Ostolakko – miten menee…

tiistai 26. maaliskuu 2019

Vieläkö muistatte, kun aloitin vuoden kestävän ostolakkoni? No, ei se mitään, sillä jos nyt ihan totta puhutaan, itsellänikin on ollut todella suuria vaikeuksia pitää päätökseni mielessä.

Tarkoitukseni oli aloittaa lakko heti vuoden vaihteessa – se olisi ollut jotenkin dramaattisempaa – mutta kummasti ehti vierähtää ihan kokonainen kuukausi ennen kuin kykenin ryhtymään toimeen. Ja täytyy tunnustaa, että päätöstä edeltävän kuukauden aikana tilasin eri nettiputiikeista yhtä sun toista, mitä en oikeastaan välittömästi tarvinnut. H&M Homen alesta kukkaruukkuja, Penstoresta lisää (ihania) kyniä – ja varmasti vielä jotain muutakin, mikä ei juuri nyt tule mieleen.

Olin siis todellakin kovasti ostolakon tarpeessa!

Tuohon aloituspostaukseen sain kommentin, että kysymys ei ole mistään oikeasti en-osta-mitään -vuodesta tai edes ostolakosta – ja että kuulemma sellaisiakin blogeja on, missä ollaan ihan oikeassa ostolakossa. Itse olen sitä mieltä, että modernissa yhteiskunnassa ei ole mahdollista elää ilman, että ostaisi jotain (ja primitiivisissäkin käydään yleensä vaihtokauppaa jollain tasolla) ja siksi se, että aluksi määrittelin ostolakkoni ”säännöt” lisää läpinäkyvyyttä.

No, miten on mennyt?

Valehtelisin todella reippaasti, jos sanoisin, että superhelposti ja miten olenkaan huomannut, että oikeastaan mitään en tarvitse etsetera. Päinvastoin. Tiedän hyvin, että en tarvitse mitään. Kaikenlaista vaatetta löytyy, sisustusjuttuja samoin, lukemista, harrastustarpeita ja ihan kertakaikkiaan kaikkea on. Mutta valitettavasti se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Tuo postauksen ensimmäinen kuva kertoo jotain olennaista tunteista, joita olen tässä käynyt läpi. Lindexiltä tulee tekstiviesti, että jäsenklubilaiset saavat 20 % lisäalen jo alennetuista tuotteista. Istun työmatkalla raitiovaunussa ja klikkaan hajamielisesti linkin auki – tuskin siellä mitään kiinnostavaa on.

Ale-valikoimaa skrollatessani löydän kivan musta-valkoisen viskoosipaidan (täydellinen toimistolle! työvaatteita ei ole koskaan liikaa!), klassisen mallisia merinovillaisia neuletakkeja (väreissä, joita minä, neuletakkien suurkuluttaja, en omista) ja hauskan topin, joka varmasti toimisi toimistolla ja pikku menoissa myös. Kaikki tuo ja varmaan vielä jotain muutakin päätyy ostoskoriin.

Sitten alan käydä kauppaa itseni kanssa. Nämähän ovat järkiostoksia – superedullisesti! – pakko voida tehdä sellaisten kohdalla poikkeus ostolakosta! Eihän kaikkea ole pakko kertoa blogissa… Olen vain, että tää on ollut mulla jo vaikka kuinka kauan…

No, lopputulos on se, että päädyin ottamaan screen shotin ostoskoristani ja sitten deletoin kaiken. Mutta kyllä se vähän kirpaisi, niin edullisesti olisi nuo nyt saanut!

Toinen kova paikka oli tuo edellisen kuvan Levi’s farkkutakki. Tukholmalainen kiva lifestyle-putiikki, Grandpa, toteutti naistenpäivän kunniaksi täkäläisen taiteilijan kanssa yhteistyössä kolme kirjailtua farkkutakkia, jotka sitten huutokaupattiin Traderassa (voisin kuvitella, että Suomessa on joku vastaava nettikirppis/huutokauppa). Osa huutokaupan tuotosta meni hyväntekeväisyyteen ja muutenkin tuollainen lähes uniikki takki kiinnosteli kovasti.

Alkutaipaleella kaikkien kolmen huutokaupattavan takin hinta oli ihan naurettava, muutamia kymmeniä euroja. Laitoin tarjouksen menemään kaikkiin sillä ajatuksella, että huudan tuon Peetulle synttärilahjaksi. Takki on Leviksen klassinen malli, joten tuumasin, että se voisi olla kiva lahja. (Ja lahjathan ovat ostolakossani sallittuja!).

