Lupaukset vuodelle 2021

tiistai 05. tammikuu 2021

Uusi vuosi kutkuttaa tekemään päätöksiä ja lupauksia, vaikka varsinainen new year, new me -ajattelu ei innostaisikaan. Tykkään valtavasti erilaisten rajapyykkien konseptista oli sitten kysymyksessä uusi vuosi, uusi lukukausi, uusikuu tai ihan vain maanantai. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus – ja jokainen mahdollisuus uuteen alkuun on tilaisuus tehdä omasta elämästään enemmän itsensä näköinen.

Oikeastaan en silti pidä perinteistä lupaan sitä ja tätä -meininkiä itselleni hyvänä. Viimeksi olen tainnut onnistua tekemään virallisen uuden vuoden lupauksen – ja pysymään siinä – joskus viime vuosituhannella. Uutena vuonna 1996 – 1997 lupasin opetella kävelemään korkokengillä, jotka ovat korkeampia kuin 10 cm ja sen myös tein. Valitettavasti päkiäni ovat sitä mieltä, että tuo(kin) taito on tuoretavaraa ja nykyään en voi kuin hämmästellä, miten esimerkiksi kykenin Karkin lakkiaisissa seisomaan käytännöllisesti katsoen koko päivän 12,5 cm stiletoissa ja vielä illan päätteeksi kävelemään samaisilla kengillä kilometrikaupalla. Oh well.

Tsekkasin juuri muutaman viime vuoden ”lupauksiani” (osa löytyy täältä blogista, osan olen kirjoittanut vain itselleni) ja vaikka en varsinaisesti olekaan pystynyt täyttämään listaamiani asioita, kysymyksessä on ollut enemminkin luettelo toiveista, haaveista ja tavoitteistani. Useimmat niistä on edelleen ihan ajankohtaisia ja saavat luvan toimia suunnannäyttäjänä myös tulevalle vuodelle.

Yksi asia, joka on toistuvasti mukana listoillani, on löytää sielunkumppani, ehkä jopa parisuhde. Kaikki, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen tosiasian, että oikea elämä ei ole mikään romanttinen komedia, jossa kaikki lopulta saavat toisensa ja sitten elävät onnellisena (korkeintaan hiukan nokkelasti sanaillen) elämänsä loppuun saakka, tietävät, että ei ole tosiaankaan mikään päätöskysymys löytääkö jonkun, jonka kanssa klikkaa, vai ei. Toisaalta pitää kyllä myöntää, että Tinnillä on ihan vissi pointti, kun hän sanoo, että on aika mahdoton löytää ketään, kun en edes yritä.

Tiedän vitivarmasti, että sanonta kukaan ei tule kotoa hakemaan on puppua (on esimerkki oikeasta elämästä – yksi vain tosin – mutta se ei ole minun tarinani kertoa!), mutta toistaiseksi kukaan niistä eri lähettifirmojen kuriireista, jotka käytännöllisesti katsoen päivittäin ilmaantuvat ovelleni, ei ole osoittanut minkäänlaista potentiaalia. Taitaa olla lottovoiton kanssa samaa sarjaa, joku kyllä voittaa niitä jättipottejakin, mutta ei sen varaan kannata laskea, että sama osuisi omalle kohdalle.

Tinderin olen avannut noin kaksi kertaa vuoden 2020 aikana. En voi valittaa, että siellä ei ole ketään – en todellakaan – oikeastaan päinvastoin. Kivoja, ikähaarukkaani sopivia, nastan oloisia tyyppejä on siellä vaikka kuinka. Ja sen jälkeen, kun itsekin vihdoin vaivauduin kirjoittamaan profiiliini oikein esittelytekstin, jossa selkeästi kerron haluavani löytää jonkun tosimielellä, on suurin osa kyseenalaisista kontakteista loppunut ja dick pic -tyypit hävinneet lähes kokonaan. Swaippaaminen tuottaa mukavia matcheja suoraan sanottuna ihan avokätisesti…

Mutta jotta Tinder toimisi, pitäisi myös kyetä tapaamaan.

Olisi tietenkin erittäin helppoa ja mukavaa syyttää koronakriisiä siitä, että mitään deittejä ei pysty järjestämään. Eikä tarvitse edes ponnistella löytääkseen muita erinomaisen käytännöllisiä esteitä. Lempparini jo ajalta ennen pandemiaa on ollut ”en halua mennä deitille tän käsihärvelin kanssa, koska sitten ei muusta puhuttaisikaan”. Ja siis vaikka en todellakaan kaipaa leimautumista ikuisiksi ajoiksi siksi tyypiksi, joka ei pysty käyttämään oikeaa kättään, olen täysin tietoinen, että tekosyy mikä tekosyy.

