Lupaukset vuodelle 2021

tiistai 05. tammikuu 2021

Uusi vuosi kutkuttaa tekemään päätöksiä ja lupauksia, vaikka varsinainen new year, new me -ajattelu ei innostaisikaan. Tykkään valtavasti erilaisten rajapyykkien konseptista oli sitten kysymyksessä uusi vuosi, uusi lukukausi, uusikuu tai ihan vain maanantai. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus – ja jokainen mahdollisuus uuteen alkuun on tilaisuus tehdä omasta elämästään enemmän itsensä näköinen.

Oikeastaan en silti pidä perinteistä lupaan sitä ja tätä -meininkiä itselleni hyvänä. Viimeksi olen tainnut onnistua tekemään virallisen uuden vuoden lupauksen – ja pysymään siinä – joskus viime vuosituhannella. Uutena vuonna 1996 – 1997 lupasin opetella kävelemään korkokengillä, jotka ovat korkeampia kuin 10 cm ja sen myös tein. Valitettavasti päkiäni ovat sitä mieltä, että tuo(kin) taito on tuoretavaraa ja nykyään en voi kuin hämmästellä, miten esimerkiksi kykenin Karkin lakkiaisissa seisomaan käytännöllisesti katsoen koko päivän 12,5 cm stiletoissa ja vielä illan päätteeksi kävelemään samaisilla kengillä kilometrikaupalla. Oh well.

Tsekkasin juuri muutaman viime vuoden ”lupauksiani” (osa löytyy täältä blogista, osan olen kirjoittanut vain itselleni) ja vaikka en varsinaisesti olekaan pystynyt täyttämään listaamiani asioita, kysymyksessä on ollut enemminkin luettelo toiveista, haaveista ja tavoitteistani. Useimmat niistä on edelleen ihan ajankohtaisia ja saavat luvan toimia suunnannäyttäjänä myös tulevalle vuodelle.

Yksi asia, joka on toistuvasti mukana listoillani, on löytää sielunkumppani, ehkä jopa parisuhde. Kaikki, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen tosiasian, että oikea elämä ei ole mikään romanttinen komedia, jossa kaikki lopulta saavat toisensa ja sitten elävät onnellisena (korkeintaan hiukan nokkelasti sanaillen) elämänsä loppuun saakka, tietävät, että ei ole tosiaankaan mikään päätöskysymys löytääkö jonkun, jonka kanssa klikkaa, vai ei. Toisaalta pitää kyllä myöntää, että Tinnillä on ihan vissi pointti, kun hän sanoo, että on aika mahdoton löytää ketään, kun en edes yritä.

Tiedän vitivarmasti, että sanonta kukaan ei tule kotoa hakemaan on puppua (on esimerkki oikeasta elämästä – yksi vain tosin – mutta se ei ole minun tarinani kertoa!), mutta toistaiseksi kukaan niistä eri lähettifirmojen kuriireista, jotka käytännöllisesti katsoen päivittäin ilmaantuvat ovelleni, ei ole osoittanut minkäänlaista potentiaalia. Taitaa olla lottovoiton kanssa samaa sarjaa, joku kyllä voittaa niitä jättipottejakin, mutta ei sen varaan kannata laskea, että sama osuisi omalle kohdalle.

Tinderin olen avannut noin kaksi kertaa vuoden 2020 aikana. En voi valittaa, että siellä ei ole ketään – en todellakaan – oikeastaan päinvastoin. Kivoja, ikähaarukkaani sopivia, nastan oloisia tyyppejä on siellä vaikka kuinka. Ja sen jälkeen, kun itsekin vihdoin vaivauduin kirjoittamaan profiiliini oikein esittelytekstin, jossa selkeästi kerron haluavani löytää jonkun tosimielellä, on suurin osa kyseenalaisista kontakteista loppunut ja dick pic -tyypit hävinneet lähes kokonaan. Swaippaaminen tuottaa mukavia matcheja suoraan sanottuna ihan avokätisesti…

Mutta jotta Tinder toimisi, pitäisi myös kyetä tapaamaan.

