Testamentti luonnolle

tiistai 03. maaliskuun 2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa.

Naapurustossani asuu majavaperhe! Kovin usein en ole heitä omin silmin nähnyt, mutta näitä sievästi järsittyjä puita pilkistelee siellä täällä lenkkireittini varrella.

Mitenkähän sitä sanoisi tosiasian, että luonto on minulle tärkeä, kuullostamatta täysin kliseeltä? Mutta niin se vaan on. Osittain varmasti luontorakkauteni on peruja teini-iän kiihkeästä partio-harrastuksesta, joka meillä painottui enemmänkin juuri metsäreissuihin kuin kaupunkikololla paperipartiointiin. Mutta mukana on myös jotain primitiivisempää. Tieto siitä, että luonnossa olo paranee, mieli rauhoittuu ja sielu seesteytyy.

Muistan hyvin, miten yläasteikäisen Mintun olo saattoi olla hyvinkin levoton viikonlopun lähestyessä. Oli kaikenlaisia paineita olla sellainen tai tuollainen, tehdä sitä tai tätä. Kun sitten ystävien kanssa päätettiin, että lähdetäänkin metsään, alkoi välittömästi tuntua hyvältä. Reissukamojen pakkaamisen rituaali, leiriytymispaikan valinta ja koko se oleminen oli parasta, mitä tiesin. Ei ihme, että ollaan tuon ystäväporukan kanssa yhä edelleenkin, 40 vuotta myöhemmin, läheisiä ystäviä.

Jo ihan pentuna painelin Pyynikille mäntyjen sekaan turvaan, kun elämä heitteli. Ensimmäiset sydänsurut itkin auringon kuumentamilla rantakallioilla Pyhäjärven rauhoittavaa liplatusta kuunnellen ja niillä samoilla rannoilla vietettiin myös maagisia kesäöitä ystävien kanssa.

Luonto on minulle todella tärkeä. Ja kyllä, tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa, mutta luonnon tärkeys hyvinvoinnilleni ja koko olemassaololleni on täysin omani.

Tällä hetkellä yksi suuri toiveeni on, että minusta tulisi mummu. Mitenkään väheksymättä siis kisuvauvan mummuna olemista, mutta olisi aivan mielettömän ihanaa saada lapsenlapsia. Onneksi viime kesänä naimisiin menneet Karkki ja Cissi ovat lapsirakkaita ja ainakin ympäripyöreästi ilmoittaneet, että lapsien hankkiminen ei ole mitenkään poissa kuvioista. Toivoa siis on, vaikka tiedän aivan mainiosti, että ei niitä vauvoja tuosta vaan tilaamalla saada.

Tunnen olevani ikuisessa kiitollisuudenvelassa omalle äidilleni monestakin syystä. Yksi niistä on se, kun hän ahkerasti vei pikkuista Karkkia raikkaaseen ilmaan Pyynikille ulkoilemaan meikäläisen painaessa pitkää päivää yrittäjänä. Karkki oli vain kymmenen päivän ikäinen, kun palasin takaisin sorvin, eli ompelukoneen, ääreen ja ensimmäisen vuoden ajan äitini oli päävastuussa Karkin ulkolenkeistä. Muistan, miten käytännöllisesti aistin vauvasta huokuvan luonnon puhtauden parivaljakon palattua tuntikausia kestäneiltä kävelyretkiltä takaisin Go 4 it –putiikkini kangaspölyyn.

Peetu oli lapsena varsin villi. Energiaa riitti yli äyräiden ja päiväkodin tarjoama älyllinen haaste ei aina riittänyt pitämään neitoa tarpeeksi stimuloituna. Päiväkodin henkilökunta oli helisemässä, koska Peetu ei olisi halunnut tulla ulkoa sisälle lainkaan. Pihan ”pikkumetsä”, uudisrakennusalueen talojen väliin jätetty puolikkaan jalkapallokentän kokoinen alue oikeaa metsää, oli Peetun lempipaikka, jossa hän viihtyi puuhailemassa säässä kuin säässä.

Onneksi päiväkoti sijaitsi oman kodin pihapiirissä, joten saatoimme tehdä diilin: lasta ei tarvitse pakottaa sisälle vaan hän saa meidän vastuullamme leikkiä pikkumetsässä ihan niin paljon kuin haluaa. Ja hänhän halusi!

Miksi kaikki nämä tarinat?

