Torstai Tarot – tulevan viikonlopun fiilikset ja energiat

torstai 13. syyskuun 2018

Mites siellä on tämä uuden kuun viikko mennyt? Aika paljon hyvää, positiivista energiaa ja tsemppitukea tulee planeetoilta. Tilanne jatkuu vielä jonkin aikaa, joten nyt on hyvä hetki aloittaa kaikkea uutta, olla sosiaalinen ja tavata ystäviä sekä panna elämäntapoja remonttiin. Katsotaan kohta, mitä kortit lupaa, mutta astrologiset energiat tukee myös rakkaussuhteiden aloittamista. Eli jos on ollut ajatuksissa, että ottaisiko sen ratkaisevan askeleen vai ei, niin koko universumi sanoo: Go for it!

Mutta nyt tämän torstain tarotteihin.

Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Musta turmaliini

Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

1. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visioitaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian.

2. Miekkojen 2 – Rauha

Pitkään vaivannut riita tai konflikti on ratkeamassa. Nyt on aika hengähtää hetki ja rakentaa uudelleen siteet ystävään tai läheiseen, jonka kanssa suhde on ollut koetuksella. Yleisesti vaikuttaa siltä, että viikonloppu lupaa rauhaa ja lepoa ainakin henkisellä tasolla. Konflikti voi tosin olla itse itsesi kanssa – ja silloin kannattaa katsoa peiliin rehellisyyslasit päässä.

Vinkki viikonlopuksi: Katso tarkkaan tilannettasi – onko sinulla jokin läheinen ihmissuhde, joka hiertää joltain kantilta?  Miekkojen 2 kehoittaa selvittämään tilanteen rauhanomaisesti ja sen jälkeen saat nauttia ihanasta sisäisestä levollisuudesta. Suositeltavaa olisi jättää viikonlopun kissanristiäiset minimiin ja suoda hetki aikaa ihan vain itselle.

3. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.


Silicea – hiukset, kynnet ja iho kuntoon!

keskiviikko 12. syyskuun 2018

Nyt on ollut niin älyttömän paljon kirjoittelua siitä, että blogeissa on piilomainontaa, yhteistöitä ei merkitä kunnolla ja niin edelleen. Ottamatta mitenkään erityisesti kantaa sinänsä supertärkeään keskusteluun haluan nyt tässä heti alkuun olla mahdollisimman läpinäkyvä: olen saanut esittelemäni tuotteet testattavaksi, enkä siis toisin sanoen ole hankkinut niitä omalla rahalla. Toisaalta kysymyksessä ei ole mikään varsinainen yhteistyö, sillä kaikki Stockholm Beauty Weekin osallistujat saivat mukaansa tässä esittelemiäni Silicea-tuotteita – eikä tapahtuman osallistujista kuin murto-osa ollut bloggareita. Eli yritys ei odottanut mitään sen kummempaa vastinetta antaessaan tuotteita testiin.

Olen kuullut ”kristallijauhetta” sisältävistä Silicea-ravintolisistä niin paljon hyvää, että ajattelin tehdä oikein kunnollisen rottakokeen. Tuotteen pitäisi vahvistaa hiuksia ja nopeuttaa niiden kasvua, vahvistaa kynsiä ja tehdä ihosta elastisemman ja kimmoisamman. Sivuvaikutuksena mainitaan mm. vatsan toiminnan paraneminen, vatsakipujen ja närästyksen häviäminen. Kuulostaa toisin sanoen melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta.

Aloitan kuurin viikonloppuna, otan kunnolliset ”ennen” kuvat ja postailen sitten väliaikatietoja matkan varrelta.

Silicea Original Plus sisältää mm. piitä ja biotiinia. Juuri nimenomaan piitä on suositeltu hiusten ja kynsien hyvinvointiin jo armaalta kasarilta lähtien. Silicea sisältää 420 mg hienojakoista piidioksidia/kapseli, joka vastaa 196 mg piitä. Piihappogeelikapselit sisältävät biotiinia, joka edistää hiusten ja ihon hyvinvointia sekä sinkkiä, joka edistää hiusten, ihon ja kynsien hyvinvointia.