Olisi tietenkin erittäin helppoa ja mukavaa syyttää koronakriisiä siitä, että mitään deittejä ei pysty järjestämään. Eikä tarvitse edes ponnistella löytääkseen muita erinomaisen käytännöllisiä esteitä. Lempparini jo ajalta ennen pandemiaa on ollut ”en halua mennä deitille tän käsihärvelin kanssa, koska sitten ei muusta puhuttaisikaan”. Ja siis vaikka en todellakaan kaipaa leimautumista ikuisiksi ajoiksi siksi tyypiksi, joka ei pysty käyttämään oikeaa kättään, olen täysin tietoinen, että tekosyy mikä tekosyy.

Oikea syy on tietenkin se, että ajatus parisuhteesta pelottaa. En toivo eläväni yksin loppuelämääni, mutta silti kauhistuttaa, että taas joku tulee ja tietää paremmin millainen minun pitää olla. Joku, josta tykkään tosi paljon, mutta jonka mielestä teen vääriä valintoja, pukeudun väärin, sanon vääriä asioita, vietän aikaani väärässä seurassa, priorisoin väärin. Jonkun, joka on mielestäni ihana, mutta joka ei ymmärrä, että on eri asia sanoa, että olen typerä, koska teen jonkun valinnan, kuin sanoa, että valintani on typerä (mutta minä edelleen ihana).

Eli poistan listaltani mahdollisen tulevan kumppanin löytämisen ja lisään uuden:

  • vuonna 2021 lupaan tehdä kaikkeni, että oppisin rakastamaan itseäni niin, että voin seisoa omilla jaloillani itseeni luottaen ja siten antaa tilaa tilaa myös kaikille, joita kohtaan oli se sitten romanttisesti tai ei.

Viime vuonna tuli universumilta aika monta oppituntia ihan ilmaiseksi. Hiljentyminen ja pienempien ympyröiden arvostaminen oli itselleni yksi tärkeimmistä. Tosi vaikea sanoa, mihin suuntaan 2021 kehittyy, mutta toivon tosi kovasti, että vapaa-ajan ja erityisesti lomien suorittaminen jää vähemmälle. Vaikka toimiston energiaa jo kaipaankin, varustelukilpailua muistuttavia ”mitä meinaatte tehdä lomalla” -keskusteluja en todellakaan.

Tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta mutta itselleni tämä on ollut ensisijaisesti oppitunti kateudesta. Tajusin jotain, minkä olen oikeastaan tiennyt jo kauan: Se, että on jossain maailman kauneimmalla rannalla, upeimmassa ravintolassa, henkeäsalpaavimmassa taide-elämyksessä tai missään muuallakaan, ei ole yhtään mitään, jos ei pysty olemaan läsnä siinä tilanteessa. On paljon tärkeämpää arvostaa hetkeä, oli se mikä hyvänsä, kuin dokumentoida tilannetta, jotta muut voisivat kadehtia sitä.

En missään tapauksessa dissaa ketään somettamisesta – siitä tässä ei ole kyse. Itse kerron mielelläni sekä arkipäiväisiä asioita että huippuhetkiäni niin Instagramissa kuin täällä blogissakin. Somessa on mielestäni paljon hyvää. Esimerkiksi, kun tein elämäni ensimmäisen lomamatkani yksin (Kos matkapäiväkirja), tuntui, etten ole ollenkaan niin yksin, kun siellä olitte kaikki te blogin ja instan kautta seuranani. Kysymys tässä on omasta asennoitumisestani ja sen sisäistämisestä, että rauha ja ilo löytyy itsestä – ja että hienoimmankin hetken voi hukata ja pilata olemalla henkisesti jossain muualla.

Vuodelle 2021 haluan tehdä lupauksen:

  • muistan arvostaa just tätä hetkeä! Puitteilla, paikalla tai yhtään millään muullakaan ei ole mitään merkitystä tai arvoa, jos siihen ei pysty pysähtymään.

Jo useamman päivän olen todistanut (pääasiassa Instagramissa), miten Suomessa suurimmassa osassa maata, ihan etelää myöten, on satanut lunta. Täällä meillä on ollut sen verran viileää, että jokapäiväinen sade hyhmettyi kainoksi tomusokerikoristeluksi sinne tänne, missä ei ollut liian lämmintä. Olisi ihana saada lunta ja sen tuomaa valoa, mutta toisaalta en kyllä kaipaa liikennekaaosta ja liukkaita. Lumisateet Tukholmassa ei tosiaankaan ole sama asia kuin lumisateet aikoinaan Tampereella.

