The Rules for Being Amazing

perjantai 18. tammikuu 2013

Tällä kertaa jutun pointti tulee ensimmäisenä:

On täysin eri asia nauttia kauniista asioista ja pyrkiä kohti visuaalista olotilaa, joka miellyttää omaa alitajuntaa kuin määrittää jonkin tai jonkun arvo ulkonäön perusteella. Piste.

Ruotsalainen megasuosittu lifestylebloggari, yrittäjä ja oman lehden päätoimittaja Blondinbella julkaisi viime keväänä blogissaan ja sittemmin lehtensä kansikuvassa nakukuvia itsestään. Kuvien oli määrä olla tarmokkaana kuka-tahansa-voi-menestyä ja olet-ihana-juuri-sellaisena-kuin-olet viestien välittäjänä tunnetun Isabella Löwengripin kommentti keskusteluun kauneusihanteista ja etenkin laihuuden ihannoinnista. Monet antoivatkin credsiä ei 00-kokoon sopivan bloggaajan rohkeudesta, varmaan yhtä moni moitti, että mitäs realismia tuossa, kun on niin kaikki stailattu valoja myöten ja varmaan vähän vilautettu fotariakin.

En ole Blondinbellan edesottamuksia seurannut enää vuosikausiin, mutta tuo nakukansijuttu sai niin laajan levityksen täkäläisessä mediassa, että se tuli pakostakin sisäistettyä. Siitä lähtien olen hahmotellut mielessäni postausta, jossa erittelisin ajatuksiani pinnan kauneuden ja sallivamman (tai paremminkin vähemmän ruumis-keskeisen) naiskuvan kanssa.

Lisää vettä myllyyn tuli, kun ihana ja fiksu bloggarikollegani Veera julkaisi Suomen mittakaavassa varsinaisen kansalaisliikkeen aiheuttaneen Naked Truth -postauksensa. Aivan käsittämätön määrä suomalaisia bloggareita osallistui haasteeseen ja julkaisi itsestään kuvan ilman meikkiä. Veeran postaus eroaa Blondinbellan postauksesta siinä mielessä, että Blondinbellan viesti oli, että hei, mä näytän tältä ja kaikki koot voi olla tosi seksikkäitä ja ihania, mutta Veeran postauksen pointti oli lähinnä se, että bloggaajatko eivät saisi näyttää normaaleilta ihmisiltä, koska lukijat vaativat blogeiltakin mediasta oppimaansa täydellistä pintaa.

Sitten vielä rakastamani nettilehti Rodeo jatkoi aiheesta suunnilleen väittämällä että meikkaaminen on yhtä tärkeää lähimmäisten huomioon ottamista ja henkilökohtaisen hygienian hoitamista kuin hampaiden pesu (+ rehellisyyden nimissä: parran ajo tai trimmaus…).

Kaikesta tästä ulkonäköön, paineisiin ja pintaan liittyvästä sopasta olen halunnut kirjoittaa postauksen jo pidempään, mutta oikeastaan taidankin haluta sanoa vain pari asiaa:

Naisten – tai kenenkään – ihmisarvon ei pitäisi olla kiinni vartalon koosta. Siis vaikka onkin hienoa, että blondinbellat sun muut poussaavat ei-zero -kokoisina nakuna ja antavat ehkä sillä voimaa muillekin, joiden Nutriletti-kuuri ei mennyt ihan niinkuin Trömsössä, on se vaan silti ihan hemmetin ihme, että arvostus ja hyväksyntä pitää hakea ulkomuodon kautta! Siis ihan normaalikokoisen bloggarin (fiksut ja diskreetit toki!) alastonkuvatko olisivat jotenkin hyväksi puolen maailman ihmiskuvalle? Että hyväksyntä pitää hakea edelleen ulkomuodon tai koon kautta? Toivottavasti ei.

Siis voisko olla, että sitä voisi olla aivan mieletön tyyppi – ei koosta huolimatta, vaan ihan täysin ilman, että sillä olisi mitään merkitystä?