Oikea syy on tietenkin se, että ajatus parisuhteesta pelottaa. En toivo eläväni yksin loppuelämääni, mutta silti kauhistuttaa, että taas joku tulee ja tietää paremmin millainen minun pitää olla. Joku, josta tykkään tosi paljon, mutta jonka mielestä teen vääriä valintoja, pukeudun väärin, sanon vääriä asioita, vietän aikaani väärässä seurassa, priorisoin väärin. Jonkun, joka on mielestäni ihana, mutta joka ei ymmärrä, että on eri asia sanoa, että olen typerä, koska teen jonkun valinnan, kuin sanoa, että valintani on typerä (mutta minä edelleen ihana).

Eli poistan listaltani mahdollisen tulevan kumppanin löytämisen ja lisään uuden:

  • vuonna 2021 lupaan tehdä kaikkeni, että oppisin rakastamaan itseäni niin, että voin seisoa omilla jaloillani itseeni luottaen ja siten antaa tilaa tilaa myös kaikille, joita kohtaan oli se sitten romanttisesti tai ei.

Viime vuonna tuli universumilta aika monta oppituntia ihan ilmaiseksi. Hiljentyminen ja pienempien ympyröiden arvostaminen oli itselleni yksi tärkeimmistä. Tosi vaikea sanoa, mihin suuntaan 2021 kehittyy, mutta toivon tosi kovasti, että vapaa-ajan ja erityisesti lomien suorittaminen jää vähemmälle. Vaikka toimiston energiaa jo kaipaankin, varustelukilpailua muistuttavia ”mitä meinaatte tehdä lomalla” -keskusteluja en todellakaan.

Tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta mutta itselleni tämä on ollut ensisijaisesti oppitunti kateudesta. Tajusin jotain, minkä olen oikeastaan tiennyt jo kauan: Se, että on jossain maailman kauneimmalla rannalla, upeimmassa ravintolassa, henkeäsalpaavimmassa taide-elämyksessä tai missään muuallakaan, ei ole yhtään mitään, jos ei pysty olemaan läsnä siinä tilanteessa. On paljon tärkeämpää arvostaa hetkeä, oli se mikä hyvänsä, kuin dokumentoida tilannetta, jotta muut voisivat kadehtia sitä.

En missään tapauksessa dissaa ketään somettamisesta – siitä tässä ei ole kyse. Itse kerron mielelläni sekä arkipäiväisiä asioita että huippuhetkiäni niin Instagramissa kuin täällä blogissakin. Somessa on mielestäni paljon hyvää. Esimerkiksi, kun tein elämäni ensimmäisen lomamatkani yksin (Kos matkapäiväkirja), tuntui, etten ole ollenkaan niin yksin, kun siellä olitte kaikki te blogin ja instan kautta seuranani. Kysymys tässä on omasta asennoitumisestani ja sen sisäistämisestä, että rauha ja ilo löytyy itsestä – ja että hienoimmankin hetken voi hukata ja pilata olemalla henkisesti jossain muualla.

Vuodelle 2021 haluan tehdä lupauksen:

  • muistan arvostaa just tätä hetkeä! Puitteilla, paikalla tai yhtään millään muullakaan ei ole mitään merkitystä tai arvoa, jos siihen ei pysty pysähtymään.

Jo useamman päivän olen todistanut (pääasiassa Instagramissa), miten Suomessa suurimmassa osassa maata, ihan etelää myöten, on satanut lunta. Täällä meillä on ollut sen verran viileää, että jokapäiväinen sade hyhmettyi kainoksi tomusokerikoristeluksi sinne tänne, missä ei ollut liian lämmintä. Olisi ihana saada lunta ja sen tuomaa valoa, mutta toisaalta en kyllä kaipaa liikennekaaosta ja liukkaita. Lumisateet Tukholmassa ei tosiaankaan ole sama asia kuin lumisateet aikoinaan Tampereella.

Tunnen olevani monella tapaa todella onnekas ja oikeastaan kaikkein tärkein tämän vuoden lupauksista on ”giving back to community”. Pahoitteluni amerikkalaisesta ilmaisusta, mutta en löytänyt parempaa. Hyväntekeväisyys ei mielestäni ole sama asia. Olen jo kuukausilahjoittaja sekä PLAN Internationalille että Greenpeacelle, painan aina ”lahjoita hyväntekeväisyyteen” -nappia pullonpalautuksessa, annan satunnaiset kolikkoni niitä pyytäville ja yritän muutenkin olla asenteeltani avokätinen.

