Acid Pink Dr. Martens

perjantai 26. syyskuun 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perheen Dr. Martens -valikoima vahvistui jälleen. PUB-tavaratalon kenkäosasto ilmoitti tässä muutama päivä sitten, että heillä on menossa totaaliloppuunmyynti – koko varasto myytiin -50% alennuksella. Tiesin, että siellä on kaikkia kivoja merkkejä, Vagabondia, Tiger of Swedeniä, Conversea, Billi Bitä etcetera, joten päätin käydä tsekkaamassa töitten jälkeen, jos vaikka löytyisi jotain kivaa.

Puoli kuuden aikaan illalla valikoimaa ei ollut enää juurikaan jäljellä. Tosi pienijalkaiset, suurijalkaiset ja miehet löysivät vielä varmasti ihan kivasti kaikenlaista, mutta meikäläisessä keskiverrossa 38-koossa oli jäljellä lähinnä lohenpunaisia pumpseja ja pornahtavia glitterijuhlakenkiä järkyttävän korkealla korokepohjalla. Ei siis toisin sanoen mitään, mitä itse olin etsimässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin jo melkein lähdössä pois, kun huomasin yhdessä nurkassa muutaman parin Dr. Martenseja. Ensin nappasin käteeni tosi kivat 8-reikäiset Union Jack Martensit 38-koossa. Hetken mietin, että olisinko voinut hankkia ne itselleni, mutta sitten totesin, että vaikka ne onkin tosi hienot, vuodessa olisi ehkä kaksi tai kolme tilaisuutta, johon voisin laittaa ne päälleni. Lisäksi niiden alkuperäinen hinta oli aika suolainen, joten mitenkään hirmu edulliset ne ei olisi ollut edes puoleen hintaan. (Bongaa kuvasta virallisen blogiassistentin korvat!)

Seuraavaksi iskin silmäni pariin kuuman pinkkejä, kiiltonahkaisia Martenseja, koko 39. Pikainen tekstari Peetulle Umeåån, kuvan kanssa, ja tiedustelu, josko neito haluaisi uudet kengät. Aavistin, että nämä voisi olla toivelistalla, koska muistan Peetun huutaneen  ei-niin-suurella menestyksellä vastaavia ruotsalaisella huuto.fi -tyyppisellä sivustolla. Ylimpänä toivelistalla taisi olla vastaavat, mutta ei kiiltonahkaisina, mutta nopeasti tuli tekstari takaisin, että jees pliis. Niinpä perheen Dr. Martens -populaatio lisääntyi jälleen yhdellä parilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisen kengän kärjessä oli parin nuppineulan pään kokoinen jälki, joka näytti aivan siltä, kuin nahka olisi rikki. Siksi ne varmaan olivat vielä alkuillasta myymättä. Katsoin heti, että tuo kyllä näyttää ihan siltä, kuin se olisi nahkaliimaa (mikä lähtee varsinkin kiiltonahasta varsin helposti pois) ja vein kengät kassalle tsekattavaksi. Samalla, kun myyjä siivosi kengänkärkeä pyyheliinan avulla, juttelimme hiukan loppuunmyynnistä ja sen syistä.

Kuulemma kaikki PUBin putiikit on irtisanottu. Liikekiinteistön omistaja on vaihtunut ja koko tavaratalolle haetaan (jälleen, if I may say so…) uutta ideaa ja konseptia. Tavallaan harmi – ja ihme – että niin keskeisellä paikalla oleva perinteikäs tavaratalo vaan ei saa hommaa toimimaan. Mutta meille kuluttajille tämä on tietty jossain määrin myös hyvä uutinen: ainakin nyt ylimenoaikana kantsii poiketa PUBissa, jos sattuu olemaan hoodseilla. Loppuunmyyntejä on varmasti joka kerroksessa, vaikka niistä ei isosti erikseen tiedotettaisikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja vain pikaisesti Tukholma-visiitille tulijoille tiedoksi: PUB on se tavaratalo, joka on Hötorgetin laidalla, vastapäätä sitä varsinaista maamerkkiä, sinistä konserttitaloa. Ja jos nyt on vaikka päiväristeilyllä niille kulmille eksynyt, ei todellakaan kannata missata kulmittain vieressä olevaa Hötorgs Saluhallenia. Hötorgshallenin sisäänkäynti näyttää siltä kuin olisi menossa johonkin multiplex-leffateatteriin, mutta jos ottaa liukuportaat alas, pääsee pian kivaan ja herkulliseen kauppahallimeininkiin.

Matkakohteena Hötorgshallen ei toki ole ollenkaan samaa luokkaa kuin esmes Östermalmin ihanan tunnelmallinen Saluhall, mutta jos on muutenkin niillä kulmilla (Sergels Torg – Drottninggatan – Åhléns) ja haluaa kuitenkin välttää McDonaldsilla lounastamisen, on Hötorgshallen ihan loistava vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Enää viikko siihen, kun Peetu tulee käymään kotona! Jei!! Kiva, että on hienot kengät täällä odottamassa neitokaista. Puhuttiin juuri hetki sitten puhelimessa ja Peetu lupasi ottaa mukaan asun, johon uudet martensit sopivat – eli saadaan ihan kunnolliset asukuvatkin näistä!


6 Responses to “Acid Pink Dr. Martens”

  1. Avatar Maiju sanoo:

    Mulla on samanlaiset, en tiedä, että onko sun vähän vaaleammat… mulla on sellaiset ihan HOT-pinkit. Pitänee kaivaa kohta ne taas esiin ;)
    On ne ihanat.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Laatikossa luki, että noiden väri on ”Acid Pink”, mutta aika hot-sävy se mielestäni kuitenkin on! Ihanat ovat kyllä! :)

  2. Avatar Maarit sanoo:

    Terveiset Tampereelta ☺ Löysin blogisi,kun etsin tietoja ym. juttuja Dr Martenseja. Olen tässä selaillut sitä ja hurjan kivoja juttuja. Nyt kaipaan asukuvia noista pinkeistä Martenseista…EN LÖYDÄ KÄÄK … Vinkkiä pliis siis,tuliko niitä otettua vai ei,etten etsi turhaa :D
    Talvisin terveisin ♥♥♥ Maarit

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hei Maarit ja kiitos terkuista! En ole valitettavasti tagannut erikseen asukuvia, joissa pinkit Martensit on mukana. Mutta kuvia on, ja ne löytyvät tagin ”Peetun vetimet” -alta. Peetun asukuvia ei ole niin paljon kuin omiani, joten ehkä etsinnästä ei tule ihan liian uuvuttava.