Postikortteja L.A:sta!

sunnuntai 19. huhtikuun 2020

Taitaa olla jonkinasteinen oire koronakriisin vakiintumisesta, että nyt aletaan jo pikkuisen medioissakin pohtia tulevaisuutta huomista tai ensi viikkoa pidemmälle. Talous tulee olemaan enemmän tai vähemmän kuralla joka puolella, enkä edes yritä hahmotella, miten perusteellisesti monet asiat tulevat väistämättä muuttumaan. Yksi asia, joka ei varmasti milloinkaan palaa entiselleen, on matkustaminen.

Kestää aikansa ennen kuin maat alkavat taas sallia liikkumisen rajojensa yli. Halpalennot tuskin palaavat kuvioihin ensihätään – ja aivan todennäköisesti lähimatkailua tullaan pitämään monestakin syystä eettisesti parempana vaihtoehtona kuin pallon yli auringonsäteiden ja elämysten perässä sinkoilua.

Pohdiskelin tänään jokapäiväiseksi tavaksi muodostuneella metsälenkilläni koko tuota nautintomatkailun dilemmavyyhtiä ja omaa suhdettani siihen. Tottakai on paikkoja, joissa olisin halunnut käydä. Japani kiinnostaa moneltakin kantilta aina Tokion humusta Kioton kulttuuriin ja Mount Fujin kauneuteen. Machu Picchu ja oikeastaan koko Etelä-Amerikka olisi upea kokea, samoin Alaska (olen varmaan nähnyt liian monta romanttista tv-sarjaa Alaskasta, alkaen legendaarisesta Northern Exposure –sarjasta). Mutta tavallaan olen kyllä aivan tyytyväinen näinkin. Eniten kaipaan luontoon ja se luonto, joka on tuossa ihan kulman takana, kelpaa vallan erinomaisesti.

Samalla muistin viimeisen varsinaisen ulkomaille suuntautuneen lomamatkani (Tampereen reissuja en nyt oikein laske tähän, vaikka kyllähän niihinkin visiitteihin on lomamaisia piirteitä sisältynyt!) ja sen kunniaksi tässä nyt vihdoin postikorttityyppinen katsaus kesän 2018 L.A.-reissuumme, jonka siis tein yhdessä Karkin kanssa.

Yhteenveto heti tähän alkuun: Meillä oli aivan huikean upea loma, L.A. on hieno elämys ja kyllä sinne kannattaa mennä, jos sen tyyppinen matkailu vielä palaa ohjelmistoon. Me käytettiin matkan suunnittelussa apuna Peppe Öhmanin ”Mitt Los Angeles” -kirjaa ja sitä voin suositella erittäin lämpimästi!

Santa Monica Beach ensimmäisen illan auringonlaskussa.

Kannattaa uskoa matkaoppaiden varoitteluja siitä, että etäisyydet ovat yllättävän pitkät. Kartalla muutaman korttelin kävelymatkaan saattaa helposti hurahtaa 45 minuuttia. Auto on ihana asia, jos on tarkoitus nähdä muutakin kuin oman kortteerin kulmat. Google Maps ilmoittaa yleensä, miten nopeasti sitä ajaa kaupunginosasta toiseen. Kyseisiin aika-arvioihin voi yleensä huoletta lisätä tunnin. Se kuluu liikenneruuhkassa madellessa.

Me vuokrattiin koko matkan ajaksi Eurooppalaisessa mittakaavassa kookas Chevvy, jolla oli kyllä aivan ihana kurvailla pitkin poikin – ja vähän pidemmällekin. Koko mesta on rakennettu sillä ajatuksella, että ihmiset liikkuu autolla – joten parkkeeraaminenkaan ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa.

Pari ensimmäistä päivää pyörittiin Karkin kanssa biitsillä. Meidän majapaikka sijaitsi  aivan käsittämättömän ihanasti aivan superlähellä Santa Monica Beachiä (kiitos vaan edelleenkin Peppe!). Jo heti ihan ensimmäisenä iltana, vaikka oltiin matkustuksesta ja jet lagista ryytyneitä, oli niin luksusta päästä haistelemaan valtameren suolaisia tuoksuja.

