Torstai Tarot by Minttu

torstai 31. tammikuu 2019

Torstai Tarot -terkut Tampereelta!

Olen täällä nyt vihdoinkin laittamassa äidin asuntoa myyntiin. Koko homma on varsinainen hässäkkä ja varmasti teen siitä vielä ihan oman postauksen. Jotenkin kuvaavaa, että viikonloppuna alkaa uuden kuun aika, mikä yleensä aina tarkoittaa otollista hetkeä uuden kylvämiselle, mutta erityisesti juuri nyt planeetat tukee ja vahvistaa voimien keräämistä, lepäämistä ja sisäänpäin kääntymisen eheyttävää voimaa.

Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspis

Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.

Granaatti

Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (joidenkin mukaan musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

Karneoli

Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

1. Maljojen 3 – Runsaus

Maljojen kolmonen viittaa syviin ja harvinaislaatuisen erityisiin tunteisiin, aitoon kiintymykseen ja avoimeen kommunikointiin. Tunteissa on havaittavissa jopa tiettyä jaloa suuruutta – ilman että niissä olisi mitään feikkiä tai vastuuntuntoista yrittämistä. Siitä huolimatta tässä ei nyt välttämättä ole kyse romanttisesta rakkaudesta tai parisuhteesta. Ihan vain elämän rikkaus ja ihanuus korostuu ja näiden tunteiden jakaminen on nyt helppoa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on ihan loistava tilaisuus kehittää ihmissuhteitasi luovempaan ja syvempään suuntaan. Uskalla ilmaista tunteesi rehellisesti ja aidosti – myös surut ja haasteet, mutta valoa unohtamatta – niin huomaat, miten yhteys toisiin ihmisiin avautuu ja selkeytyy. Jos olet etsimässä yhteistyökumppania, varmista, että olette samalla aaltopituudella.

2. Sauvojen 7 – Urheus

Nyt ei ole aika tehdä kompromisseja. Omaa sisäistä ääntä kannattaa kuunnella tarkasti ja seistä rohkeasti ja vakaasti omilla jaloilla. Itsensä kieltäminen muita miellyttääkseen on lyhytnäköinen tie, joka ampuu omaan nilkkaan pikemmin kuin sitä arvaakaan. Mitä kovempi vastus, sitä tärkeämpää, että olet vahva ja uskollinen itsellesi. Luota voimaasi tässä viikonlopun aikana päällä olevassa tilanteessa.

Vinkki viikonlopuksi: Rehellisyys ja avoimuus kannattaa ja auttaa eteenpäin. Itsensä arvostaminen ja se ettei suostu tekemään kompromisseja itselle tärkeissä asioissa ei tarkoita sitä, että toisia kohtaan pitää olla epäystävällinen tai tyly. Ehkä onkin ihan rikkaus sovitella yhteen monenlaisia todellisuuksia rinnakkain, ilman että kenenkään tarvitsee kompromissata asioissa, joissa ei halua?

3. Miekkojen 10 – Tuho

Pinnalla on voimakas halu olla henkisesti vapaa. Kielteinen ajattelu johtaa helposti noidankehään, joka pahimmillaan voi tuhota kaiken ilon elämästä. Jos aina odottaa pahinta tapahtuvaksi, siitä tulee helposti itseään toteuttava profetia. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin muillakin elämän alueilla.

Vinkki viikonlopuksi: Mielikuvaharjoittelu ja esimerkiksi luonnossa liikkuminen (mikä tahansa puistikko kelpaa urbaaniksi ”luonnoksi”) auttaa irtautumaan kahlitsevista synkistä ajatusmalleista. Kun päästää uteliaisuutensa pilkistämään ja luottaa elämän kantavan, niin olo helpottuu ja tie ulos noidankehästä löytyy helpommin.

Itselleni nostin kolmosen – ja kiitos vaan – viesti meni perille. Taidanpa tästä samantien pukea (Tinnin) toppavaatteet päälleni ja lähteä pakkashappihyppelylle Pyynikille!

Ihanaa viikonloppua! <3


4 Responses to “Torstai Tarot by Minttu”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Kiitos taas ajatuksista ja vinkeistä! Hyvää viikonloppua sulle :)

  2. Avatar Seikku sanoo:

    Kiitos näistä ihanista viisauksista, olen jäänyt koukkuun.
    Nautitaan lumesta ja kevään odotuksesta!

Kommentoi