New in – minimarket vol….

sunnuntai 23. helmikuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä on jo jonkin aikaa, kun käytiin Peetun kanssa minimarketin Sample Salessa. Taisin tunnustaa, että omassa mittakaavassani yllyin hankkimaan varsin rehvakkaan saaliin ko. ystiksestä. Kenkäostokset löytyy täältä (Mintun) ja täältä (Peetun), mutta halusin ehdottomasti esitellä kaikki muutkin mukaan lähteneet ihanuudet.

Ihan aina Sample Salet eivät ole mitenkään järkyttävän halpojen löytöjen runsaudensarvi. Esmes Acnen vastaavissa hinnat on about 40 % – 50 % alkuperäistä myyntihintaa edullisempia. Se on toki hyvä diili, jos löytää jotain, minkä olisi periaatteessa voinut hankkia muutenkin, mutta mihinkään let’s go crazy -tyyppiseen hamstraamiseen ei ainakaan Mintun budjetilla ei vielä silloin ole mahiksia.

minimarketilla oli suureksi riemukseni kohtuu paljon 3+ sesonkia vanhoja vetimiä ainoastaan 100 kruunua (noin 10 euroa) tsipale. Kovin paljoa ei enää iltapäivällä, kun päästiin paikalle, ollut löytötangoissa tongittavaa. Mutta jotain sentään… Nappasin esim. mukaani aivan mielettömän kauniin, fuktionaalisesta mikrokuidusta valmistetun, drapeeratulla miehustalla varustetun punaisen topin. Kaunis toppi on jo päässyt oikein edustustehtäviinkin. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinkuin olette varmaan huomanneetkin, olen t-paitojen suurkuluttaja. Siisti valkoinen tai musta teeppari toimii niin arkisin töissä kuin vapaa-ajalla tai vähän rennommissa juhlallisuuksissa. Luonnollisesti nappasin siis tuon kauniin mallisen t-paidan mukaani myös mustana. Materiaali (ja todennäköisesti sesonki) on tuossa eri, mutta viskoosi laskeutuu ihan yhtä kivasti kuin punaisen sisarenkin.

Aavistuksen harmittaa, että en saman tien ostanut myös sähkönsinistä ja leijonankeltaista versiota. 100 kruunua ei olisi ollut mikään hurja investointi, vaikka erikoisemmille väreille ei olisikaan ihan niin paljoa käyttöä kuin punaiselle ja mustalle.

Sadan kruunun pinosta penkoutui esiin myös aivan hellyttävän ihanan mintunvihreä palmikkoneule.

minimarket 3

Neuleessa yhdistyy vaaleampi ja kirkkaampi vihreän sävy erilaisiksi palmikoiksi ja eläviksi neulepinnoiksi. Helma on sen verran pitkä, että varmaan vielä muutama sesonki sitten, kun silmä oli tottunut lyhyempään mittaan, olisin käyttänyt tuota aivan suvereenisti mekkona. Nyt haaveilen, että saisin yhdistää ihanan villaneuleen napakoihin mustiin nahkahousuihin, villinä liehuviin kiharoihin ja huippukorkeisiin korkoihin. Meanwhile, mustat farkut ja kaapista löytyvät bootsit toimivat varmasti nekin ihan hyvin.

Last but not least – tai paremminkin sokerina pohjalla – upea minimarket -bomber!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En väitä, että minimarket olisi niin vaikutusvaltainen fashion brand, että he olisivat kyenneet laittamaan liikkeelle maailmanlaajuisen himon sisäkäyttöön sopiviin, mieluiten kukkakuosisiin bombereihin. Muistan kuitenkin erittäin hyvin, kun heidän A/W 2008 -malliston (vai oliko mahdollisesti jo sitä aikaisemmin?) mustapohjainen kukallinen originaali aiheutti pienen kaaoksen tukholmalaisen fashion-väen keskuudessa. Kaikki itseään jonain pitävät vaikuttivat hankkineen itselleen tuon himoitun takin.

Siitä lähtien takaraivossani on tikittänyt ajatus, että joskus vielä…

minimarket 5

Ja nyt, minimarketin Sample Salesta onnistuin löytämään aivan täydellisen version klassikosta! Takki ei todellakaan lymyillyt sadan kruunun löytökasassa, mutta hinta oli siedettävä siitä huolimatta. Rakastan kuvion sinisten kukkien (Lotus) aavistuksenomaisia pinkkejä korostuksia. Metallisen rouheat yksityiskohdat, kuten vetskari ja napit, huolitellut detaljit, tikkaukset, taskut (yksi jopa hihassa!), mittasuhteet ja juuri oikein asettuva viskoosi vuoria myöten tekevät kokonaisuudesta täydellisen!

