Leffavinkki ja viivästynyt Man Candy Monday

keskiviikko 16. joulukuu 2015

Tämä blogipostaus on omistettu erityisesti ja ensisijaisesti kaikille niille, jotka rakastavat outoja ja oivaltavia, ihmisläheisiä ja standardikategorioiden ulkopuolelle sijoittuvia elokuvia. Sekä kaikille niille, jotka rakastuivat Eric Northamiin True Bloodissa (tai Brad ”Iceman” Colbertiin HBO:n Generation Kill sarjassa – tai näyttelijä Alexander Skarkårdiin ihan missä tahansa muualla).

Kävin viime perjantaina katsomassa elokuvan The Diary of the Teenage Girl, jossa pääosassa on 15-vuotias Minnie (Bel Bowley) ja hänen kasettimankulle sanelemat päiväkirjat. (Sivuhuomautuksena voin kertoa, että itselläni oli tismalleen samanlainen magnetofoni, jossa oli tismalleen samanlainen mikki kuin elokuvan Minniellä!)

teenagegirlposter

Tarina sijoittuu 70-luvun San Franciscoon. Huumeet, vapaa seksi ja yleinen ajan henki antaa tietty oman, tapahtumien kulkua kärjistävän sävynsä, mutta perusfiilis on tuttu: teininä ei ole helppoa.

Elokuva kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä millaista on olla teini ja kasvaa aikuiseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään nuorisoelokuvasta, vaikka vanhana leffakerholaisena olen kyllä sitä mieltä, että nykynuoret voisivat voida ihan hyvin siitä, että näkisivät välillä jonkun independent-elokuvan myös.

Powley on erittäin uskottava roolissaan ja Skarsgård onnistuu tekemään aikuisesta poikaystävästä realistisen hukassa olevan, yhä itseään etsivän ja kaikkea muuta kuin musta-valkoisesti pahan aikuisen. Oikeastaan aika virkistävää, että elokuvan henkistä ja fyysistä teini-vuoristorataa elävä Minnie on kuitenkin se tarinan vahva henkilö – ja Skarskårdin Monroe on ennemminkin se normi-stereotyyppinen hölmö blondi kuin varsinaisesti ikävä hyväksikäyttäjä.

The Diary of a Teenage Girl_Still 5-0-2000-0-1125-crop

Aika kuvaavaa, että elokuvan jälkeen sekä minä että ystävättäreni totesimme ensimmäisenä ja yhteen ääneen: ”On se vaan hienoa, että ei enää ikinä tarvitse olla teini”. Mutta suosittelen kuitenkin The Diary of the Teenage Girl -leffaa ihan jokaiselle, joka kaipaa välillä fiksua ja nastaa katsottavaa, hyvää dialogia, oivaltavia kohtauksia ja hyvää tarinankerrontaa ilman, että pitää romuttaa sata autoa tai loppuskenessä pelastetaan maailma.

Oikeastaan piti julkaista tämä postaus jo maanantaina klassisessa Man Candy Monday (#MCM) -hengessä. Ensimmäiset viralliset kuvat Alexander Skarskårdin ensimmäisestä oikeasti ison budjetin elokuvasta, ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta Tarzanista, on nimittäin julkaistu – samoin eka traileri.large_932774eeaad080243483b050224571ec-635850938166654620-tar-05564-tar-22325rhv2-2-700x525

Vielä yksi syy lisää odottaa kesää! :D


Kristen Stewart on Coco Chanel

torstai 03. joulukuu 2015

kristinstewart_chanel

En oikein tiedä, mitä mieltä olen Kristen Stewartista. Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että hänellä on vain yksi rooli ja yksi ilme: neljätoistavuotias superhapan teinityttö.

Jotain hillittömän maagista on kuitenkin Karl Lagerfeldin ohjaamassa lyhytelokuvassa, jossa Stewart esittää näyttelijää, joka esittää nuorta Coco Chanelia hänen elämästään filmattavasssa elokuvassa. Myös ikääntynyttä Chanelia esittävä Geraldine Chaplin on aivan ihastuttava!

