Alle kuukausi New Yorkin reissuun!

tiistai 19. tammikuu 2016

New York 2016

Ihan pakko tulla hehkuttaman tännekin, kun olen niin täpinöissäni, etten meinaa pysyä nahoissani. Meidän New Yorkin matkaan on enää alle kuukausi!! Muutama hassu viikko ja pitkäaikainen haave, bucket-listan ykkönen, muuttuu todeksi!

En voi mitenkään uskoa, että aika on mennyt näin äkkiä. Silloin syksyllä, kun varasimme matkan, tuntui, että ajankohta on niin kaukana tulevaisuudessa, että matkasuunnitelmien tekeminen oli ihan absurdia. Nyt reissu on jo niin lähellä, että ihan hikoiluttaa, kun ei tiedä missä välissä ehtisi kaiken suunnittelemisen ja matkakohteiden tutkimisen tehdä.

New York 2016

Hyvin syöminen on yksi matkan tärkeimmistä tavoitteista. Tietty aterioiden väliin on tarkoitus mahduttaa niin paljon näkemistä ja kokemista kuin se vain inhimillisesti on mahdollista. Paino sanalla inhimillisesti – sillä en halua kuitenkaan juosta päätä pahkaa nähtävyydestä toiseen, pitää olla myös aikaa hengittää ja imeä vaikutteita. Tosin suurkaupunkiloma tuskin milloinkaan on mikään rauhan retriitti, eli jonkin tason viikon kestävään adrenaliiniryöppyyn on syytä varautua.

Ravintoloita on toivelistalla jo melkoinen liuta, varmaan jonnekin pitäisi jo yrittää tehdä pöytävarausta. Aika monessa paikassa tosin kotisivuilla ilmoitettu, että pöytävarauksia ei oteta. Yksi näistä on The Spotted Pig, jonne pitää ehdottomasti päästä maistamaan maailman parhaaksi kehuttua hampurilaista. Aito-amerikkalainen diner on vielä hakusessa. Ehkä niitä tulee vastaan ihan vain ohi kävellessäkin, mutta olisi mukavaa olla eksymättä johonkin kaikkein ilmeisimpään turistiloukkoon.

New York 2016

Hiukan tässä matkasuunnitelmia tehdessä on arveluttanut reissubudjetin tekeminen. Dollari ei ole todellakaan nyt halvimmillaan, joten millään ihan minimaallisella matkakassalla tuskin selviää. Yläkattoa ei tietenkään ole. New Yorkin kaltaisessa kaupungissa on varmasti helppoa tehdä selvää pienestä lottovoitostakin vain syömällä ja shoppailemalla. Sellaista ei nyt kuitenkaan ole osunut kohdalle, joten pakko yrittää tasapainoilla sillä mitä on. Onneksi meillä on kiva, hyvin varusteltu kämppä varattuna Airbnb:n kautta, joten ihan kaikkia aterioita ei ole pakko syödä ulkona.

Budjetin arviointia hankaloittaa myös se, että näin pohjoismaalaisena unohdan koko ajan ottaa tipit mukaan laskelmiin. Eikös se niin ole, että käytännöllisesti kaikkiin ravintola-, kahvila-, taksi- ja muihin palvelutyyppisiin maksuihin kuuluu lisätä noin 15 % päälle? Onneksi puhelimessa on laskin, muuten menisin kyllä ihan sekaisin noiden kanssa.

Ja mikähän siellä on käteisen ja kortin käytön suhde? Berliinissä pankkikortilla ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään suurten tavaratalojen ulkopuolella. Täällä kotona en pidä ikinä käteistä lompakossa, kaikki pienetkin maksut hoidan kortilla. Jonkin verran dollareita lienee paikallaan varata mukaan ainakin alkuunsa. Kai sieltä automaatteja löytyy niin, että voi sitten nostaa lisää jos ja kun sitä tarvii?

New York 2016

Majoitus on onneksi jo varattuna. Löysimme tosiaan hurjan kivan kuuloisen asunnon AirbnB:n kautta ja olen ollut jo monet kerrat meilillä yhteyksissä Aurea-nimisen vuokranantajan kanssa. Kämpän sijainti on kutakuinkin tuossa kynän kärjen kohdalla kuvassa. Kuulemma se on tosi kivaa aluetta, jossa on paljon tunnelmallisia ravintoloita, kahviloita ja gallerioita. Bonuksena hyvät kulkuyhteydet muualle Manhattanille. Tosin laskeudumme Newarkin kentälle ja sieltä ei näytä olevan mitään hyviä julkisia yhteyksiä majoituksen hoodseille. Vuokranantaja-Aurea suositteli taksia.