Santa Monica Pier ja kuvauksellinen turkoosi rantavahdin maja.

Santa Monica Pier

Biitsi laiturin päästä kuvattuna. (Onko ”pier” sama kuin ”laituri”?)

Kyllä, aivan tasan koko ajan oli sellainen olo, että onko tää kaikki totta! Meidän kaltaiset elokuva ja tv-sarja –junkiet on nähnyt kaikki nämä kulmat ziljoonia kertoja. Tuntui todella epätodelliselta olla itse paikanpäällä ja oikeasti.

Jappp. Tähän se Forrest Gumpkin päätyi.

Tässä Mintulle luetaan Tarot kortteja Venice Beachillä!

Renkaat Venice Beachillä. Näissä käy lentämässä useampikin A-listan Hollywood-stara, mutta me ei kyllä tunnistettu ketään. Olisi varmaan pitänyt olla paikalla – niinkuin Karkki ehdotti – jo viimeistään seitsemältä aamulla, ennenkuin uteliaat turistit herää…

Mun 50-vuotispäivän juhlaillallinen nautittiin New Yorkin Butcher’s Daughterissa. Tämä Venice Beachin mesta oli vähintäänkin yhtä ihana (ja herkullinen!).

Ilta-ajelulla ihailemassa auringonlaskun tunnelmaa Venicen kanaaleilla.

Ei ollut ruuissa valittamista muuten koko reissun aikana. Yksi parhaimmista kokonaiselämyksistä oli Malibun Nobu.

Malibu Beach Pier. (Aina viimeistään tässä kohtaa alkaa soida Hanoi Rocksin ”Malibu Beach” päässä…)

Hyvää ruokaa kertakaikkiaan!

Terkkuja Nobusta!

En enää muista mitä nuo olivat, mutta sen muistan, että ihan järkyn hyvää oli!

Don’t mind if I do!

Yksi koko reissun E H D O T T O M I S T A huippukohdista oli koko päivän DeLuxe Tour Warner Bros studioille!! KÄÄK! Sanoinko jo, että ollaan ihan hulluja leffa ja tv-sarja -faneja!?

Tuolla yllä olevalla studiolla on kuvattu Friends!

Tässä on filmistudio, jossa on kuvattu tietenkin ihan älyttömästi kaikkea, mutta myös – uskokaa tai älkää – kulttileffa Casablancan jokaikinen kohtaus!!

Useiden jalkapallokenttien kokoiset tarpeistovaratot sisälsivät siis Aivan Kaikkea!

Karkki @ the Oval Office

Ohhh, True Blood!! Vieläköhän se löytyy HBO:lta? Onko kellään tietoa? Se voisi olla se lopullinen syy hankkia vihdoin HBO Nordic.

Pretty Little Liars! Sitä katsottiin tiiviisti Peetun kanssa. Karkki ei niin fanittanut – sanoi, että on epäuskottava! Haha!

Yllä oleva talo on toiminut niin Gilmore Girlsissä Lorelain talona kuin True Bloodissa isoäidin talona ja PLL:ssä Emilyn kotitalona. Ja lisäksi useammassakin tutussa leffassa, mutta en kyllä nyt juuri muista missä (Karkki auta!).

Me ajeltiin kanssa tuollaisella bussilla ympäriinsä!

Kuuluisa vesitorni ja turistien urpo-kuva.

Huvimaja – tuttu mm. Gilmore Girlsistä ja Hart of Dixiestä. Tämä samainen aukio on hyvin keskeisessä roolissa legendaarisissa Paluu Tulevaisuuteen leffoissa!

Yes! We are very, very happy!!

En osaa sanoa, onko tässä mitään aidosta Central Perk -kahvilan rekvisiitasta. Tuo kuva on siis sellainen turistikuva, jonka joku elämäänsä kyllästynyt kuvaaja nappaa karseella kiireellä ja jonka sitten poistuessaan saa ostaa järkyttävään hintaan. Koska kerrankos sitä. Karkki sanoi, että älä osta, mutta ostin silti!

