Acne-shoppailut

maanantai 03. kesäkuun 2013

Kaikki varmaan jo ihan malttamattomana odottaa tietoa siitä, mitä me Karkin kanssa oikein löydettiin sieltä Acnen Sample Salesta. Oltiin reippaana jo ennen tuntia ennen ystiksen alkua oven takana kolkuttelemassa. Matkalla ehdin kyllä ajatella jo moneen kertaan, että onko tässä nyt mitään järkeä, mutta perille päästyä huomattiin, että jonoa oli ehtinyt kertyä jo ihan kiitettävästi. Odotus palkittiin ja tyylikkäisiin pytoninvihreisiin silkkiliehuhousuihin, vyötärömittaiseen mustaan bikeriin ja pilotti-silmälaseihin sonnustautunut napakka blondi alkoi päästää jonoa sisään jo reilu parikymmentä minuuttia etuajassa.

Melko pikkuisessa putiikkitilassa säilyi yllättävän asiallinen meininki, vaikka hetkeksikään ei kyllä voinut irrottaa otettaan asioista, jotka ehkä kuvitteli haluavansa. Sen verran haukkana shoppailuväki sentään oli.

Kasasin käsivarsilleni hillittömän vuoren kampetta, mutta aika pian hoksasin, että about kaikki on mallikokoa (sampleissa ei useinkaan ole mitään lappuja – niinkuin ei näissäkään), mikä Acnen tapauksessa tarkoittaa vähintään size 00 tai 000 kokoluokkaa. Jopa Karkin mallintöitä tekevä kaverikin joutui toteamaan useimmat mekot liian pieniksi – eli eipä meillä normaalimmilla ollut mitään jakoa. Farkkuja olisi ollut vaikka mitä malleja, kokoja ja pesuja, mutta niihin en jaksanut ryhtyä.

Kenkiä, laukkuja, huiveja, hattuja, aurinkolaseja ja muita asusteita oli aika paljon, mutta hintataso oli sen verran korkea, että mitenkään ei voinut heittäytyä ihan hurvittelemaan, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Pikkuisen – tai oikeastaan aika tosi paljon – jäi harmittamaan, että järkevyys-Minttu isku taas kaiken hurlumhein keskellä. Löysin nimittäin juuri omaa kokoani olevat tajuttoman makeat hopeiset Pistol-nilkkurit (siis sellaiset ”oikean hopeiset” eikä tummat ”gun metal”, joita nyt on myynnissä) ja jätin ne sitten fiksuuspuuskassani ostamatta!! FAIL!

Okei. Ehkä hopeiset nilkkurit eivät ole maailman järkevin ostos, eikä 1500 ,- kruunun hinta mikään ihan ilmainen ainakaan Mintun budjetissa. Mutta silti!

Muutama kiva (ja paljon järkevämpi!) ostos tehtiin kuitenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki onnistui kalastamaan Mintulle ihanan hiekkameleeratun paksun pehmoisenraskaan puuvillaneuleen. Olin jo melkein luopunut toivosta, kun törmäsin ihanaan lapsukaiseeni, joka hihkui ”äiti, äiti – mä aattelin, että sä tykkäisit tästä!”. Ja sehän olikin rakkautta heti ensi silmäyksellä ja sovituksella. Nyt vaan iski sellainen absurdi himo, että pitäisi saada valkoiset farkut neuleen kaveriksi…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkilla kävi tosi tsägä – sillä tyttö on käynyt sovittelemassa tätä nimenomaista neulepaitaa Acnella juuri samaisessa kauniin pehmeässä korallin sävyssä ainakin ziljoona kertaa. Muutaman kerran on jo kuulemma ollut aikeissa kiikuttaa sen kassalle, mutta pihiys on iskenyt. Nyt sitten Sample Sale pelasti tilanteen noin 70 % normaalihintaa huokeammalla summalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jeee! Karkin kauhuksi hankin itselleni vielä kunnon kesäturisti-ironia teepparin! Sunshine Factory Nevada Sweden – voiko olla hienompaa!?


Comments are closed.