Pakkauslistaakin olen jo hiukan miettinyt. Tavallaan vaikea ajatella, mitä sitä ottaisi mukaansa – kelit kun voivat olla ihan mitä hyvänsä aurinkoisen keväisestä täyteen lumimyrskyyn. Sinänsä ajankohta ei ehkä ole se kaikkein paras NYC:n reissulle, mutta koska The Syntymäpäivä. Jotkut korot pitää varmaan taas ottaa mukaan, vaikka ounastelen, että ohjelmamme tulee olemaan aika kävelypainotteinen ja kenkävalinta sen mukainen.

Sain jo syksyllä paljon ihania vinkkejä hyvistä ravintoloista ja nähtävyyksistä – kaikki on kirjattu ylös – kiitos vain tuhannesti! Jos nyt joku vielä istuu jonkun mahtavan matkavinkin päällä, otan kaikki ideat todella kiitollisena vastaan!


12 Responses to “Alle kuukausi New Yorkin reissuun!”

  1. Avatar Jenni Ukkonen sanoo:

    Ihanaa, reissufiilikset tarttuu tekstin ja kuvien välityksellä tänne asti :) sen voin sanoa heti, että vaikka viikko tuntuu lyhyeltä ajalta eikä siinä varmasti kaikkea näekään, niin ehditte ja jaksatte taatusti tsekata ne itselle tärkeimmät jutut ja jääpä sitte jotain ensikertaankin ;)

    Mun pari must vinkkiä parin alemman reissun ja toukokuussa tulevan reissun pohjalta on:

    Top of the rock kaupungin yläilmosta ihailuun – selvittäkää mihin aikaan aurinko laskee ja menkää about 45 Min ennen sitä ostamaan liput ja ylös. Paras aika mennä, sillä näette kaupungin niin päivänvalossa kuin laskevan auringon aikaan, jolloin kaupunki näyttää upealta ja koko ajan eriltä :) Mun mielestä sata kertaa empire state buildingia parempi.

    Synrtäridinnerille joko elämykseen että sinkkisfiilistelyyn buddakan tai vastapäätä löytyvä tao downtown. Kumpikin testattu ja mielettömän kivoja kokemuksia. Hintataso about samaa luokkaa kuin Helsingissä fancympi ravintola tai edullisempi.

    Noiden läheltä löytyy päiväsaikaan ajatellen chelsea Marketing mitä ei kannata missata! Sieltä löytyy lähinnä ravintoloita mutta myös putiikkeja.

    Jos italialaisen maistuu niin ei kannata missata myöskään flatironin vierestä löytyvää eatalya :)

    Mahtavaa matkaa teille, jään seuraamaan reissua ja fiilistelemaan omaa tulevaan i!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Aaah, kiitti Jenni!

      Top of the Rock on ollutkin jo meidän suunnittelulistalle – hyvä vinkki mennä sinne illalla!. Samoin tuosta Buddakasta olen kuullut muiltakin – sinne voisi oikein varata pöydän näin etukäteen.

      Tosi mahtava saada konkreettisia vinkkejä konkareilta! :)

  2. Avatar Minna sanoo:

    Tämä saattaa osoittautua turhaksi neuvoksi, mutta oman kokemuksen perusteella: riittävästi lämmintä vaatetta mukaan!

    Vaikkei pakkasasteita niin olisikaan, niin tuuli saattaa olla JÄR KYT TÄ VÄN kylmä. Sisätiloissakin voi olla turhan vilpoisaa, vaihtelee tietenkin paikasta riippuen.

    Ihanaa reissua!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos Minna!

      Todella hyvä muistutus! Olen pähkäillyt sen kanssa, minkä talvitakin otan mukaan. Villakangastakkini olisi fiksumpi ja siinä on onneksi hiukan tuulta pitävä vuori. Toisaalta öljykangastakkini olisi varmasti parempi, koska se on täysin tuulenpitävä ja hylkii myös vettä. Ongelma sen kanssa on se, että se on mielestäni vähän turhankin rennon näköinen. Kaksi päällystakkia tuntuu kuitenkin turhan tilaavievältä ratkaisulta.

