Blossa 2014

lauantai 22. marraskuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo 12 vuotta on Blossa lanseerannut erityisen ”vuoden glögin”. Mikä kulloinkin toimii glögin mausteena on aina viimeiseen asti suuri salaisuus. Itse en varsinaisesta hypestä tässä yhteydessä niin välitä, mutta tykkään tosi paljon glögistä – ja sen eri versioista, joten joka vuosi on tullut maistettua myös tätä Blossan erikoisversiota.

Kaikki vuosispesiaalit eivät ole mielestäni olleet ihan täysin onnistuneita. Esimerkiksi vuoden 2008 mustikkaglögi maistui mielestäni dagenefteriltä jo dagen innan – vaikka olenkin suuri mustikkafani muuten. Jotkut taas – kuten vaikkapa vuoden 2006 puolukkainen glögi tai vuoden 2012 ihanasti inkiväärille maistuva versio – olisivat mielestäni saaneet jäädä vaikka ihan pysyvästi valikoimiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden 2014 vuosikerta-Blossan päämaku on laventeli. Ensimmäistä kertaa ajattelin, että ehkä skippaan koko jutun. Muutama vuosi sitten tuumasin, että olisi ollut siistiä säästää pullo jokaiselta vuodelta (design on ollut joka vuosi mielestäni tosi kiva), mutta koska en ollut niin tehnyt, ei nytkään ollut mitään varsinaisia paineita hankkia tätäkään.

Lopulta kai se oli tuo hurjan kauniin violetti pullo – ja muutamista enemmän ruokaan ja viiniin suuntautuvista lifestyle-blogeista lukemani kehut – jotka sitten lopulta vakuuttivat, että kannattaahan tuota nyt edes maistaa. Vaikka siis laventeli mielikuvana vie lähinnä saippuuaan ja muuhun kosmetiikkaan.

Ja täytyy sanoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vuoden 2014 laventeli-Blossa ei maistu hajuvedelle tai mummon liinavaatekaapille – vaan hyvin täyteläiselle, kivasti mausteiselle ja modernisti jouluiselle. Lämmitettynä maku on vielä enemmän glögimäinen; täytyy tunnustaa, että en oikein edes löytänyt laventelia ensimaistamalla. Toisaalta modernisti perinteinen on mielestäni se tismalleen oikea kompromissi – ja vaaleiden glögien ystävä olen ollut siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran sain sellaisen eteeni.

Mielestäni glögin yksi perusjuttu on se, että se on lämmintä. Voin antaa paljonkin anteeksi maulle, jos vain lasissa tai mukissa on jotain kuumaa ja mausteista. Valkoisten glögien kanssa olen kuitenkin tottumassa ilmiöön, että juoma tarjotaankin huoneenlämpisenä tai jopa jäiden kanssa. Jäitä en edelleenkään hyväksy, mutta Blossa14 toimii äärimmäisen hyvin huoneenlämpöisenä, jos tarjolla suolaisia tai makeita glögi-cocktailpaloja. Vahvat kovat italialaiset juustot, viikunat, taateliherkut, ilmakuivattu kinkku ja muut ihanat sormisyötävät toimivat paremmin kuin hyvin tämän vuoden Blossan kanssa. Huoneenlämpöisenä myös laventeli on paremmin aistittavissa.

Ja tuo violetti pullo – sehän nyt vaan on taas niin ihana!