Häälahjaksi rahaa, kyllä/ei?

sunnuntai 11. elokuu 2019

Rahan pyytäminen lahjaksi on aika monisyinen – eikä ollenkaan mitenkään täysin ongelmaton asia. Yksi pitää sitä tunteettomana ja röyhkeänä, toinen kätevänä ja helppona. Kysymys on jossain määrin myös sidoksissa kulttuuriin, sillä esim. monissa lähi-idän maissa kuuluu ihan tapoihin, että eritysesti häissä, mutta myös muissa isommissa juhlissa, kuuluu ihan tapoihin antaa lahjaksi vähintään ”illalliskorttia” vastaava summa rahaa.

Pohdinnat tulivat meillä ajankohtaiseksi luonnollisesti Karkin häiden yhteydessä, mutta nämä ajatukset tässä ovat omiani. Karkki puolisoineen ovat aikuisia ihmisiä ja tekevät päätöksensä ihan itsenäisesti! Tavoilleni uskollisena olen toki ollut mielipideautomaattina tässäkin asiassa… Haha!

Alunperin suosittelin Karkille, että tekisivät lahjalistan esim. NK:n tavarataloon. Kyseinen keskustelu käytiin ennen ennenkuin edes hääpäivää oli lyöty lukkoon (eli ihan liian aikaisin otin asian puheeksi) ja tyttäreni oli tuolloin sitä mieltä, että siinä ei ole mitään järkeä. Hän koki, että lahjalista saatetaan tulkita vaatimuslistaksi ja erityisesti vähän tyyriinä ja poshina tunnettu NK liian leuhkana valintana. Sittemmin asenne muuttui – ehkä eniten, koska tosiasiassa häihin yleensä tullaan lahjan kanssa ja vieraat poikkeuksetta haluaa antaa jotain, mitä hääpari oikeasti haluaa.

Mutta miten on rahan kanssa? Harva nuoripari (tai vanhempikaan) on sitä mieltä, että rahaa on riittävästi, tuokaa mieluummin kynttilänjalkoja. Toisaalta raha on persoonatonta – ja niin usein hubaa. Se vain häviää jonnekin.

Ehkä oma ajatukseni siitä, että vietetään 20-vuotishääpäivää ja tunnelmoidaan häälahjaksi saadun astiaston (ja hyvän ruuan…) äärellä, on vanhanaikainen ja romanttisuudessaan nykytodellisuudelle vieras. Ehkä enää ei ole arvoa sellaisella höpöilyllä, kun lapsenlapsi saa ensiasuntoonsa koristeeksi mummun häälahjaksi saaman kristallimaljakon?

Monet perustelevat sitä, että toivovat rahaa lahjaksi sillä, että ovat asuneet jo niin kauan yhdessä, että kaikki perinteinen häälahjakama astioista kodinkoneisiin ja kodintekstiileihin on jo hankittu. Enkä nyt oikeastaan halua kritisoida tätäkään näkökulmaa, mutta erityisesti, jos on kysymyksessä vanhempi, ehkä jo hyvätuloinen pariskunta, tuntuu tuokin aika välinneelliseltä tavalta ajatella.

Ehdottomasti mukavin tapa pyytää rahaa nimenomaan häälahjaksi, on ilmoittaa jokin kohde, johon vieraat saavat osallistua kukin kykynsä mukaan.

Sanotaan nyt vaikka niin, että hääpari toteaa, että kaikki perinteisen lahjalistan toivomukset heillä on jo hyvissä kantimissa, mutta uusi sohva tarvittaisiin kipeästi. Tai vaikka keittiöremontti. Silloin tuo isompi hanke muuttuu tavallaan lahjalistaksi ja lahjan antaja voi halutessaan miettiä, että tässä on nyt teille kolme niskatyynyä siihen sohvaan tai pätkä pöytätasoa keittiöremonttiin.

Näin ehkä myös hääparille tulee mukavia muistoja, kun ajattelevat, että juuri tämä juttu muuttui todelliseksi häälahjojen ansiosta!

Itse kun menin naimisiin, olin niin uuno, etten mitään tällaista tullut ajatelleeksikaan. Äidiltäni häälahjaksi saatu musta Teema-astiasto on sittemmin siirtynyt Karkille. Tinni suuressa viisaudessaan masinoi valtavan keräyksen koko kaveripiirissä ja niin me rahattomat pennut, joiden viimeiset säästöt oli mennyt vaatimattomiin hääjärjestelyhin (oli silti hyvät bileet!) pääsimme lähtemään häämatkalle unelmien Lontooseen.

