Onko matkustaminen OK?

keskiviikko 21. huhtikuu 2021

(Oli ihan pakko laittaa tänne yksi maskikuva myös, eihän blogihistoriani olisi mitenkään täydellinen ilman. Se täytyy kyllä sanoa, että ”laittatuminen” on näillä spekseillä varsin nopeaa ja helppoa! Haha!)

Matkailu, matkalle lähteminen, lentokenttä, hotelli, uima-allas… Jo pelkästään noiden sanojen ajattelu aiheuttaa ihan omanlaistaan spesiaalia värinää koko kropassa. Tarkemmin kun mietin, jopa pakkaaminen – mikä on ollut aina inhokkipuuhaani – tuntuu aivan sadunomaiselta, mystisen ihanalta askareelta.

Muistan toki edelliset reissuni ihan hyvin, jopa viimeisen tekemäni lomamatkan, vaikka siitä alkaakin olla jo vuosia. Tämä nykyinen todellisuus, kun virallisia suosituksia noudattaen pyrin välttämään myös julkisten liikennevälineiden käyttöä, on johtanut kuitenkin aikas tehokkaaseen elinpiirin pienentymiseen. Omassa kuplassa eläminen on tehnyt matkustamisesta saavuttamattoman, kaukaisen haaveen kaltaisen unelman. Tehdyt lomamatkat tuntuvat epätodellisilta ja ihan johonkin toiseen aikakauteen, toiseen elämään kuuluneilta.

Olenko tosiaan käynyt New Yorkissa? Los Angelesissa?

Jossain toisessa todellisuudessa oltaisiin juurikin tänään Karkin, Cissin ja Böniksen kanssa matkalla kohti Gran Canariaa. Varattiin reissu viime kesän lopussa, vähän väsyneenä siihen, että krooniseksi muodostunut kotoilu ei ollut mikään vapaaehtoinen valinta. Tarvitsimme kipeästi edes jonkinlaisen kiintopisteen tulevaisuuteen, jotain, mitä odottaa. Ihana SPA-hotelli, infinity pool ja valtava terassimainen parveke upealla merinäköalalla pistettiin varaukseen ja puhelimeen ladattiin TUI:n lomamatkalaskuri ilmoittamaan montako yötä on lähtöön.

Ajatus ihanasta auringon ja hemmottelun täyttämästä viikosta auttoi meitä jaksamaan pimeän ja pitkältä tuntuneen talven haasteet. Kun kivut käsivarressa jälkimmäisen kyynärpääleikkauksen jälkeen äityivät sietämättömiksi, keskityin hengittämään ja visualisoin itseni lillumaan uima-altaaseen, katse kaukaisessa (kuvitteellisessa) horisontissa leväten.

Matkan peruutusehdot oli joustavat, muuten olisi jäänyt varmastikin koko varaus tekemättä. Toisaalta silloin kyllä tuntui, että vain kaikkein pahimmat foliohatut ounastelivat pandemiahässäkän jatkuvan vielä keväällä. Yksi jenkkifirmassa työskentelevä kaveri kertoi, että heillä väki määrättiin heti viime kesänä tekemään töitä kotitoimistolle seuraavaan kesään asti. Porukalla siinä naureskeltiin, että on ne amerikkalaiset vaan hysteerisiä…

Kuusi viikkoa sitten oli meillä päätöksen aika. Silloin piti varattu Kanarian matka peruuttaa, jos haluttiin rahat takaisin.

Kyllä se kieltämättä hiukan mietitytti. Oltiin odotettu reissua todella kovasti ja tunsimme todellakin olevamme sen tarpeessa. Matkatoimiston mukaan lähdölle ei olisi varsinaisesti ollut esteitä. Monenlaista turvatoimea oli tietty viritetty erityisesti lentomatkalle, mutta myös hotelliin etc. Kaikennäköisiä terveystodistuksia ja sertifikaatteja oli myös vaatimuslistalla. Ihan kaikkeen en edes jaksanut paneutua, koska lopulta meille oli aika helppo ja itsestäänselvä päätös, että ei lähdetä.

