Muotibisneksen vastuu

tiistai 21. helmikuu 2017

Fashion Tranformation Talks

Joka vuosi noin 8 kiloa vaatteita/henkilö päätyy roskiin. Siis kahdeksan kiloa vaatteita roskiin!

Tilasto on toki ruotsalainen, mutta enpä usko, että suomalaiset olisivat merkittävästi parempia kierrättämään ja käyttämään uudelleen tekstiilejään. 2nd hand -boomi vintage-innostuksineen ja toisaalta jätteen ympäristövaikutusten ymmärrys on molemmissa maissa mutu-tuntumalla pääteltynä melkolailla samalla tasolla.

Kahdeksan kiloa vaatteita – ei siis ympäripyöreästi tekstiilejä, vaan ihan pelkästään vaatteita – päätyy kaikesta tietoisuuden lisääntymisestä ja kierrätyksestä huolimatta silti roskikseen. Se on mielestäni aika paljon.

Fashion Tranformation Talks

Ympäristöajattelu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu on koko fashion-bisneksessä ajankohtainen ja monin paikoin vaikea kysymys. Muodin paradoksi on, että samalla kun pyritään ostamaan vähemmän ja harvemmin, itse ilmiön luonteeseen kuuluu uudistuminen ja muutos. Ja kun nyt oikein peiliin katsotaan, niin eipä taida löytyä sellaista maailmanparantajaakaan, joka ei jollain tasolla haluaisi näyttää viehkolta myös ulkoisesti. Se on inhimillistä ja universaalia.

Olin about viikko sitten melkein koko päivän kestäneessä H&M:n ja Elle-lehden emännöimässä Fashion Transormation Talks -seminaarissa, jossa pääaiheena oli juurikin muotibisneksen vastuu monestakin eri näkökulmasta katsottuna. Tapahtuma oli mielestäni supermielenkiintoinen ja silläkin uhalla, että kuullostan kuivanderilta tylsimykseltä, aion esitellä pääasialliset oivallukseni.

Ihan liian usein, kun puhutaan muodin kuluttamisen aiheuttamista ongelmista, lähdetään siitä, että syyllistetään meidät tavalliset ostajat. ”Ei saa ostaa niin paljon”, ”Ei saa ostaa halpaa, koska työolot ja ompelijoiden palkka”, ”Ei saa olla vaihtelunhaluinen ja koreilla vaatteilla”, ”Ei saa ostaa mitään miltään suurelta kansainväliseltä valmistajalta”. Ja niin edelleen.

Fashion Transormation Talks -seminaarissa ratkaisevaa roolia ei sälytetty ostajille. Muodin kuluttaja ei ole syyllinen, sillä on yritysten velvollisuus tarjota vaihtoehtoja, jotka takaavat kestävän kehityksen niin ympäristön kuin sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna.

Fashion Tranformation Talks 3

Ensimmäisen ahaa-elämykseni koin, kun Åhlénsin edustaja kertoi käyneensä tutustumis- ja tarkastuskäynnillä heidän paljon käyttämässä tehtaassa Bangladeshissa. Hän oli todennut, että samassa ompelusalissa valmistetaan heidän tilaamien vaatteiden lisäksi sekä H&M:n tuotteita että Saint Laurentin pret a porter -sarjaa. Periaatteessa tuo ei ole mikään yllätys, mutta vasta nyt oikeasti palikat putosi kohdalleen. Miten vähän tuotteen loppuhinnalla on tekemistä sen kanssa, mitä ompelija tienaa.

Ei ole myöskään mitään järkeä vaatia, että esim. H&M:n t-paidat olisivat euron nykyistä kalliimpia – ja olettaa, että ompelija saisi näin enemmän palkkaa. Suuretkaan valmistajat eivät omista halvan tuotannon maissa tehtaita, joten vaikka yhden erän ompelusta vaadittaisiinkin maksettavaksi parempaa liksaa tekijöille, se ei vielä vaikuta yleiseen palkkatasoon eikä tuntuisi naapurikonetta polkevan kollegan tilipussissa.

En tietenkään puolusta kaikkia halpismerkkejä, mutta suuret, etabloituneet brändit tuntuvat kantavan myös sosiaalisen vastuunsa (eli ainakin tältä osin voi ihan vapaasti lakata sheimaamasta Henkan vetimiin pukeutuvia kanssamatkustajia!). Jopa H&M:n kokoiset, isolta tuntuvat yritykset ovat yksinään niin pieniä, ettei heillä juuri ole neuvotteluissa merkittävää painoarvoa. Olikin ilahduttavaa kuulla, että useammat isot eurooppalaiset valmistajat ovat perustaneet yhdessä yhdistyksen, jonka tavoiteena on parantaa työoloja, turvallisuutta, palkkatasoa etc. halvan tuotannon maissa.