On kuitenkin juhlia, joissa rahan antaminen on koodattu moderniin etikettiin. Sekä rippilapselle että tuoreelle ylioppilaalle on ok ja jopa suotavaa sujauttaa kirjekuoreen kahisevaa. Tosin näissäkin tapauksissa jokin pysyvä muisto, koru tai vastaava, on mielestäni paikallaan.

Tähän lopuksi haluan vielä sanoa, että myös rahan antaminen lahjaksi – siis silloin, kun sitä ei erityisesti ole toivottu – on hiukan kaksipiippuinen juttu. Ilman perusteellisia saatesanoja voi lahjan saajalle tulla olo, että häntä ei ole ajateltu mitenkään erityisesti, että lahjan antaja halusi vain päästä mahdollisimman helpolla.

Eli kyllä se niin taitaa olla, että ajatus ratkaisee – oli lahjana sitten riihikuivaa tai tuore saunavihta!


Pitääkö morsiuskimpun olla trendikäs?

maanantai 05. elokuu 2019

Karkin häihin on enää alle kolme viikkoa!! Eeek! Paniikki!! Eivais, kaikki suuret linjat on jo hallussa. Tai no, yksi erittäin suuri asia on vielä puolikas kysymysmerkki (onneksi kuitenkin vain puolikas!), mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Häästressi on nyt muuttanut muotoaan yksityiskohdista huolehtimiseen. Homma, joka helposti karkaa perfektionistilla käsistä – vaikka täytyy kyllä sanoa, tyttäreni tuntien, että hän on ollut varsin maltillinen bridezilla. Toisaalta vielähän tässä ehtii! Haha!

Nyt on jokatapauksessa tullut aika päättää häätilan koristelusta ja kukkasista.

Meidän perheen perinteisiin kuuluu, että morsiamen äiti vastaa morsiuskimpusta. Itse annoin omalle äidilleni käytännössä vapaat kädet – taidettiin vain ylimalkaan sopia värimaailmasta. Karkin kanssa ollaan pohdittu kokonaisuutta enemmän yhdessä ja lopullinen päätösvalta on tietty morsiamella.

Meillä oli viikko sitten sunnuntaina ensimmäinen tapaaminen häiden floristin kanssa ja oikeastaan vasta silloin tajusin, että ei todellakaan riitä, että tietää suunnilleen, mitä värejä (valkoista ja vähän vihreää) ja mitä kukkia (ruusuja, koska pionit eivät ole sesongissa) haluaa. Päätettävänä on niin paljon muutakin!

Tavoilleni uskollisena käännyin luotettavimman tietämäni neuvonantajan, Googlen, puoleen ja havaitsin, että morsiuskimpuissakin on selkeitä trendejä!

Kaikkein trendikkäin morsiuskimpun malli juuri tällä hetkellä vaikuttaisi olevan varsin suuri, paljon melko villisti aseteltua vihreää sisältävä esitys. Olen tähän kerännyt kuvia vain Karkin häiden värimaailmaan sopivista kimpuista, mutta sama boheemi hapsotus vallitsee värikkäämmissäkin versioissa.

Toisaalta tykkään kovasti tästä trendistä. Ihanaa, että asetelma voi olla vähän hurlumhei. Tuleehan siitä jotenkin rennompi ja trendikkäästi luonnonlapsimainen olo (eli ei siis liikaa kuitenkaan!).

Toisaalta vierastan trendikimppujen kokoa – eikö nuo olekin aika valtavia? Kysymyksessä ei ole enää varsinaisesti kimppu vaan tuntuu kuin sana kukkapuska olisi paremmin kuvaava.  Siis jos nyt olen ihan rehellinen, niin voin kertoa, että meillä ko. mallia on kutsuttu saunavihdaksi. Ja niin paljon kuin rakastankin saunoa kunnon saunassa ja vihtoa ihanalla tuoreella koivuvihdalla, se ei ole mikään positiivinen hellittelynimi, kun puhutaan morsiuskimpuista.

Ruotsalainen superbloggari ja -influencer Kenza on mielestäni kertakaikkiaan upea räätälöidyssä Ida Sjöstedt -puvussaan taannoisissa häissään. Ja jollain tasolla ymmärrän tuon kimpunkin.. Kokonaisuus ja fiilis, jota tässä on haettu kampausta myöten, on pehmeän boheemi.

Mutta onhan tuo aivan älyttömän kokoinen kukkaviuhka.

Googlaamalla löytyi tietenkin kuvia myös pienemmistä ja yksinkertaisemmista puketeista.