Siksi, koska olen vilpittömästi huolissani siitä, millaisen maailman me jätämme tuleville polville. Onko Karkin ja Peetun lapsille vielä pyynikkejä ja pikkumetsiä, joista ammentaa elämyksiä, leikkiä, hakea lohtua ja turvaa, virkistäytyä ja elpyä?

WWF:n kautta on mahdollista tehdä Luontotestamentti ja näin mahdollistaa WWF:n kattava luonnonsuojelutyö. Testamentin jättäminen luonnolle on mielestäni sama kuin omille lapsille ja lapsenlapsille testamenttaaminen. Mitä väliä rahalla tai materialla, jos ei ole luontoa? Tärkein perintö, minkä voin jättää jälkeeni, on mahdollisimman elävä, puhdas ja monimuotoinen luonto!

WWF:n Luontotestamentti on oiva tapa osoittaa jälkipolville oman tahtonsa suojella luontoa senkin jälkeen, kun itse on sulautunut osaksi sitä. Testamentata voi ihan pienenkin summan, lisätietoja löytyy täältä: WWF Luontotestamentti.

Unelmoin jo nyt kävelyretkistä, joita voin tulevien lastenlasteni kanssa tehdä puolukanvarpuja ja varpusia ihmetellen. Haluan tehdä kaiken voitavani, että myös omat lapseni voisivat viedä lapsenlapsensa metsään, järvelle, merelle, vuoristoon nauttimaan luonnosta kasveineen ja eläimineen.

Tässä postauksessa on kuvituksena viime lauantaina kävelyretkelläni napsimia otoksia. Jos maisemat vaikuttaa tutulta, se johtuu siitä, että täällä blogissa on ollut aika monta kertaa samalta lempparireitiltäni otettuja kuvia. Rakastan sitä, miten luonto on aina kaunis ja upea. Jopa tällaisena hetkenä, kun yllättäen yön aikana satanut lumi on haihtumassa ja kaikki värisävyt ovat sieltä skaalan vähemmän näyttävästä päästä.

En mitenkään voi kuvitella voivani hyvin, jos en pääsisi säännöllisesti lataamaan akkujani takaoveni ulkopuolelta alkavaan luonnonpuistoon. Ja siksi olenkin hyvin iloinen, että luonnon suojelemiseen on monenlaisia keinoja tarjolla! Tosiaan täältä WWF:n sivuilta löytyy kattavasti tietoa eri mahdollisuuksista ja mm. juuri tuosta, miten luontoa voi suojella testamentilla.


4 Responses to “Testamentti luonnolle”

  1. Avatar Kati sanoo:

    Ihania ajatuksia luonnon tärkeydestä <3

    Mitä lapsenlapsiin tulee, itse koen että lapsenlapsitoiveet pitäisi pitää kokonaan omana tietonaan, lasten "hankinta" on niin kovin henkilökohtainen asia ja päätöstä siitä ei tule tehdä kenenkään muun kuin itsen ja mahdollisen kumppanin halusta. Ahdistun aina hieman siitä, kun joku fiilistelee "tulevia lapsenlapsia", se tuottaa turhia paineita ja surua siitä että täytyisi lisääntyä omien vanhempien toiveen täyttämiseksi.

    Mummoilu on epäilemättä monen mielestä ihanaa, mutta toisten ihmisten perhe-elämään liittyvistä asioista ei mielestäni tulisi liiaksi ääneen spekuloida. Vaikka sanoitkin ymmärtäväsi ettei lapsen saaminen ole itsestäänselvyys,en koe oikein korrektiksi sanoa että "onneksi he ovat lapsirakkaita...toivoa siis on" tai sanoittaa haavekuviaan siitä miten tekee sitä tai tätä lastensa lasten kanssa. Saa olla eri mieltä, tämä oli vain oma näkökulmani asiaan ;)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ymmärrän erittäin hyvin pointtisi! Toivon todellakin, että suhteeni lapsiini on sen verran avoimet ja läheiset, että he tietävät, ettei ole missään tapauksessa heidän tehtävänsä toteuttaa minun, äidin, toiveita liittyi ne sitten lapsenlapsiin tai vaikka koulutukseen, asuinpaikkaan, työpaikan valintaan tai yhtään mihinkään muuhunkaan.

  2. Avatar Kati sanoo:

    PS. Tykkäsin tästä : Testamentin jättäminen luonnolle on mielestäni sama kuin omille lapsille ja lapsenlapsille testamenttaaminen. Mitä väliä rahalla tai materialla, jos ei ole luontoa? Tärkein perintö, minkä voin jättää jälkeeni, on mahdollisimman elävä, puhdas ja monimuotoinen luonto!

Kommentoi