New in: Swedish Hasbeens Suzanne Debutant

tiistai 26. heinäkuu 2016

Swedish Hasbeens Suzanne Debutant

Vähän oli sellainen tunne, kun innostuin hurjastelemaan ihan kesäalen alussa, että nyt saa kaikki mahdollinen shoppailu olla tauolla hetken aikaa. Toisaalta mustat perussandaalit on itselläni kesäisin vähän samanlainen välttämättömyystuote kuin sukkahousut tai ripsiväri. Eli kyllähän sitä ilmankin pärjäisi, jos tulisi maailmanloppu ja katastrofi, mutta mielummin kuitenkin ei.

Olin jo aikaisemminkin suunnitellut, että jotkut järkevät ja suht matalat sandaalit melkein tarvitsisi hankkia. Ruskeat puupohjaiset Mohedat lensivät viime kesän lopuksi roskikseen – toki neljä kesää täysin palvelleina – ja mustat Clark’sin arkisandaalini ovat jo ihan räjähdyspisteessä.

Swedish Hasbeens Suzanne Debutant Swedish Hasbeens Suzanne Debutant

Kun sitten viime viikon lopulla (torstaina tarkemmin sanottuna) tuli sähköpostiin ilmoitus Aplacen kesäalen loppukiristä korotettuine alennuksineen, hyökkäsin heti tutkimaan löytyisikö sopivia sandaaleita. Ai että olin riemuissani, kun havaitsin, että tarjolla on puoleen hintaan matalampaa versiota Swedish Hasbeensin Suzanne -mallista, eli ihanasti Suzanne Debutant -nimeltään, ja vielä mustana!

Tilasin ihan ensimmäistä kertaa Aplacen nettikaupasta ja hämmästyin todella toimituksen nopeutta. Laitoin tilauksen menemään viime torstaina lounasaikaan ja jo perjantaina pamahti puhelimeen tekstiviesti, että paketti on noudettavissa!

Swedish Hasbeens Suzanne Debutant Swedish Hasbeens Suzanne Debutant

Olen nyt viikonlopun ja alkuviikon aikana käyttänyt sandaaleita aika paljon – enkä voisi olla tyytyväisempi. Ihan pikkuisen puukenkäsandaaleille ominainen paksu ja aika ”raaka” nahka on hiertänyt varpaiden päältä, mutta muuten ei ole ollut muuta kuin silkkaa iloa.

Alunperin oli kyllä tarkoitus hankkia ihan kokomustat sandaalit, mutta täytyy sanoa, että olen supertyytyväinen hankintaani. Jotenkin vaalea puupohja antaa kepeämmän ja kesäisemmän vaikutelman. Huomaan myös kaivanneeni puupohjien kävellessä kivasti kilkattavaa kopsinaa.


6 Responses to “New in: Swedish Hasbeens Suzanne Debutant”

  1. Avatar taya sanoo:

    Onko kenkien mitoitus millainen? Voiko ottaa sen koon mitä yleensä käyttää, vai pitääkö ottaa isompi/pienempi?

    • Minttu Minttu sanoo:

      Otin juuri sen koon, mitä käytän normaalistikin (38) ja sandaalit on just passelin kokoiset. Eli sanoisin, että mitoitus vastaa oikein hyvin kokoja. :)

      • Avatar taya sanoo:

        No hyvä, kun jo tilasinkin jo sen koon, jota yleensä käytä :)
        Näyttävät tosi kivoilta.

        • Minttu Minttu sanoo:

          Olen kyllä tykännyt tosi paljon! Toivottavasti olet tyytyväinen, kun tilaus saapuu. :)

          • Avatar taya sanoo:

            Nyt sain omani! Ovat juuri niin kivat kuin odotinkin. Kokokin on juuri sopiva. Kunhan vielä saa kesytettyä tuon paksun nahan, taitaa olla muutamalle laastarille käyttöä .

          • Minttu Minttu sanoo:

            Ihana kuulla, että tykkäät!
            Itse laitoin varoiksi niitä kapeita pitkulaisia compeedeja pari kummankin jalan varpaisiin. Paksu nahka pehmeni onneksi ihan muutaman käytön jälkeen ja nyt nuo ovat kuin mittatilaustyönä tehdyt!