Tiedän, että uskottavuuteni tyyppinä, joka ei shoppaile juuri laisinkaan, taitaa olla tänä talvena aika mennyttä. Lähes poikkeuksetta kaikki ostokset on kuitenkin tehty korvaamaan jotakin garderobista pitkän käytön jälkeen korjauskelvottomana poistettua tai vähintäänkin perusteellisen harkinnan jälkeen. Ja kannattaa varautua siihen, että näitä tullaan näkemään päivän asukuvissa seuraavat ziljoona vuotta, kyllästymiseen asti ja sen ohitse. :)


Happy BD to ME !!

lauantai 22. helmikuu 2014

Techno Fashion 1

Tässä synttäripäivän, hiihtolomapakkailujen ja kaikenlaisen hässäkän (miten voi olla aina…) keskellä pikaiset synttärilahjaesittelyt.

Päätin sitten lopulta olla ihan possu ja hankkia huikeasti himoitsemani kultaisen iPhone 5s:n, vaikka edellinen nelonen yhä suht moitteetta toimiikin. Perustelin asian itselleni paremman kameran avulla, mutta kaunis ulkonäkö painoi vaa’assa vähintään yhtä paljon.

Puhelimen vaihto sujui vähintäänkin kivuttomasti. Kaikki taustakuvasta vanhoihin tekstareihin siirtyi puhelimesta toiseen nopeasti ja kitkatta iCloudin avulla. Tismalleen tällaisesta tekniikasta tykkään. Juuri näin vaivattomasti pitäisi aivan kaiken toimia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Techno Fashion 3

Hankin myös uudet tyylikkäät kuulokkeet. Urbanearsin valikoima ziljoonine herkullisine värivaihtoehtoineen on varsinainen karkkihylly. Päädyin kuitenkin herkkupinkin sijaan urbaaniin teräksenharmaaseen. Mallin valinta olikin huomattavasti helpompaa. Halusin ehdottomasti uutuuskuullokkeet nimeltä Humlan. Aion nimittäin käyttää noita myös treenatessa ja Humlanin korvapehmusteet ja panta on irrotettavissa ja ne voi pestä pesukoneessa.

Lisäksi ratkaisin myös musiikinkuuntelukysymyksen ja hankin Spotify premiumin.

Techno Fashion 4

 

Kyllä nyt kelpaa kuunnella musaa uudesta puhelimesta uusilla kuullokkeilla!

Ja ettei asia jäisi puolitiehen, tilasin myös ne pakkomielteeksi muodostuneet Kenzon tummansiniset tiikerikuoret puhelinkaunokaista suojaamaan. Kuoret eivät ehtineet saapua tätä varsinaista juhlapäivää koristamaan, mutta tulossa ovat!

Happy birthday to me!! :D


Pump up the Volume

perjantai 21. helmikuu 2014

Teemapäiväpukeutumisesta illallishienoksi oli eilisillan ongelma. Eilen ja tänään on töissä ollut se iso ja tärkeä tapahtuma, josta olen täälläkin useampaan otteeseen sivulauseessa maininnut. Häppeningin teema on ollut ”Pump up to Volume” ja fitness/training – mikä on käytännössä tarkoittanut sitä, että viimeiset kaksi päivää on mennyt neon-keltaisessa treenipaidassa, farkuissa ja tennareissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Normaalisti vastaavissa työpaikkani tapahtumissa on ”pukupakko”, mikä naisten kohdalla tarkoittaa vähintäänkin jakkupukua tai fiksua mekkoa. Oikeastaan aika rentouttavaa, että tämänkertaisen teeman vuoksi dress code oli tuon keltaisen treenipaidan lisäksi farkut ja treenitossut.

Osallistujatkin tempautuivat mukaan fiilikseen – eikä vähiten kollegan laatiman ”best of 90’s” -soittolistan avittamana. Eikä oikeastaan tuntunut ollenkaan hassummalta pitää presiksiä treenipaidassa. Etenkin, kun selässä lukee ”personal trainer”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilisen tapahtumapäivän päätteksi menimme kuitenkin illalla yhdessä ulos syömään. Paikka oli sen verran fiksu, että oli ihan pakko vaihtaa vähän vaatteita, vaikka kotona ei ehtinytkään siinä välissä käymään. Ratkaisin ongelman niin, että pidin päällä päivän asuun kuuluvat farkut ja tennarit (eihän siellä pimeässä ja tungoksessa kukaan tuollaisia enää huomaa), mutta vaihdoin kivan topin ja rennon jakun tapahtumateepparin sijaan.

Onnistuin viskaamaan aamulla vielä käsilaukun pohjalle parin näyttäviä korviksia. Kun sain ne kalasteltua ylleni, olin ihan sitä mieltä, että nopea muuntautuminen tapahtuma-Mintusta illallis-Minttuun sujui varsin kivuttomasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • toppi, minimarket
  • jakku, H&M
  • farkut, Acne
  • tennarit, Karhu
  • korvikset, (tuunatut) Indiska


Vihreää ja violettia

tiistai 18. helmikuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tänä aamuna se tapahtui! Ihana, kihelmöivän iloinen hetki, kun huomaa, ettei aamulla tarvitse enää sytyttää keittiöön valoja nähdäkseen keittää kahvia. Joka vuosi tuo hetki – se aamu, kun luonnonvalo riittää taas – tulee aivan yhtä yllättäen. Ja on aivan yhtä kipeästi kaivattu. Niinkuin olen tainnut ”muutamaan” kertaan sanoakin, en ole mikään syksyihminen. Kynttilöiden ja kaikenlaisten muiden valonlähteiden suurkuluttamisella selviän mitenkuten kaamoksen yli, mutta vasta tällaisena aamuna kuin tänään, palaa usko tulevaisuuteen.

