Give me compliments!

perjantai 02. joulukuun 2016


Minttu 1.12.2017

Tänään tapahtui jotain poikkeuksellista. Peräti kolme eri työkaveria kehui asuani spontaanisti toimistolla! Tykkään itsekin kovasti raitamekostani, mutta en pidä sitä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen erityisenä. Normaalisti meillä töissä ei ole sellainen kulttuuri, että kommentoisimme toistemme pukeutumista suuntaan tai toiseen, joten siksikin olin niin yllättynyt.

Olen siinä mielessä itsenäinen ja moderni, että en juurikaan mieti toisten mielipiteitä tai tykkäämisiä asuja valitessani. Pukeudun niinkuin haluan ja mikä tuntuu hyvältä. Siitä huolimatta huomasin tänään, miten mahdottoman mukavalta kehut tuntuvatkaan.

Yritin googlata, mistä tulee ”kehu nainen päivässä” -ajatus, se kun tuntuu olevan ihan vakiintunut lausahdus. Arvoisa hakukone löysi vain joitain randomeita juttuja ja ala-arvoisia vauva.fi -keskusteluketjuja, joten niistä ei ollut paljoa apua taustojen selvittämisessä.

Minttu 1.12.2017

Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kehut tuntuvat mukavalta silloin, kun niitä saa. Itselläni oli tosi hyvä mieli tänään koko päivän, mikä johtuu varmasti osittain ainakin mekon keräämistä positiivisista kommenteista.

Kehujen antaminen ei vaadi paljoa, eikä maksa mitään. Siksi päätin, että näin joulukuun ensimmäisenä päivänä aion ihan joulukalenterityyliin kehua naisen päivässä, parhaana kaksi tai enemmänkin.

Näin joulun alla, jos milloin, on ihan paras hetki levittää ympärilleen hyvää mieltä, positiivista energiaa ja tukea lähimmäisten itsetuntoa. Mikään näistä ei maksa mitään eikä ole itseltä pois. Maailman helpoin tapa tehdä tästäkin hetkestä hiukan parempi meille kaikille.

Minttu 1.12.2017

Kehujen vastaanottaminen ei ole sekään maailman helpoin juttu, jos ei niiden antaminenkaan. Olen yrittänyt opetella pois suomalaisille tyypillisestä vähättelystä ”no tää on nyt vaan tällanen ikivanha riepu” tai ”joku halppislöytö Henkan alesta vaan” etsetera, ja pääsääntöisesti vastata kehuihin ”voi kiitos” -tyyppisesti. Periaatteessa se on toiminut ihan kohtuullisesti, mutta tänään huomasin, että jo toisen mekonkehujan kohdalla aloin virittää selittelyjä edullisesta alehankinnasta.

Tuntuu siis siltä, että me ihan kaikki tarvitaan treeniä sekä kehumisessa että kehujen vastaanottamisessa. Siksi ajattelinkin nyt heittää haasteen kaikille teille siellä ruudun toisella puolella: tehdäänkö niin, että ihan viralliseen joulukalenterityyliin annetaan tästä jouluun asti ihan jokaikinen päivä jollekin naiselle vilpittömät kehut? Samaa naista saa toki kehua vaikka miten monta kertaa, mutta imaginäärinen kalenteriluukku aukeaa vasta, kun kehut suuntautuu jollekin, jota ei aikaisemmin tässä kuussa ole huomioitu.

Minttu 1.12.2017

Laitetaan kaikki hyvä ja positiivinen energia kiertämään. Palkinnoksi siitä saa myös ihan älyttömän hyvän mielen itselleen. Voisiko olla parempaa joululahjaa!?

Minttu 1.12.2017 Minttu 1.12.2017

  • mekko, H&M
  • kengät, Acne
  • laukku, Mulberry


14 Responses to “Give me compliments!”

  1. Avatar Iina / MouMou sanoo:

    Mä oon mukana.

    Ja tuo mekko on kyllä ihan nappivalinta! :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Sä oot Moksu siitä(kin) niin ihana, että oot aina levittämässä iloa ja valoa ympärillesi! <3

  2. Näytät upealta tossa ihanassa mekossa, mulla on sama, mutta kirppislöydön kanssa kävi niin, että napakka matsku oli kuitenkin kokoa liian pieni, joten se lähtee nyt edelleen kiertoon – hitsi! :D
    Mulla on ollut jo vuosia käytössä tämä kehumis-periaate, se toimii niin, että kehun aina suoraan vieraillekin ihmisille, jos näen jotain silmääni miellyttävää. Teen siis tätä epätyypilliseen suomalaiseen tapaan myös ihan julkisilla paikoilla, kuten viimeksi vaikka Forumin rullaportaissa ja junassa. :D ;) Kyllä jengin naamat yleensä venähtävät hieman aluksi kun vieras ihminen tulee juttusille, mutta sitten muuttuukin kasvot aurinkoiseksi kehun piristettyä. Se on musta ihana tapa huomioida läheisiä ja vieraitakin. Suosittelen ihan jokaiselle! Ihanaa joulukuun jatkoa! <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitos kovasti Taru! Mekko on tosiaan ihanan napakkaa materiaalia ja tuntuu siksi jotenkin ”vaattemmalta” kuin lurut trikoomekot.