Päätöksen taustalla ei valitettavasti ollut mitään ylevää ajatusta ”emme halua toimia koronaviruksen eri mutaatioiden mahdollisina levittäjinä” tai ”emme halua riskeerata ketään ympäristössämme mahdolliselle tartunnalle (matkustaminen kun väistämättä tarkoittaa kanssakäymistä muidenkin kuin omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa)”. Ei, kyllä meillä oli ihan itsekäästi syynä se, että haluamme, että valitsemassamme SPA-hotellissa on tarjolla kasvohoidot, hieronnat ja muut hemmottelut, kun sinne menemme. Haluamme syödä illallista elämää kuhisevissa ravintoloissa ja tungeksia (!!) baarissa.

Rajoitusten noudattaminen on sekä helpompaa, että hauskempaa kotona.

Vaikka meidän matkan peruuntumisen syy oli täysin itsekäs, olen kyllä sen jälkeen miettinyt, että olihan se nyt selkeästi myös ainoa järkevä ja vastuullinen teko tässä vaiheessa. Ainakin itselläni alkaa olla jaksaminen koetuksella koko pandemiahässäkän kanssa. Rokotuksien kanssa edetään hitaasti – mutta onneksi kuitenkin suht varmasti. Se, mitä just tässä vaiheessa ei todellakaan tarvitsisi tapahtua, on jonkin uuden ärhäkän mutaation leviäminen.

En väitä, että matkustaminen – tai ainakaan lomamatkailu – olisi pääsyy siihen, että viruksen brittiversio pistää pakkaa sekaisin ainakin täällä meilläpäin. Toisaalta en ole kyllä kuullut, että koronavirukset ihan keskenään matkustelisivat ympäriinsä kunnon turistin tavoin. Varmasti kaikki, jotka nyt vallitsevasta tilanteesta huolimatta päättävät, että on aivan järkevää lähteä pakettimatkalle aurinkoon, ovat tehneet valintansa tarkoin harkiten. Jos nyt sanon ihan suoraan, niin kyllä vähän tympii yllättävän yleinen käsitys, että etelänlomat on työtätekevän luokan saavutettu etu, josta on ok pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.

Ihan kohta jengiä on rokotettu riittävästi niin, että ainakin Euroopassa pystyy lomailemaan aivan entisen normaalin tapaan.

Helppo meikäläisen on tietty huudella, kun asun yhdessä koko maailman ihanimmista kaupungeista. Ei tarvitse kuin laittaa kunnon kengät jalkaan ja varata riittävästi aikaa, niin pystyn leikkimään päivän turistia ihan milloin haluan. Varsinkin nyt, kun kevät on täydessä vauhdissa, kadut kuivat ja kahvilat kantaneet pöydät ulos, retki keskustaan on aivan mainio pikamatka.

Talvella ei tullut paljoa liikuttua omien kotikulmien ulkopuolella, Söderillä poikkesin viimeksi alkusyksystä ja keskustassa pyörin reilu vuosi sitten. Paitsi viime viikonloppuna päätin heivata ylipitkän todo-listani ja vaihtaa metsäisen power walkini city-vaellukseen. Lautalla vain kanaalin yli ja siitä sitten käppäilin Söderin ja Gamla Stanin läpi cityyn asti.

Join kaffetta auringossa, ihmettelin ihmisiä ja elämänmenoa, bongasin hassuja käsitöitä, shoppailin vähäsen ja otin paljon valokuvia – ihan niinkuin kunnon turistin kuuluukin. Sen verran kauan on kulunut edellisestä visiitistäni keskustaan, että suureksi hämmästyksekseni Sergelin torin laidalle oli noussut aivan uusi arkkitehtoninen punainen rakennus. Todellinen aito turisti-moment! Haha!

Kaikki tämän postauksen kuvat on tuolta ”pikamatkaltani”.

Onhan tämä erityisaika tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Lähialueiden ja lähimatkailun arvostus on yksi niistä – ja toivon ihan vilpittömästi, että myös jatkossa yleisemminkin ihmiset tajuaisivat, että aina ei tarvitse lentää maailman ääriin, kun on loman tarpeessa.