Käytiin myös mielenkiintoista keskustelua siitä, mihin yrityksen vastuun raja tulee vetää. Lapsityövoiman kieltäminen tuntuu ihan automaattiselta, mutta mites lapset työpaikalla? Sehän on vaarallistakin, jos lapsia pyörii valtoimenaan tehdassalissa. Pitääkö H&M:n & kumppaneiden perustaa myös päiväkoteja ja avata kouluja? Entäs liikenneturvallisuus? Jos matka tehtaalle on vaarallinen ja onnettomuusaltis, kuuluuko yrityksen järjestää turvallinen kuljetus ja tehdä hyvät tiet? Missä menee sosiaalisen vastuun ja liiallisen yhteiskunnan toimintaan sekaantumisen raja?

Fashion Tranformation Talks

Tulin seminaarissa varsin vakuuttuneeksi siitä, että ne yritykset ja valmistajat, jotka ovat ajatelleet olla pysyvästi markkinoilla, ovat varsin halukkaita kantamaan vastuunsa. Bisnes on kuitenkin bisnestä ja siksi aloitteen ja signaalin on tultava kuluttajilta.

Lompakolla äänestäminen ei ole ollenkaan merkityksetöntä -viestin välitti jokainen tapahtuman puhuja. Se, että jonkun yrityksen ideologialtaan vahva Sustainable Manager osaa ja haluaa tehdä sekä ympäristön että sosiaalisen ympäristön kannalta hyviä ja kestäviä valintoja ei riitä, jos kuluttajat eivät ole tuotteista kiinnostuneita. Eli sillä on ihan oikeasti merkitystä valitseeko ketjukaupan tavallisen t-paidan vai luomupuuvillaisen vaihtoehdon.

Mitä muuta sitä voi kuluttajana tehdä? Tässä kaksi seminaarista napattua vinkkiä, jotka ainakin itse aion ottaa välittömästi käyttöön:

  1. Kysy myyjältä kaikkea mahdollista, kuten missä ja miten tuote on tehty, miten valmistuksessa on otettu huomioon ympäristönäkökulmat, onko vaatteen eri osat/materiaalit kierrätettäviä ja niin edelleen. On aika todennäköistä, että keskiverto ketjuputiikin myyjä ei osaa juurikaan antaa vastauksia. Se onkin koko jutun pointti! Jos kuluttaja ei kysy, ei yrityskään katso tarpeelliseksi kouluttaa henkilökuntaansa eikä myöskään saa viestiä siitä, että näillä asioilla on oikeasti merkitystä. Verrataan tätä nyt vaikka elintarvikekauppaan. Vielä joitakin vuosia sitten rivimyyjät harvoin tiesivät lihasta, mistä se on peräisin, mutta nykyään lähikaupassakin osaavat kertoa suunnilleen paistin entisen katuosoitteen. Ja tämä siksi, että kuluttajat ovat kysyneet ja kysyneet sekä kauan että sinnikkäästi.
  2. Valita huonosta laadusta. Ympäristöystävällisen muodikkuuden perusopetus on aikojen alusta ollut, että pitää ostaa vähemmän, laadukkaampaa ja kestävämpää. Mutta pointti on se, että ei halpakaan saa olla huonolaatuista! Yritykset eivät kuitenkaan saa kimmoketta parantaa laatua, jos ei siitä valiteta. Eli jokaikisestä laatupettymyksestä pitää kertoa ja tuote palauttaa. Selitykseksi ei kelpaa, että ”kun tää oli vaan viis euroo” tai ”äsch, tää oli tällanen ale-löytö”. Myös edullisista vaatteista ja alennukseen päätyneistä pitää valittaa, jos laatu ei tyydytä. Muuten ei tule parannusta.

 

Fashion Tranformation Talks

Toki puhuttiin myös kierrätyksestä, vaatteiden lainaamisesta, 2nd hand -shoppailusta ja innovoitiin erilaisia vaatteiden vaihtokeskuksia ja -tapahtumia. Itselleni niissä aiheissa ei ollut mitään uutta. Ensimmäiset vaatteidenvaihtopäivät järkättiin ystävättärien kanssa jo ysärin puolella. Samoin kirpputorihommat sekä myyjänä että ostajana, 2nd hand -shoppailu ja vaateiden lahjottaminen kierrätykseen on ihan arkipäivää.

Tähän liittyen oli mukava kuulla, että Filippa K:n pari vuotta sitten aloittama vaatteiden vuokraus on mennyt niin hyvin, että toimintaa on laajennettu jo useaan kertaan.