Tunnen olevani monella tapaa todella onnekas ja oikeastaan kaikkein tärkein tämän vuoden lupauksista on ”giving back to community”. Pahoitteluni amerikkalaisesta ilmaisusta, mutta en löytänyt parempaa. Hyväntekeväisyys ei mielestäni ole sama asia. Olen jo kuukausilahjoittaja sekä PLAN Internationalille että Greenpeacelle, painan aina ”lahjoita hyväntekeväisyyteen” -nappia pullonpalautuksessa, annan satunnaiset kolikkoni niitä pyytäville ja yritän muutenkin olla asenteeltani avokätinen.

En missään tapauksessa kuvittele olevani mikään suuri hyväntekijä tai suurlahjoittaja, en tosiaankaan, mutta haluaisin oikeasti tehdä jotain, jotain konkreettista. Mutta en tiedä mitä ja miten. Tämäkään ei ole mikään uusi asia ”lupauslistallani”, aikaisemmat yritelmäni ovat päättyneet siihen, että kaltaiseltani valkokaulustyöntekijältä toivottiin vain rahaa.

Olen ollut vapaaehtoisena hippileirillä ja muutenkin yrittänyt tehdä asioita ilman odotusta vastapalveluksesta, mutta jotenkin tuntuu, että en ole mitenkään onnistuneesti kyennyt jakamaan eteenpäin kaikkea sitä hyvää, mitä itse olen saanut. Yritin jopa osallistua politiikkaan, mutta täkäläiset vihreät eivät kyllä valitettavasti edistäneet uskoani ihmiskuntaan. Kesällä aloin käydä sunnuntai-aamuisin kirkossa ja nyt mietin, että ehkä sitä kautta löytyisi jokin tapa osallistua muutenkin kuin vain antamalla rahaa…

Siispä vuonna 2021 – ja siitä eteenpäin:

  • lupaan olla käytettävissä, tehdä asioita ja osallistua. Asetan tavoitteeksi löytää keinoja, miten voin auttaa ja olla mukana.

Kaikki tämän jutun kuvat on otettu parin viime päivän kävelylenkeilläni. Yli kymmenen vuotta näillä hoodseilla ja yhä edelleen en voi uskoa hyvää tuuriani, että ihan oikeasti saan asua täällä!

Tulipas muuten juuri mieleeni myös yksi ihan perinteiseltä uudenvuodenlupaukselta kuulostava lupaus. En ole kohta kahteen vuoteen päässyt uimaan (koska käsi), vaikka rrrakastan uimista. Lupaan siis ottaa kaikki menetetyt kerrat takaisin korkojen kanssa ja

  • opettelen/totuttelen vihdoin talviuimariksi (ilman saunaa)!

Ihanaa uuden vuoden alkua! <3


5 taatusti toimivaa vinkkiä, miten pysyä lupauksissa

keskiviikko 16. tammikuu 2019

Tammikuu on nyt aika tasan tismalleen puolessa välissä. Kaksi viikkoa ei ole mitenkään erityisen pitkä aika, mutta veikkaisin, että varsin moni (itseni lisäksi) on jo aikamoisissa vaikeuksissa uudenvuodenlupauksiensa kanssa.

Joidenkin päätösten kanssa tuli aloitettua mahottomalla uholla heti vuoden vaihteen jälkeen. Valitettavasti ”nyt sitten aina” ja ”nyt sitten ei enää milloinkaan” -tyyppiset projektit ovat jo lähtökohtaisesti odotusarvoltaan aika kehnoja.

Sitten on niitä toisia lupauksia, joiden kanssa ajatteli aloittaa pehmeästi ja lempeästi – vain pikkuisin askelin edeten. Nyt kahden viikon jälkeen onkin sitten helppo todeta, että kun on oikein pehmoista höttöä muutostavoitteidensa kanssa, yhtään mikään ei muutu.

On jotenkin älyttömän konkreettista, kun ajattelee, että jos ei muuta mitään, mikään ei myöskään muutu.

