Snow Globe

tiistai 25. helmikuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiihtolomailija tarvitsee tietty teemaan sopivat kynsilakkaukset – eikö vain? No täytyy tunnustaa, että vaikka fantsut kynnet on aina paikallaan, halusin myös tällätä kunnon tuen harvinaisen haperossa kunnossa oleville kynsilleni. Kimallelakalla tiukennettu peruslakka toimii kuin korsetti – vaikka joku paikka pyrkisikin repsottamaan, hyvä tuki pitää senkin kohdan kuosissa.

Ihan ensin pitää kyllä heittää pieni recap tämänpäiväiseen snoukkameininkiin.

Snow Globe 2

Tai eipä tässä oikeastaan muuta kuin, että poskettoman sumuisen aamun jälkeen läpitunkemattomalta tuntunut pilvikerros alkoi rakoilla jo joskus siinä kymmenen aikoihin ja pikkuhiljaa kurkisti jopa aurinko esiin. Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta lounasaikaan mennessä taivas oli aivan sininen ja aurinko paisteli iloisesti koko iltapäivän! Uskomatonta ja ihanaa – etenkin, kun kaikki säätiedotukset on luvannut vain sumua, tihkusadetta tai positiivisimmillaankin vain pilvistä mutta poutaa.

Rinteet ovat olleet erinomaisessa kunnossa ja muutamista mehevistä pannuista huolimatta olen tuntenut olevani varsinaisen ässä snoukkakissa tänään. Haha! (Lue: loman aiheuttamaa positiivis-utopistista vääristymää minäkuvassa.. :P).

Tosin noin ziljoona vuotta vanhan lautani toinen etuside kämähti tänään kesken laskun. Ehdin jo olla hiukan kauhuissani, että pitääkö tässä nyt ihan kokonaan uusia siteitä ryhtyä hankkimaan. Eikö mitä! Suksivuokraamon superystävällinen (ja superkuuma…) ruutupaitapoitsu vaihtoi rikkoontuneen tilalle odottaessa uuden lukon. Lysti maksoi naurettavat 20 kruunua (noin 2 euroa). Melkein toivoisin, että huomenna toinenkin side menisi rikki… Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lumihommiin sopivat kynnet fiksautuivat Ciatén minilakkojen sävyjen ”ferris wheel” (vaaleansininen) ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän isohileisen glitterilakan ”snow globe” avulla.

Tykkään kovasti kombosta ja jos totta puhutaan, tämä ei ollut mikään spontaani yhdistelmä. Sillä hetkellä, kun sain tietää tästä hiihtolomastani, oli virallisten lumilautailukynsien sävyvalikoima tiedossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Nyt täytyy pinkoa auttamaan keittiöhommissa ja myöhemmin illalla, jos ei koko porukka ole jo siinä vaiheessa (eli klo ysiltä) unten mailla, olisi tarkoitus katsoa virallinen ruotsalainen hiihtolomareissuleffa, Sällskapsresan 2… I say no more! :D


Comments are closed.