Lontoon mekko

keskiviikko 12. elokuun 2015

Peetu 12.8.2015

Niin – sanoinko jotain niistä sporttivaikutteista? Tässä jälleen yksi todiste aiheesta. Peetun viime keväänä pääsiäisen aikoihin tekemältä Lontoon reissulta kotiutui mukaan mekko, josta on muodostunut todellinen suosikki kaikenlaiseen ei-urheilulliseen ulkoiluun. Mikään toimistovaate tuo ei siis ole – vaan käytössä erilaisissa pienemmissä ja isommissa biletyshäppeningeissä.

Periaatteessa mekko on hyvä versio joustavasti erilaisin stailauksin moneen menoon muuttuvasta LBD:stä. Näyttävien, tyyliin sopivien korujen, juhlavan laukun ja korkojen kanssa se käy fiksumpaankin edustukseen. Toisaalta tennareitten ja nahkatakin kanssa mainio asu vaikka puistokonserttiin.

Peetu 12.8.2015

Itsekin tykkään tosi paljon sporttisesta tyylistä urheilutilanteiden ulkopuolellakin. Silloin on tosin tärkeää pitää huolta kokonaisuuden tasapainosta. Liian monta sporttielementtiä yhdessä asussa – ja sitä näyttää helposti siltä kuin olisi pinnaamassa liikuntatunnilta. Vähän sama kuin maskuliinisten ja feminiinisten tyylien kanssa tasapainoillessa. Yleisilme ei ole kovin vakuuttava, jos näyttää siltä kuin olisi aamukiireessä eksynyt väärälle vaatekaapille.

Peetun asussa Carin Westerin sandaalit on tietyllä tavalla myös hiukan sporttiset – johtuu varmasti värityksestä ja valkoisista nauhoista. Toisaalta kampaus, niukat korut ja sandaalien korkeus merkkaa kokonaisuuden todellisen merkityksen. Tämä on siis Peetun perjantainen ”lähdetään-tyttökavereitten-kanssa-vähän-ulos” -asu.

Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015

  • mekko, TFNC London
  • kengät, Carin Wester


Shortsit toimistolla

tiistai 11. elokuun 2015

Minttu 11.8.2015

Yksi jokakesäisistä pukeutumisdilemmoista on, onko shortsit sopiva asu toimistolle vai ei. Tai no, tänä kesänä kelit ovat pitäneet huolta, että ihan hurjasti ei ole tarvinnut pohtia hellepäivien työvaatetusta. Päinvastoin on ollut varsinainen haaste pukeutua edes pikkuisen kesäisesti jäätymättä ihan totaalisesti. Nyt kuitenkin on ollut sen verran lämmintä, että päätin yrittää yhdistellä fiksuimmat shortsini office-kelpoisiksi.

Minttu 11.8.2015

Jos totta puhutaan, olen hämmästyksekseni huomannut, että sisälläni asuu varsinainen toimistopukeutumiskonservatiivi. Ei niin, että meillä nyt olisi varsinaisesti mitään pukeutumiskoodia, mutta kyllä tuntuu aika erikoiselta, kun jotkut kollegat on ihan selkeissä rantavaatteissa töissä. Ihan jo pelkästään siksi, että ilmastointi on aina sen verran kovalla, että itse en tarkene edes lyhythihaisella paidalla – saatika sitten minimittaisella nirunarumekolla.

Minttu 11.8.2015

Filippa K:n mustat pellavashortsit alkavat olla jo hiukan ikääntyneet, mutta skarpin jakun kanssa kokonaisuudesta tulee ihan toimistokelpoinen. Sopiva ainakin tällaiselle päivälle, kun ei nyt vielä ole mitään edustusta vaativia palavereita tai tapaamisia.

Minttu 11.8.2015 Minttu 11.8.2015 Minttu 11.8.2015

 

  • t-paita, Lanvin for H&M
  • shortsit, Filippa K
  • jakku, H&M
  • sandaalit, Lacoste


Manicure Monday

maanantai 10. elokuun 2015

Polka Dot mani

Manikyyri-maanantain kunniaksi päätin pitkästä aikaa testata uutta kynsilakkausta. Itseasiassa melkein koko kesä on mennyt ihan simppelissä nude-tyylissä, mutta nyt bongasin Pinterestistä niin kivan idean, että inspiroiduin sukeltamaan värilakkojen varastooni.