      Aion ottaa oppia tuosta sun tyylistä! Maailmassa on ihan liian vähän kehuja ja kehumista!

      Ihanaa joulunalusaikaa sullekin! <3

  3. Avatar Mari sanoo:

    No enpä kyllä ihmettele, että kehuja on sadellut! Ihan täydellinen mekon malli, raitojen leveys ja mekon pituus sulle Minttu! Vilpittömät kehut ovat tosiaankin se jutun juoni – jakelen niitä mielelläni ja toki niitä on vallan mukava vastaanottaakin :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitos Mari! Tykkään kyllä mekosta kovasti ja olen kiitollinen siitä, että suunnittelija on älynnyt laittaa raitoja sekä pystyyn että vaakaan. Siitä tulee juuri tarpeisiini sopivasti optista harhaa! :D

      Ja tosiaan – vilpittömät kehut on se juttu! Epäaidot kehut muuttuvat helposti matkalla melkeinpä jopa kettuiluksi.

  4. Avatar Krista sanoo:

    Wau mikä bööna!Mekko sopii kyllä superhyvin sinulle.Ja säteilet muutenkin.
    Mitenkään itseäni kehumatta,minun tapanani on ollut niin kauan kuin muistan, kehua ystäviä,läheisiä,työkavereita,asiakkaita ym.
    koska jos olen aidosti jotakin mieltä haluan sanoa sen.
    Ja onhan se ihanaa kun joku kehuu tai antaa positiivista palautetta.
    Joten mukana ollaan,maailmassa pitäisi olla muutenkin enemmän hyvää,se ei ole keltään pois!:)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitti Krista!! :)
      Positiivista energiaa ja kehuja on kyllä niin hyvä levittää ympärilleen! Ei ole keneltäkään pois ja maailma muuttuu paremmaksi paikaksi kaikille. :)

  5. Avatar minnimaaria sanoo:

    Loistava idea! Täälläkin mukana ollaan! Niin vähäisellä vaivalla voi piristää toisen päivää. Parhaassa tapauksessa pieni vilpitön kehu jopa nostaa alamaissa laahaavaa itsetuntoa. Joskus tarvitaan ulkopuolinen muistuttamaan, että onkin ihan hyvä tyyppi. Tai onnistuneet vetimet sinä päivänä tai tukka tai mikä yksityiskohta tahansa.

    Ja totta – kyllähän tuo sinun asusi on todella onnistunut! Täyskymppi!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ihanaa Minnimaaria! Vilpitön kehu voi todellakin muuttaa niin paljon. Ja siksikin erityiskiitokset kauniista sanoistasi! :)

  6. Avatar Maarit sanoo:

    En ihmettele minäkään että olet saanut kehuja tuosta mekosta, se on upea. Muutenkin näytät ihan erityisen kauniilta näissä kuvissa. Ja mukana haasteessa ollaan!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hurjasti kiitoksia Maarit! Kohta maailmassa on niin paljon enemmän positiivista energiaa ja hyvää mieltä, kun haaste tästä leviää!

  7. Avatar ReK sanoo:

    Hei Minttu! Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen – vaikka aivan mahtavalta näytätkin ja kehujen antaminen&saaminen on huippua. Niiin ja nyt kun mietin, niin tavallaan tämäkin liittyy aiheeseen. Eli olen koittanut löytää vanhaa postaustasi, jossa kerrot avioliittosi päättymisestä jonkin aikaa eron jälkeen. Muistan sen tekstin olleen jotenkin voimauttava ja haluaisin niin kovasti palata siihen. Voisitko vinkata mistä se löytyy? Mukavaa joulunodotusta sinulle ja kisuille :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Moikka ReK! Uuh, nyt pistit kyllä pahan! Tuosta on jo niin kauan, etten enää muista edes mikä postauksen otsikko oli (sillä googlaamalla saattaisi löytyä). Eikä tag-systeemini ole oikein milloinkaan ollut kovin selkeä tai johdonmukainen, joten siitäkään ei nyt ole apua. Laitan tänne linkin, jos satun jutun löytämään, mutta ainakaan ihan nyt heti ei osunut silmiin. Muistelisin, että se taisi olla joku ystävänpäivän tienoille osunut postaus.
      Oikein ihanaa joulunalusaikaa sullekin! :)