Hinta siinä sitten kipusi pikkuhiljaa ja kun alettiin olla reilussa sadassa eurossa, tajusin, että tässä ei nyt enää ole kysymys siitä, että haluan ostaa Peetulle kivan synttärilahjan (enhän edes tietänyt tykkääkö lapsi takista vai ei), vaan että haluan nyt vain voittaa huutokaupan. Lopulta onneksi joku muu, joka halusi takkeja vieläkin enemmän, meni tarjoukseni ohi, joten en tullut ostaneeksi mitään tälläkään kertaa. (Eli Peetu, jos luet tätä niin tarkennuksena: et ole saamassa tuota farkkutakkia synttärilahjaksi!)

Seuraava paha, paha koettelemus oli, kun näin Instagram-feedissäni, että viehättävä suomalainen lifestyle-verkkokauppa Embrosé on ottanut valikoimiinsa jo pitkään himoitsemiani Moonchid Tarot -kortteja. Seuraan tuota Moonchild Tarot -taiteilijaa Daniellea Instagramissa ja olen halunnut hänen luomaansa korttipakkaa jo ennenkuin se oli edes valmis.

Ruotsi on kuitenkin tiukentanut ihan älyttömästi (ja älyttömiksi) sääntöjä ja maksuja EU:n ulkopuolelta tehtäviin tilauksiin, joten vaikka olenkin ollut sekä ennakkotilauslistalla että sen jälkeen useampaankin kertaan tilaamassa Moonchild Taroteja itselleni, olen aina tähän asti peruuttanut ostokset.

Nyt tuntui melkein it’s a sign -tyyppiseltä merkiltä, että nuo ehkä ihanimmat kortit ikinä, tuli kotimaisen verkkokaupan valikoimiin. Embrosé ei virallisesti toimita Ruotsiin, mutta hetken viestiteltyämme saimme sovittua hinnoista, maksusta ja toimituksesta. Yön yli nukuttuani kolahti tajuntaan, että olin ihan erikseen maininnut ei-sallituiksi ostoksiksi uudet tarot-kortit. Ai miksi? No siksi, että näissä, jotka jo omistan, riittää ihan valtavasti opiskeltavaa yhä edelleen. Ostetaan uusia siten, kun ollaan valmiita näiden jo olemassa olevien kanssa.

Ihan omaa luokkaansa oleva shoppailulakkohaaste on ollut se, että tammikuun lopun jälkeen on tullut matkustettua jonkin verran. Olin laivalla Suomessa ja sen jälkeen lentämällä päiväreissulla niin Oslossa kuin Köpiksessäkin.

Matkailuun liittyvä shoppailukiusaus voidaan tiivistää kahteen asiaan: tax free ja joutoaika.

Laivalla on melkein pahinta. Vaikka matkustinkin Turun kautta, eli aikaa tapettavaksi ennen kuin saattoi mennä nukkumaan, ei ollut mitenkään erityisen paljon, on laivan valikoima ja edullisten ostosten fiilis ihan omaa luokkaansa. Onneksi saatoin purkaa turhautumiani hankkimalla kilokaupalla suklaata tuliaisiksi ja jotain pientä lahjatavaraakin saattoi löytää tiensä ostoskoriini.

Lentokentällä meno on onneksi usein tällaisilla lyhyillä reissuilla hektisempää, joten myös houkutuksille jäävä aika on paljon lyhyempi. Mutta tunnustan kyllä ihan vilpittömästi, että siinä missä Arlandan kotikenttä onkin yleensä helppo ohittaa, olen kotiin palatessani vieraammissa tax free -putiikeissa käynyt edelleen samaa neuvottelua itseni kanssa: lasketaanko tämä? mitä, jos en kertoisikaan kellekään? liian hyvä diili sivuutettavaksi? tällaista sitä kyllä aina tarvitsee…

Viimeisessä kuvassa on ainoa ostos, johon olen ”sortunut”. Olen käyttänyt Beautyblenderin kaltaista meikintöpsyttelysientä jo nyt ehkä pari vuotta. Ensimmäiseksi testasin EcoToolsin versiota ja tykkäsin siitä ihan hurjasti. Kun siitä aika jätti, otin käyttöön jossain pressipussissa tulleen sienen (en muista merkkiä) ja siitä en ole kyllä juurikaan pitänyt, jos totta puhutaan.