En nyt tässäkään ole mikään puritanisti, mutta sen verran huolettaa ympäristön tila, että toivotan erittäin tervetulleeksi ajattelutavan, että aivan jokaisen loman tai vapaan vieton ei tarvitse tapahtua jossain kaukana. Sitten kun elämä siirtyy pandemian jälkeiseen vaiheeseen, voidaan palata otsikon aiheeseen toisesta näkökulmasta. Vahva aavistukseni kylläkin on, että kunhan tämä tästä tasaantuu, taivas täyttyy turisteista ja ”maailmankansalaisista” aivan ennenkokemattomassa mittakaavassa.

Loppukevennykseksi ”korv med bröd”.

Viikonlopun ihana sää oli houkutellut vähintään puoli Tukholmaa ulos. Siinä lounasajan korvilla yritin etsiä aurinkoista pöytää ihan mistä tahansa edes jonkinlaista ruokaa tarjoilevasta mestasta, mutta turhaan. Toki kaikkialla pöydät ovat vaatimusten mukaisesti superharvassa – eli kapasiteettia oli noin puolet normaalista, mutta silti uskomatonta, että yhdelle hengelle ei löytynyt tilaa mistään niistä noin ziljoonasta paikasta, jotka tsekkasin. Suosituimpiin ravintoloihin oli lisäksi kymmenien metrien jonot.’

Niinpä päätin kanavoida sisäistä newyorkilaistani ja nautin lounaaksi hot dogin ketsupilla ja sinapilla elegantisti puiston penkillä istuen!


Postikortteja L.A:sta!

sunnuntai 19. huhtikuu 2020

Taitaa olla jonkinasteinen oire koronakriisin vakiintumisesta, että nyt aletaan jo pikkuisen medioissakin pohtia tulevaisuutta huomista tai ensi viikkoa pidemmälle. Talous tulee olemaan enemmän tai vähemmän kuralla joka puolella, enkä edes yritä hahmotella, miten perusteellisesti monet asiat tulevat väistämättä muuttumaan. Yksi asia, joka ei varmasti milloinkaan palaa entiselleen, on matkustaminen.

Kestää aikansa ennen kuin maat alkavat taas sallia liikkumisen rajojensa yli. Halpalennot tuskin palaavat kuvioihin ensihätään – ja aivan todennäköisesti lähimatkailua tullaan pitämään monestakin syystä eettisesti parempana vaihtoehtona kuin pallon yli auringonsäteiden ja elämysten perässä sinkoilua.

Pohdiskelin tänään jokapäiväiseksi tavaksi muodostuneella metsälenkilläni koko tuota nautintomatkailun dilemmavyyhtiä ja omaa suhdettani siihen. Tottakai on paikkoja, joissa olisin halunnut käydä. Japani kiinnostaa moneltakin kantilta aina Tokion humusta Kioton kulttuuriin ja Mount Fujin kauneuteen. Machu Picchu ja oikeastaan koko Etelä-Amerikka olisi upea kokea, samoin Alaska (olen varmaan nähnyt liian monta romanttista tv-sarjaa Alaskasta, alkaen legendaarisesta Northern Exposure –sarjasta). Mutta tavallaan olen kyllä aivan tyytyväinen näinkin. Eniten kaipaan luontoon ja se luonto, joka on tuossa ihan kulman takana, kelpaa vallan erinomaisesti.

Samalla muistin viimeisen varsinaisen ulkomaille suuntautuneen lomamatkani (Tampereen reissuja en nyt oikein laske tähän, vaikka kyllähän niihinkin visiitteihin on lomamaisia piirteitä sisältynyt!) ja sen kunniaksi tässä nyt vihdoin postikorttityyppinen katsaus kesän 2018 L.A.-reissuumme, jonka siis tein yhdessä Karkin kanssa.

Yhteenveto heti tähän alkuun: Meillä oli aivan huikean upea loma, L.A. on hieno elämys ja kyllä sinne kannattaa mennä, jos sen tyyppinen matkailu vielä palaa ohjelmistoon. Me käytettiin matkan suunnittelussa apuna Peppe Öhmanin ”Mitt Los Angeles” -kirjaa ja sitä voin suositella erittäin lämpimästi!

Santa Monica Beach ensimmäisen illan auringonlaskussa.