Ja vaikkei näyttelijätyöstä niin piittaisikaan, kannattaa reilun kymmenen minuutin filmi katsoa ihan vain asujen ja miljöiden vuoksi. ”Once and Forever”, ohjaus: Karl Lagerfeld.

Lyhytelokuva näytettiin preludina Chanelin muotitalon Métiers d’art collection -näytökselle Roomassa, Cinecittà-teatteriin rakennetuissa upeissa Pariisi-kulisseissa, tämän viikon tiistaina.

once and forever 2

Kuvat: All Over Press & Vogue/Suzy Menkes


Leffavinkki: Armi elää!

torstai 24. syyskuu 2015

Marimekko Armi elokuva 1

Meitä ei täällä Tukholmassa kovin runsaasti hemmotella suomalaisilla elokuvilla. Siis niin, että pääsisi oikein elokuvateatterin pimeyteen fiilistelemään. Ihan hurjasti tosin ei kai nyt viimeaikoina ole tullutkaan laadukkaita leffoja Suomesta – ei ainakaan niin, että maine olisi kiirinyt tänne asti.

Onneksi pääasiassa massaviihteeseen keskittyvien suurten elokuvateatteriketjujen lisäksi on vielä muutama independent-mesta, joka poimii esitykseen helmet valtavirran ulkopuoleltakin. Yksi näistä on viihtyisä ja supertunnelmallinen elokuvateatteri Zita. Vanhan leffakerholaisen sydäntä lämmittää, että ylipäätään on vielä olemassa paikkoja, joissa pop cornien päälle ripoteltavan keinotekoisen voiaromin tuoksu ei lyö vastaan jo kadulla.

Marimekko Armi elokuva 3

Yksi Zitan ohjelmistoonsa poimimista Suomi-leffoista on Jörn Donnerin ohjaama, Marimekon perustajasta ja voimanaisesta, Armi Ratiasta, kertova Armi elää! Tiedän, että elokuva oli teatterilevityksessä Suomessa jo viime keväänä – ja keräsi ilmeisesti varsin kiitettäviä katsojalukuja ympäri maan. Jos nyt kuitenkin joku missasi sen, niin kannattaa yrittää etsiä käsiinsä DVD, sillä tässä on nyt leffa, joka todella kannattaa katsoa!

Marimekko Armi elokuva 2

Aluksi elokuvan muoto hiukan oudoksutti. Armi Ratian tarinaa kerrotaan näytelmän muodossa – näyttelijät ovat ohjaajan avustuksella valmistamassa näytelmää ja tarina etenee osin ”näytelmän” pätkien mukana, osin kun pääosan esittäjä Maria (Minna Haapkylä) pohtii roolitulkintaansa Armista. Tarina tempaa kuitenkin vahvasti mukaansa eikä tosiaankaan tarvitse olla mikään Marimekko-fani (kuten allekirjoittanut) nauttiakseen Suomen yhden kaikkien aikojen suurimman yritysjohtajan fiktiivisestä, mutta tosiasioihin perustuvasta henkilökuvasta.

Ennakkoluuloton, rajoja rikkova visionääri, intensiivinen luova taiteilija, peräänantamaton yrityksensä tukipilari, mutta sitten toisaalta herkkä, epävarma, ujo, sisäisen pimeytensä kanssa kamppaileva ja rakkautta kaipaava nainen – sellaisena Armi Ratia elokuvassa piirretään. Nainen, joka antoi kaikkensa Marimekolle, poltti kynttiläänsä molemmista päistä ja lopulta kuoli suhteellisen nuorena, vain 67 vuotiaana, osin varmasti elmäntyylinsä vuoksi.