 

Source: twitter.com via Minna on Pinterest

 

 

Tää ei nyt tosiaankaan tainnut olla se postaus, jota olin ajatellut kirjoittaa. Ehkä senkin aika vielä tulee. Oikeastaan halusin sanoa, että esteetikko rakastaa kaikkea kaunista, ja kaunis voi olla kummallistakin, mutta koskaanmilloinkaan sillä ei ole mitään tekemistä koon kanssa. Kauneuden on tarkoitus ilahduttaa. Ja lisätä hyvinvointia. Kauneuden tarkoitus ei ole aiheuttaa paineita tai pahaa oloa.

Melkein lisäsin tänne loppuun screen shotin Pinterestistä, kun tein haun sanalla ”beauty”. Kuvavirtaan pamahti pelkkiä vaatteita, tavaroita, kenkiä, koruja… Vain joku hassu maisema tai kiva mustavalkoinen retro-kuva yritti pelastaa tilannetta, mutta olin kyllä aika kauhuissani, ja koska tänne blogiin laitetaan vain kivoja asioita, mitään kuvaa tuosta alennuksen tilasta ei ole tulossa.

Mutta hei – Let’s be Amazing!


Sisters for Education

tiistai 16. lokakuu 2012

Satuitko poikkeamaan täällä blogissa eilen? Huomasitko, että teksti alkoi yhtäkkiä kadota? Tuliko mieleesi, miltä tuntuisi, jos maailma näyttäisi ihan aina siltä – että voisit katsoa vain kuvia, mutta teksti olisi häilyvää ja täysin yli ymmärryksen?

Ehkä hiukan ärsyttävänkin kampanjan tarkoituksena oli herättää tajuamaan, miltä maailma näyttää lukutaidottoman silmin. Kirjoitin jo viime viikolla siitä, miten monille tytöille kunnollinen peruskoulutus on vain kaukainen haave. Kahden tyttären äidille tämä on erityisen sydäntä lähellä oleva asia ja siksi on hienoa, että saan olla mukana Indiedaysin ja Unescon kampanjassa, jonka tavoitteena on parantaa senegalilaisten tyttöjen lukutaitoa ja koulutustasoa.

Osallistuin opiskeluaikoinani peliin, joka muistaakseni kulki silloin nimellä World Game. Pelin tarkoituksena oli simuloida vallitsevaa tilannetta maailmassa ja ratkoa todellisen oloisia ongelmia luonnonvaroihin, kriiseihin, väestönkasvuun, koulutukseen etc. liittyen. Liikuntasalin lattialle oli levitetty jättimäinen maailmankartta. Jokainen osallistuja nosti itselleen ”arpalipun”, josta selvisi kansalaisuus, koulutus, varallisuus ja asema. Kaikki jaettiin oikean todellisen maailmantilanteen mukaan. Itse päädyin lukutaidottomaksi Afrikkaan.

Pelissä lukutaidottomuus toteutettiin niin, että  vaikka meidän tuli osallistua kaikkeen päätöksentekoon täysin vapaasti, emme saaneet sanoa sanaakaan. Tarkoitus oli tehdä yhdessä sekä omaa yhteisöä, että koko globaalia tilannetta parantavia päätöksiä. Ette ikinä usko, miten vaikea oli osallistua – ylipäätään tulla kuulluksi, kun ei saanut puhua. Ja sitähän lukutaidottomuus oikeasti käytännössä on. Sinulla ei ole sananvaltaa – kieltä – saada mielipiteitäsi, ajatuksiasia tai toiveitasi kuulluksi. 

Sinänsä tuo pelisimulaatio ei vastannut todellisuutta, että me lukutaidottomat saimme kuitenkin käytännössä saman informaation, joskin vähän viiveellä, kuin muut pelaajat. Näinhän todellisuudessa ei ole – lukutaidoton jää hyvin usein paitsi suuresta osasta tietoa ja on lisäksi täysin sen varassa, mistä ja keneltä sattuu tärkeistä asioita kuulemaan. Oman riippumattoman mielipiteen muodostaminen vaikeutuu huomattavasti.

