Sandaalisesongin päätös

maanantai 26. syyskuu 2016

Minttu 26.9.2016

Tiedän, että ei pitäisi nukkua puhelin tyynyn vieressä. Etenkin, jos on vähänkään uniongelmia, olisi parempi, jos koko vekottimen voisi jättää toiseen huoneeseen. Herätyshommiin vanha kunnon vekkari ja sometus kokonaan kielletty sängyssä. Hyviä ohjeita varmasti, mutta ainakin meillä totuus on toinen.

Aamurutiinini menee yleensä niin, että kun vihdoin päätän ensimmäisen herätyksen ja epälukuisen torkutuksen jälkeen avata silmäni, avaan puhelimen ja aloitan päivän ensimmäisen somekierroksen. Kun Instagram, Facebook, blogi etsera on tarkistettu, tsekkaan päivän säätilan.

Minttu 26.9.2016

Tänään säätiedotus lupasi aurinkoista ja +18 asteen lämpötilaa. ”Sandaalipäivä”, päätin jo ennenkuin olin nostanut päätäni ylös tyynystä. Tähän aikaan syksystä tuntuu jokainen päivä, jolloin voi vielä pukeutua vähän kevyemmin, aivan lahjalta. Siispä läksin toimistolle paljain säärin ja hopeahilelakalla koristellut varpaani sandaaleihin tungettuina.

Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin kyllähän sitä hiukan kävi huiku nilkoissa siinä puoli kasin maissa aamulla, kun hilpaisin raitiovaunulle. Lounasaikaan ilma oli jo lämmennyt niin, että oli oikein mukavaa käppäillä pientä lenkkiä, mutta kyllä se nyt on varmaan myönnettävä, että sandaalisesonki alkaisi tämän vuoden osalta olla tässä.

Minttu 26.9.2016

Sandaalien kaverina oli toimistolla tänään, niinkuin niin monena muunakin päivänä, Lindexiltä loppukesällä hankkimani valekietaisumekko. Ostin sen puolipaniikissa (”nyt on pakko saada jotain siistiä mustaa toimistolle” -päivä…) vain pintapuolisen nettivertailun jälkeen – enkä ole katunut hetkeäkään. Mekon materiaali on valuvaa jerseytä, joka seurailee mukavasti liikkeitä ja on älyttömän mukava päällä. Lisäksi leikkaus on riittävän fiksu, että se käy vähän virallisempiinkin yhteyksiin, joihin ei kuitenkaan ole ihan jakkupukuvaatimusta.

Minttu 26.9.2016

  • mekko, Lindex
  • sandaalit, Swedish Hasbeens
  • shaali, By Malene Birger


2 Responses to “Sandaalisesongin päätös”

  1. Sari sanoo:

    Ei liity sandaaleihin ollenkaan, mutta pakko kommentoida, että sulla on todella upeat ja hyväkuntoiset hiukset.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitos! Säännöllisesti mietin kyllä hiusten leikkaamista, mutta toistaiseksi en ole raatsinut. :)