Kannattaa uskoa matkaoppaiden varoitteluja siitä, että etäisyydet ovat yllättävän pitkät. Kartalla muutaman korttelin kävelymatkaan saattaa helposti hurahtaa 45 minuuttia. Auto on ihana asia, jos on tarkoitus nähdä muutakin kuin oman kortteerin kulmat. Google Maps ilmoittaa yleensä, miten nopeasti sitä ajaa kaupunginosasta toiseen. Kyseisiin aika-arvioihin voi yleensä huoletta lisätä tunnin. Se kuluu liikenneruuhkassa madellessa.

Me vuokrattiin koko matkan ajaksi Eurooppalaisessa mittakaavassa kookas Chevvy, jolla oli kyllä aivan ihana kurvailla pitkin poikin – ja vähän pidemmällekin. Koko mesta on rakennettu sillä ajatuksella, että ihmiset liikkuu autolla – joten parkkeeraaminenkaan ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa.

Pari ensimmäistä päivää pyörittiin Karkin kanssa biitsillä. Meidän majapaikka sijaitsi  aivan käsittämättömän ihanasti aivan superlähellä Santa Monica Beachiä (kiitos vaan edelleenkin Peppe!). Jo heti ihan ensimmäisenä iltana, vaikka oltiin matkustuksesta ja jet lagista ryytyneitä, oli niin luksusta päästä haistelemaan valtameren suolaisia tuoksuja.

Santa Monica Pier ja kuvauksellinen turkoosi rantavahdin maja.

Santa Monica Pier

Biitsi laiturin päästä kuvattuna. (Onko ”pier” sama kuin ”laituri”?)

Kyllä, aivan tasan koko ajan oli sellainen olo, että onko tää kaikki totta! Meidän kaltaiset elokuva ja tv-sarja –junkiet on nähnyt kaikki nämä kulmat ziljoonia kertoja. Tuntui todella epätodelliselta olla itse paikanpäällä ja oikeasti.

Jappp. Tähän se Forrest Gumpkin päätyi.

Tässä Mintulle luetaan Tarot kortteja Venice Beachillä!

Renkaat Venice Beachillä. Näissä käy lentämässä useampikin A-listan Hollywood-stara, mutta me ei kyllä tunnistettu ketään. Olisi varmaan pitänyt olla paikalla – niinkuin Karkki ehdotti – jo viimeistään seitsemältä aamulla, ennenkuin uteliaat turistit herää…

Mun 50-vuotispäivän juhlaillallinen nautittiin New Yorkin Butcher’s Daughterissa. Tämä Venice Beachin mesta oli vähintäänkin yhtä ihana (ja herkullinen!).

Ilta-ajelulla ihailemassa auringonlaskun tunnelmaa Venicen kanaaleilla.

Ei ollut ruuissa valittamista muuten koko reissun aikana. Yksi parhaimmista kokonaiselämyksistä oli Malibun Nobu.

Malibu Beach Pier. (Aina viimeistään tässä kohtaa alkaa soida Hanoi Rocksin ”Malibu Beach” päässä…)

Hyvää ruokaa kertakaikkiaan!

Terkkuja Nobusta!

En enää muista mitä nuo olivat, mutta sen muistan, että ihan järkyn hyvää oli!

Don’t mind if I do!

Yksi koko reissun E H D O T T O M I S T A huippukohdista oli koko päivän DeLuxe Tour Warner Bros studioille!! KÄÄK! Sanoinko jo, että ollaan ihan hulluja leffa ja tv-sarja -faneja!?

Tuolla yllä olevalla studiolla on kuvattu Friends!

Tässä on filmistudio, jossa on kuvattu tietenkin ihan älyttömästi kaikkea, mutta myös – uskokaa tai älkää – kulttileffa Casablancan jokaikinen kohtaus!!

Useiden jalkapallokenttien kokoiset tarpeistovaratot sisälsivät siis Aivan Kaikkea!

Karkki @ the Oval Office

Ohhh, True Blood!! Vieläköhän se löytyy HBO:lta? Onko kellään tietoa? Se voisi olla se lopullinen syy hankkia vihdoin HBO Nordic.

Pretty Little Liars! Sitä katsottiin tiiviisti Peetun kanssa. Karkki ei niin fanittanut – sanoi, että on epäuskottava! Haha!

Yllä oleva talo on toiminut niin Gilmore Girlsissä Lorelain talona kuin True Bloodissa isoäidin talona ja PLL:ssä Emilyn kotitalona. Ja lisäksi useammassakin tutussa leffassa, mutta en kyllä nyt juuri muista missä (Karkki auta!).