Niinpä ajattelin, että meikkisieni on kuitenkin kulutustavaraksi luokiteltava (samaan tapaan kuin esim. pumpuli tai topsipuikot) ja siksi ok myös ostolakon aikana. Halusin siis kunnollisen meikkisienen ja viimein testata alkuperäistä versiota. Saatte siellä ruudun toisella puolella olla ihan vapaasti eri mieltä siitä, miten välttämättömästä ostoksesta tässä nyt sitten lopulta oli kyse.

Itselleni on merkityksellistä se, että olen kuitenkin onnistunut väistämään aika monta selkeää sortumistilannetta. Sikäli siis positiivista, että shoppailu-puolelle tulee merkintä vain yhdestä beautyblenderistä.

Toisaalta lakkoa on nyt takana vain (vajaa) kaksi kuukautta. Tulevaan vuoteen ehtii mahtua vielä vaikka miten monta kasvun paikkaa. Nyt jännittää melkeinpä vielä enemmän kuin haasteen alussa, että miten tästä nyt oikeasti muka selviää…


Filippa K ja askel kohti kestävää kehitystä

keskiviikko 18. maaliskuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruotsissa muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan vain yksin täällä heitetään roskiin vuosittain kymmeniä tuhansia kiloja vaatteita. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa, että jokaista asukasta kohti roskikseen päätyy kahdeksan kiloa! Aika mielettömiä lukuja. Jotenkin voisi kuvitella, että ison osan siitä voisi kierrättää joko materiaalina tai sitten ihan vaatteina.

Muotibisnes ei ole mikään kierrätyksen malliesimerkki, vaikka vintage ja second hand -shoppailu onkin ollut trendikästä jo pitkään. Trendien vaihtelu houkuttaa uusimaan garderobia ja hankkimaan uutta, vaikkei sille välttämättä olisi suoranaista tarvetta.

Pelkästään muodin kuluttajien syyllistäminen on mielestäni lyhytnäköistä ja typerää. Valmistajien, maahantuojien ja jälleenmyyjien pitäisi ottaa nykyistä suurempi vastuu siitä, että tuotteet päätyvät uusiokäyttöön tai kiertoon – eikä roskavuorta kasvattamaan.

Filippa K sustainability 2

Männäviikolla kävimme Filippa K:lla kuuntelemassa, miten eri tavoin heillä on pyritty kohti kestävämpää kulutusta.

Sinänsä Filippa K on mielestäni yksi niistä valmistajista, joiden perusfilosofia jo tukee ylenpalttisen kulutuksen välttämistä. Vaikka joka sesonki heiltäkin tulee aina uusia malleja, kuoseja ja tyylejä, linjat ovat ajattomia ja eri kausien vaatteet helposti toistensa kanssa yhdisteltävissä. Tietyt perusmallit säilyvät mukana vuodesta toiseen ja garderobia voi täydentää pikkuhiljaa aina tarpeen mukaan.

Monen valistuneen valmistajan tavoin Filippa K:kin kiinnittää huomiota vaatteen koko tuotantoketjuun, materiaalista valmistukseen, kuljetukseen ja sosiaaliseen ympäristövaikutukseen.

Filippa K sustainability 3

Uutta on Tencelistä valmistettu minimallisto, joka koostuu kolmesta pehmoisesta ja hengittävästä tuotteesta: mekosta, kauluspaidasta ja topista. Suosikkini on kauluspaita, joka on skarpin ja fiksun näköinen, mutta Tencel-jerseyn ansiosta supermukava päällä. Myös mekon lepakkohihat ja kauniisti avoin selkä ovat tosi kivat. Tencel-mallisto on tietääkseni myynnissä ihan kaikissa Filippa K:n myymälöissä.

Filippa K sustainability 4

Toinen iso askel kulutuksen vähentämiseen on vaateiden liisaus. Vaatevuokraamot tai -lainaamot eivät ole mikään uusi keksintö, mutta minä en ole ainakaan kuullut aikaisemmin, että valmistaja itse vuokraisi asujaan.