Lehdissä yms. on usein vinkkejä siihen, miten voi pitää itse itselleen antamansa lupaukset. Valitettavasti niiden kohdalla ongelma on usein se, että lähtökohtana on abstrakti ja todellisuudelle vieras tilanne: ”aseta realistiset tavoitteet”. Siis mikä ihmeen realistinen tavoite?? Mistä sitä tavoitetta asettaessaan voi tietää onko se realistinen vai ei? Tuolla asenteella en olisi tehnyt ikinä yhtään mitään!

Eli tässä Mintun hyväksi havaitsemat, konkreettiset keinot pysyä lupauksissa ja saavuttaa tavoitteet – myös ne epärealistiset.

 1. Jaa tavoitteesi jokun kanssa (IRL tai online)

Mitä huikeampi, epärealistisempi tai isompi tavoite on kyseessä, sitä tärkeämpää on, että voit jakaa sen jonkun kanssa. Klassinen ohje on, että hanki treenikaveri, mutta mitä jos todella nauttii siitä, että saa olla yksin treenatessa (ruokaa laittaessa, akvarelleja maalaillessa, parempaa unta hakiessa – mikä ikinä se aktiviteetti olikaan, missä halusi tulla paremmaksi ja mitä halusi enemmän elämäänsä)?

Minun ohjeeni on, että hanki elämääsi joku, jonka kanssa voit jutella, vaihtaa kokemuksia, tsempata toisianne – vouhkata, jos siltä tuntuu. On niin paljon hauskempaa tavoitella omaa juttuaan kun voi jakaa sen samoin ajattelevien ihmisten kanssa ja tarpeen tullen hifistellä sydämensä kyllyydestä.

Eikä siinä mitään pahaa ole, jos haluaa nostella puntteja tai piirrellä kalligrafia jonkun kanssa yhdessä, mutta ei kannata masentua, jos sellaista kaveria ei löydy. Netissä on paljon kivoja porukoita ja yhteisöjä oli mielenkiinnon aihe käytännöllisesti katsoen mikä hyvänsä.


2. Tarkenna tavoitteesi ja tee se superkonkreettiseksi

Tärkeä vinkki erityisesti niiden uudenvuodenlupausten kohdalla, joiden kanssa ei nyt parin viikon aikana ole päässyt edes alkuun. Epämääräiset ”yritän olla enemmän läsnä tässä hetkessä (lasteni kanssa, partnerini suhteen, työpaikalla…) ja stressata vähemmän tulevaisuudesta” tai ”koitan mindfulness-hengittää aina hankalissa tilanteissa, että menettäisin harvemmin hermoni” (aka entinen ”lasken kymmeneen”) vaatii ehdottomasti tarkennusta, että pääkopalla on edes pieni mahdollisuus tajuta, mistä on kysymys.

Eli kannattaa miettiä, mikä oli se alkuperäinen syy, miksi ylipäätään tein lupauksen/päätöksen? Missä konkreettisissa tilanteissa siitä on hyötyä ja iloa? Tätä kautta on sitten helpompi asettaa tavoitteet konkreettiselle ja toteutuskelpoiselle tasolle. Oikealle toiminnalle.

Sama pätee kyllä periaatteessa konkreettisiin, mutta sitten kuitenkin epämääräisiin päätöksiin, klassikkoesimerkkeinä: ”lupaan treenata enemmän” ja ”haluan syödä terveellisemmin”.

Jos on treenannut aikaisemmin kerran-kaksi kuukaudessa, onko päässyt tavoitteeseen, jos nyt treenaa melkein joka viikko? Mikä on mittari ja mitä haluaa saavuttaa? Mikä on oikeasti tavoite?

Sama ruuan kanssa. Tavoitetta ei voi saavuttaa, jos se on vain epämääräinen mielenilmaisu jostain paremmasta, mistä ei oikeastaan tiedä itsekään, mitä se on. Useimpien tavoite on toki voida paremmin, mutta tarkoittaako se vatsan toimintaa vai vatsan pienentymistä? Konkretiaa kiitos!

