10 päivän detox – tulokset

sunnuntai 06. huhtikuun 2014

Reilu viikko sitten kerroinkin jo, että pääsin mukaan Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjaan ja sen tiimoilta aloitin kymmenen päivän detox-kuurin. Tänään litkin viimeiset tipat Défiligne-juomasta ja kropan kevätsiivous on tehty.

Otin jokaisena kuuripäivänä detox-selfien, jonka julkaisin Instagram-tililläni (minnapaakkulainen – jos joku haluaa tsekata!). Tarkoitus oli seurata homman etenemistä ja tietty toiveissa oli, että kymmenen päivän jälkeen ero aikaisempaa olisi sekä silminnähtävä että häikäisevä.

Ihan niin hurjaa total make overia en saanut aikaiseksi, mutta ihan kivoja tuloksia kuitenkin.

Yves Rocher Detox 1

Oikealla ylhäällä kuva tasan kymmenen päivää sitten. Perjantai-iltana olo oli aivan järkyttävän väsynyt ja ryytynyt. En melkein kehdannut edes julkistaa tuota ensimmäisen päivän selfietä, mutta kun kerran oli sovittu, että näin tehdään, niin sitten tehdään kanssa. Lauantaina silmänaluset on vielä ihan yhtä mustat, mutta sunnuntain selfiessä muikistelee jo paljon reippaamman näköinen detoxaaja.

Join joka päivä ohjeen mukaisesti litran detox-mehua. Défiligne-juoma tulee tiivisteenä ja korkin mittakupin avulla se laimennetaan juontikuntoon. Maultaan mehu on niin hyvää, että aluksi tuntui, että voiko tämä tosiaan tehota jollain tapaa. Miedon persikan tai vesimelonin aromit maistuvat päällimmäisenä ja taustalla on vieno vihreän teen aavistus. Ei siis tosiaankaan tarvinnut pakottaa detox-juomaa kurkusta alas. Päinvastoin!

Yves Rocher Detox 2

Maanantaina ja tiistaina oli jo usko mennä. Tunsin oloni hiukan pirteämmäksi, mutta mustat silmänaluset ja väsynyt ilme vain tuijotteli takaisin kuvista. Keskiviikon kuva näyttää aavistuksen pirteämmältä – saattaa kyllä johtua myös valaistuksesta.

Kaikki selfiet on täysin ilman filtteriä, koska halusin, että mahdollinen ”edistyminen” tulee selvästi esille. Pariin kuvaan lisäsin tosin hiukan valoa, koska niistä olisi muuten tullut aivan liian pimeitä. Kuvat on otettu iPhone 5s:llä.

Yves Rocher Detox 3

Loppukiri! Detox-juoman nauttimisen lisäksi rukkasin hiukan normaalia ruokavaliotani. Aluksi ajattelin jättää pois myös kahvin, mutta sitten tajusin, että se on aivan turhaa, sillä jo juomassakin on hiukan kofeiinia. Muuten jätin pois kaiken näkyvän sokerin, eläinrasvat (paitsi maitotuotteita en), lihan ja alkoholin. Ei mikään erityisen suuri ruokaremontti siis, mutta jotenkin en jaksa innostua mistään kovin äärimmäisyyksiin menevistä dieteistä.

Viimeiset päivät olo oli aivan mahtava! Taisin olla ihan ärsyttäväkin kaikessa energisyydessäni. Haha! Myös unen tarve väheni aivan ihmeellisesti. Normaalisti olen kanttuvei, jos takana on vain seitsemän tunnin yöunet. Nyt saatoin herätä ihan itsekseni ja tarpeeksi nukkuneena vain kuuden ja puolen tunnin unien jälkeen. Uskomaton juttu!

Yves Rocher Detox 4

Tässä vielä virallinen ennen ja jälkeen kuvapari. Ehkä suurin ero on fiiliksessä – mikä välittyy mielestäni myös kuvista. Tunnen oloni reippaammaksi, kaikenlainen ärsyttävä turvotus on häipynyt, iho vaikuttaa kimmoisammalta ja heleämmältä. Kuvissa posket näyttävät yhtä pyöreiltä sekä ennen että jälkeen, samoin eron freesiysasteessa voi selittää sillä, että toinen kuva on otettu perjantai-iltana rankan työviikon päätteeksi ja toinen sunnuntai-iltana hyvin levätyn viikonlopun jälkeen.

Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että detox-kuuri toimi mainiosti. Mangostanihedelmää ja vihreää teetä sisältävä Défiligne-juoma laittaa vauhtia sekä neste- että rasva-aineenvaihduntaan. Yksi suuri etu juoman nauttimisessa on se, että kun litran päiväannosta lipittelee aamusta alkaen, ei kuuri pääse ”unohtumaan” kesken iltapäivän verensokerikuilunkaan kohdalla.

Sisäistä kevätsiivousta olen juhlistanut myös ulkoisilla jutuilla.

Yves Rocher Detox 5

Jostain luin, että tämän kevään ehdoton hittiväri kynsissä on puhdas valkoinen. Pitihän tuo tietenkin kokeilla. Sen verran olen kuitenkin jumittautunut ”ringfinger” -manikyyriin, että nimettömiin oli pakko saada vähän kultahilettä. (Lumenen lakka saatu blogin kautta, sävy 39, Hiekkaa purossa).

Kampanjapaketissani tuli myös pikkupullo Yves Rocherin valkoista lakkaa. Aikaisemmin en olekaan YR:n lakkoja testannut, mutta oikein mainiosti tuo tuntuu pysyvän kynsissä. Lisäplussaa edullisesta hinnasta ja lakkapullon minikoko tuntuu tosi hyvältä silloin, kun haluaa vain testata jotain sesongin hullutusta. Niinkuin nyt esimerkiksi vitivalkoiseksi maalattuja kynsiä.

Toinen tärkeä kevätilmeen piristäjä on huulipuna!

Yves Rocher Detox 6

Kyllä – luitte aivan oikein – huulipuna. Minulla!

Syytän tästä Lumenen paksun kynän mallisia punia, joiden myötä opin käyttämään väriä huulillani. Porttiteoria osoittautui jälleen toimivaksi ja meitsi käyttää nykyään aivan suvereenisti jopa ihan perinteisiä huulipunia.

Yves Rocherin kampanjapaketissa oli mukana aivan täydellinen kevätväri huulille. Sävy 71 Rose Poudré näytää raikkaalta ja valoisalta kevätkalpealla iholla. Se on riittävän roosa muttei kuitenkaan liian hallitseva.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tykkään oikein kovasti!

Tuntuu, että nyt kevät saa tulla – olen valmis kaikin tavoin! (No okei, ehkä jotkut kengät vielä…)

Mikäli nyt heräsi innostus testata detox-kuuria tai hankkia vähän uusia kevätmeikkejä, kannattaa klikata Yves Rocherin sivuille. Koodilla YR30 saa nettikaupassa 30 % alennuksen aivan kaikista tuotteista! Kampanjakoodi on voimassa 3.4.-10.4.


4 Responses to “10 päivän detox – tulokset”

  1. Avatar essi sanoo:

    Olipa energinen postaus! :)

  2. Avatar Tania sanoo:

    Oi pitääpä itsekkin hankkia tuollaista valkoista lakkaa. Tosi nätit on! :) Sulla on upeat noi hiukset ja kaunis hymy:)