Oscars 2021 – parhaat puvut

tiistai 27. huhtikuu 2021

Hei siis KÄÄÄÄK, miten ihanaa saada vähän glamouria!

Jos totta puhutaan – olin aivan unohtanut koko Oscarsit. En ole käynyt kohta puoleentoista vuoteen kertaakaan leffassa, koko sen kaltainen elämä tuntuu ihan vieraalta. En siis myöskään ole, ensimmäistä kertaa ikinä, nähnyt ainuttakaan ehdolla olevista elokuvista. Niin kummallista!

Onneksi someen voi luottaa ja jo heti aamulla IG:ssä pamahti eteen ensimmäiset gaala-asut. Kaikki eilisen päivän vapaat hetket menikin sitten hyvin asuja ihaillen ja asujen taustoja tutkien. Aivan mieletön homma yhden tuollaisen upean kokonaisuuden toteuttaminen! Kunnia ei todellakaan kuulu vain punaisella matolla loistavalle tähdelle, onnistuneen outfitin takana on kokonainen tiimi ammattilaisia.

Tässä suosikkini tämän vuoden Oscareista, ei varsinaisesti missään järjestyksessä, mutta tällä kertaa yksi asu oli mielestäni ylitse muiden. Täydellisyys vailla vertaa! Arvaatteko kuka?

Regina King Louis Vuittonin kristallinauhoin koristellussa asussa. Näin tästä puvusta pienen videonpätkän Instagramissa ja siinä vasta oikein näki, miten puvun strassit kimaltavat upeasti liikkeen mukana.

Stailaus on mielestäni tässä erittäin onnistunut ja tuo esiin puvun vahvuuden. Selkeälinjainen kampaus suuntaa ajatukset superhero-linjoille, mikä on tyylikästä ja coolia. Romanttisempi stailaus olisi vienyt yleisvaikutelman ihan toiseen suuntaan – vaikka ei perhos-/enkeliassosiaatiot olisi nekään välttämättä olleet hullumpia.

Halle Berryn unelmaisen, lilasta silkkisifongista valmistetun puvun on signeerannut Dolce & Gabbana. Ihan syystäkin Berry leyhyttelee mekon helmaa jokaisessa kuvassa, tuollainen ohut sifonki laskeutuu varsin huomaamattomaksi, vaikka kangasta olisi uponnut kymmeniä metrejä. Ilman liikettä näyttäisi edessä oleva muhkea rusetintapainen helposti kuvissa epäsuhtaiselta. Livenä toiminee ilman leyhyttelyäkin.

Yksi kuumimmista puheenaiheista tuntuu olevan Halle Berryn uusi kampaus. Ja siis onhan tuo kertakaikkiaan upea! Margot Robbie esitteli myös uuden otsiksensa Oscarsien punaisella matolla, mutta jotain vikaa siinä täytyy olla, kun en välittömästi alkanut hamuilla Fiskarseja. Yleensä ei paljoa tarvita, että triggeröidyn pätkimään itsellenikin otsatukan. Kyllä minä, jos muutkin… Haha!

Tässä vielä kerran – Halle Berry ja silkkisen helman heilautus!

Laura Dern ja Oscar de la Renta -puku. En ole ihan varma, onko täysin ok tykätä höyhenhelmaisesta puvusta. Olen lukenut molempia – että höyheniä on täysin mahdollista saada ilman, että eläin mitenkään kärsii, vähän kuin villaa lampaasta – mutta sitten myös päinvastaista. On myös mahdollista, että puvun höyhenet on keinotekoisesti valmistettu, siihen en löytänyt vahvistusta mistään.

Mutta, jos lähdetään siitä, että puku on valmistettu eettisesti, niin tykkään erityisesti sen mestarillisesti toteutetuista vastakohdista: musta-valkoinen, pöyheä-sileä, muhkea-ihonmyötäinen. Extrapisteitä pikähihaisesta mallista, joka tihkuu glamouria ja on peittävyydestään huolimatta kaikkea muuta kuin tätimäinen.

Punaisen suoran ensimmäisenä Amanda Seyfried Armani Privén puvussa. Mekko on kuulemma saanut inspiraationsa hisbikus-kukasta (se on se yksi emoji-kukka) ja mikä ettei. Puku on mielestäni upea, mutta vasta stailaus tekee kokonaisuudesta huikean. Klassinen filmitähtikampaus, utuisen lämpöinen silmämeikki (Halle Berryn silmämeikki on hyvin saman tyylinen – trend alert!) ja erityisesti luumunpunaiset huulet täydentävät lookin kymmenen pisteen arvoisesti.

