Tulevat trendit á la Tukholman muotiviikot

sunnuntai 01. helmikuu 2015

Trendikollaasi 1

Mitkä mahtaakaan olla ne seuraavat vahvat trendit? Maailman suurilla muotiviikoilla kuullaan yhdenlainen totuus, mutta se, mitä nähdään Tukholman muotiviikolla on usein kuitenkin paljon lähempänä sitä todelllisuutta, missä useimmat meistä täällä Pohjoismaissa elää.

Perinteiseen tapaan kirjoitin koosteen tärkeimmistä trendeistä Indiedaysin toimituksen sivuille. Tsekkaa koko juttu täältä: Ensi syksyn muoti esittelyssä Tukholman muotiviikoilla.

Trendikollaasi 2

 

Kuvat: Kristian Löveborg


Millaista muotiviikoilla oikein on?

tiistai 02. syyskuu 2014

Huomasin juuri, että viimeisen Tukholman muotiviikkopäivän raportti on jäänyt jonnekin Peetun muuton aiheuttaman kaaoksen jalkoihin. Kuvia peratessani ajattelin, että kirjoittelenkin vähän yleisemmin siitä, millaista muotiviikoilla oleminen noin ylipäätään on. Tai on täällä Tukholmassa. Voin vain kuvitella, että kaikenlainen bisnes ja show ja säätäminen on ihan eri luokkaa maailman suurilla Fashion Weekeillä. Perusasiat on varmaankin kuitenkin aika samat oli missä tahansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli tästä lähdetään. Ohjelma on yleensä rakennettu väljän tiiviiksi, mikä tarkoittaa sitä, että näytösten välillä ehtii tehdä oikeastaan vain yhtä asiaa: jonottaa seuraavaan näytökseen. Syöminen rajoittuu pikaisesti suuhun tungettuihin kolmioleipiin ja mahdollisesti jossain tapahtumassa tarjottuihin pikkupalleroihin. Jos haluaa lounaalle tai illalliselle, se pitää tehdä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla – tai sitten pitää jättää joku näytös väliin. Jonossa on tosin yleensä leppoisa tunnelma ja fashionistat astuvat mielihyvin sivuun kuvattavaksi, kunhan vain joku kaveri jää pitämään paikkaa.

Tosin jonopaikalla ei kyllä varsinaisesti ole mitään väliä, sillä sisään pääsee kaikki, joiden nimi on kutsuvieraslistalla ja istumapaikan saa ne, joille sellainen on etukäteen määrätty. Ja front row – se kaikkein tärkein paikka näytöksessä – on tietty varattu niille kaikkein tärkeimmille vieraille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jonotuksen jälkeen päästään saliin ja järjestävän PR-toimiston ahkera henkilökunta yritää parhaansa mukaan löytää kaikkien oikeat paikat ja saada vieraat istumaan ajoissa paikoilleen. Näytöksen pitää alkaa ainakin suht ajallaan, koska suurimmalla osalla on jo taas kiire seuraavaan näytökseen. Ei kyllä käy kateeksi PR-ihmisiä tuossa hommassa, välillä väki ei vain kertakaikkiaan suostu istumaan, kun vielä tuon ja tuonkin kanssa pitää vaihtaa äkkiä kuulumiset tässä ja nyt. (PS. Ruotsalainen fashion-väki ei käytä poskisuudelmia! Olen yllätyksekseni huomannut, että suomessa bloggari- ja muotiporukoissa on vallalla oikeen fransmannien kolmen pusun menetelmä. Huisaa!)