Heti oli pakko rynnätä kysymään, että onko tuo aivan mielettömän ihana smokkijakkupuku liulahkeisine housuineen liisattavien vaatteiden listalla. Voisin niin kuvitella pukeutuvani juuri siihen eräässäkin huhtikuussa edessä olevassa blogi-gaalassa. Mutta ei se kuulemma ollut – toistaiseksi vuokrattavana on vain juhlapukuja. Sinänsä silti aivan ihana idea ja toivottavasti kokeilu on menestys, että saadaan laajempi vaatevalikoima ja toiminta laajenemaan myös muualle kuin kolmeen ruotsalaiseen myymälään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mintun virallinen ”odottelen-kaveria-sovituskopista-ulos” -peiliselfie. Haha!

Kolmas uutuus Filippa K:lla on vaatteiden palautusoikeus. Jos tuo minkä tahansa vanhan Filippa K -vaatteen liikkeeseen, saa voucherin, joka oikeuttaa 15 % alennukseen seuraavasta ostoksesta. Ja tämä siis täysin riippumatta palautettavan vaatteen kunnosta! Kertyneet vaatteet myydään eteenpäin Filippa K:n omissa second hand -myymälöissä tai lahjoitetaan kirpparitoimintaa ylläpitäville hyväntekeväisyysjärjestöille.

Sinänsä palautuksesta saatava 15 % alennus ei mielestäni ole tässä niinkään olennaista. Tärkeämpää olisi ajatella asiaa niin, että vaatteiden valmistaja on vastuussa tuotteidensa koko elinkaaresta. Mielestäni aivan kaikki pitäisi velvoittaa ottamaan vastaan omat tuotteensa sen jälkeen, kun kuluttaja ei niitä enää halua – vähän samaan tapaan kuin pullojen palautus. Näin kasvaisi aivan varmasti myös kiinnostus materiaalien uusiokäyttöön ja toisaalta paljon vähemmän päätyisi ihan vain roskiin.

Filippa K:llakin palautushomma on toistaiseksi käytössä vain Ruotsissa ja Tanskassa. Mutta kysyin kyllä ja Suomi on kuulemma seuraavana listalla!

Filippa K sustainability 6

Tulihan siinä sitten samalla kaiken valistuksen ohessa tutustuttua myös kevään uuteen mallistoon. Alan olla aika vakuuttunut siitä, että Filippa K tekee maailman kivoimmat rennot pikkulaukut! Kuvaavaa on se, että sekin jo kuusi-seitsemän vuotta sitten alesta ostamani pieni olkalaukku on edelleen joka vuosi mukana mallistossa. Aina vähän eri värisenä ja erilaisin metalliosin, mutta mitä sitä muuten klassikkoa muuttamaan.

Filippa K sustainability 7

 

Filippa K:n neuleilla voisi myöskin helposti täyttää yhden garderobin. Ja kengillä.

Heti muistin, että kaapistani löytyy yksi superkittana (hei vaan 90-luku!) harmaaksi pesty valkoinen Filippa K t-paita. Vähän kutkuttelisi käydä testaamassa palautusprosessin toimivuutta sen kanssa…


Inspiration Blog Awards -outfit & Cat Woman t-shirt case

perjantai 18. huhtikuu 2014

Indiedays_blog_awards_2014_1

Viime viikonlopun juhlimisputkessa tämä viimeinen, Indiedaysin Inspiration Awards -asu oli ehdottomasti oma suosikkini. Tykkäsin toki muistakin – enhän niin olisi muuten pukeutunutkaan, mutta tämä oli jotenkin keväisin ja hyvin persoonaani sopiva. Vähän hassu, pikkuisen kimaltava ja helppo kantaa.

Kun esittelin gaalaviikonlopun asuja pikaisessa sneak peak -postauksessa, sain kommenttiboksiin kysymyksen tuosta omasta mielestäni aivan mielettömän hienosta t-paidasta. Onko tosiaankaan mitään järkeä maksaa t-paidasta 900,- kruunua? Hyvä kysymys, jota olen miettinyt tässä useamman päivän. Ja tässä on vastaukseni:

Muoti on itselleni rakas harrastus. Rakastan hyvää laatua, kaunista suunnittelua, siluettiajattelua ja myös sitä, miten joskus pienillä asioilla voi tehdä isomman stamentin. Tykkään siitä, miten vaatteiden avulla voi pukeutua johonkin valitsemaansa rooliin, osoittaa arvostavansa tilaisuutta, itseään, tapaa, millä kokonaisuus rakentuu. Olen sitä mieltä, että muoti on hieno harrastus. Ihan niinkuin tennis tai valokuvaaminen tai keramiikkapyttyjen väsääminen, voi myös muoti olla harrastus. Ja jos nyt mistään mitään ymmärrän 900,- kruunulla (noin 100 euroa) ei vielä kovin kaksista tennismailaa saa hankittua.