Tulevaisuutta on tietty mahdotonta täysin varmuudella ennustaa, mutta paikalla olleiden trendigurujen mukaan ympäristöystävällisyydestä ja sosiaalisesta vastuusta on tulossa ”hygieniatekijä” muotibisneksessä. Eli ei niin, että erikseen mainostettaisiin ja merkittäisiin tuotteisiin, mitkä on ekoa ja mitkä fair tradea, vaan niin, että se on oletusarvo ja lähtökohta, että nuo asiat ovat kunnossa. Vähän samaan tapaan kuin pidetään itsestäänselvyytenä, että jäätelö ei sisällä elohopeaa – ei sitä erikseen tarvitse pakkaukseen kirjoittaa.

Fashion Tranformation Talks

Saa nyt sitten nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse aion jatkaa valitsemallani linjalla – eli pyrin ostamaan vain harkitusti ja asioita, jotka sopivat yhteen nykyisen garderobini kanssa sekä käytän kaiken mahdollisimman loppuun – mutta pientä justeeraamista ja petraamista sitä aina löytyy.

Huonoa omatuntoa en aio edelleenkään ostoksistani potea. Nyt osaan taas kuitenkin olla piirun verran tietoisempi ostopäätöksiä tehdessäni!


8 Responses to “Muotibisneksen vastuu”

  1. Avatar NelliL sanoo:

    Minulle itselleni eettinen kuluttaminen on tärkeä, enkä voi sitä sivuuttaa vaikka suurin rooli näissä on tuottajilla. Koska myös minulla kuluttajalla on vastuu siitä mistä hankin ja millaista. Olen ollut neljä vuotta mukana ”vuosi ilman uusia vaatteita”- haasteessa ja koko ajan opin uutta. Itse en osta uutta kuin ihan suurimpaan hätään ja sellainen on esimerkiksi se, että en löydä kierrätettynä töihin ulkoiluvarusteita. Silloinkin suosin tiettyjä merkkejä. Kuten nyt Adidas, jolta tulee kenkämallisto, joka on tehty merestä kerätystä muovijätteestä.

    On hienoa, että ihmiset herää tähän asiaan pikku hiljaa ja jokaiselle löytyy omat tavat kuluttaa eettisemmin. Mukavaa kevättä sinulle.

    • Minttu Minttu sanoo:

      On hienoa, että kaltaisiasi edelläkävijöitä on. Toimitte suunnannäyttäjinä meille noviiseille. Tässä – niinkuin monessa muussakin asiassa – haluan korostaa itselleni ja muille sitä, että myös pienillä teoilla ja valinnoilla on merkitystä.

      Oikein mukavaa kevättä myös sinulle!

  2. Avatar n sanoo:

    Tässä törmäävät kaikenlaiset eettiset ajatukset vastakkain. En haluaisi kävellä orjan (alipalkatun, ylityöllistetyn) tekemissä vaatteissa. Toisaalta on se näkökulma, että mitä muita mahdollisuuksia tällä köyhän maan luultavasti kouluttamattomalla ihmisellä on?
    Yritän silti suosia Euroopassa valmistettuja vaatemerkkejä, jotka sitten ovat kalliimpia. Ja paljon hankin kierrätettynä. Kyllä minä tunnen huonoa omaatuntoa, jos en tunne ostokseni alkuperää. Ja toki turha ostos on ympäristön kannalta pahin virhe.
    Enemmän pitäisi saada suutaan kaupoissa auki ja kysellä, mutta jotenkin se ujostuttaa. Nettipalautetta sitten.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Nettipalaute tai nettilomakkeiden kautta esitetyt kysymykset toimivat varmasti myös. Ovat ainakin parempi kuin ei mitään.

      Se oli mielenkiintoista tuolla tapahtumassa, että useimmat eri brändien edustajat sanoivat, että nimenomaan muotibisnes ja vaatteiden valmistus on edelläkävijä työntekijöiden olojen ja kohtuullisen palkkauksen kanssa. Monilla muilla aloilla, joihin kuluttajilla ei ole vastaavaa kiinnostusta, tilanne on huomattavasti pahempi. Esimerkiksi Bangladeshissa on yleensä tunkua ompelijaksi, koska sekä työolot että palkka on sikäläisellä mittakaavalla kuitenkin hyvät. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö sielläkin löydy parannettavaa, mutta itseäni aina välillä harmittaa, kun nimenomaan muotibisnes maalataan kaiken pahan pesäksi…

  3. Avatar Maisu sanoo:

    Kiitos postauksesta, kiva kun raportoit mitä muotibisneksen yritysvastuussa puhutaan ja tapahtuu.
    Köyhyys on myös rikkaiden maiden ongelma, ja jokin HM ja Zara on myös ratkaissut ongelmia niin, että vähävaraiset lapset ja nuoret eivät jää muotivaatteista ja pienestä kivasta paitsi. Meidän nuoruudessa Aholaidan rytkyt oli mitä oli.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ihan totta! Kyllä ne on vaikuttanut paljon muodin kulttuurin demokratisoitumiseen. Ei tarvitse olla rikas ja eliittiä, että pääsee osalliseksi.