Kaikenlaisia polka dot -manikyyrejä on näkynyt jo aika kauan, mutta yhdellä pallolla toteutettu versio on vähän uudemman oloinen. Tosin huomasin kyllä, että koristelupuikkoa ei ole tullut käytettyä taas vähään aikaan, sillä pallukoista ei tullut ihan supertasaisia. No, harjoitus tekee metsurin…

Polka Dot mani

Ihan kesäisen hehkuvat sävyt eivät nyt enää iske, vaikka yritänkin pitää kynsin hampain kiinni ajatuksesta, että elokuussa ei vielä ole syksy. Oranssit ja tulenpunat on vaan nyt vähän henkisesti passé. Sen sijaan en näköjään ikinä kyllästy erivärisiin nimettömiin, ringfinger maniin.

Polka Dot mani Polka Dot mani 4

Nimettömiä lukuunottamatta kaikki kynnet saivat tumman grafiitinharmaan pohjan Sally Hansenin lakalla, sävy 645 ”Grey Expectations”. Tykkään hurjasti sen melko tummasta, puhtaan harmaasta vivahteesta. Lakka on Peetun löytö Sephoran alesta; harmi, että se muuttaa kohta Uumajaan. Harmaan päälle tein pallot Ciatén mintunvihreällä lakalla, sävy PP104 ”pepperminty”.

Polka Dot mani Polka Dot mani

Sormussormet pohjustin Yves Rocherin aivan ihanalla nude-ruskealla lakalla, sävy 04 ”Taupe rosé” (saatu blogin kautta). Nuo Yves Rocherin uudet kynsilakat on ollut kyllä ihan suosikkeja, vaikka paksuhkoon geelimäiseen koostumukseen on ollut vähän totuttelemista lakkaamisvaiheessa. Kestävyydeltään ja pysyvyydeltä ne ovat aivan huippuluokkaa!

Koska aina pitää myös vähän kimaltaa, laitoin nimettömiin pilkut Ciatén hopeahilelakalla, sävy PP114, ”locket”. Ei ehkä ihan kaikkein fiksuinta valita yksityiskohtien piirtelyyn lakkaa, jossa on glitterihiutaleita – aivan tasaisella hopealakalla olisi varmasti saanut tasaisemman tuloksen (sitäkin olisi löytynyt varastoista, mutta en sitten tullut ajatelleeksi).

Polka Dot mani

Pallojen symmetrisyydessä on aavistus toivomisen varaa, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Yksittäiset pallot kynsillä antavat kivasti ilmettä, mutta eivät ole liian räväkät toimistokäyttöönkään.


New in 9/2015: Adidas verkkatakki

sunnuntai 09. elokuun 2015

Adidas verkkatakki 1

Kai se on sitten parasta aloittaa shoppailutunnustusten teko. Mihinkään varsinaiseen mopojen karkailuun en ole toki päätynyt, mutta kun ottaa huomioon tämän vuoden viidentoista muotiostoksen kiintiön, voisin sanoa, että ihan kaikkein järkevimpiä päätöksiä ei sitten ehkä kuitenkaan ole tullut tehtyä. Mikään ostos ei sinänsä kylläkään kaduta, mutta joidenkin kohdalla olisi todella voinut katsoa peiliin ja miettiä, että haluanko todella kuluttaa yhden ostokseni juuri tähän.

Adidaksen klassinen musta verkkatakki on vähän siltä väliltä. Tykkään siitä ihan hurjasti – ja olen pitkään ajatellut, että se olisi aivan mainio täydennys vaatevarastooni. Tarkoitukseni on käyttää takkia ihan jakkuna, eikä ainakaan nyt ensialkuun minään urheiluvaatteena. Aion asustaa sen fiksuihin musta-valkoisiin asukokonaisuuksiin ja uskon, että se taipuu myös toimistolle ainakin sellaisina päivinä, kun ei ole edustusta vaativia palavereita.