Muodin käsittäminen harrastukseksi on sikäli vaikeaa, että kaikkien pitää pukeutua ja ihan kaikki ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä laittavat päällensä. Olen hankkinut ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa etenkin miesten keskuudessa tuolla väitteellä. Monet tosimiehiksi itsensä laskevat ovat sitä mieltä, että heille ”pukeutuminen ei merkitse mitään” ja että he ”laittavat päällensä ihan mitä sattuu” (näin siis jopa täällä svennelässä). Näille olen sitten sanonut, että: ”siinä tapauksessa varmaankin menet huomenna NK:lle pinkissä paljettimekossa, vain todistaaksesi, että on todellakin aivan sama, mitä laitat päällesi”. (Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen edelleen sinkku?)

Itse hankin pääasiassa vaatteita. Tarvitsen esimerkiksi mustan hameen, että voin näyttää fiksulta töissä – sen ostaminen ei ole varsinaisesti muodin harrastamista vaan ihan tavallista pukeutumista. Joskus sitten pitää saada Cat Woman t-paidan kaltainen hienous ja sillä taas ei ole mitään tekemistä rationaalisen t-paitahankinnan, vaatteiden ostamisen, kanssa. Ostin sen, koska rakastuin eleganttiin printtiin, ihanan pehmeään ja sikalaadukkaaseen puuvillaan. T-paitojen suurkuluttajana arvostan myös leikkausta, joka on väljä ”suora” malli, mutta kuitenkin sen verran muotoiltu, että se ei näytä teltalta päällä.

Ostin paidan tukholmalaisesta Mrs. H -kaupasta. Mielestäni on fantastista, että täällä on tuollaisia pieniä putiikkeja, joiden valikoimissa on Balmainia, Isabel Marantia, Alexander Wangia. Varmasti moni on sitä mieltä, että kyllähän Tukholmassa on rikasta väkeä pitämään Mrs. H ja ne muutamat muut rohkeat hengissä – ja ovat tietty ihan oikeassa. Toisaalta on aika todennäköistä, että juuri nuo ihmiset lentävät Lontooseen, New Yorkiin, Pariisiin ja mitä näitä nyt on, kun shoppailuhammasta alkaa kolottaa. Yksi Mintun ostama t-paita ei tietenkään pidä pystyssä mitään putiikkia, vaikka paita kuinka olisi ylihinnoiteltu, mutta haluan kuitenkin äänestää lompakollani myös tässä tilanteessa. Varmaan jostain nettiputiikista tuon olisi saanut halvemmallakin. En ole googlannut.

Koska rakastan muotia, haluan myös tukea pienempiä merkkejä. Rika ei enää kai lukeudu niihin kaikkein aloittelevimpiin indie-merkkeihin, mutta viimeaikaiset uutiset todistavat, että edes menestyneen oloisilla merkeillä ei aina mene taloudellisesti kovin hyvin. Valitettavasti henkilökohtaiset taloudelliset realiteetit estävät sen, että voisin tehdä kaikki pukeutumiseen liittyvät ostopäätökseni tästä näkökulmasta, mutta että edes joskus on mielestäni parempi kuin ei koskaan.

Periaatteessa kaksi viimeistä perustelua menee hiukan samaan kategoriaan kuin klassinen ”Support your local band”. Tosin kukaan tuskin ikinä kokee riittävän cooliksi toteuttaa ”Support your local designer” -pinssiä. Haha!

Indiedays_blog_awards_2014_2

 

Todella upeeta! Oman elämänsä Patsy Stone voisi opetella olemaan messuamatta edes kuvanottohetkellä. Puhuvasta ihmisestä ei kertakaikkiaan ole mahdollista ottaa järkevän näköistä kuvaa. Haha! Onneksi on vieressä aina niin ihana ja freesi Veera!