Me ajeltiin kanssa tuollaisella bussilla ympäriinsä!

Kuuluisa vesitorni ja turistien urpo-kuva.

Huvimaja – tuttu mm. Gilmore Girlsistä ja Hart of Dixiestä. Tämä samainen aukio on hyvin keskeisessä roolissa legendaarisissa Paluu Tulevaisuuteen leffoissa!

Yes! We are very, very happy!!

En osaa sanoa, onko tässä mitään aidosta Central Perk -kahvilan rekvisiitasta. Tuo kuva on siis sellainen turistikuva, jonka joku elämäänsä kyllästynyt kuvaaja nappaa karseella kiireellä ja jonka sitten poistuessaan saa ostaa järkyttävään hintaan. Koska kerrankos sitä. Karkki sanoi, että älä osta, mutta ostin silti!

Näettekö!? Se on SEKÄ True Bloodin Merlotte’s ETTÄ Hart of Dixien Rammer Jammer! *tähän se ”mindblow” emoji*

Studiokierroksen jälkeen kruunattiin päivä ajelemalla Griffith Observatory -kukkulalle ihailemaan auringonlaskua ja Hollywood-kylttiä. Nähtiin molemmat.

Oli sieltä hienot näköalat Los Angeles DT:llekin.

Noniin. En ehkä ihan tajunnut, mikä se suuri juttu tuon kyltin kanssa on, mutta kiva oli että käytiin. Olihan se elämys nähdä ihmiset tungeksimassa näköalatasanteen kaiteella ihan kuin olisivat suurempaakin ihmettä todistamassa…

Utuisa auringonlasku enkelten kaupungissa.

Löydettiin ihan aidon oloinen diner! Tosin ostettiin vain jääteetä.

I say no more

Kyllähän me siellä vähän shoppailtiinkin. Eniten kyllä mopo oli karata käsistä, kun ajeltiin kaupungin ulkopuolelle Camarillo Premium Outlet -ostostaivaaseen.

Karkki biitsifiiliksissä

En uinut, mutta pulikoin vähän. Vesi oli aivan järkyn kylmää meressä!

Oli kyllä upea reissu!!

Hampurilaisella viimeisenä iltana. Tämäkin paikka löytyi alussa mainitsemastani Peppen kirjasta.

Ja mikä hampurilainen!!

Tämä oli nyt tällainen mastodontti postikorttipostaus – toivottavasti viihdyitte hetken L.A. -tunnelmissa! Itselleni tuli ainakin ihanasti kaikki reissun yksityiskohdat mieleen. Melkein kuin olisi ollut taas paikanpäällä!


Tilinpäätös

keskiviikko 02. tammikuu 2019

Tein sitten minäkin Instagramin suositun ”Top 9” kuvakollaasin. Mikäs sen hauskempi tapa sukeltaa vielä kerran viime vuoden mukaviin huippuhetkiin.

Aika samoilla linjoilla olen Insta-seuraajieni kanssa: unelmieni matka L.A:in yhdessä Karkin kanssa oli huippuelämys vailla vertaa. Reilun viikon lomalta on riittänyt ammennettavaa koko loppuvuodelle.

Toinen tärkeä teema on armaat lapsukaiseni, nyt jo aikuiset Karkki ja Peetu. Aika huikeeta muuten, että Karkki oli vielä lukiolainen ja Peetu yläkoulussa blogin ensiaskelilla!

Koko viime vuoden suosituin kuvani on napattu ensimmäisenä iltana Santa Monicassa, vain pari tuntia sen jälkeen, kun saavuimme majapaikkaamme. Pitkästä lennosta ja aikaerosta huolimatta halusimme ensimmäisenä nähdä meren.

Pastellinen auringonlasku peilaa hyvin silloisia fiiliksiämme (miinus suolistossa kurniva nälkä!). Olo oli samanaikaisesti raukean levollinen, pirisevän odottava, kiitollinen ja myös hiukan hämmentynyt – voiko tämä tosiaan olla totta vai uneksinko vain?

Toiseksi suosituimman kuvan credsit kuuluvat ystävälleni Antille. Minttu 19 vee ja kampaus mallia moppi. I say no more.