 3. Vältä tavoitettasi sabotoivia tilanteita tai seuraa

Okei, nyt ollaan vaarallisilla vesillä – tiedän! Enkä todellakaan tarkoita, että kenenkään pitäisi vaihtaa koko ystäväpiirinsä, jos tavoitteena on tehdä pieniä parannuksia omassa elämässä. Mutta…

Sanoisin kuitenkin, että ehkä ei ole ihan täysin kokonaan väärin pikkuisen tsekata kenen kanssa sitä viettää aikansa. Esimerkiksi: jos olet tähän mennessä ollut osa toimiston ”lähdetään pizzeriaan syömään lounasta” -jengiä, ehkä voisi olla ihan mahtavaa tutustua ”salaatti + kävelylenkki lounaaksi” -kollegoihin. Tai lyöttäytyä mukaan siihen porukkaan, joka pelaa sählyä eikä siihen joka suuntaa AW:lle harva se ilta.

Ja haluan nyt siis korostaa vielä uudelleen, että en tosiaankaan tarkoita, että pitäisi luopua sen paremmin sosiaalisista kontakteista kuin elämän pikku iloistakaan. Tavoitteiden toteutumista kuitenkin tukee se, että tekee valinnat tietoisesti ja huomaa myös, että on olemassa muita vaihtoehtoja kuin se, mihin on tottunut.


 4. Pidä kirjaa edistyksestä (ja palkitse harkitusti)

Erityisen tärkeää elämäntaparemonteissa – oli ne sitten suuria tai pieniä, kaikissa vähänkään asbtrakteimmissa tavoitteissa ja lupauksissa, joiden vaikutus on hienoinen tai tulossa vasta pidemmän kehityskaaren jälkeen. Valitse itsellesi sopiva dokumentointitapa ja -frekvessi. Tärkeintä on, että epätoivon hetkellä (olet ihminen = niitä tulee) voit palata takaisin ja todeta, että jotain on tapahtunut.

On ihan supertavallista ja samalla jatkon kannalta erittäin vahingollista, että sitä ihan liian nopeasti turhautuu, kun tuloksia ei ala kuulua. Siksi on tärkeää, että koko homma tulee dokumentoitua. Itseasiassa siis myös väistämättä eteen tulevien takapakkien dokumentoiminen on todella hyvä. Mikään ei ole parempaa tsemppiä tulevaisuuteen kuin todeta, että vitsit tuostakin selvittiin!

Klassinen vinkki on palkita itseä kivalla tavalla, kun jokin osatavoite on saavutettu. En nyt täysin vastaan ajatusta, mutta olisin kyllä tarkkana, ettei se oikea maali katoa näkyvistä. Ettei tule sellainen olo, että ”aaargh, antaa olla, en edes oikeasti halunnutkaan niitä Louboutinin kenkiä”. Niin, koska homman ei pitänyt olla ollenkaan kysymys mistään kengistä – vaan Siitä Tavoitteesta.

5. Paloittele välitavoitteiksi

Taitaa olla ainoa klassikko-ohje, jonka kanssa olen täysin samaa mieltä. Mitä suurempi ja ”epärealistisempi” tavoite, sitä tärkeämpi on asettaa konkreettisia välitavoitteita. Ne tekee koko hommasta hauskempaa, edistymisestä selkeämpää (silti kannatan dokumentointia) ja palkitsevampaa (silti suhtaudun varsinaisiin ”väli-palkintoihin” suurella varauksella).

Kun ensimmäisen kerran aloin harjoitella maratonille, en ollut juossut tahi hölkännyt yhtä ainoaa lenkkiä lukion jälkeen – eli noin kymmeneen vuoteen. Olin toki muuten suht hyvässä kunnossa säännöllisen aerobicin ansiosta (kiitokset vaan Tampereen GoGo:lle), mutta juoksukuntoni oli aika lähellä nollaa. Ilmoittauduin Helsinki City Marathonille ja treeniaikaa oli aika tasan 10 kk. (Koska ”kultainen keskitie” ei ole vahvuusalueeni, en luonnollisesti edes miettinyt mitään Naisten kymppiä tai puolimaratonia. Se oli nollasta sataan samantien).

Ensimmäinen lenkkini oli pituudeltaan 2,5 km ja kävelin siitä puolet. Kymmenessä kuukaudessa treenasin näillä tässä kerrottuja metodeita apunani käyttäen (+ Juoksija-lehden maraton-treeniohjelmaa aloittelijalle) itseni sellaiseen juoksukuntoon, että aikani 4 tuntia 48 min on edelleen paras, mitä olen maratonilla juossut.