  3. Avatar Ninka sanoo:

    USAssa muutaman vuoden asuneena ja New Yorkissakin moneen kertaan käyneenä, muutama vinkki:

    -tippi: 15% on vähimmäistippi, jos palvelu oli huonoa, tyytyväinen asiakas antaa noin 20-25%. Tippi lasketaan verottomaan hintaan. Suomalaisen on vaikea tajuta, mutta amerikkalainen ei jätä tippaamatta vaikka palvelu olisikin huonoa.Joissakin turistimestoissa voi olla, että tippi on jo lisätty (se on kyllä merkitty sitten), joten katsokaa ettei tule tipattua kahdesti.
    -hinnat: kaikki hinnat aina ilman veroja, joten hinta korkeampi maksaessa sen takia.
    -taksi: Varokaa pimeitä takseja. Keltaiset taksit ovat suht hyvässä kunnossa ja niissä on maksumasiina takana, johon saa itse laitettua kortin ja valittua tippimäärän.
    -Broadway Showt: ovat tyyriitä, mutta todella upeita ja hintansa arvoisia elämyksiä. Halvempia lippuja saa esim samalle illalle vähän halvemmalla käymällä teatterilla päivällä.
    -metro: Kannattaa käyttää jo senkin takia, että Manhattanilla etäisyydet ovat valtavia. Toki sen lisäksi voi kävellä sydämensä kyllyydestä, mutta välimatkat voi näyttää kartalla lyhyiltä ja yllättää. Sellaisia lippua saa, jotka voimassa useamman päivän.
    -Korttimaksu: onnistuu melkein missä vaan. Ehkä kannattaa varata käteistä jonkun verran mukaan, vaikka seinästä saa kyllä nostettua lisää.
    -mäkin komppaan Top of the Rockia.
    -Vapaudenpatsaan näkee ilmaiseksi, jos hyppää Staten Island Ferryyn ihan Manhattanin kärjestä.
    -Shoppailu: Century 21 http://locations.c21stores.com/en/downtown
    -Ravintoloita voi yelpata, mutta kannattaa muistaa, että amerikkalaiset arvostaa eri asioita.
    -Kannattaa käydä katsomassa Central Park vaikka onkin talvi-> siellä museot Museum of Natural History ja The Metropolitan Museum of Art.
    -Brooklyn Bridgen kävely, toisella puolella voi käydä vaikka syömässä etc (jos panimokierros kiinnostaa niin Brooklyn Brewery) ja ottaa metron takaisin Manhattanille.
    -High Line (ainakin kesällä must).

    • Minttu Minttu sanoo:

      Mahtavia vinkkejä Ninka!! Kiitos tuhannesti!

      Ihana, että selvensit tuota tippihommaakin. Kai sitä turisteille hiukan annetaan anteeksi, mutta parempi se on tietää, heti alkuunsa, miten toimitaan. Ja todella hyvä tietää myös tuo, että korttikin on ihan käypää valuuttaa siellä – eli kaikkea ei kannata kantaa mukana käteisenä.

  4. Avatar Satu sanoo:

    Itse ollaan oltu keväällä hiukka myöhemmin, huhti-toukokuussa muutamia kertoja, mutta muutama vinkki joka tapauksessa! :)

    Parasta-ikinä-pitsaa sain syödä Lombardis pitseriassa Nolitassa. Perus tomaatti-mozarella – ihan taivaallinen!!!

    Jos olette viikonloppuna matkassa niin viikonlopun flea-marketit ovat kivoja! En vaan tiedä miten ovat sydäntalvella, ja onhan jotkut varmasti katettujakin. Itse käytiin mm. Hells kitchen fleassa ja tein siellä aivan upeita löytöjä! Vintage korviksia ja pientä sisustustavaraa.

    Jos ja kun menette Macy’s tavarataloon, niin muistakaa käydä hakemassa turisteille tarkoitettu (muistaakseni 10-20%) alennuslippu infosta!

