Täydellinen tuoksu

lauantai 06. heinäkuu 2013

Kaikki vähänkään pidempään Go 4 it vol. 2 -blogia säännöllisesti seuranneet ehkä muistavatkin, että Mintun hajuvesifilosofia on varsin yksinkertainen. Kerralla on käytössä tasan yksi tuoksu, joka mieluusti haluaa itsellensä etuliitteen lemppari-. Parfyymi on liittynyt aina elämänvaiheeseen – muutokset vaativat oman tuoksunsa ja joskus sitä huomaa vasta sen hetkiseen hajuveteen kyllästymisestä, että tarvetta olisi vähän suuremmallekin elämänmuutokselle.

Koko parfyymiä käyttävän ikäni olen siis elänyt ”yhden tuoksun” periaatteen mukaisesti. Erityisesti muistan Chanel 5 -tuoksun, jota käytin kolme, neljä vuotta putkeen, mutta sitten tuli jokin henkilökohtainen talouskriisi ja jouduin vaihtamaan tuoksua. En tiedä päteekö sama muihin hajuvesiin, mutta ainakin Chanel 5:n kohdalla on niin, että EdT tai edes EdP ei tuoksu lähimainkaan samalta kuin oikea parfyymi. Ja se oli nimenomaan parfyymi, johon olin tuoksukoukussa.

Toinen – vähän vähemmän eksklusiivinen koukku oli Lancomen silloinen uutuustuoksu Treasure. Raskaana ollessani (odotin Peetua silloin) rakastin tuoksua yli kaiken. Olisin voinut vaikka juoda sitä, jos vaan maku olisi vähänkään vastannut hajua. Synnytyksen jälkeen en ole voinut kertakaikkiaan käsittää, miten olen voinut sietää moista superällömakeaa hajuvettä… Haha!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeaikoina olen törmännyt pariinkin fiksuun ja asiantuntevan oloiseen artikkeliin henkilökohtaisen tuoksumaailman merkityksestä. Ensimmäinen oli niinkin asiayhteyteen liittyen hassussa lehdessä kuin Dagens Industi. Kunnianarvoisa talouslehti ei todellakaan kosiskele minkään sukupuolista yleisöä turhanaikaisen heppoisilla jutuilla edes viikonloppuliitteissään. Toinen juttu oli Dagens Nyheterin kulttuurisivustolla. Valitettavasti kumpaakaan en löytänyt linkitettäväksi sähköisessä muodossa. Näiden artikkelien perusteella aloin kuitenkin katsella koko hajuvesimaailmaa ihan uudella tavalla.

Heräsin varsinkin siinä vaiheessa, kun kumpikin edellä mainituista jutuista vertasi hajuvesiä garderobiin. Eli toki – on olemassa tuoksumaailman vastineet pikkumustalle ja tummat-farkut-valkoinen-t-paita-musta-jakku -combolle; tuoksuja, jotka sopivat käytännöllisesti katsoen kaikkiin tilanteisiin. Mutta toisaalta asian voi myös kääntää niin, että hyvin harkitun, tyylikkään ja vaikuttavan asukokonaisuuden voi pilata IRL-kohtaamisessa järkyttävä himphamppu kookospähkinä-ananas-malibu-beach -tuoksu. Toisinpäin on ehkä vaikeampaa – ihan niinkuin tyylikkään asialliset silmälasit eivät yksin voi pelastaa totaalisen katastrofaalista asua – ei tuoksullakaan voi muuta kuin vahvistaa tai heikentää muun olemuksen lähettämiä signaaleja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Etenkin DI:n artikkelissa puhuttiin vakuuttavasti vähintään viisi tuoksua sisältävästä ”parfyymigarderobista”. Viisi eri tyylistä hajuvettä olisi kuulemma hyvä lähtökohta. Yksi tuoksu olisi arkinen ”voimatuoksu” toinen arkeen niinikään sopiva ”kutsuva tuoksu”, kolmas olisi raikas, vapaa-ajan aktiviteetteihin sopiva tuoksu, neljäs kepeä (ja ehkä vähän flirttaileva) tuoksu ja viides upea seksikäs iltatuoksu.

Juuri tällä hetkellä tämä ”käytän-vain-yhtä-tuoksua-kerrallaan” -ihminen on täällä nyt tekemässä ihan täydellistä takinkääntöä. Jostain syystä artikkelien ajatusmaailma kolahti ihan täysillä. En vaihtele pukeutumistyyliäni mitenkään huikeasti, farkut/musta hame/valkoinen t-paita/jakku tai neuletakki -combolla selviän about 89 % :sta kohdalleni osuvista tapahtumista. Toisaalta haluan erottaa arjen ja juhlan, työpäivän ja vapaan, nimenomaan kaikilla pienillä jutuilla. Työasu muuttuu menovetimeksi bling-bling-korviksilla, lauantailorvailu ravintolaillalliseksi koroilla ja kultalaukulla – etc.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erityisen herättävä oli DI:n artikkelin esittämä negaatio: miten suhtautuisit naispuoliseen (enneltä tuntemattomaan) neuvottelukumppaniin, joka asiallisesta ulkonäöstä huolimatta tuoksuu kookospähkinälle ja ananakselle? Juttua lukiessani annoin pisteet kirjoittajalle siitä, että hän ei sinänsä arvottanut ko. tuoksuja. Tärkeintä on siis tuoksujen kokonaisuus ja niiden lähettämä viesti. Ihan  niinkuin Matthew Williamsonin maksimekot voi olla tosi fail johtoryhmän kokouksessa voi laadukaskin hajuvesi lähettää vääriä signaaleja epäsopivassa tilanteessa.