Adidas verkkatakki 2

Malli on tosiaan superklassinen, musta väri helposti yhdisteltävissä ja kaiken lisäksi taskuissa on vetoketjut! En nyt väitä, että verkkatakki sinänsä olisi maailman järkevin ostos. Ehkä olisin tarvinnut enemmän ihan klassista jakkua – tai vaikka kivaa neuletta, mutta taisin hieman hurmaantua, kun Adidas-outletissa oli kesäale ja 50 % lisäale jo valmiiksi edullisista outlet-hinnoista…

Täytyy myös tunnustaa, että on kyllä vähän Peetun syytä, että läksin verkkatakkikaupoille. Tyttö oli siellä itse ensin ja tehnyt kaikenlaisia kivoja ja superedullisia löytöjä. Nyt meillä on sitten samanlaiset takit. Mallailin yhden illan Peetun ostosta päälleni ja innostuin niin kovasti, että oli pakko mennä ostoksille seuraavana päivänä. Todettiin vielä, että eipä me enää juurikaan samoissa piireissä pyöritä, niin ei se haittaa, vaikka omistaisimmekin samoja vetimiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aivan varma, että takille tulee paljon käyttöä, vaikken sen hankintaa juuri nyt, tässä tilanteessa, ehkä kaikkein fiksuimpana pidäkään. Sporttivaatteissa on sekin hyvä puoli, että ne voi aina siirtää täysin urheilukäyttöön, kun ne lakkaa viehättämään arkikäytössä.


Oman tyylin kehittyminen

torstai 06. elokuun 2015

Peetu 6.8.2015

Olen tainnut joskus mainitakin, että ihan tuossa meidän naapurissa, kävelymatkan päässä, on Tukholman Adidas-outlet -putiikki. Yllättävän harvoin siellä tulee poikettua, vaikka aikaisemmin, kun asuimme ihan toisella puolella kaupunkia, useinkin suunnittelin retkiä ko. myymälään. Onhan siellä toki joitakin kertoja tullut toki käytyä näiden viimeisen kuuden vuoden aikana. Milloin on haettu edullisia tossuja koulun jumppatunneille, milloin täsmäshopattu edullisia urheilusukkia – mutta varsinaisesti shoppailemassa ei oikeastaan koskaan.

Tänä kesänä on ollut hiukan toisin. Erityisesti Peetu (mutta myös minä – tunnustan!) on poikennut Adidas-outletissa useammankin kerran – ja poistunut aina ihan mukavan saaliin kanssa. Ostoksia tulee esittelyyn, kunhan saan niitä kuvattua. Vielä vähän kaihertaa, että pitäisikö käydä hakemassa samanlaiset sportti-bikinit, mitkä Peetukin osti… Hinta on tosi edullinen, mutta bikinivarastoni on kyllä juuri nyt aika hyvässä kuosissa.

Peetu 6.8.2015

Molemmat totesimme, että on aika merkillistä, että vasta nyt ramppaamme outletissa, vaikka tosiaan ollaan asuttu sen naapurissa jo yli kuusi vuotta. Peetu sen sitten lopulta sanoi ääneen todetessaan, että hänen tyylinsä on varmaankin muuttunut viimeisen vuoden aikana huomattavasti sporttisempaan suuntaan.

Itse olen aina tykännyt sporttisista elementeistä arkipukeutumisen yhteydessä, mutta kun jatkoimme tyylipohdintojamme, tajusin, että niinhän  se tyylin kehittyminen yleensä käy. Osa vanhoista vaatteista ei enää tunnu ollenkaan hyvältä, vaikka ne kuinka sopisivat teoriassa kokonaisuuteen. Monet vanhat suosikit jäävät ihan käyttämättä. Toisaalta sitä huomaa inspiroituvansa täysin uudenlaisista yksityiskohdista, vaikka perustyyli pysyisikin samana.

Peetu 6.8.2015

Useimmiten, ja ehkä parhaimmillaan, tyylin kehittyminen onkin täysin intuitiviinen asia. Vanha poistuu ja uudet raikkaat elementit saavat lisää tilaa. Itse koen, että tyylini ei ole juurikaan muuttunut vuosikausiin, mutta vanhoja kuvia katsellessa sitä tajuaa juuri nämä hienoiset muutokset.

Peetu 6.8.2015

Vaikka tässä olenkin Adidaksen outletia kovasti mainostanut (ihan vapaaehtoisesti ja ilman korvausta…), sen verran täytyy nyt tarkentaa, että nuo Peetun jalassa olevat ihanat Boostit eivät ole sieltä vaan joululahja Mintun työpaikalta. Ensin Peetu konfiskeerasi nuo välittömästi omaan käyttöönsä, mutta palautti sitten reunahuomautuksella, että ”vähän olivat pienet”. Hiukan naftit ovat itsellenikin – etenkin juoksukäytössä – kaupunkihengailuun silti oikein hyvät.

Peetu 6.8.2015 Peetu 6.8.2015

 

  • t-paita, Urban Outfitters
  • hame, Asos
  • tennarit, Adidas