Aika hauskaa, että suosituimpien kuvieni kärkipaikkoja pitää sekä ihan ensimmäinen että kaikkein viimeisin kuva L.A:stä.

Emme hengailleet kovinkaan paljoa biitsillä, lyhyeen lomaan piti sisällyttää niin valtavasti näkemistä ja tekemistä, että emme mitenkään ehtineet. Viimeisenä päivänä piti kuitenkin käydä käräyttämässä nahka Santa Monica Beachilla. Voin kertoa, että hankkimani ”rusketusraidat” ovat edelleen selässä näkyvissä. Kuvanottovaiheessa ei kuitenkaan vielä kirvellyt!

Yksi vuoden ehdottomia huippukohtia oli Beyoncen & Jayz:n OTR II konsertti! Hankittiin liput Karkin kanssa Peetulle 25 vee lahjaksi – ja saimme ikimuistoisen elämyksen koko porukka.

Kuvaan on mielestäni kaikin puolin onnistuttu vangitsemaan meidän iloisen odottavat fiilikset juuri ennen konsertin alkua. Eli kiitokset vain tuntemattomalle kuvaajalle. Lisäpisteitä takanamme klassista fiilis-selfietä säätävistä neidoista!

Tiedän, että Instagram pursuilee liimaisia inspiraatiositaatteja ja korneja tsemppi-iskulauseita. Olen kuitenkin sillälailla yksinkertainen, että tykkään monista lausahduksista ja usein ihan oikeasti saan inspiraatiota ja tsemppiä.

Välillä kohdalle osuu oikea helmi – niinkuin tämä tässä – ja se jää elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Ja sitten taas visiitti Santa Monica Beachille – tällä kertaa yhdessä Karkin kanssa. Merituulen tuivertamat hiukset ja loman levittämät hymyt. Ehdottomasti yksi vuoden 2018 huippuhetkiä.

Haha! Joo, kyllähän sitä iltamyöhään riekkuminen on nykyään aika teoreettinen vaihtoehto. Valitettavasti en kyllä ole edelleenkään mitenkään hyvä menemään ajoissa nukkumaan, mutta Netflixin tölläämistä tuskin luokitellaan millään mittakaavalla kovin wild & crazy -toiminnaksi.

Otin Karkista kuvia CV:tä varten, kun tajusin vanhemman tyttäreni, lakimiehen, näyttävän enemmän aikuiselta kuin monesti minä itse. Ylpeänä ja hämmentyneenä pistin kuvan Instagramiin. Jotain olen kai sitten kuitenkin onnistunut tekemään oikein, kun olen saanut näin upeat tyttäret!

Top ysiin päätyi myös potretti Peetusta viime vuoden uudenvuodenjuhlien asussa. Aika hauskaa, että yksi ensimmäisistä (ellei jopa ihan ensimmäinen?) vuonna 2018 Instagramissa julkaisemani kuva oli myös yksi suosituimmista!

Hiukan harmittaa, että Peetun tämän vuoden uusivuosi-asusta ei ole kuvaa. Pääsin todistamaan testivaihetta ja kokonaisuus vaikutti vähintäänkin lupaavalta. No, ehkä hieno asu pääsee vielä toistamiseen käyttöön niin, että olen paikalla kameroineni.

Tässä siis Mintun vuoden 2018 huippuhetket Instagramin suosituimpien kuvien perusteella.

Jotain jäi myös puuttumaan: vaikka Instagramin(kin) pitäisi olla kissojen valtakunta, yksikään karvakuonopotretti ei päätynyt pidetyimmän yhdeksän joukkoon. Selkeästi asia, johon tulee tehdä parannus tänä vuonna!

Mukana ei ole myöskään yhtään kuvaa, jossa olisi ystäviäni. Heidän olemassaolonsa on yksi hyvinvointini peruspilareista, joten sikäli Top 9 -listaus ei kerro täysin koko kuvaa vuoden highlightseista.

