla. Jos alkaa epäilyttää, katso kohta yksi.

3. Keskity tähän hetkeen. Älä vertaa itseäsi muihin – äläkä etenkään parin vuoden takaiseen omaan itseesi.

4. Kyllä se siitä. Jaksa tsempata, vaikka liikunnan ilo ei tulisikaan heti.

5. Muista, että se vaikein hetki on, kun pitäisi vetää tossut jalkaan ja lähteä liikkeelle. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään.

Ei muuta kuin liikunnallisempaa kevättä kohti!


10 Responses to “Kadonneen liikuntamotivaation metsästys”

  1. Avatar Outi sanoo:

    Selkävaiva on ikävä juttu. Minulla se pilasi pitkästi viime vuotta ja epätoivo meinasi iskeä. Enää se ei vaivaa kuin pään sisäisesti, jos pitää itsestään hyvää huolta, mutta jo puolen vuodenkin vähempi treenaaminen syö ihmeesti motivaatiota ja liikkeellelähteminen vaatii ajatustyötä.

    Tsemppiä hurjasti uuteen liikuntavaihteeseen!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitti hurjasti! Olen kyllä ollut sisäistävinäni tuon kanssa, että suurimmat ongelmat tällä hetkellä on korvien välissä. Että voisi vaan hyväksyä sen, että on ihan aloittelijan tasolla – eikä moittia siitä itseään joka kerta.

  2. Avatar krista sanoo:

    Minttu,mä niin tsemppaan sua!Minä, entinen himoliikkuja yritän nykyään saada niitä hyviä fiiliksiä liikunnasta takaisin!
    Onnistunutkin olen,tänäänkin..ihanassa auringonpaisteessa hissukseen hiihtäminen..olin onnellinen!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kyllähän se kaikkein vaikenta tuntuu olevankin juuri tuon tajuaminen, että hyvät fiilikset voivat tulla vähemmälläkin. Eikä ole mitään järkeä verrata itseään omiin vanhoihin suorituksiinsa.

  3. Avatar sara sanoo:

    Kiropraktikolle?

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ei oleenkaan huono idea! On käynyt mielessä kyllä. Tosin tällä hetkellä tuntuu, että ongelmat alkaisivat purkaantua, kun vaan saisin lihakset ja koko naisen vähän parempaan kuntoon…

  4. Avatar Johanna sanoo:

    Ehkä voisit kokeilla joogaa, siis jossain hyvässä paikassa eikä ihan perus-kuntosali-jumppana :) (Joskus olen semmoiseen paikkaan erehtynyt ja siitä vasta tuli paikat kipeiksi ihan väärällä tapaa!) Mutta jooga on yleensä tosi hyvä just tommoiseen ”itsensäkuunteluliikkumiseen” ja vetreyttää yllättävän kokonaisvaltaisesti, vaikka hapenottokyvyn parantuminen ei ihan tule siitä lajista ekana mieleen ;) Tsemppiä! :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Varmasti oikein hyvä idea – ja olen sitä itsekin miettinyt. Olen vaan niin pihi, että kun maksan jo SATSin kuukausimaksuja, en mitenkään viitsisi maksaa vielä oikealle jooga-paikalle. Varsinkin, kun ne on täällä aikas hinnoissaan- Vaikka toisaalta, jos sillä saisi selän kuntoon, mikään hinta ei ole liian kallis…

  5. Tsemppiä todella kovasti aloitukseen! Kaikenlaiset tauot liikunnassa ovat harmillisia, mutta kaksi vuotta – se on kyllä pitkä aika! Mä olen ollut tauolla oikeastaan kesästä lähtien, sairastelua täälläkin, jota nyt selvitellään. Hurjaa, että olet juossut maratonin! Eipä kannata menneitä haikailla, vaan ottaa treenin kerrallaan. Tästä se lähtee, eikös niin!!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kyllä – tästä se lähtee!! En oikein itsekään tajunnut, miten kauan tässä meni – kun vain toivoin, että selkä pikkuhiljaa alkaisi sallia normaalin treenaamisen.. Mutta nyt siis varovasti ja sitkeästi! Kyllä se siitä.