Pink About It

tiistai 15. lokakuu 2013

Hyväntekeväisyys on helposti hiukan mutkikas juttu. Niin kovin mielellään sitä osallistuisi ja tukisi kaikenlaisia kannatettavia asioita eläinsuojelusta ympäristöön, lastensairaaloista maailman hätää kärsivien auttamiseen. Jotenkin kuitenkin helposti tulee käveltyä keräyslippaitten ohi kuvetta kaivamatta. Osittain kai syynä on se, että ainakaan omassa kukkarossani ei yleensä majaile penniäkään käteistä.

Ehkä hiukan juuri noista käytännön syistä johtuen olenkin huomannut kantavani korteni hyväntekeväisyyskekoon lähinnä shoppailemalla. Tykkään kun jo muutenkin mielestäni ok yritykset lanseeraavat johonkin hyvään tarkoitukseen erikoismallistoja ja -tuotteita. Ymmärrän, että kysymyksessä on myös kaupallisen voiton tavoittelu. Yritykset ottavat kaikesta myynnistä oman osuutensa ja useimmiten hyväntekeväisyyteen menevä summa ilmoitetaan sanamuodolla ”osa tuotosta lahjoitetaan” tai ”jokaisesta myydystä tuotteesta lahjoitetaan X euroa”. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eikä minusta siinä ole mitään pahaa, että kauppa haluaa oman osansa tehdessään hyväntekeväisyyttä. Päinvastoin voisin kuvitella monen järjestön olevan aika tyytyväinenkin diiliin. Saavathan he myös osansa markkinointihuomiosta, kun yritykset kampanjoivat hyväntekeväisyystuotteita.

Itse suhtaudun näköjään vuosi vuodelta nihkeämmin shoppailuun yleensä. Tuntuu, että kaikkea on – ja jos ei ole niin sitten tehdään harkittu, vuosikausia kestävä investointi. Kuitenkin sellainen vähän turhanaikainen hyvänmielenostiskelu on kyllä aina joskus oikein nautinnollista. Silloin on omatunnon paljon helpompi hyväksyä sellaisten juttujen shoppailu, joista ainakin osa menee hyvään tarkoitukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinkuin nyt esimerkiksi tuo Essien rintasyöväntukmuksen tukemiseen lanseeraama ihana purukumipinkki ”Pink About It” -kynsilakka. Lakkavalikoimani ei todellakaan kaipaa täydennystä – ja yhdessä Peetun varastojen kanssa voisimme varmaan perustaa pienen kynsilakkapuodin. Mutta hyvillä mielin tein meitä molempia ilahduttavan ostoksen, kun tiesin, että tuotosta osa menee tärkeän asian tukemiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen hetki, jolloin tykkään tehdä ”tiedostavia” päätöksiä, on silloin, kun täydennän käyttötuotevarastojani. Itse sain tuon Lumenen Roosa Nauha -kampanjapaketin esittelykappaleeksi, mutta vastaavat olisin voinut hyvin ostaa itsekin. (Tuota Suomen Roosa Nauha -kampanjan Lumene-pakettia ei täältä Ruotsista saa, jos nyt joku ihmettelee, miksi jossittelen.)

Kampanjapaketin Time Freeze -päivävoide on itselläni ihan peruskäytössä. (ja itseasiassa myös Peetulla. Tuote sopii erittäin hyvin kuivalle atooppiselle iholle, vaikka onkin varsinaisesti tarkoitettu vähän aikuisemmalle iholle. Peetu on tosi tyytyväinen, kun siinä on vähän normaaleja nuorelle iholle tarkoitettuja voiteita enemmän ”potkua”). Silmänympäryksen pikakaunistaja on tyypillinen sellainen tuote, jonka voisin suoda itselleni juuri tällaisen hyväntekeväisyyskampanjan yhteydessä, vaikka muuten se tuntuisi jotenkin liian hemmottelulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lumene on paketoinut tuotteita Roosa Nauha -kampanjaa varten joko tuplapakkauksiin tai mietittyihin yhteispakkauksiin. Jokaisen paketin myynnistä lahjoitetaan euro tai kaksi rintasyöpätutkimukselle.

Ja onhan niitä Roosa Nauha -lenksujakin myynnissä siellä sun täällä. Jotenkin kuitenkin tykkään itse enemmän tuollaisista asioista, joita voi oikeasti käyttää…


Comments are closed.