Toinen punainen upeus on Angela Bassett ja Alberta Ferrettin puku. Tälle en syttynyt aivan heti, jokin kokonaisuudessa mättää. Laukku ja kengät on eri maata, korut ja meikki riitelevät keskenään. Ihan kuin kengistä ja meikistä vastaavat olisivat halunneet vetää superhero-linjaa ja laukuista & koruista vastaavat kannattaneet klassisempaa Hollywood-lookia.

No, puku on upea – tiedätte jo ennestään, että olen heikkona viittamaisiin laahuksiin. Leikkaus on muutenkin todella taidokas ja v-etuhalkio paljastaa ylellisen läikehtivästä silkistä tehdyn vuorin. Ompelija minussa hyrrää tyytyväisenä!

Joka Oscarseissa on aina muutama, jotka haluavat välttämättä kanavoida sisäistä Oscar-patsastaan ja pukeutua kultaan. Joskus se onnistuu tyylikkäästi, toisinaan taas ei. Carey Mulligan Valentino Haute Couture -puvussaan kuuluu ehdottomasti ensimmäisiin.

Olin jo hilkulla julistaa tämän koko gaalan upeimmaksi kokonaisuudeksi, mutta sitten tuli toinen, joka vei sydämeni. Jokatapauksessa Carey Mulligan tasapainottelee taidokkaasti överin hameen ja alleviivatun simppelin stailauksen kanssa. Bandeau-toppi yläosana keventää kokonaisuutta ja päivittää ilmeen prikulleen tähän päivään. Elegantin ja trendikkään onnistunut liitto toisin sanoen.

Yleensä en juuri ota miehiä mukaan näihin juttuihini, miesten muoti kun on ihan oma lukunsa. Mutta kun tällainen herkku, Colman Domingo shokkipinkissä Atelier Versacen puvussa osuu silmiin, niin pakkohan se on ottaa mukaan!

Ja sitten onkin aika paljastaa ykkössuosikkini:

Zendaya hengästyttävän huikeassa neon-keltaisessa Valentinon puvussa. Rakastan tässä lookissa aivan kaikkea – kyllä, myös kuuden miljoonan dollarin arvoisia Bulgarin jalokiviä.. Haha!

Olen tutkinut suurennuslasilla silkkisifonkisen puvun jokaisen sauman ja huokaillut onnesta. Kesyttömät hiukset, hippihenkinen luonnonsävyinen meikki ja selkeät viittaukset yhteen populäärikulttuurin valovoimaisimmista ikoneista (Cher, jos joku ei tunnista kuvasta) vain lisäävät lookin suurenmoisuutta.

Niin, ja siis puvussa on myös viittamainen laahus. I say no more!

 

Vielä bonuksena tänne loppuun yksi nuoruuden suosikeistani: 56-vuotias ex-supermalli Paulina Porizkova. Ihanasti hänkin antanut luonnonharmaiden hiusten näkyä tyvikasvussa.

Mites siellä ruudun toisella puolella – oliko samoja suosikkeja?

Eikö vaan tunnukin jotenkin aivan ihanalta välillä unohtaa kaikki arkinen ja sukeltaa silkin ja glamourin syleilyyn!

Kuvat: Elle.se, Damernasvarld.se ja Vogue.com


2 Responses to “Oscars 2021 – parhaat puvut”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Joka ikinen kerta,kun sä teet näitä, mä olen ihastuksissani. Onhan noita upeita ihmisiä vaan mieletöntä ihmetellä! Kaikki tähän juttuun päässeet ovat upeita kokonaisuuksia. Nuo puvut,joissa näkyy rintojen alapuolella olevaa ihoa, eivät ole sen yksityiskohdan kohdalla omia suosikkejani, mutta ilman muuta nuo kaunottaret näyttävät puvuissaan häikäiseviltä. Sitä paitsi Oscareihin voi räväyttää. Omaan (ilmeisen perinteiseen silmään) nuo klassisemmat puvut vain näyttävät ihanilta. Mutta aivan fantastisia kaikki ja ennen kaikkea osaavat kantaa itsensä ja pukunsa sen sijaan,että puku kantaisi heitä.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ihana kuulla, että tykkäät!

      Olihan siellä myös niitä todellisia ”paljastelupukuja” ja varsin erikoisiakin virityksiä, mutta niitä en oikein omalle listalleni halua nostaa. Makuja on monia – ja tuntuu, että joidenkin tavoitteena on nimenomaan herättää huomiota hinnalla millä hyvänsä.

Kommentoi