Yksi herättävimpiä kokemuksia World Game pelistä ja nimenomaan lukutaidottoman kansalaisen roolista oli se, miten minut, vajavaisesti kommunikoivan, mutta silti periaatteessa ryhmän täysivaltaisen jäsenen osallisuus sivuutettiin lähes kokonaan. Olin omasta mielestäni aivan yhtä fiksu, pystyvä ja taitava hoitamaan yhteisiä asioitamme kuin kuka tahansa muukin – ellen jopa vähän fiksumpi.. Haha! Mutta, koska minulla lukutaidottomana ei ollut  käytössäni normaaleja kommunikointivälineitä, ryhmä alkoi pikkuhiljaa ärtyä tuloksettomaan huitomiseeni. Niin, he suhtautuivat minuun kuin en olisi ihan täysjärkinen. Vain, koska olin lukutaidoton.

Unescon ja Alwaysin Facebook -sivulla voit kantaa kortesi kekoon hyvin yksinkertaisella tavalla. Klikkaamalla sivulta löytyvää pinkkiä nappulaa olet mukana auttamassa Senegalilaisten tyttöjen koulutusta. Always lahjoittaa jokaisesta napsaisusta 0.28 euroa kampanjaan.

Enpä usko, että siellä ruudun toisella puolella on ketään, joka ei olisi täysin samaa mieltä siitä, että lukutaito on tärkeää ja että tytöillä tulisi olla samat koulutusmahdollisuudet kuin pojillakin. Tässä vielä vähän faktaa kampanjasivuilta:

”Koulunkäynti on etuoikeus, joka sallitaan liian harvalle.

Noin 90 miljoonaa tyttöä ympäri maailmaa jää paitsi koulutuksesta. Kehitysmaissa neljännes tytöistä ei käy koulua.

Tiesitkö, että:

  • jokainen lisävuosi peruskoulussa nostaa naisten tulevaisuuden tulotasoa 10–20 prosenttia. Naiset investoivat tuloistaan 90 prosenttia terveyteensä ja perheeseensä.

Lukutaidottomuus on iso ongelma senegalilaisten tyttöjen keskuudessa. Lukutaidottomuus tuomitsee naiset köyhyyteen ja johtaa siihen, että yksi neljästä naisesta syrjäytyy.

  • Puolet Senegalin väestöstä ei tänä päivänä osaa lukea ja kirjoittaa – heistä 63 prosenttia on naisia.

Tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen alkaa koulutuksesta. Kehittyvissä maissa lukutaito hyödyttää naisia monella tavalla:

  • parempi tulotaso
  • maataloustoiminnan tehostuminen
  • matalampi kuolleisuus lasten ja äitien keskuudessa
  • tytöt ja naiset avioituvat myöhemmin
  • parempi suoja HIV-tartuntaa ja AIDSia vastaan”

Kuvat ja lainaus: Unesco


Villiintynyt Minttu

maanantai 15. lokakuu 2012

Eiku minttu! Minttu on sen sijaan panostanut rauhaan ja hyvinvointiin.

Viikonloppuna se sujuikin ihan hyvin. Tänään aamulla sain shokkiherätyksen, kun Peetulta tuli viesti, että heidän huoneeseen on Balilla murtauduttu – ja tyyliin kaikki vähänkään minkään arvoinen kampe on varastettu… Siinä sitten aloittelin maanantai-aamua assisteeraamalla pankkikorttien, SIM-korttien ja passien spärraamisessa.

Tytöt olivat siis ulkona eilen ja heidän huoneeseensa oli murtauduttu. Ilmeisesti tuon tason majoitus ei tunne mitään safety-lokeroita, mutta pääasia on kuitenkin, että tytöt ovat fyysisesti kunnossa – kaikki muu on materiaa. Tosin kävi kyllä mielessäni, että eikös idea siinä, että on kaksi pankkikorttia ja kaksi henkilötodistusta matkassa, ole juuri se, että toiset on huoneessa ja toiset mukana. Ryöstön sattuessa ainakin sitten toinen jää jäljelle. Nooh, jälkiviisaus on tietty aina tosi hedelmällistä. ;D

Ei kyllä ollenkaan pitänyt kirjoitella tuosta vaan yhdestä positiiviseen ajatteluun ja elämänasenteeseen liittyvästä jutusta, josta luin vähän aikaa sitten. Tämä liittyy yhteen projektiin meillä töissä ja siksi en pysty linkittämään esim. tutkimustuloksiin, mutta mielestäni tosi mielenkiintoista asiaa siitä, miten muisti ja aivot toimivat.