Näistä Silicea-tuotteista on ollut paljon kirjoittelua täällä Ruotsissa ja kokemukset juttujen perusteella ovat olleet kuuria testanneilla aivan hämmentävän yksimielisen positiivisia. Vaikutus on ollut erityisen selkeä kynsien hyvinvoinnissa ja lähes yhtä paljon testaajat vakuuttavat hiusten vahvistuneen ja hiustenlähdön vähentyneen.

Itseäni kiinnostaa noiden lisäksi erittäin paljon mahdollinen ihon rakenteen kohentuminen. Tutkimus- ja testituloksia haravoidessani havaitsin, että myös siihen on koettu löytyneen apua, mutta tarkempaa tietoa esim. testaajien ikäryhmästä en löytänyt.

Haluan ihan vartavasten dokumentoida testini mahdollisimman selkeästi ja rehellisesti. Nyt viimeaikoina on kohistu niin hurjan paljon siitä, miten ”kauneus tulee sisältä” tarkoittaen, että sopivilla ravintolisillä voisi olla merkittävä vaikutus ihon ja hiusten hyvinvointiin. Markkinoille on tulvinut hurjasti erilaisia tuotteita juuri tähän tarkoitukseen. Yksi sisältää kollagenia, toinen reservatolia, kolmas ties mitä hyaluronia tai männynkäpyuutetta…

En yhtään epäile, etteikö ”sisäisen kauneudenhoidon” tuotteilla olisi jotain vaikutusta. Toisaalta sisäinen skeptikkoni kyseenalaistaa, miten paljon esimerkiksi juuri noiden Silicea-kapseleiden avulla on mahdollista korjata jo tapahtuneita vaurioita. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna myös ennakoivan sisäisen kauneudenhoidon tärkein elementti on elintavat ihan yleensä – ei niinkään satunnainen ravintolisä. Toisaalta esmes piitä voi olla hankala saada ihan perusruuasta riittävästi, joten silloin tilannetta voi varmasti korjata nauttimalla ihmekapseleita.

No, pian nähdään tapahtuuko mitään! Otan viimeistään perjantaina brutaalin rehelliset ”ennen”-kuvat ja palaan asiaan noin kuukauden päästä raportin kanssa. Stay tuned! :)

 


Kesä jatkuu toimistopukeutumisessakin

tiistai 11. syyskuun 2018

Tai jatkuu ja jatkuu – kaikki on tietty suhteellista. Jotenkin pääkoppa on jo sitä mieltä, että on kovastikin syksy – ja sanoohan kalenterikin niin. Mutta toisaalta viime viikonloppuna oli vielä niin hurjan lämmintä, että mitään kesähepeniä kummempaa ei voinut kuvitellakaan käyttävänsä. Uimarantakelit suorastaan, varsinkin lauantaina.

Sama ristiriita pätee toimistopukeutumiseen. Periaatteessa tuntuu hullulta, suorastaan luonnonvastaiselta, lähteä officelle kovin kesäisessä outfitissa. Mutta kun lämpötilat huitelevat parinkympin päälle, ei tunnelmalliset tweedit ja muhkeat neuleetkaan vaikuta oikein järkevältä vaihtoehdolta. Vallan pulmallista!

Kun sitten soppaan vielä lisää sellaiset päivät, jolloin aamulla töihin lähtöä tehdessä aurinko paistelee pilvettömältä sinitaivaalta ja lämpöä on aamuksi lupaavat 18 astetta, mutta iltapäivällä pilvistyy, viilenee reippaasti ja sataa ihan syksyisen uskottavasti. Meillä on täällä ollut nyt kaksi sellaista päivää peräkkäin, mikä tuntuu hiukan skitsolta suoraan sanottuna. Miten voi olla, että eilen illalla satoi ja oli tosi syksyistä ja aika viileää, aamuksi vaihtui sama suloinen loppukesämäinen auringonpaiste, jolla eilinenkin alkoi, mutta nyt taas on pimeää, harmaata ja sateista. Eihän tässä ole mitään logiikkaa!

No, pienethän ne on murheet silloin, kun päänvaivana on säänmukainen pukeutuminen. Haha!