Ja sitten vielä toimistolle kävellessä paistoi aurinko. Jopa niin kirkkaasti, että note-to-self -osastoon tuli merkintä: ”muista laittaa aurinkolasit takas käsilaukkuun”. Kyllä tämä taitaa sittenkin kuulkaa tästä muuttua vielä iloksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Aurinkoinen ja kiitettävän kevätmäinen lopputalven toimistopäivä sujui mukavasti Henkan camo-sävyisessä pliseeratussa hameessa ja Peetulta perityssä Cheap Mondayn neuleessa. Ryhtiä kokonaisuuteen toi COSin vetskarikauluspaita ja vähän naisellista ilmettä Diane von Furstenbergin saappaat (jotka, btw, näyttävät olevan kipeästi mokkaharjan ja -suihkeen tarpeessa. Lisätään todo-listalle).

Neuleen tarina on sikäli hauska, että muotiviikolla oli Cheap Mondayn näytöspäivänä heillä myöskin iltabileet. Kekkerit järjestettiin CM:n pop up storessa ja perinteisen goodie bagin sijaan vieraat saivat valita sieltä mukaansa pari haluamaansa vaatetta. Itse en päässyt paikalle, koska samalle illalle osui kaverin levyjulkkarit, mutta Peetu oli edustamassa parin kaverinsa kanssa. Tuliaisiksi juhlista tuli yksi t-paita (joka sekin on jo saanut uuden omistajan) ja tuo hauskasti violettia ja vihreää sekoitteleva neulepaita. Peetu ei siitä sitten niin kovasti tykännytkään, joten Minttu adoptoi paitaparan itselleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ei nyt mitään ihan posketonta kuosi-iloittelua, mutta aika hauskasti mielestäni rimmaa boucklé-tyyppinen neule ja ”camo”-kuosinen hame.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • neule, Cheap Monday
  • kauluspaita, COS
  • hame, H&M
  • kengät, Diane von Furstenberg


Rennosti kynähameessa

maanantai 17. helmikuu 2014

Action viikkoja seuraa action viikonloput. Ihan mukavaa, että riittää menoa, mutta välillä kieltämättä tuntuu, että muutama viikko jossain kaukana kännyköistä, sähköpostista, tietokoneista ja jopa sivilisaatiosta tekisi oikein hyvää. Vaikka toisaalta juuri nyt on ollut kaikkea kivaa tekemistä. Töissä on valmisteltu yhtä suurta tapahtumaa, joka on nyt tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina – eikä viikonlopun ohjelmakaan ole ollut mitään kurjaa pakertamista.

Siitä huolimatta huomaan haaveilevani, että voisi joskus vain olla. Lukea hyvää kirjaa vaikka koko päivä putkeen, käydä kävelyllä, maleksia ilman päämäärää tai agendaa, antaa fiiliksen viedä. Ehkä tämä haiku ellunkanailuun sai alkunsa siitä, että ensimmäiset kesälomasuunnitelmat alkavat hahmottua. Tinni on tulossa kesällä vieraakseni joksikin aikaa ja päätimme lähteä muutaman päivän pyöräretkelle Gotlantiin. Voin jo maistaa ekologisesta maalaismaidosta käsin valmistetun jäätelön maun kielelläni ja tuntea lempeän kesätuulen hiuksissani….

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, kaukokaipuu sikseen, tänään on kuitenkin lusittu ihan normi-maanantai. Yleensä yritän pehmentää viikon ensimmäistä työpäivää pukeutumalla mahdollisimman casual monday -meiningillä. Koska vähän pitää kuitenkin yrittää pitää toimistorotia tyylissä, kokonaisuus rakentuu mukavista mutta ryhtiä antavista ja toisaalta sitten ihan vaan pelkästään mukavista osasista.

Olin joskus sitä mieltä, että reilusti polven alle ulottuvaa kynähametta ei voi ylipäätään käyttää ilman korkeita korkoja. Tänään kuitenkin päätin, että kyllähän tuosta hyvinkin saa myös rennomman kokonaisuuden. Eri tyylit maihinnousukengistä, kashmir-paidasta, mattapronssihelmikaulakoruun ja graafiskuosiseen kynähameeseen muodostavat mielestäni mukavasti hiukan asiallisen, mutta kuitenkin tosi iisin kokonaisuuden. Juuri sellaisen, mitä maanantaina tarvitaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • kashmir-naule, Arelalizza (saatu blogin kautta)
  • t-paita, Filippa K
  • kynähame, frk
  • kengät, Dr Marten’s
  • kaulakoru, MQ

En tiedä helpottaako vai lisääkö tämä ihana Mikon tänään facebookissa jakama video pahaksi äitynyttä kaukokaipuuta, mutta katsomisen arvoinen se ehdottomasti kuitenkin on. Voisipa tehdä omista seikkailuistaan vastaavan koosteen…