Merkkipokat eurolla!!

sunnuntai 18. joulukuun 2016

img_0685

Kakkulankäyttäjän unelma olisi se, että olisi ainakin parit-kolmet silmälasit, joita voisi vaihdella asun, fiiliksen ja tilaisuuden mukaan. Olen sen verran kuivasilmäinen, että piilareita voin oikeastaan käyttää vain ulkoiluaktiviteeteissa. Sisäilmassa tuntuu, kuin muovinpalaset liimautuisivat kiinni silmiin, vaikka tekisi mitä. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa ja tarkoitus oli löytää kivat pokat, jotka maksavat vain euron.

Suhtauduin haasteeseen ensin lievällä skeptisyydellä. Uskon kyllä periaatteessa, että edullisestikin voi saada kivoja ja tyylikkäitä asioita. Jostain syystä onnistun kuitenkin aina iskemään silmäni paikan kalleimpaan asiaan – oli kyse lähes mistä tahansa – ja eihän sitä sitten enää mikään muu tule kysymykseen. (Kohtapuoliin esittelen esmes itselleni joululahjaksi hankkimani aurinkolasit, joiden piti maksimissaan maksaa 200 €, mutta vähän toisinaan siinä sitten kävi…)

img_0683

Tampereen reissullani pistäydyin kuitenkin uteliaana Koskipuiston Instrumentariumissa – ja yllätyin todella positiivisesti!

Vain yhden ainokaisen euron maksavia kehyksiä on tarjolla todella paljon eri tyylisiä – ja sekä miehille että naisille on omat mallistonsa. Euro-hyllyssä on ihan oikeita merkkikehyksiä: Calvin Klein, Versace, Tommy Hilfiger, Guess etsetera. Yhtäkkiä tuli tunne, että jonkinlaisen ”silmälasigarderobin” kehittäminen ei ehkä olisikaan niin mahdoton juttu.

img_0686

Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt, miten monet eri tavalla kivat ja eri tavalla sopivat pokat löysin eurolla ihan jo yhden Instru-visiitin aikana.

Metallisankaiset ”insinööri-pokat”, yhdet retro-tyyppiset sekä klassiset aikuiskehykset olisi helposti valittavissa henkilökohtaisen silmälasivalikoiman perustaksi. Olihan sitä pakko testailla vähän värikkäitä tv-kuuluttaja-pokiakin, mutta niiden hankinta taitaa kyllä jäädä vähän myöhemmäksi.

img_0687

img_0682

img_0684

Suosikikseni nousi Calvin Kleinin melko klassiset ja varsin maskuliiniset pokat. Valokuvaajana toiminut Tinni ehdottikin, että olisi pitänyt ihan oikeasti tsekata myös miehille tarkoitetut euron kehykset. Jotenkin olen aina tykännyt paljon enemmän aika miehekkäistä ja suoralinjaisista kehyksistä kuin keveistä ja siroista naisten pokista.

Toisaalta huomasin kyllä myös sen, että ihan liian neliskanttisetkaan silmälasit eivät ole kovin hyvät. Kasvoni on jo valmiiksi varsin kulmikkaat ja liian neliöt pokat vain alleviivaavat efektiä.

Erittäin tärkeä huomio oli myös se, että kantsii ihan oikeasti ottaa silmälasiostoksille mukaan joku, jonka makuun ja rehelliseen mielipiteeseen voi luottaa. Olen valkannut monet viimeisistä kehyksistäni yksinäni, mutta kaveri auttaa huomattavasti, kun pitää ajatella, että miltä silmälasit näyttää ”ulospäin”. Toki asiantuntevaan ja ammattimaiseen henkilökuntaan voi myös luottaa, jos bestis ei juuri sillä hetkellä pääse mukaan kakkulaostoksille.


Comments are closed.