    Menkää Greenwich Villagen alueelle pyörimään, aivan ihastuttavaa aluetta, kahviloita, pieniä uniikkeja putiikkeja ja arkkitehtuuria!!

    chelsea market on kiva paikka, ihanaa syötävää ympäri maailman ja kaikkea kivaa pientä käsityötä tarjolla.

    Galleriat ympäri kaupunkia ovat mahtavia, hells kitchenin alueella niitä on paljon kuin myös huippudesignerien officeja mm. high-lanen alapuolella oli DVF:n office!

    5th avenuen lippupaivaliikkeet ovat todella kalliita, kandee käydä muissa kaupunginosissa shoppailemassa. Itse käytiin myös outletissa kaupungin ulkopuolella, mutta en ehkä lähtisi toiste, paitsi nyt kalliin dollarin aikana voisi harkita :)

    Ihanaa matka teille!!!

    t. Satu

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitti Satu!

      Me ollaan ajateltu, että jätetään uhraamatta yksi päivä kaupungin ulkopuoliseen outlettishoppailuun. Ihan älyttömän isoa shoppailubudjettia kun meillä ei ole, löytyy varmasti ihan tarpeeksi ostettavaa ihan vain Macy’siltä ja Moman putiikeista. Chelsea Marketia on melkein kaikki suositellut, joten sinne pitää päästä käymään ehdottomasti!

      Niin ihanaa, kun reissu on vielä kokonaisuudessaan edessä!

  5. Avatar Katri sanoo:

    Newarkin kentältä pääsee suoralla junalla Penn Stationille, josta taas metrolla eteenpäin kämppää kohti, jos haluaa säästää ja jättää taksin ottamatta.
    Muiden kommentoijien tavoin komppaan Top of the Rockia, ja toivon vaan että olisin omalla reissulla tajunnut mennä ennen auringonlaskua niinkuin Jenni vinkkasi.
    Monessa ravintolassa kuitissa näkyy loppusumma ja sen alla ehdotetut tipit, tyyliin 15%, 18% ja 20%, joten ei hätää jos päässälasku ei ihan luonnistu :D
    Itse en tykännyt Century21:stä. Asustepuoli oli ihan OK, mutta vaatteet oli tungettu tosi täysille rekeille ja järjestetty epäloogisesti, joten lopulta löysin koko isosta tavaratalosta vaan yhden lompakon. Joten jos et jaksa penkoa täysiä rekkejä, jättäisin Century21:n väliin. Monet kehuu Woodbury Outletia, mutta sinne taitaa täytyä tehdä melkein koko päivän reissu. 6 päivän matkalla päätettiin ettei haluta käyttää koko päivää shoppailuun, niin jätettiin Woodbury väliin. Kalifornian matkalla tutustuin Nordstrom Rackiin, ja tein sieltä hyviä löytöjäkin (Marc by Marc Jacobsin pikkulaukku ja Michael Korsin trenssi alle puoleen hintaan). New Yorkissakin taisi olla ainakin yksi Nordstrom Rack. Samoin Uniqlo on itselleni ihan ehdoton kohde jenkkireissuilla.

    Mahtavaa lomaa!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitti tosi paljon!

      Älyttömän hyvä, jos ehdotetut tipit näkyy jo kuitista. Prosenttilasku ei ole ihan vahvimpia puoliani. :D
      Century21:sta olen kanssa kuullut hiukan ristiriitaisia tietoja. Toisten mielestä ihan mahtava ja toisten mielestä löytöjä ei juurikaan pysty tekemään. Voi olla, että silti täytyy käydä poikkeamassa. Karkin ja Peetun tankojenpenkomishermot on huomattavasti paremmat kuin omani.Kokonaista päivää ei haluta outlet-reissuun kuitenkaan käyttää. Pitääkin tsekata tuo Nordstrom Rack. :)

  6. Avatar Sade sanoo:

    Norsdtröm Rackista voi tehdä hyvällä tuurilla upeita löytöjä! Itse löysin Marc Jacobsin vaalean nahkaisen prätkärotsin satasella ja ihania Rebecca Minkofin kamoja. Niitä taisi olla pari-kolme eri paikassa kaupunkia…alennukset n. 50%-80%. Outlet tyyppinen ketju.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kuulostaa tosi hyvältä!! Laitoinkin jo puhelimen kartta-appiin merkinnän meidän majapaikkaa lähimmästä Nordstrom Rackista.