Tutkimusten mukaan vain noin 5 – 10 % yhden päivän aikana tehdyistä päätöksistä tapahtuu tietoisella tasolla. Kaikki loput – eli 90 – 95 %  tehdään alitajiusesti. Tästä syystä muistiin kertyneet kokemukset aiemmista päätöksistä ohjaavat alitajuisesti toimintaamme. Muistijäljen vahvuus riippuu siitä, miten voimakas kokemus on ollut – tai miten monta toisiaan vahvistavaa kokemusta aivoihin kertyy.

Liittyen varmaankin johonkin primitiiviseen hengissäsäilymisvaistoon, negatiivisilla kokemuksilla on taipumusta jättää voimakkaammat muistijäljet kuin positiivisilla. Eli, jos olet mokannut joskus jossain tilanteessa, aivosi tekevät kaikkensa, että et päätyisi enää uudelleen samaan tilanteeseen. Oliskohan tässä syy niin monien potemaan esiintymiskammoon esmes?

Hyvät uutiset tulevat tässä: vaikka aivot ovatkin aivan fantastinen kapistus, niitä on varsin helppo huijata. Aivojen on nimittäin tutkimusten perusteella varsin vaikea erotella oikeaa tapahtumaa ja ajateltua tapahtumaa muistijälkiä tallentaessaan. Tästä syystä siis positiivinen ajattelu ja postiivisten mielikuvaharjoitusten tekeminen on ensinnäkin erittäin kannattavaa, mutta myös ajan kanssa yhä helpompaa, kun positiiviset muistijäljet alkavat voittaa alaa. Eipä siis ihme, että ne positive thinking -ihmiset tuntuvat joskus olevan niin perinpohjaisen positiivisia!

Rauhoittava ja raikastava minttutee syntyy parvekkeelle villiintyneestä mintusta ja keitetystä vedestä. Muutama oksa kesän caipiroska-sesongilta yli jääneestä mintusta upotetaan kiehuvaan veteen. Reipas lusikallinen sokeria sopii ainakin Mintun makuun, mutta ei tietenkään ole pakollinen!

Ihanaa maanantaita kaikille! Ajatelkaa positiivisesti, älkääkä menettäkö uskoanne vastoinkäymisienkään kohdalla!


Viikon treenit – Akupiste edition

sunnuntai 30. syyskuu 2012

Periaatteessa ajatus siitä, että hieromalla jotain tiettyä kohtaa kämmenessä tai jalkapohjassa voi saada vaikutusta ihan muualle kroppaan, tuntuu melko omituiselta. Siis miten esimerkiksi migreeniä voi helpottaa pikkusormen nipistäminen kahden ylimmän nivelen välistä? Pienestä epäuskosta huolimatta en kuitenkaan suhtaudu sen paremmin akupunktioon kuin vyöhyketerapiaankaan vastustellen.

Esimerkiksi Karkki sai lukioaikana poikki pitkäaikasen ja pahaksi äityneen migreeni-kierteen, kun kävi muutaman kerran akupunktiossa. Neulat laitettiin silloin muistaakseni ranteen sisäpuolelle. Ei siis mihinkään lähellekään päätä – tai edes niskaa, minne kipukeskus yleensä pakeni vauhtia ottamaan.

Mintun viime viikon treeniohjelma alkoi suurilla suunnitelmilla. Maanantain BodyBalance meni oikein mainiosti ja olo oli erinomainen. Tiistaina päätin kohottaa pulssia tanssillisen SH’Bamin kanssa. Ei hyvä idea. Innostuin ketkuttelemaan musiikin tahdissa sen verran varomattomasti, että selkä alkoi ilmoitella itsestään jo ennekuin tunti oli edes puolessa välissä. Seuraavana aamuna en ollut päästä ylös sängystä – ja syynä ei valitettavasti ollut maitohapoille treenatut lihakset.