Näettekö!? Se on SEKÄ True Bloodin Merlotte’s ETTÄ Hart of Dixien Rammer Jammer! *tähän se ”mindblow” emoji*

Studiokierroksen jälkeen kruunattiin päivä ajelemalla Griffith Observatory -kukkulalle ihailemaan auringonlaskua ja Hollywood-kylttiä. Nähtiin molemmat.

Oli sieltä hienot näköalat Los Angeles DT:llekin.

Noniin. En ehkä ihan tajunnut, mikä se suuri juttu tuon kyltin kanssa on, mutta kiva oli että käytiin. Olihan se elämys nähdä ihmiset tungeksimassa näköalatasanteen kaiteella ihan kuin olisivat suurempaakin ihmettä todistamassa…

Utuisa auringonlasku enkelten kaupungissa.

Löydettiin ihan aidon oloinen diner! Tosin ostettiin vain jääteetä.

I say no more

Kyllähän me siellä vähän shoppailtiinkin. Eniten kyllä mopo oli karata käsistä, kun ajeltiin kaupungin ulkopuolelle Camarillo Premium Outlet -ostostaivaaseen.

Karkki biitsifiiliksissä

En uinut, mutta pulikoin vähän. Vesi oli aivan järkyn kylmää meressä!

Oli kyllä upea reissu!!

Hampurilaisella viimeisenä iltana. Tämäkin paikka löytyi alussa mainitsemastani Peppen kirjasta.

Ja mikä hampurilainen!!

Tämä oli nyt tällainen mastodontti postikorttipostaus – toivottavasti viihdyitte hetken L.A. -tunnelmissa! Itselleni tuli ainakin ihanasti kaikki reissun yksityiskohdat mieleen. Melkein kuin olisi ollut taas paikanpäällä!


Tilinpäätös

keskiviikko 02. tammikuun 2019

Tein sitten minäkin Instagramin suositun ”Top 9” kuvakollaasin. Mikäs sen hauskempi tapa sukeltaa vielä kerran viime vuoden mukaviin huippuhetkiin.

Aika samoilla linjoilla olen Insta-seuraajieni kanssa: unelmieni matka L.A:in yhdessä Karkin kanssa oli huippuelämys vailla vertaa. Reilun viikon lomalta on riittänyt ammennettavaa koko loppuvuodelle.

Toinen tärkeä teema on armaat lapsukaiseni, nyt jo aikuiset Karkki ja Peetu. Aika huikeeta muuten, että Karkki oli vielä lukiolainen ja Peetu yläkoulussa blogin ensiaskelilla!

Koko viime vuoden suosituin kuvani on napattu ensimmäisenä iltana Santa Monicassa, vain pari tuntia sen jälkeen, kun saavuimme majapaikkaamme. Pitkästä lennosta ja aikaerosta huolimatta halusimme ensimmäisenä nähdä meren.

Pastellinen auringonlasku peilaa hyvin silloisia fiiliksiämme (miinus suolistossa kurniva nälkä!). Olo oli samanaikaisesti raukean levollinen, pirisevän odottava, kiitollinen ja myös hiukan hämmentynyt – voiko tämä tosiaan olla totta vai uneksinko vain?

Toiseksi suosituimman kuvan credsit kuuluvat ystävälleni Antille. Minttu 19 vee ja kampaus mallia moppi. I say no more.

Aika hauskaa, että suosituimpien kuvieni kärkipaikkoja pitää sekä ihan ensimmäinen että kaikkein viimeisin kuva L.A:stä.

Emme hengailleet kovinkaan paljoa biitsillä, lyhyeen lomaan piti sisällyttää niin valtavasti näkemistä ja tekemistä, että emme mitenkään ehtineet. Viimeisenä päivänä piti kuitenkin käydä käräyttämässä nahka Santa Monica Beachilla. Voin kertoa, että hankkimani ”rusketusraidat” ovat edelleen selässä näkyvissä. Kuvanottovaiheessa ei kuitenkaan vielä kirvellyt!