En missään tapauksessa kuvittele olevani mikään suuri hyväntekijä tai suurlahjoittaja, en tosiaankaan, mutta haluaisin oikeasti tehdä jotain, jotain konkreettista. Mutta en tiedä mitä ja miten. Tämäkään ei ole mikään uusi asia ”lupauslistallani”, aikaisemmat yritelmäni ovat päättyneet siihen, että kaltaiseltani valkokaulustyöntekijältä toivottiin vain rahaa.

Olen ollut vapaaehtoisena hippileirillä ja muutenkin yrittänyt tehdä asioita ilman odotusta vastapalveluksesta, mutta jotenkin tuntuu, että en ole mitenkään onnistuneesti kyennyt jakamaan eteenpäin kaikkea sitä hyvää, mitä itse olen saanut. Yritin jopa osallistua politiikkaan, mutta täkäläiset vihreät eivät kyllä valitettavasti edistäneet uskoani ihmiskuntaan. Kesällä aloin käydä sunnuntai-aamuisin kirkossa ja nyt mietin, että ehkä sitä kautta löytyisi jokin tapa osallistua muutenkin kuin vain antamalla rahaa…

Siispä vuonna 2021 – ja siitä eteenpäin:

  • lupaan olla käytettävissä, tehdä asioita ja osallistua. Asetan tavoitteeksi löytää keinoja, miten voin auttaa ja olla mukana.

Kaikki tämän jutun kuvat on otettu parin viime päivän kävelylenkeilläni. Yli kymmenen vuotta näillä hoodseilla ja yhä edelleen en voi uskoa hyvää tuuriani, että ihan oikeasti saan asua täällä!

Tulipas muuten juuri mieleeni myös yksi ihan perinteiseltä uudenvuodenlupaukselta kuulostava lupaus. En ole kohta kahteen vuoteen päässyt uimaan (koska käsi), vaikka rrrakastan uimista. Lupaan siis ottaa kaikki menetetyt kerrat takaisin korkojen kanssa ja

  • opettelen/totuttelen vihdoin talviuimariksi (ilman saunaa)!

Ihanaa uuden vuoden alkua! <3


4 Responses to “Lupaukset vuodelle 2021”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Ihana kirjoitus. Olen itse samojen asioiden äärellä ja siksi on ihana lukea sinun pohdintojasi.
    Tämä sinun blogisi on jotenkin hyväntuulinen ja ihana,olen saanut tästä valtavasti iloa jo kauan,mutta etenkin viime keväästä saakka,kun korona heitti elämäni aika lailla yhdessä yössä ylösalaisin. Siis kaikenlaisista jutuista.
    Kiitos näistä kirjoituksista,yhtälailla asukuvista kuin mielipiteistä ja kaikesta siltä väliltä.
    Olkoon vuosi 2021 meille kaikille hyvä ja toivottavasti ymmärrämme kaiken hyvän ympärillämme 2021!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi miten ihana kuulla, että tykkäsit jutusta ja että viihdyt täällä blogissa! Oikein hyvää ja valoisaa uutta vuotta! <3

  2. Avatar Leena sanoo:

    Tosi kivasti pohdittu – ilman opettavaista asennetta – ja löydän monia kohtia, joihin samastua. Sielunkumppanin etsiminenkin tuntuu väsyttävältä rastilta, joten yhtään mitään en ole tehnyt kuuteen vuoteen.

    Tuo läsnäolo. Olen miettinyt sitä ja siihen liittyvää levollisuutta paljon. Vaikka mikään asia ei olisi ainakaan yleisten odotusten mukaisesti (tuo kilpavarustelu, huoh) eikä edes omien toiveiden mukaista, silti läsnäolo tuo selittämätöntä levollisuutta.

    Se on kai edes jokin saavutettu asia: elää ihan siedettävää elämää, vaikka oikein mikään ei ole oikeastaan hyvin:)Enkä nyt tarkoita, ettei saa jotain materiaaa vaan toimeentulon epävarmuutta, paradoksaalisesti aivan liikaa töitä, menetyksiä ja sairauksia.

    Oikein kivaa uutta vuotta!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ihanaa uutta vuotta sullekin Leena! Ja tosi hienoa, että löydät rauhaa ja valoa sisältäsi vaikeuksienkin keskellä! Voimia! <3

Kommentoi