Tässä asussa olin eniveis toimistolla viime perjantaina, kun oli vähän loogisemmin aurinkoista ja lämmintä. Tuumasin, että kauluspaita fiksuunnuttaa city-mittaisia shortseja sen verran, että niissä voi casual Fridayn hengessä mennä töihin. En kyllä yleensä enkä helposti pidä shortseja toimistovaatteena, mutta suurelta lahjalta tuntunut intiaanikesän lämpö ja perjantain aiheuttama rennompi fiilis sai kokonaisuuden vaikuttamaan ihan passelilta.

Minä kun olen sellainen vaatteiden (ja etenkin asusteiden!) puhkikäyttäjä, ei blogin asukuvissa useinkaan ole mitään muuta uutta kuin yhdistely ja ”stailaus”. Nyt on luvassa poikkeus, sillä tällä kertaa asussa on peräti kaksi kesällä hankittua juttua.

Toinen niistä on Ray Banin aivan mielettömän ihanat muovipokaiset aurinkolasit. Olen ostanut ne tästä Instrun kampiksesta saamallani lahjakortilla – eli oikeastaan en ole varsinaisesti saanut niitä, vaan ostanut ne saamallani palkkiolla. Sitä on vaan ollut nyt viimeaikoina ollut niin paljon keskustelua blogien piilomainonnasta, joten parempi kai olla yliselkeä asian kanssa.

Olin ihan varma, että voin laittaa linkin Instrun sivuille, mistä löytyy selkeä tuotekuva aurinkolasikaunokaisista, mutta en ainakaan nyt pikaisesti löytänyt tuota mallia sieltä enää. Pokat on nimittäin erittäin kiva yhdistelmä läpinäkyvää muovia ja vaaleaa alumiininväristä metallia. Sangat on juuri tuota metallia ja ne on muotoiltu normaalia Ray Ban -metallisankaa leveämmiksi, ihanasti vähän retro-henkisiksi.

Aurinkolasivalikoimani on jotenkin salavihkaa paisunut varsin kattavaksi, mutta sen jälkeen, kun hankin nuo uutukaiset, en ole muita blehoja nenälleni laittanut. Muistinko sanoa, että ne on vielä kaiken lisäksi aivan untuvaisen unelmankevyet nenällä?


Toinen uutuus on asun sandaalit, poikkeuksellisen erinomaisesta käyttömukavuudesta tunnettua Mephisto-merkkiä. Nekin ostettu kesäiseltä Tampereen reissultani. Sokkarin takakulman vieressä Hallituskadulla sijaitseva pikkuputiikki on juuri sellainen, missä saa niin erinomaista ja asiantuntevaa palvelua, että ex tempore -hankinta tuntuu hyvältä ja kestävältä ratkaisulta.

Tinni on luottanut Mephiston kenkiin jo vuosikaudet ja yrittänyt tolkuttaa allekirjoittaneelle, miten mukavat ja hyvät ne on jalassa. Konkreettisin esimerkki oli taannoisella Riminin reissullamme (mitä, onko siitä jo kolme vuotta??), kun päivän kävelyn saldona allekirjoittaneella oli koko päkiän levyiset rakot molemmissa jaloissa huolimatta hyvin sisäänajetuista sandaaleista – ja Tinnillä vain 20 000 askeleen saldo iPhonen askelmittarissa, kiitos Mephiston mukavuuden.

Siitä huolimatta olen suhtautunut pikkuisen tuhahdellen Tinnin suosituksiin; ”varmaan joo hyvät, mutta miten hyvät sitä nyt kengät ylipäätään oikein voi olla”? No, nyt voin itse ihan käytännössä todeta, että aivan kertakaikkiaan poikkeuksellisen hyvät! Kiitos vaan rakkaalle bestikselleni, että on jaksanut kaikki nämä vuodet valaista pänköä ystäväänsä. Nyt vihdoin ymmärrän, mistä hän on puhunut!