En usko, että Karkki tulee valitsemaan mitään niin simppeliä kuin tuo ylläolevan kuvan morsiuskimppu. Omaa silmääni se viehättää kuitenkin huomattavasti enemmän kuin trendikkäät saunavihtaversiot.

Kalla on kaunis, moderni ja näyttävä kukka. En tiedä, miten perinteet menee kansainvälisesti, mutta omaan suomalaiseen silmääni se on kuitenkin hautajaiskukka. Kukin tekee tietenkin juuri niinkuin haluaa, mutta salaa kyllä toivon, ettei Karkki päädy kalloihin.

Vasemmanpuoleinen kimppu satiininauhoineen ja strassikoruineen on kyllä valtavan ihana. Mutta toivottavasti ei kalloja kuitenkaan.

Toinen ääripää ”saunavihtakimppuihin” verrattuna on tiukasti asetellut, minimalistisesti vain yhtä kukkaa sisältävät asetelmat.

Otin tähän mukaan vain Karkin häihin suunniteltua väriteemaa noudattavia esimerkkejä (tosin se voi vielä muuttua… vaihtoehtoina on väläytelty niin keltaisen kuin oranssinpunaisen lisäämistä värimaailmaan). Nämä tässä mukana olevat kokonaisuudet eivät itseäni niinkään sykähdytä, mutta sama malli toteutettuna jostain voimakkaasta väristä tai valkoinen kimppu yhdistettynä värilliseen morsiuspukuun, on kieltämättä aikas tyylikäs näky.

Otsikon kysymys on, tietenkin, retorinen – ja vastaus on luonnollisesti ei. Morsiuskimpun ei todellakaan pidä eikä tarvitse olla trendikäs. Ei tietenkään tarvitse myöskään olla ylenpalttisen naiivi; tottakai trendit vaikuttavat myös hääkimppuun ja erityisesti siihen, mitä milloinkin pidetään klassisena.

Esimerkiksi pisaranmuotoinen kimppu (oikealla yo. kuvassa) oli klassinen niin 20-luvulla kuin 80-luvullakin – mutta tuskin tänään.

Sen sijaan yllä olevan kuvan kaksi muuta esitystä, joista toinen on niin iso, että morsiamen kädet ei ylety sen ympärille ja toinen niin villiintynyt, että morsiuskimpun on hankala mahtua samaan kuvaan morsiamen kanssa, tuskin ovat koskaan olleet mitään klassisia valintoja. Sen sijaan ne ovat hyvinkin saattaneet olla juurikin morsiamen näköisiä, joten en nyt sinänsä halua kritisoida heidän valintojaan.

Karkille tulee todennäköisimmin jotain, mikä tuntuu klassiselta ja lagom juuri nyt.

En olisin yhtään yllättynyt, jos morsiuskimppu muistuttaisi jompaa kumpaa yllä olevaa versiota. Valkoisia ruusuja ja vähän vihreää.

Kukkia ei ole vielä tilattu ja häätilan koristelu tulee noudattamaan samaa ideaa morsiuskimpun kanssa. Sinänsä siis mielenkiintoista, mihin Karkki tässä nyt päätyy!

Kaikki kuvat on Pinterestistä ja lähteet löytyvä täältä!


Tytär menee naimisiin – paljonko äiti saa puuttua häävalmisteluihin?

tiistai 04. kesäkuu 2019

Ne, jotka seuraavat Instagram-tiliäni (@minnapaakkulainen), ovatkin jo kuulleet mahtavat onnenuutiseni: Karkki menee naimisiin!! Niin kertakaikkiaan ihanaa!

Rakastan hääjuhlia ja kaikkea, mitä se pitää sisällään. Sain hiljaa mielessäni pienoisen hjärtslagin, kun Karkki jossain vaiheessa viime syksynä ilmoitti, että ehkä he eivät haluakaan mitään juhlia. Yksinkertainen visiitti maistraattiin riittäisi. Juuri ensimmäisen yhteisen asuntonsa ostanut nuoripari tuumasi silloin, että olisi kenties järkevämpi laittaa rahat keittiöremonttiin kuin häihin. No, onnekseni mieli siellä muuttui ja vuodenvaihteesta asti juhlavalmistelut ovat käyneet kuumana.

Sen lisäksi, että häät ovat mielestäni ultimatum ihanimmat kekkerit noin ylipäätään, rakastan myös kaikenlaisten juhlien järjestämistä yli kaiken. Kun nyt vielä naimisiin on menossa oma tytär, on aivan järjettömän vaikeaa pysytellä nahoissa, olla besserwisseröimättä kysymyksessä jos toisessa ja antaa lapsukaisen itse tehdä sunnitelmat, valinnat ja päätökset.