Enää en tavoittele maratonaikoja tai -matkoja, mutta metodit toimivat edelleen.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä vielä yksi bonusvinkki: vältä hermoromahdusta tai periksi antamista, vaikka olisitkin lipsunut tai edistystä ei kuulu toivomaasi tahtiin.

Se on fakta. Jossain vaiheessa tulee takapakkia. Kukaan ei ole kone – tai ehkä ne huippu-urheilijat, supertaiteilijat ja muut erityisihmiset on ja siksi ne on just niitä. Mutta me tavalliset ihmiset ollaan tavallisia ja siksi lipsutaan, tehdään virheitä eikä pysytä suunnitelmissa. Vinkki: don’t freak out!! Eli juuri tällaisina hetkinä olisi tärkeää, että olisi olemassa jonkunlaista dokumentaatiota edes pienistä edistysaskelista.

Kantsii myös hengittää hetkonen ja palauttaa mieleen, mitkä olikaan ne perimmäiset syyt, jotka inspiroivat lähtemään tälle tielle. Sohvalla pötköttely ja Netflixin töllääminen kun ei sen kummempia haasteita aseta.

Piti vain pikaisesti kirjata ylös parit vinkit, mutta tästähän tuli melkein puolikas romaani! Haha!

Kaikille niille tiedoksi, jotka jaksoivat lukea tänne asti, että postauksen kuvat on viime viikonlopulta ihan tästä mun lähikotinurkilta ja tuohon viimeiseen kuvaan olen merkannut oman kotitaloni. Ja ei, kodistani ei ole merinäköalaa – ikkunat on toiseen suuntaan (mutta sitä ihmiset aina kysyy). Toukokuussa tulee 10 vuotta siitä, kun muutin tänne (uskomaton juttu sekin!) ja yhä vielä säännöllisesti olen ihan täpöillä hämmästyneen onnellinen, että oikeasti saan asua näin ihanassa paikassa!

Ei muuta kuin nokka kohti uusia tavoitteita ja enemmän oman näköistä elämää! <3


Kirjoittanut Minttu KLO 00:00 Kommentit pois päältä artikkelissa 5 taatusti toimivaa vinkkiä, miten pysyä lupauksissa

TUNNISTEET: , ,

 

Uuden vuoden lupaukset 2014

torstai 02. tammikuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että on jokseenkin epäcoolia tunnustaa tekevänsä uuden vuoden lupauksia. Kuulun kuitenkin siihen optimististen pölhöjen klubiin, joka uskoo uusiin alkuihin ja lupauksen antamiseen liittyviin rituaaleihin. Kuulun myös siihen klubiin, joka tuskin koskaan onnistuu pitämään lupauksiaan. Ei ainakaan kovinkaan pitkään. Tai kovinkaan uskottavasti.

Mutta en lakkaa yrittämästä.

Tämän vuoden tärkein päätös on listata jokaikinen ilta viisi asiaa, joista voin onnitella itseäni, asoita, joista voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa ”tuossa olit Minttu tänään oikein hyvä!”. On vähän sellainen kutina, että tämä päätös saattaa olla avain myös niiden kaikkien toteutumatta jääneiden lupausten läpiviemiseen. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle.

Lisäksi lupasin itselleni, että opettelen vihdoin ripsien taivuttimen käytön ja hankin ne akvarellivärit.

Paremman vuoden tähtäysviivastona (google translate -käännös sanalle ”guideline” :D) aion käyttää runoa:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
Heli Laaksonen

Tieteellisempää tukea tarvitsevien kantsii klikata tänne: 6 Small Resolutions for a Big Happiness Boost in 2014.

Eli toisin sanoen: oikein ihanaa, iloista, valoista ja antoisaa vuotta 2014 !!

PS. Kaikkia varmaan ihan kutkuttaa saada tietää, mitä sain kuppiennustuksesta. Voin kertoa, että olin aivan sanaton ja häkeltynyt, kun havaitsin, että kuppien alta paljastui sydän, punainen lanka ja avain! JEI!! Tuskin maltan odottaa, että saan kokea tämän vuoden.