En tietenkään voi mitenkään hyljätä kaikkia ihania, suloisia, sieviä ja mageita kenkiäni, jotka mukavuudeltaan eivät yllä lähimainkaan näiden uutukaisten tasolle. Mutta kyllä naisihmisen kenkägarderobissa on aika vakava aukko, jos ei sieltä löydy yhtään paria katseita kestäviä sandaaleita, jotka jalassa voi kepeästi viettää tuntitolkulla kävelyä sisältävän kaupunkipäivän. Mintun valikoimassa oli tätä ennen lähinnä muutama pari Havaianaksia ja sitten niitä, joilla ei paria korttelia pidemmälle kävellä.

Tinni on käyttänyt omia Mephiston- sandaaleitaan jo vaikka miten kauan ja itsekin laskiskelen, että näiden hinta/käyttökerta -indeksi tulee varmasti olemaan mitä parhain. Juuri sellaiset hankinnat on mielestäni ihan ookoo, vaikka varsinainen ostopäätös tulisikin täysin ex tempore ja periaatteessa oli sopimus itsensä kanssa, että nyt voisi vähän hillitä sitä ostiskelua.

  • kauluspaita, Forever21
  • toppi, Primark
  • shortsit, Lindex
  • sandaalit, Mephisto
  • arskat, Ray Ban
  • laukku, Mulberry

Ja jos joku ihmettelee uusia talismaani-rannekorujani, niin ne olen tehnyt itse!


Torstai Tarot – tulevan viikonlopun energiat ja fiilikset

torstai 06. syyskuun 2018

Ihanaa torstaita Torstai Tarotin merkeissä nyt taas vaihteeksi ihan oikeasti torstaina!

Planeetat on tällä hetkellä varsinaisessa hässäkässä, joten tiedossa on monenmoista turbulenssia ihmissuhderintamalla. Uusia alkuja, uudelleenmäärittelyjä ja myös väistämättömiä loppuja on tiedossa. Mutta energia ei ole pelkästään negatiivista todellakaan – kannattaa kuunnella omaa sisintä tarkasti ja olla rehellinen kaikista tunteista (myös positiivisista!) – ja tiedossa on ihan uudenlaista kasvamista.

Mutta eihän tämä ole mikään astrologia-blogi, joten mennäänpäs viikonlopun taroteihin.

Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Pyriitti

Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

Ametisti

Ametisti on superkristalli, joka rauhoittaa, auttaa keskittymään, parantaa päänsärkyä ja antaa helpotusta suruissa ja murheissa. Lisää luovuutta. Se auttaa myös hermoston vaivoissa ja puhdistaa kroppaa. Antiikin Kreikassa ametistia käytettiin suojelemaan päihtymykseltä.

 1. Lanttien 7 – Epäonnistuminen

Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisesta? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.

Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.

2. XV – Paholainen

Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.

Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.

3. IV – Hallitsija

Paljon impulsiivista suoran toiminnan energiaa on nyt ilmassa. Määrätietoisuus, ja jopa tietty lujuus, auttaa saavuttamaan tavoitellun päämäärän, mutta viisaana kannattaa muistaa myös nöyryys asioiden edessä. Onni tulee niille, jotka jaksavat väsymättä yrittää, mutta välillä mukana on myös silkkaa – no – onnea. Omaa auktoriteettia kannattaa käyttää positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi ja varoa liiallista voimankäyttöä tai pakottamista.

Vinkki viikonlopuksi: Uskalla nauttia omasta voimastasi ja toimi sen mukaisesti. Voimankäyttö ei tarkoita asioiden pakottamista. Parhaimmillaan voit sysätä liikkeelle erittäin positiivisia tapahtumankulkuja. Jos se vaatii sitä, että nouset sisäisiä tai ulkoisia auktoriteetteja vastaan, muista, että olet voimakkaampi ja viisaampi kuin tajuatkaan.


Uunissa paahdettua munakoisoa tomaattisalsan ja fetajuuston kanssa

keskiviikko 05. syyskuun 2018

Alkusyksy on siitä ihanaa aikaa, että kaikki kasvikset on nyt ihan parhaimmillaan. Olen jo aavistuksen vieroittunut koko pitkän kuuman kesän kestäneestä ”mitä syötäis tänään vai salaattia” -vaiheesta puoli astetta enemmän ruuanlaiton puolelle.