Aloin todella miettiä käyttämäni tuoksun lähettämiä viestejä.

Tämänhetkisestä tuoksugarderobistani löytyy tuoksut:

Clinque: happy summer spray. Tuoksun historia on jotain niinkin epäromanttista, että kissa oli tiputtanut (ja tietenkin hajottanut tuhannen pirstaleiksi) edellisen ”kylppärituoksumme”. Tämä versio Clniquen Happy-tuoksuista oli jossain kampanjatarjouksessa, kun viimeksi oltiin Peetun kanssa kimpassa laivalla. Ihan kiva ja raikas ”kylppärituoksu” (eli kavereille lainattavaksi tai itselle, kun ei muuta keksi), mutta ei ole muodostunut kenenkään lemppariksi.

Chloé: Chloé Eau de Parfum. Joskus teininä olin tosi tosi jumissa yhteen Chloén tuoksuun (en muista nimeä, mutta pullossa oli reliefinä kaksi lintua…), itseasiassa niin jumissa, että vielä tänäänkin, kun tässä viattomana googlailin linkkiä, jonka voisin tänne teidän iloksenne ja helpotukseksenne laittaa, alkoi ihan vilpittömästi ällöttää, kun näin ne kuvat. Onneksi tämä, Karkilta saatu Chloé on raikas, aurinkoinen ja reipas.

Tommy Hilfiger: Eau de Prep. Tiedän, että en varsinaisesti ole mikään Hilfiger-baby (vaikka jossain niiden mainoksissa on ihan törkeen siistejä ”aikuisempia” leidejä, joihin voisin kyllä hyvinkin samaistua…), mutta heidän Eau de Prep -tuoksusta, jonka sain blogin kautta testattavaksi varmaan yli vuosi sitten, olen tykännyt ja tykkään edelleenkin kovasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tuntuu oikeastaan siltä, että tuoksugarderodisssani on muutama kiva tuoksu, mutta jos edes perustasolla ajattelisin oikeasti tuoksuja osana kokonaisuutta… Hmmm. Aika monta uutta tuoksua pitäisi hankkia. Tuntuu lähes samanlaiselta herätykseltä kuin kun joitakin vuosia sitten tajusin, että garderobistani ei löydy yhtään kunnollista jakkua…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mintun tuoksugarderobisuunnitelma:

– kesälomatuoksu: Clinique: Happy Summer Spray.

– toimisto casual: Chloé: Chloé Eau de Parfum ja Tommy Hilfiger: Eau de Prep.

– when I’m free: Prada: Infusión d’Iris: Ainoa tuoksu everandever, joka on tullut edes lähelle Chanel vitosen intensiteettiä.

Hmmm. Näyttää siltä, että tuoksugarderobistani puuttuu aika monta olennaista rakennuspalikkaa. Tiedän, että blogiani ei kovin monet miehet lue, mutta mihinkäköhän tuoksuun sitä kannattaisi satsata näin kesäloman aattona?


4 Responses to “Täydellinen tuoksu”

  1. Avatar Satu sanoo:

    Kaksi tuoksua on kyllä minimi: toinen arkeen ja toinen juhlaan. Tai päivään ja iltaan. Minun nuo kaksi luottotuoksuani ovat Hermès’n Un jardin sur le Nil ja Diorin J’adore. Ehkä täältä ikuisuuteen ;-)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kyllä mun täytyy alkaa ihan tosissaan miettiä koko tuoksuhommaa ihan uudelta kantilta. Oikeastaan aika hassua, että tähän asti vain yksi hajuvesi on riittänyt… Eihän sitä aina ole samanlainen fiilis muutenkaan!

  2. Avatar Heidi sanoo:

    Olen itse useamman tuoksun omistava, mutta joihinkin sitä vain palaa uudelleen harharetkien jälkeen. Jumitan tällä hetkellä tuoksuissa edelleen Guccin Guiltyssä, josta saa myös raikkaampia kesäversioita. — Ja on ihan pakko kommentoida kuinka tosiaan jo pelkän tutun lempituoksun pullon näkeminen voi herättää tuoksumuiston. Mulla on positiiviset fiilikset tuosta Chloen tuoksusta ja kun vain kuvan pullosta, niin teki mieli palauttaa tuo tuoksu kokoelmiini.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Tuoksumuistot on kieltämättä ihan käsittämättömän vahvoja. Käytin tuota vanhaa Chloéta sellaisena ajanjaksona, jolloin itselläni oli tosi hankalaa monen asian kanssa. Todennäköisesti vastenmielisyyteni johtuu juuri siitä, että yhdistän tuon tuoksun niin voimakkaasti juuri siihen kurjaan aikakauteen elämässäni…