Indiedays Inspiration Blog Awards -asu:

  • paita, Rika
  • hame, H&M (Consicous Collection)
  • laukku, Michael Kors
  • sandaalit, Zara
  • kaulakoru, H&M

Kuvat: Jim Bergström


Muotibisnes vs. kestävä kehitys

torstai 03. tammikuu 2013

Muodin ja kestävän kehityksen välillä tuntuu olevan ylittämätön kuilu. Samaan soppaan kuuluu aika väistämättä ympäristöystävällisyys. Tosin siinä missä kestävä kehitys on jo ajatuksena aika kaukana muodin kiertokulusta, tuntuu valmistajien olevan helpompi löytää markkinoinninkin kannalta relevantteja ympäristöpointteja tuotteisiinsa.

Aihe kiinnostaa itseäni kovasti (olin mm. viime keväänä Hanasaaren kultturikeskuksessa puhumassa aiheesta Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä -seminaarissa) ja olin tietty paikalla eturivissä, kun Grandpa järjesti keskustelutilaisuuden otsikolla EKO – EKO – EKO.

Grandpa paneeli 1

Keskustelun johtajana toimi bloggarina ja toimittajana tunnettu Cecilia Blankens ja osallistujat edustivat sellaisia muoti- ja vaatetusalan yrityksiä kuin Kavat, Uniforms for the Dedicated ja Nudie Jeans.

Grandpa paneeli 2

Kuluttamisen lopettaminen ihan kokonaan olisi kai teoriassa sitä kaikkein kestävintä kehitystä – tosin tuskin linkolalaisetkaan enää tosissaan pitävät sitä oikeana vaihtoehtona. Muotibisneksen tehtävänä on tasapainoilla haluttavien tuotteiden markkinoinnin ja shoppailuhaluja hillitsevän kestävän kehityksen välimaastossa.

Uniforms for the Dedicated on sitä mieltä, että kehityksen kannalta parasta on, jos pystyy tuottamaan vaatteita, joita kuluttajat rakastavat trendeistä riippumatta. Lempivaatteet pysyvät käytössä vuosikausia eikä niitä heitetä pois hetken mielijohteesta. Tällöin tietysti vaatteiden laadun pitää olla myös kestävää, mutta harva kai menettää sydäntään huonolaatuiselle akryyli-rievulle.

Grandpa paneeli 3

Nudie Jeans lisäsi tuohon edelliseen vielä, että vaatteiden pitkäikäisyyttä ja näin ollen myös kestävää kehitystä edistää, mikäli tuotteen ulkonäkö paranee käytön myötä. Tuosta olen niin samaa mieltä! Kauniisti kuluvat farkut, nahkavaatteet ja esimerkiksi laukut ovat oikeastaan parhaimmillaan vasta muutaman käyttövuoden jälkeen.

Grandpa paneeli 4

Keskustelussa pohdittiin myös tulevaisuuden shoppailua. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että vanhemmilla on varsin suuri vastuu siitä, millaisia kuluttajia he lapsistaan kasvattavat. Optimistisesti ajateltuna toivottiin, että seuraavat sukupolvet olisivat harkitsevaisempia ja valistuneempia kuluttajia. Mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että mitä pirstaleisemmaksi elämä muuttuu, sitä enemmän ja voimakkaammin rakennetaan identiteettiä juuri kuluttamalla…


Ekomuoti – hetken villitys vai pysyvä trendi?

keskiviikko 01. huhtikuu 2009

Viime viikonloppuna maailmanlaajuinen Earth Hour kannusti sammuttamaan sähköt ja pyrki sen avulla herättämään ihmiset ajattelemaan ympäristöä, kulutusta ja ylipäätään tarkkailemaan omaa käyttäytymistään kestävän kehityksen näkökulmasta.

Tapahtuma sai täällä blogosfäärissäkin melkoisesti huomiota ja facebookissa yksi jos toinenkin mainosti tunnelmoivansa kynttilän valossa. Innokkaimmat inspiroituivat jopa soimaamaan puolivillaisesti kampanjaan suhtautuvia.

En ole ihan vakuuttunut siitä, olenko Earth Hour -tyyppisten megalomaanisten mediahässäköitten kannattaja. Toisaalta on ihan hyvä, mikäli tempausten avulla pystytään herättämään ihmisiä ajattelemaan kulutustottumuksiaan. Toisaalta taas massahysterialla on sisäänrakennettu taipumus aiheuttaa vastareaktioita ja jos häppening vielä kaiken lisäksi antaa mahdollisuuden osoitella sormella ”huonoja kansalaisia” ollaan vaarallisilla vesillä.