Päätin jo ihan heti aluksi, että en tyrkytä apuani tai hyvää tarkoittavia mielipiteitäni, jos niitä ei erikseen kysytä. Päätin myös, että pääsääntöisesti tuen Karkkia kaikissa päätöksissä, joita nuoripari on järjestelyitä koskien tehnyt ja taoin kallooni, että kysymys on heidän häistä – ei minun. Näyttää näin paperilla aika itsestäänselvältä ja helpolta jopa. Eikö vain?

Voin kertoa, että todellisuus on ihan muuta. Jopa ihan hyvää tarkoittavat kysymykset, kuten ”oletteko jo valinneet catering-firman?” tai ”miten ajattelitte, jos tässä kohtaa sataa?”, kääntyy helposti päälaelleen. Tuleva morsian saattaa tulkita asian niin, että mutsi hetsaa, kun ei sitä tai tuota asiaa ole vielä hoidettu ja sekin yksityiskohta on jäänyt huomaamatta.

Meillä konkreettisin kommunikaatio-ongelma tähän asti on liittynyt vieraslistaan. Vaikka olisi pitämässä miten suuret häät tahansa, kaikkia ei voi kutsua, johonkin on vedettävä raja. Karkin häistä on tulossa keskikokoiset, nykyisen hääboomin vallitessa yleiseen meininkiin verrattuna ehkä jopa pienehköt. Se on tarkoittanut sitä, että kutsuttujen määrää on pitänyt rajoittaa varsin tuntuvasti.

Periaatepäätökselleni uskollisena, en (juurikaan) esittänyt mielipiteitäni sen suhteen, keitä kutsuvieraslistalle tulisi päätyä. Ne muutamat kerrat, kun aiheesta Karkin kanssa puhuttiin tuin tehtyjä päätöksiä ja niiden perusteluja. Nyt sitten ihan vähän aikaa sitten kävikin ilmi, että listalta puuttui yksi tärkeä ihminen ja minä sain tietty kuulla: ”mikset sä äiti sanonut!”

Yhden valtavan suuren vastuualueen sain kuitenkin hoidettavakseni ihan kokonaan – nimittäin Karkin hääpuvun ompelun! Todella suuri kunnia ja iso projekti, jota alettiin toteuttaa jo lopputalvesta.

Uudemmille blogin lukijoille kerrottakoon, että olen ensimmäiseltä koulutukseltani ompelija ja aikoinaan muutaman hääpuvun toteuttanutkin – eli ihan niin utopistinen tämä suunnitelma ei ole, kuin miltä se ensikuulemalta vaikuttaa. Nyt on tosin ollut niin monta vuotta väliä siitä, kun olen viimeksi koskenut ompelukoneeseen, että päätettiin ensin tehdä hääpuvun mallinen iltapuku jostain hääpukukankaan tapaisesta materiaalista ihan vain testataksemme kaavojen toimivuus. Tuossa yllä kuvassa vasemmalla Karkki morsiuskaupassa sovittamassa pukua inspiraatiomielessä ja vasemmalla yksi Pinterestistä löytyneistä suosikkimalleista.

Pikkuisen tässä nyt tuli mutkia matkaan, kun onnistuin loukkaamaan käteni. Häihin on toki vielä aikaa, mutta hiukan kyllä suoraan sanottuna huolestuttaa itseänikin, kun näin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen edes pinsettiote ei onnistu oikealla kädellä. Puhumattakaan siitä, että parista sormesta puuttuu vielä kokonaan tunto, vaikka olen tehnyt rehab-jumppaliikkeitä jokaisessa mahdollisessa välissä (eli koko ajan – eihän tässä mitään sen tärkeämpää ole todo-listalla!). Täytyy nyt vain toivoa, että ihmeparantumisien aika ei olisi täysin ohi.

Se, että en voi purkaa hääinnostustani puvun tekemiseen, on johtanut siihen, että tungen nokkaani kaikkiin muihin järjestelyihin. Varsin ymmärtäväisesti Karkki on nyt suhtautunut – säälii varmaankin käsipuolta äiskäänsä, mutta itseäni on alkanut mietityttää, missä menee raja. Tässä vaiheessa, kun häihin on alle 3 kk, tilanne on se, että nuoripari on ihan ilahtunut talkooavusta, joka voi googlailla vaihtoehtoja ja kysellä tarjouksia. Mutta liika on liikaa, niinkuin aina. Siksi kuumin kysymys itselleni juuri nyt on:

Paljonko äidin sopii sekaantua tyttären häiden järjestelyihin?