Tuo ylläoleva hurjan tarkka ja hieno, kolmosriviltä napattu, kuva on Altewaisaomen aivan mielettömän upeasta näytöksestä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näytössalissa menee toki aikansa, ennenkuin itse action alkaa. Silloin voi vaikka diskreetisti bongailla kivoja detaljeja ihmisten asuista. Tuon samaisen, siis saman mallisen, Stella McCartneyn ketjulaukun bongasin niin monella muotiviikon aikana, että ihan tuli mieleen, että onko nyt joku salainen it-laukkuboomi, josta en ole kuullut ollenkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten lähdetään kohti seuraavaa näytöstä. Bussissa tuli istuttua pienen luokkaretken verran, sillä yksi Tukholman muotiviikon virallisista näytöspaikoista sijaitsee Djurgårdenilla vanhassa venevarastossa. (Kuullostaapa ”venevarasto” kovin köyhältä? ”Båthall” ruotsiksi eniveis.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valokuvaaja tiukassa paikassa. Kameroita ja kuvaajia on koko ajan ja joka paikassa. Kaikkia tosin ei kuvata. He he!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus näytöselämys antaa vielä vähän enemmän. Erik Bjerkesjön musiikista vastasi livebändi. Hyvä oli myös näytös, mutta olen lopettanut melkein kokonaan miesten vaatteiden kommentoimisen, kun en siitä niin kovasti mitään kunnolla tiedäkään. Mutta jos siellä on muodista kiinnostuneita miehiä ruudun toisella puolella, suosittelen pistämään nimen muistiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sit jonotetaan taas vähän lisää.. Pakko saada musta pohjemittainen kellohame, btw.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten katsotaan näytöstä. Tässä ihan käsittämättömän lahjakkaan Ida Klambornin design. Viimeiselle muotiviikkopäivälle osui sekä upeimmat että myös ne vähän vahemmän vaikuttavat elämykset. Kaikki eivät ehkä ole ihan vielä valmiita oikealle catwalkille luomustensa kanssa, mutta esimerkiksi juuri Ida Klamborn on hyvä esimerkki siitä, että kun on kunnianhimoa, näkemystä ja taitoa, onnistua voi myös ilman vuosikausien kokemusta!

Fashion Week in Stockholm 9

Seuraavaksi bongaillaan pitsejä ja nahkatakkeja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina välillä sponsorit pitävät huolta muotiviikkovieraiden nestetasapainosta. Peroni on kyllä kunnostautunut myös auttamalla hyvin paljon eri taidealojen nuoria luovia suunnittelijoita ja muotoilijoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten lopuksi vielä vähän front rown julkkisbongailua! Kesän suuren svenne-hitin (Girls) tekijä Beatrice Eli ja talvella Ida Klambornin näytöksessä esiintynyt Silvana Imam. (Karkki – tää oli sulle! <3)


Ruotsin fashion-eliitti juhlii

tiistai 21. tammikuu 2014

altewaisaome

Viime perjantaina oli yksi täkäläisen muotivuoden merkittävimmistä tapahtumista, Elle Galan. Näin monta päivää meni pettymystä nieleskellessä, kun en tänäkään vuonna saanut kutsua juhliin. Haha! Eivais, en kyllä ole enää moneen vuoteen edes ajatellut olevani kutsuttujen joukossa. Joskus freelance-aikoina vuosia sitten jaksoin vielä pommittaa järjestävää tahoa, että kutsukaa mut, kutsukaa ny. Eivät kutsuneet. :)

Elle Gaalassa jaetaan useita palkintoja ja kunniamainintoja eri fashion-kategorioissa vuoden aikana erityisen kunnostautuneille alan ihmisille. Omasta mielestäni kiinnostavimmat on ”Vuoden suunnittelija” ja ”Vuoden tulokas” palkintojen saajat. Jo muutaman vuoden omaan ykkössuosikkisarjaani kuulunut AltewaiSaome pokkasi tärkeimmän – eli ”Vuoden suunnittelija” -palkinnon.

Ida Klamborn

Ida Klambornin nimi oli vielä viikko sitten itselleni täysin outo. Ensimmäisen kerran tavailin sitä, kun postiluukusta kolahti kutsu muotinäytökseen ensi viikolla käynnistyvällä Tukholman muotiviikolla. Joka muotiiviikolla on aina mukana ennestään tuntemattomampia nimiä, enkä kiinnittänyt siihen sen kummemmin mitään erityistä huomiota. Kunnes sitten tajusin, että samainen henkilö on voittanut Ellen ”Vuoden tulokas” -palkinnon. Odotukset näytöksen suhteen nousivat heti moninkertaisiksi!

Kaikki palkintojen saajat voi tsekata täältä: Elle Galan 2014

Voittajien lisäksi punaisella matolla otetut kuvat on tietty sitä kaikkein kiinnostavinta antia meille ei-paikanpäällä-olleille. Aika mielenkiintoista, että toiset pukeutuvat kuitenkin ihan gaalan nimellä kulkevaan tapahtumaan varsin arkiseen housupukuun, kun taas toiset kävisivät vaikka luksushäiden morsiamesta.