Paatosta tihkuvat kertatempaukset kääntyvät helposti itse asiaa vastaan – tai parhaimmillaankin vaikuttavat vain sen pienen hetken. Itse en pitänyt tarpeellisena sammuttaa valoja vain siksi, että kaikki muutkin sen tekevät. Pidän huomattavasti tärkeämpänä sammuttaa valot ihan aina, kun en niitä tarvitse. Jotenkin ärsyttää, että julkisella valojen sammuttelulla saadaan syy paukutella henkseleitä katsokaa nyt, miten trendikkään tiedostava olenkaan!
90-luvun ekoajatteluboomi on ehkä jättänyt pysyvät arvet tiedostavaan tajuntaani? Silloin tärkeintä oli näyttää maailmalle ekologinen asenteensa – mieluiten hamppuisiin kaurapuuronvärisiin muodottomiin vetimiin verhoutuneena. Ettei kenellekään vain jäänyt epäselväksi, että täällä sitä ollaan varsinaisia ympäristöihmisiä.

Onneksi nykyään tilanne on täysin toinen. Omat ekologiset, ihmiset ja ympäristön huomioon ottavat valintansa voi tehdä ilman, että niitä täytyy tunkea jokaisen vastaantulijan kurkusta alas. Ekotuotteita voi ostaa tavallisesta ruokakaupasta eikä tiedostavan pukeutumisen tarvitse erottua epäekologisesta sen enempää kuin itse haluaa.
Aika jännittävä ilmiö silti, että orgaanisista materiaaleista ja ihmisystävällisin menetelmin valmistettuja vaatteita on pääosin saatavissa kolmesta eri kategoriasta. Ilmeisimpiä ovat ns. eko-merkit, kuten rock-mastodontti Bonon perustama Edun, orgaanisen muodin uranuurtaja Katharine Hamnetin Katharine E Hamnet ja lukuisat muut asialle vihkiytyneet tuottajat. Toisena ovat suhteellisen pienet suunnittelijavetoiset merkit, kuten suosikkilempparini Camilla Norrback, joiden ambitiot luoda ekologista, mutta samalla suunnittelultaan kunnianhimoista muotia, ansaitsee kunniamaininnan. Kolmantena ekokelkkaan ovat hypänneet halppisketjut, H&M etunenässä, erityisine organic-mallistoineen. Vielä kun mukaan saisi keskihintakategorian käyttövaatteet voitaisiin puhua todellisesta muutoksesta!
Ei ole aivan yksinkertaista päätellä kuinka ekologinen tai fair trade kyseisillä merkinnöillä varustettu vaate lopulta on. Onko käytetty puuvilla orgaanista? Entä muut materiaalit, langat, napit, vetoketjut, värjäysmenetelmät? Millaisissa olosuhteissa tuote valmistetaan? Onko kuljetusmenetelmät sertifioitu? Kuinka helppoa ja ympärisöystävällistä on vaatteen hoito? Miten pitkään tuote säilyy käyttökelpoisena? Elinkaaren loppupää, uusiokäyttö ja hävittäminen – miten ne on otettu huomioon?
Selvittämättömien detaljien tulva ei saisi haudata alleen hyviä aikeita. Siksi noudatan omassa kuluttamisessa muutamaa periaatetta:

  1. Hankin ainoastaan sen mitä tarvitsen – yksi asia/tarve riittää. Ts. yhdet juhlakengät, yksi musta laukku, yksi nahkatakki, yhdet tummat farkut jne. (Ruotsalaisen tutkijan Mathilda Thamin tekemän tutkimuksen mukaan käytämme vain 40% kaapissamme olevista vaatteista!)
  2. Ostan ainoastaan vaatteita ja asusteita, jotka saavat minut hykertelemään. Karkin periaate on, että jos vaate ei aiheuta akuuttia tarvetta tanssia sovituskopissa, sitä ei kannata ostaa. Erittäin hyvä periaate, sillä vaatteita, joihin rakastuu, pitää pitkään ja hartaasti.
  3. Pesen vaatteita vain tarvittaessa. Tuuletus, tahrojen poisto ja vaatteiden säilyttäminen siististi riittää pitkälle. Alusvaatteet, sukat ja sen sellaiset ovat oikeastaan ainoita, jotka pitää pestä joka käyttökerran jälkeen.
  4. Pyrin valitsemaan ympäristömerkillä varustetun tuotteen aina kun vain mahdollista, vaikka se maksaisi hieman enemmän.