Marimekko Armi elokuva 4

Marimekko Armi elokuva 5

Marimekko Armi elokuva 6

Elokuva pitää todella tiiviisti näpeissään. Täytyy tunnustaa, että menin katsomaan sitä lähinnä vain siksi, että Marimekko-fanina olen kiinnostunut kaikesta, ei niin relevantistakin aiheeseen liittyvästä. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, että tarina ja kuvaus etenee niin ilmavasti ja jotenkin helpon oloisesti. Siis vaikka itse elokuvassa käsitellään vaikeita ja synkkiäkin asioita, kerronta rullaa. Minna Haapkylä on loistava Armia esittävänä Mariana ja useimmat pienemmätkin hahmot ovat tosi luontevia ja uskottavasti tehtyjä (ainoa poikkeus on se ameriikkaa jäykästi vääntävä ja teennäisesti liikehtivä rakastaja…)

Marimekko Armi elokuva 7

Ja kyllä nyt pitää mainita vielä ne kankaat ja mekot – kyllähän niillä yksi elintärkeä sivuosa elokuvassa on.

Suosittelen siis lämpimästi hankkimaan käsiin Armi elää! DVD:n, jos elokuva on vielä näkemättä! Vahvojen naisten tarinoita ei ole tässä maailmassa yhtään liikaa – ja jo sellaisenaan leffa on ihan omaa luokkaansa. Puhumattakaan siitä, että Marimekko on osa suomalaista sielunmaisemaa, halusi tai ei.

Marimekko Armi elokuva 8

Kaikki (loistavat) sitaatit: Armi Ratia ja kaikki kuvat: Armi elää!

 


Leffaputki

perjantai 27. joulukuu 2013

Joululomat on sitten taas tältä vuodelta lusittu. Tänään tuli tehtyä ihan täysi työpäivä – tosin etänä suoraan konvehtirasian viereltä – mutta kuitenkin. Onneksi oli hirmu läjä riittävän rutiininomaisia tehtäviä pinossa odottamassa. Kovin strategisiin ponnisteluihin ei suklaa-aivot varmastikaan olisi kyennyt ja kiusaus ilmoittautua jälkikäteen lomalaiseksi olisi varmasti käynyt liian suureksi.

Onneksi nyt saa taas jatkaa loma-modessa. Oletteko milloinkaan huomanneet, miten uskomattoman helposti vuorokausirytmi pyörähtää aivan holtittomaksi? Yhtäkkiä ei tunnukaan enää lainkaan omituiselta syödä vähän ”pientä palaa” puolilta öin – tai laittaa vielä yhtä jaksoa Hart of Dixietä pyörimään, vaikka kello on jo yli kolme aamuyöllä…

Vanhana leffateatterin lipunmyyjänä tiedän, että joulun tienoilla elokuvat on yksi niistä muutamista asioista, jotka saa ihmiset liikehtimään 50 metriä kauemmaksi kinkkuvadista. Karkki ja Peetu reippailivat ulkona enemmänkin (sekä reippailivat että ”reippailivat”), Minttu tyytyi nauttimaan elokuvista sekä kotisohvalla että leffateatterissa.

Tässä meidän parhaat vinkit loma-vapaiksi hyvän-mielen-elokuviksi. Tavoitteena oli siis katsoa kivaa, hyvää, fiksua viihdettä, ei liian raskasta, surullista, haikeaa tai askarruttavaa, muttei myöskään katsojia aliarvioivaa kuraa.

Catching Fire

En varmasti kuulu Nälkäpeli-leffojen primääriin kohderyhmään, mutta moisista lokeroinneista en ole ennenkään piitannut. Vihan liekit on trilogian toinen osa, ja vaikka tavallaan olisikin hyvä, että olisi nähnyt edellisen osan tai lukenut kirjat, toimii elokuva myös yksinään. Visuaalisesti toteutus on todella hieno ja kaunista katseltavaa.