Yksi vuoden ehdottomia huippukohtia oli Beyoncen & Jayz:n OTR II konsertti! Hankittiin liput Karkin kanssa Peetulle 25 vee lahjaksi – ja saimme ikimuistoisen elämyksen koko porukka.

Kuvaan on mielestäni kaikin puolin onnistuttu vangitsemaan meidän iloisen odottavat fiilikset juuri ennen konsertin alkua. Eli kiitokset vain tuntemattomalle kuvaajalle. Lisäpisteitä takanamme klassista fiilis-selfietä säätävistä neidoista!

Tiedän, että Instagram pursuilee liimaisia inspiraatiositaatteja ja korneja tsemppi-iskulauseita. Olen kuitenkin sillälailla yksinkertainen, että tykkään monista lausahduksista ja usein ihan oikeasti saan inspiraatiota ja tsemppiä.

Välillä kohdalle osuu oikea helmi – niinkuin tämä tässä – ja se jää elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Ja sitten taas visiitti Santa Monica Beachille – tällä kertaa yhdessä Karkin kanssa. Merituulen tuivertamat hiukset ja loman levittämät hymyt. Ehdottomasti yksi vuoden 2018 huippuhetkiä.

Haha! Joo, kyllähän sitä iltamyöhään riekkuminen on nykyään aika teoreettinen vaihtoehto. Valitettavasti en kyllä ole edelleenkään mitenkään hyvä menemään ajoissa nukkumaan, mutta Netflixin tölläämistä tuskin luokitellaan millään mittakaavalla kovin wild & crazy -toiminnaksi.

Otin Karkista kuvia CV:tä varten, kun tajusin vanhemman tyttäreni, lakimiehen, näyttävän enemmän aikuiselta kuin monesti minä itse. Ylpeänä ja hämmentyneenä pistin kuvan Instagramiin. Jotain olen kai sitten kuitenkin onnistunut tekemään oikein, kun olen saanut näin upeat tyttäret!

Top ysiin päätyi myös potretti Peetusta viime vuoden uudenvuodenjuhlien asussa. Aika hauskaa, että yksi ensimmäisistä (ellei jopa ihan ensimmäinen?) vuonna 2018 Instagramissa julkaisemani kuva oli myös yksi suosituimmista!

Hiukan harmittaa, että Peetun tämän vuoden uusivuosi-asusta ei ole kuvaa. Pääsin todistamaan testivaihetta ja kokonaisuus vaikutti vähintäänkin lupaavalta. No, ehkä hieno asu pääsee vielä toistamiseen käyttöön niin, että olen paikalla kameroineni.

Tässä siis Mintun vuoden 2018 huippuhetket Instagramin suosituimpien kuvien perusteella.

Jotain jäi myös puuttumaan: vaikka Instagramin(kin) pitäisi olla kissojen valtakunta, yksikään karvakuonopotretti ei päätynyt pidetyimmän yhdeksän joukkoon. Selkeästi asia, johon tulee tehdä parannus tänä vuonna!

Mukana ei ole myöskään yhtään kuvaa, jossa olisi ystäviäni. Heidän olemassaolonsa on yksi hyvinvointini peruspilareista, joten sikäli Top 9 -listaus ei kerro täysin koko kuvaa vuoden highlightseista.

Listalta puuttuu myös yksi vuoden mieleenpainuvimmista elämyksistä, No Mind -festivaali, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että viikon mittaisella tapahtumalla oli ”mobiililaitekielto”. Lainausmerkeissä siksi, että ei siitä varmasti olisi mitään rangaistusta saanut, vaikka puhelimen kanssa olisikin heilunut. Itse en tuntenut kuitenkaan siihen tarvetta (vaikka miljöö olikin monin paikoin niin viehättävä, että Instagram olisi varmasti ollut hyvillään) – päinvastoin puoliväkisin määrätty sometuskielto tuntui suorastaan vapauttavalta.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tummia sävyjä ja raskaita asioita väheksymättä tai unohtamatta, haluan kuitenkin keskittyä mieluiten kaikkeen valoisaan ja positiiviseen!