Munakoiso on ihan ykkösherkkua ja makumaailma mielestäni parhaimmillaan tomaatin kanssa naitettuna. Varsinainen kokkailuintoni ei ole vieläkään palannut – siispä kaikki uunissa paahtamalla valmistuvat ruuat ovat suosikkeja.

On kieltämättä pikkuisen ongelmallista, että joudun metsästämään jonnekin kadonnutta kiinnostustani ruuanlaittoon, mutta rakkauteni hyvään ruokaan ei ole häipynyt minnekään. En mene nyt sen enempää yksityiskohtiin, mutta mikäli Foodora ja Uber Eats tekee elämänsä huipputuloksen, voitte olla varmoja, että olen ollut yksi positiivisen kehityksen kantavista voimista. Haha!

Alkusyksyn mahtavat vihannekset, munakoisorakkaus ja kadoksissa oleva ruuanlaittoinspiraatio yhdessä johtivat siihen, että onnistuin laittamaan superihanaa ja herkullista uunissa paahdettua munakoisoa tomaattisalsan ja fetajuuston kanssa.

Valmistamiseen kantsii varata aikaa, sillä sekä munakoisojen itkettäminen että paahtaminen uunissa vie oman aikansa. Toisaalta työvaiheita ei muuten ole juuri nimeksikään, joten sitä voi hyvin puuhailla muuta samalla, kun ateria valmistuu lähes itsekseen.

Uunissa paahdettu munakoiso tomaattisalsan ja fetajuuston kanssa sopii salaattimaiseksi lounaaksi tai sitten lisukkeeksi tukevamman aterian kylkeen. Me söimme puolikkaat munakoisot couscousin kanssa lounaaksi – ja hyvää oli!

UUNISSA PAAHDETTU MUNAKOISO TOMAATTISALSAN JA FETAJUUSTON KANSSA

(4 annosta tai 6 – 8 annosta lisukkeena)

Ainekset:

  • 2 munakoisoa
  • suolaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 salaattisipuli
  • 1/2 – 1 tl chilihiutaleita
  • 1 paketti makoisia pikkutomaatteja
  • 1 rehevä ruukku tuoretta korianteria
  • 1 – 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • mustapippuria myllystä
  • 250 g fetajuustoa
  • 4 hengen annos couscousia

 

Valmistus:

  • Halkaise munakoisot pituussuuntaan ja viillä hedelmälihaan syviä viiltoja. Ripottele päälle suolaa ja anna itkettyä puolisen tuntia.
  • Lämmitä uuni 250 asteeseen.
  • Kuivaa munakoisot, laita ne öljytylle uuninpellille (tai leivinpaperin päälle) kuoripuoli alaspäin. Ripso päälle oliiviöljyä ja paahda kunnes hedelmäliha on pehmeää ja kullanruskeaa, noin about 30 minuuttia.
  • Kuori sipuli & valkosipuli ja pilko hyvin pieneksi. Pilko myös tomaatit ja sekoita sipulien ja chilihiutaleiden kanssa. Hakkaa sekaan reilusti tuoretta korianteria. Purista päälle sitruunanmehua ja mausta suolalla & vastarouhitulla mustapippurilla.
  • Salsalle tekee hyvää, jos se ehtii vähän maustua jääkaapissa.
  • Keitä couscous pakkauksen ohjeiden mukaisesti.
  • Levitä kypsien munakoisojen päälle reilusti salsaa ja murusteltua fetaa.
  • Tarjoile couscousin – tai vaikka ihan vain hyvän leivän kanssa.

Olin hiukan epäileväinen, miten uunissa paahdettu munakoiso tomaattisalsan ja fetajuuston kanssa toimii lounaslaatikossa. Yksi vaihtoehto tietty olisi, että pakkaisi kaikki eri elementit omaan pikku rasiaansa. Siihen en nyt ryhtynyt, kuten kuvasta näkyy.

Laitoin kaikki samaan syssyyn hetkeksi mikroon ja lopputuloksena oli suorastaan yllättävän mainio haalea salaatti. Parhaimmillaan tuo on kuitenkin heti nautittuna, enkä varsinaisesti käyttäisi tätä ohjetta minään ”food prepping” -reseptinä, mutta jos tähteitä jää, aivan ihanan lounaan siitä saa vielä seuraavanakin päivänä!