Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu

torstai 27. helmikuun 2020

Vielä melkein kaksi viikkoa Merkuriuksen peruutuksen ajanjaksoa jäljellä. Mitenkäs siellä sujuu?

Yleensä peruutuksen aika koetaan haasteellisena. Esimerkiksi viestintä pätkii ihan teknisestikin, mutta erityisesti moni takkuaa ihan henkilökohtaisen kommunikoinnin kanssa. Sitä tulee sanottua asioita terävämmin kuin oli tarkoitus, ymmärrettyä väärin eikä vastaanottajatkaan vaikuta osaavan tulkita positiivisin päin sanomisiamme.

Usein unohdetaan Merkuriuksen peruutuksen positiivisempi puoli: silloin – eli juuri nyt – on nimittäin erinomainen hetki palata menneisyyden asioihin, jotka haluaa korjata, pyytää anteeksi tai jotka muuten odottavat lopullista hautaamistaan. Kosminen taustatuki on erityisen voimakasta tällä hetkellä, sillä peruutus tapahtuu intuitiivisessa kalojen tähtimerkissä.

Mutta katsotaanpas nyt samantien, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.


Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

Vihreä Aventuriini

Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

1. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

 2. IX – Erakko

Ratkaisut kaikkiin ongelmiin löytyy omasta sisimmästä. Erakko-kortti on erittäin selkeä viesti siitä, että nyt on korkea aika hiljentyä, antaa ulkoisen hälyn jäädä kauas pois ja todella kääntyä sisäänpäin. Niin raskaalta kuin se tuntuukin, menneisyys on ihan pakko kohdata ennen kuin voi oikeasti jatkaa matkaansa. Haasteena on löytää rauha omasta itsestään, olla yksin tuntematta oloaan yksinäiseksi.

Vinkki viikonlopuksi: Jos vain mahdollista, niin nyt kannattaisi peruuttaa kaikki viikonlopun menot, vähentää todo-lista minimiin ja vain viettää aikaa ihan oman itsensä kanssa. Hiljaisuudessa ja toimettomuudessa nousee usein myös tosi raskaita tunteita pintaan, mutta niitä ei kannata pelästyä. Kun katsoo demoneitaan silmästä silmään ja sanoo niille ystävällisesti päivää ja hyvästi, niiden supervoimat häipyvät savuna ilmaan.

3. XVIII – Kuu

Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!

Huh, huh – onpas isoja kortteja tälle viikonlopulle!

Itselleni nostin ykkösen, joka on onneksi vähän vähemmän raskas kuin kuu ja erakko. Ihan hyvä pitää mielessä, että viikonloppuisin on aikaa tavata ystäviä ja perhettä. Helposti sitä tulee jäätyä vain hommailemaan kotosalle – mikä sekin tuntuu niin ihanalta kiireisen viikon päätteeksi. Kokkailemaan minusta ei vielä ole, mutta jotain muuta voisi kyllä keksiä!

Ihanaa viikonloppua!


2 Responses to “Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu”

  1. Avatar Sanna sanoo:

    Kiitos taas tästä, miten nämä osuvatkaan niin kohdilleen!

Kommentoi