Kesä-asu Malibusta

lauantai 23. kesäkuun 2018

Mitenkäs teillä siellä on jussit sujunut? Ainakin kaikkien ihanien some-kuvien perusteella hiukan koleahkosta säästä huolimatta suloisen tunnelmallisia perinteitä juhlaherkkuineen on nautittu molemmin puolin Pohjanlahtea.

Täällä meillä juhannusaattoaamu ”valkeni” railakkaan sateen ja riepottelevan tuulen merkeissä. Päätin skipata hyvällä omallatunnolla nekin vähät suunnitelmat, joita olin tehnyt ja loikoilin häpeämättä sängyssä puolille päivin asti. Sitten alkoikin pikkuhiljaa ilma seljetä ja iltapäivällä sitä pääsi tekemään piiitkän kävelylenkin puolityhjillä kotinurkilla auringon pilkistellessä pilvien takaa.

Tavallisesti lähiympäristöni kadut ja polut on ihan tukossa lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia, vauvanvaunuja, lapsiperheitä, pariskuntia ja kaikenlaista muutakin irtoväkeä, kuten (meitä) säännöllisesti kesken kaiken yhtäkkiä pysähteleviä loosereita, jotka edelleen pelaavat Pokémon GO:ta. Tosi himmeä fiilis olla liikkellä lauantai-iltapäivällä ja törmätä vain muutamaan hassuun muuhun ulkoilijaan.

Merkillisyyttä lisäsi se, että vaikka muuten oli tosi hiljaista, sieltä täältä kuului iloisien city-juhannusta viettämään jääneiden juhlaseurueiden äänet. Jotenkin epälooginen äänimaisema, mutta silti tuntui kivalta, ettei ollut aivan totaalisen kuollutta ja hiljaista.

Omistin oman juhannukseni jet lagista toipumiseen (siis miten kauan tämä oikein kestää!?) ja kaikenlaiseen muuhunkin elpymiseen. Kuvailin vähän uusia, reissusta hankkimiani kristalleja (joista yhden takia jouduin melkein kiinni turvallisuustarkastuksessa kaksi kertaa…), mutta muuten suloiset suvikuvat jäivät Mintun juhannuksesta ottamatta.

Tässä kuitenkin asu, jossa oli syömässä yhden elämäni parhaimmista aterioista Malibun ravintola Nobussa taannoisella Los Angelesin reissulla. Ei voi mitenkään uskoa, että tuostakin hetkestä on jo kohta kaksi viikkoa!

Joku voisi väittää, että eihän asussa ole mitään uutta ja ihmeellisesti – mikä pitää toki varsin pitkälle paikkansa. Fifth Avenue Shoe Repairin paita on ollut lempparini jo niin monta kesäsesonkia, että olen jo seonnut laskuista. Sandaalitkin olen jo kertaalleen hyllyttänyt loppuunkäytettyinä, mutta sitten en oppinutkaan elämään seuraajaksi hankittujen Hasbeensien kanssa, joten Clark’sit palasivat takaisin palvelukseen.

Laukku ja sanikat ovat niinikään vanhoja uskollisia palvelijoita.

Ymmärrän hyvin, jos hamekin näyttää vanhalta tutulta. Kesägarderobissani on useampiakin raidallisia jersey- tai neulehameita – ja monesti korvaan loppuunkäytetyn uudella samanlaisella.

Tämä on nyt kuitenkin vähän erilainen, sillä nilkkoja hivelevää maksipituista raitahametta en ole aikaisemmin omistanut!


  • paita, Fifht Avenue Shoe Repair
  • hame, Lindex
  • sandaalit, Clark’s
  • laukku, Botkier
  • aurinkolasit, Tiger of Sweden