Emma Wiklund

Emma Wiklund on mielestäni valloittava ja ihana. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tämä asukokonaisuus on enemmän ladies-who-lunch kuin oikeasti gaalaan sopiva. Suurehko käsiveska vielä alleviivaa arkista tyyliä.

Frida ja Sofi Fahrman

Fahrmanin bloggaavat sisarukset osoittavat, että housupukukin voi olla ihan glamour. Pikkuisen paljasta pintaa, syntistä pitsiä ja iltaan sopiva clutch – tyyli on heti sensuelli ja juhlava.

Gustav Brostom ja Elsa Billgren

Elsa Billgrenin vintage-henkinen tyyli alkaa olla jo sen tason tavaramerkki, että mahtaakohan pukeutumiselle tulla koviakin paineita. No ei vais – jälleen kerran ihana mekko ja koko asukokonaisuus. En haluaisi itselleni vastaavaa, mutta piristävää katsoa, kun joku on niin löytänyt oman tyylinsä.

Ida

Valloittava ja lahjakas Ida Sjöstedt omassa luomuksessaan. Aika paljon näytti olevan juhlavierailla muutenkin Ida Sjöstedtiä yllään. Hyvä niin!

Kenza

En nyt ole aivan 150 % varma, että tämä hurmaava mekko (joskin aavistuksen hääpukumainen), johon blogistara Kenza on verhoutunut, olisi sekin Ida Sjöstedtin käsialaa. Vetoa en mene lyömään, mutta aika varma olen silti siitä, että olen oikeassa. :)

Randa Saome, Natalia Altewai ja Marcus Ohlsson

Upeat ja myöskin erittäin lahjakkaat Randa Saome ja Natalia Altewai jonkun miekkosen kanssa. Randa Saome on mielestäni pukeutunut AltewaiSaomeen, mutta Natalia Altewai ei.

Rebecca Simonsson

 

Lisää blogitähtiä: Rebecca Simonsson ja kanariantipunkeltainen jumpsuit.

Tsekkaa kaikki valokuvaseinäkuvat täältä: Alla bilder från röda mattan.

Eikä varmaan ole mikään yllätys, että kaikista tämän postauksen kuvista kuuluu kiitokset Ellelle.


The Best of ALTEWAISAOME AW2013

torstai 14. helmikuu 2013

Jos Tukholman muotiviikolta pitäisi valita yksi mallisto, joka on ylitse muiden, vastaisin: ALTEWAISAOME. Valinta ei olisi kovin helppo, sillä ilahduttavan monet ruotsalaisdesignerit onnistuivat esittelemään poikkeuksellisen vahvan syysmalliston. Kuitenkin ainoa, joka vakuutti täydellisesti, sai haukkomaan henkeä ihastuksesta ja jonka vuoksi voisin ajatella palaavani hame/tunika housujen päällä -tyyliin, on vanha ihastukseni ALTEWAISAOME. (Kyllä, nimi kirjoitettiin ennen Altewai.Saome, nyt ALTEWAISAOME).

Tekniset materiaalit, himmeä vihreän ja ukkostaivaan harmaan kiilto, xtreme-sporttiset leikkaukset ja kiistaton urbaani syke yhdistettynä tinkimättömään käsityön ja kokonaisuuden laatuun – niistä on ALTEWAISAOMEN syysmallisto tehty.

ALTEWAISAOME 1 ALTEWAISAOME 2 ALTEWAISAOME 3 ALTEWAISAOME 4 ALTEWAISAOME 5 ALTEWAISAOME 6 ALTEWAISAOME 7

Tässä vielä ältsin laadukasta livekuvaa itse näytöksestä:

Mutta fantastisia mallistoja esittelivät muutkin designerit – ja yllättävän monet jonkinlaisella musiikki-teemalla vauhditettuna. Muutamia ilmiselviä trendejä kuplii jo ilmassa – niistä lisää täällä: Tsekkaa syksyn trendit!

Paras puoli syksyn trendien haistelussa on se, että jo nyt voi säätää garderobiansa haluamaansa suuntaa ja tehdä hankintoja, jotka tuntuvat freeseiltä useamman sesongin ajan.

Photos by Kristian Löveborg