Aina jotenkin kiehtovaa nähdä, miten tulevaisuutta tulkitaan erilaisissa elokuvissa. Kysymyksessä ei varsinaisesti ole mikään feel-good -leffa, mutta suosittelen sitä siltikin muillekin kuin tulevaisuus/seikkailu -genren ystäville. Elokuvan perusajatukset ihmisten välisestä solidaarisuudesta ja ystävällisyydestä, siitä, että aina on olemassa toivoa ja että nuoriso on helposti fiksumpaa kuin mitä kuvittelisi – on esitetty noileasti kulkevan kerronnan, skarpin kuvauksen, erinomaisen näyttelijätyön ja oivaltavan dialogin avulla todella nautittavasti. Koko kaksi ja puoli tuntia hujahti niin nopeasti, että lopputekstien ilmestyminen tuntui aivan yllätykseltä.

Morsiusneidot

Bridesmaids ei ole mikään uutuuselokuva – ja varmaan moni on sen jo nähnytkin. Mutta jos ei, suosittelen lämpimästi! Periaatteessa Morsiusneidot on ihan perinteinen komedia/draama kommelluksineen, väärinkäsityksineen, riitoineen ja sopimisineen. Tarina etenee kuitenkin poikkeuksellisen nautittavalla tempolla eikä elokuvan superperinteisiä ”opetuksia” tungeta aivan täysillä kurkusta alas.

Sitä vaan en ymmärrä, että miksi elokuvissa aina se onneton päänosan esittäjä, joka on sekoillut ja mokannut ja ollut muutenkin täynnä epäonnea ja epäonnistumista, kuitenkin aina löytää sen ihanan, ymmärtäväisen, kivan poikaystävän?

The First Avenger Captain America

Nyt tunnustan jotain, mikä voi tulla jollekulle vähän yllätyksenä. Rrrakastan nimittäin hyviä seikkaluelokuvia, poliisi-/takaa-ajojuttuja, jamesbondeja ja näyttävää pyrotekniikkaa. Tarinan pitää silti olla edes jollain tasolla uskottava ja looginen, pahiksen paha ja sivujuonena (täyttymätön) rakkaustarina.

Kaikki tämä toteutuu aivan loistavasti Captain America – The First Avenger -elokuvassa. Ihana vaikeuksien kautta voittoon sankari, pahapaha pahis, superfiksu rakkaudenkohdekaunotar ja 40-lukujen estetiikka. Aivan täydellinen, adrenaliinin täyttämä visiitti pois arjesta! Ja paljon hienoa pyrotekniikkaa! :D

the Heat

Sarjassamme elokuvia, joita en ikinäkoskaan kuvitellut suosittelevani kenellekään. Poliisiränttätänttäkomedia, jonka pääosassa on Sandra Bullock. Seriously?

Kaikki syömäni konvehdit on varmaan pehmittänyt pääni, mutta en kertakaikkiaan kykene muistamaan, milloin olisin nauranut niin vedet silmissä kuin The Heatia katsoessani. Siis nauranut niin, että en pysty lopettamaan… Lähes kaikki kunnia kuuluu aivan mielettömälle Melissa McCarthylle. Miten kenelläkään voi olla niin järkyttävän hyvä timing? Ja muutenkin dialogi (tai no, ”dialogi”) on pääosin niin herkullista, että se vähäinen tarina, mitä elokuvan juoneksi kutsutaan on ihan sivuseikka.

Tietty yhden läpikreisin ja yhden kunnollisen poliisin muodostostaman parin yhteenottoja ja sittemmin löytyvää ystävyyttä on kuvattu jo ziljoonassa eri elokuvassa ja tv-sarjassa – siinä ei ole mitään uutta. Eikä kai siinäkään, että pääosaparin molemmat osapuolet on naisia. The Heat on hämmästyttävän nautittava rämäpääkomedia, joka onnistuu kirvoittamaan hyvät naurut. Aina välillä se tekee niin hyvää!

Kuvat: Bridesmaids, Catching Fire, Captain America, The Heat