Torstai Tarot – flirttivaihde päälle!

torstai 24. syyskuun 2020

Toivottavasti nyt on budjetit laadittu, tavoitteet henkilökohtaiseen kehitykseen kirjattu ylös ja nurkat konmaritettu, sillä flirttaileva ja kevytkenkäinen Vaa’an aika on täällä. Nyt kannattaa lähteä (turvavälitetyille) treffeille, nauttia pikku herkkupalleroista (myös ruuan muodossa!), sirotella kohteliaisuuksia ja imartelua sinne tänne kuin konfettia – ja nauttia täysin siemauksin aiheuttamastaan efektistä.

Päätösten tekeminen voi tuntua nyt ylitsepääsemättömän hankalalta – samoin sitoutuminen yhtään mihinkään vähänkään pidemmällä aikavälillä. Ainahan voi pudota taivas niskaan tai kulman takaa tupsahtaa jotain ihanampaa. Miksi siis sitoutua? Kaikenlainen itsestä huolehtiminen ja hemmottelu on nyt pinnalla – ja miksi ei – ei Vaa’ankaan aika kestä kuin kuukauden, joten iloitaan tämä hetki ihanasta pinnallisesta turhamaisuudesta!

Katsotaanpas myös, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Musta turmaliini

Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. VII – Vaunut

Vaikuttaa siltä, että viime viikon muutosenergiat saa tässä selkeän jatkumon. Muutos, uusi alku, on jo tosiasia, mutta pikkuisen vielä tulee viipyiltyä vanhassa. Vaunut eivät ole vielä liikkeessä ja kuskikin tietää, että sitten kun lähdetään rullaamaan, paluuta takaisin ei ole. Kortin mukaan muutosta on kuitenkin edeltänyt perusteellinen taustatyö, mistään hätiköidystä päätöksestä ei siis ole kysymys. Kaikki viittaa siihen, että muutoksesta tulee oikein onnistunut.

Vinkki viikonlopuksi: Vaikka olisitkin jättämässä paljon taaksesi, kannattaa ammentaa iloa ja uskoa kaikesta tekemästäsi valmistelusta ja taustatyöstä. Muutoksen polkaiseminen tosissaan käyntiin houkuttelee useimmiten myös negatiivista energiaa kurkkimaan olan taakse. Keskity lämpimiin ja rakkaudellisiin ajatuksiin – erityisesti itseäsi kohtaan – niin saat nähdä, että tästä tulee vielä varsinainen menestys!

2. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

3. Miekkojen 4 – Aselepo

Kortti viittaa vastausten löytymiseen huolellisen harkinnan jälkeen ja väliaikaista rauhan tunnetta. Nyt kannattaa kerätä voimia ja levätä, sillä vaikka asiat näyttäisikin olevan sovittu, kysymys ei todennäköisesti ole pysyvästä tilanteesta.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa järjestää aikaa rentoutua ja vetää henkeä. Parasta olisi välttää turhanaikaisiin kissanristiäisiin osallistumista. Tilannetta on hyvä seurata valppaana, mutta kuitenkin rentona. Stressaaminen tai vatvominen ei auta, koska juuri nyt on voimien keräämisen aika.

Äääk! En voi sanoa muuta, sillä nostin itselleni ykkösen – eli suuren arkanan vaunut – enkä olisi voinut saada korttia, joka olisi enemmän prikulleen sopiva itselleni tähän hetkeen. Jotenkin tuli hurjan luottavainen olo ja varmuus siitä, että kaiken taustatyön jälkeen voin hyvin luottaa itseeni. Ihanaa!

Mahtavaa viikonloppua! Nauttikaamme intiaanikesästä!


Kommentoi