Loppuviikko menikin sitten rauhallisia kävelylenkkejä tehden.

Tänään aamulla päätin testata Pinterestistä (mistäs muualtakaan…) löytämääni kuvaa:

 

 

Selkävaivani siis säteilee oikeaan jalkaan ja aiheuttaa puutumista, voimattomuutta ja ärsyttävää ”kuplintaa” (johtuu siitä, että se selkähomma painaa johonkin hermoon, sanoi fysioterapeutti). Painelin siis sekä vasemman ranteen oikeaa reunaa että saman käden nimettömän oikeaa reunaa. En tiedä, mistä johtuu, mutta myös nimettömän vasen reuna on kipeä – tai ainakin aika arka. Ja vielä hassumpaa on se, että kun olin aikani näitä akupisteitä nipistellyt häiritsevä kupliva tunne oikean jalan pohkeessa loppui. Ihan tuosta vaan. Mieletöntä!

Seuraavaksi voisikin testailla, toimiiko tuo etusormen ja keskisormen välissä kämmenessä oleva ”Blood Sugar” -akupiste, kun alhaisesta verensokerista johtuva itkupotkuraivari on viittä vaille tosiasia… :D


Ajatuksen voima

keskiviikko 26. syyskuu 2012

Ajatukset vaikuttavat tunteisiin, tunteet vaikuttavat uskomuksiin, uskomukset valintoihin ja valinnat siihen millaista elämää elämme. Tunteisiin tai uskomuksiin voi olla hankala vaikuttaa, mutta ajatukset voi valita.

Kukaan tai mikään ei voi määrätä tai määritellä, mitä ja miten pitäisi ajatella. Kuka tahansa voi valita itse omat ajatuksensa.

 

 

 

Positiivisen ajattelun voimasta on puhuttu varmaan pidempään kuin tupakoinnin vaarallisuudesta. Sanotaan, että ajattelemalla postiivisia asioita sitä jotenkin huomaamattaan vetää puoleensa lisää positiivisuutta ja positiivisia tapahtumia. Että asiat vaan alkavat lutviutua, vapaa parkkipaikka löytyy, kampaajalla on peruutusaika ja bussi ei karkaakaan nenän edestä.

Miksi kirjoitan tästä juuri tänään? No siksi, että olen aika perusteellisen think positive -tsemppauksen tarpeessa. Kuulin juuri hetki sitten, että yksi aivan hillittömän mahtava projekti, jonka vetäjänä minun piti aloittaa nyt kuun vaihteessa, ei toteudukaan. Voin kertoa, että ottaa aivan tajuttomasti päähän! Tykkään ihan ookoo duunistani – ei siinä mitään – mutta olen tehnyt samaa jo parisen vuotta ja suoraan sanottuna olisin jo hyvinkin valmis tekemään jotain muuta. Etenkin, kun tuo projekti olisi ollut niin kiinnostava! 

Onneksi uskon vahvasti siihen, että kaikella, mikä tapahtuu, on joku merkitys – mikään ei ole sattumaa. Ja että yhden oven sulkeutuminen tarkoittaa vain sitä, että nyt on aikaa huomata, mitkä kaikki muut ovet ovat avoinna.

Tiedän olevani välillä raivostuttavankin positiivinen. Ajattelen, että kohtaamani ihmiset ovat hyviä, heidän tarkoitusperänsä ja motiivinsa samoin. Oikeastaan vain ne harvat pessimistit, jotka olen elämäni varrella kohdannut, ovat olleet hankalia. Pessimisti imee helposti kaiken energian ympäriltään. (Vaikka siinäkin vaiheessa on tärkeä muistaa, että omat ajatuksensa voi edelleen valita!). Kannattaa lisäksi olla tarkkana, sillä yksikään pessimisti ei ole koskaan kutsunut itseään pessimistiksi. Eipä tietenkään! Pessimisti on omasta mielestään aina realisti.

No niin. Blogin kirjoittaminen rauhoitti – niinkuin aina. Kiitos, että kuuntelit! Kyllä tämä tästä taas… :)