Valopilkkuja myös

tiistai 01. heinäkuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aivan varma, että tämä kesä on yksi niistä, joista puhuessa vuodenajat menee sekaisin. Juttuja kerrotaan viitaten ajanjaksoon ”silloin keväällä”, vaikka oikeasti on kesä-heinäkuun vaihde. Parhaimmillaankin tuntuu nimittäin juuri siltä – ihan kuin olisi kiva kevätsää – eikä todellakaan mikään kesä.

Tiedän olevani täysin patologinen säistä paasaaja. Yritän nyt kuitenkin kaikkeni, etten keskittyisi ihan liikaa valittamaan kesäkelien puuttumisesta. Välillä kuitenkin paistaa vähän aurinkokin ja silloin tällöin on melkein lämmintä. Ihan niinkuin viime lauantaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime lauantain pääasiallisin valopilkku ei kuitenkaan ollut väliaikaisesti sateeton ja melkein lämmin ilma vaan ihanat aamiaistreffit hurmaavan Tyyliä metsästämässä Veeran kanssa! Veera oli viikonloppulomalla Tukholmassa murunsa kanssa ja me vietettiin höpötellen koko lauantai-aamupäivä.

Olipas muuten oikein mukavaa, kun oli toinen bloggari – ja ammattivalokuvaaja – kameran takana! Tuli aika tsäpäkästi otettua kuvat ja kaupanpäälle sain vielä blondin käsityskyvylle ja muistille sopeutetun vartin mittaisen kuvauskoulun.

Suurkiitokset näistä Nytorgetin maisemissa napatuista asukuvista kuuluu siis Veeralle! Kiitti!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • t-paita, Acne
  • hame, H&M
  • farkkutakki (Peetun – kiitos lainasta!!), Levis
  • laukku, Rebecca Minkoff
  • sandaalit, Moheda
  • aurinkolasit, Ray Ban


6 Responses to “Valopilkkuja myös”

  1. Avatar Marjukka /FFS sanoo:

    Täällä toinen säästä valittaja. Mieti, millainen talvi on edessä, kun ei saatu pitkää ja lämmintä kesää… Voi masis sentään! Yritetään silti nauttia tästäkin lyhyestä ajasta.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Vaikka sitä miten yrittää tolkuttaa itselleen, että säät ovat, mitä ovat, vaikuttaa se silti ihan älyttömästi fiiliksiin. Toivotaan nyt, että saataisiin edes aurinkoinen ja lämmin loppukesä!

  2. Avatar Minttu-Maaria sanoo:

    Kyllä säästä saa valittaa, koska onhan tämä todella rassaavaa kaikin puolin. Haluaisin muuten tavata sellaisen ihmisen, joka ei valita säästä! Tokkopa sellaista onkaan :)Minä olen aina sanonut, että koska mulla on pitkä kesäloma, niin siihen mahtuu kaikenlaisia säitä eikä tarvitse panikoida, että sattuuko aurinkoiset kelit loman ajalle. Tämä kesä taitaa tosin olla poikkeus.

    Olisi kiva itsellekin sellainen lyhyt ja mun piiloblondin aivoille sopiva kuvauskoulu… Joten siis toivepostausidean tähän laitan :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kyllähän se siltä tuntuu, että säätila vaikuttaa melkein kaikkien mielentilaan oli sitä sitten lomilla tai töissä. Tosin lomalla huonot ilmat ketuttavat kyllä ihan erityisen paljon.

      Täytyykin laittaa muistiin, että pienet helpot kuvausvinkit olisivat tervetulleita! :)

  3. Avatar Ansku sanoo:

    Onpa tosi kiva laukku, malli ja väri natsaa kyllä just eikä melkein.

    Aurinkoista loppuviikkoa! Toivottavasti sielä paistaisi, tänne on luvattu ukkosta mutta ajattelin että en taida uskoa ;)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kuten olen tainnut moneen kertaan sanoakin – olen varsinainen ”sää-rabiaatti”! Luen kaikki sääennustukset ja olen aina säätilan vaikutuksille altis. Haha! Silti olen sitä mieltä, että sääennustus on vähän kuin hintalappu kirpputorilla.. Antaahan se aavistuksen tulevasta, mutta ei ole mikään kiveen kirjoitettu juttu! :)