Listalta puuttuu myös yksi vuoden mieleenpainuvimmista elämyksistä, No Mind -festivaali, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että viikon mittaisella tapahtumalla oli ”mobiililaitekielto”. Lainausmerkeissä siksi, että ei siitä varmasti olisi mitään rangaistusta saanut, vaikka puhelimen kanssa olisikin heilunut. Itse en tuntenut kuitenkaan siihen tarvetta (vaikka miljöö olikin monin paikoin niin viehättävä, että Instagram olisi varmasti ollut hyvillään) – päinvastoin puoliväkisin määrätty sometuskielto tuntui suorastaan vapauttavalta.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tummia sävyjä ja raskaita asioita väheksymättä tai unohtamatta, haluan kuitenkin keskittyä mieluiten kaikkeen valoisaan ja positiiviseen!


Ladies who lunch – Malibu edition

tiistai 07. elokuu 2018

Olin tänään ensimmästä päivää takaisin töissä ihanan, lukuisia ikimuistoisia lomapyrähdyksiä sisältäneen kesän jälkeen. Tai siis kesä todellakin jatkuu vielä, mutta lomat on nyt lusittu (ehe, ehe). Fiilis on nyt tosiaankin aivan toinen, kun seuraavat suunnitellut vapaat on vasta jouluna. Tosin pieni pyrähdys Tampereelle tullee ajankohtaiseksi joskus syksyn puolivälissä.

Näin ensimmäisenä virallisena lomakauden jälkeisenä töihinpaluupäivänä on hyvä hetki luoda kiitollinen silmäys ihan sinne kesän alkuun. Varsin kuvaavaa, että kesäkuun puolivälistä, jolloin olimme Karkin kanssa ikimuistoisella ja upealla Los Angelesin reissullamme, tuntuu olevan kokonainen ikuisuus.

Jonkinlainen ”ekakertalaisen L.A.” -tyyppinen postauskin on työn alla, mutta ongelma ja viivästyksen syy on sama kuin kaikkien muidenkin huikeiden ekakertareissujen: kuvia, joista pitäisi valita, on ziljoona ja kerrottavaa senkin edestä. Tuntuu, että parhaimmat matkapostaukset tulee kohteista, joissa on tullut käytyä aikaisemminkin, mieluiten useamman kerran. Silloin sitä on vähemmän yleistäpinöissään (Karkki, Karkki, KARKKI KATO NYT NOITA PALMUJA!!! – joka päivä ainakin viidesti…) ja tarinasta tulee ehkä aavistuksen lukijaystävällisempi. Mutta koska yhä edelleen kirjoitan blogia osittain siksi, että se on myös päiväkirja ja muistojen albumi itselleni, L.A. -juttu on tulossa!

Viime kesänä päätin, että sai sitten olla viimeinen kerta, kun ripottelen kesälomani sinne tänne noin viikon mittaisiin pätkiin. En edes muista, milloin olisin ollut enemmän kuin kaksi viikkoa putkeen lomalla – taisi olla viimeksi silloin, kun pikkukisu Sailor Moon liittyi perheeseen melko tasan neljä vuotta sitten. Tosiaan viime kesänä sitten tunsin, että ihanaan rentoutuneeseen kesäfiilikseen ei voi päästä, jos ei ole officelta poissa yli kahta viikkoa putkeen.

Ongelma taisi sittenkin olla viime kesä, joka ei ulkoisilta puitteiltaan muistuttanut juurikaan kesää kuin häviävän lyhyinä hetkinä (jolloin useimmiten satuin olemaan töissä). Tänä kesänä olen nauttinut aivan tolkuttomasti siitä, että lomaa on aina vaan jäljellä, vaikka aloitin holiday-hommat tosiaan jo kesäkuun alkupuolella, jolloin oli vielä ihan satalasissa bisnesmeininki töissä. Varmasti iso kiitos siitä, että lunki, iloinen, hyväksyvä ja valoisa lomafiilis on säilynyt läpi lomaviikkojen väliin osuvien toimistoperiodien, on tämä käsittämättömän upea kesäsää.

Tänä kesänä päätän, että ehdottomasti en ota lomiani putkeen myöskään ensi vuonna. Viikkorytmittelemällä tunne on kuin olisi lomalla koko ajan! Etenkin, kun pitää huolen siitä, että arki-iltanakin tulee pulahdettua järveen ja istuttua parvekkeella trooppisen kuumassa yössä nukkumaanmenoaikaan asti. Vietettyä kesää, vaikkei lomalla olisikaan.

Viimeaikoina Karkkia ei ole enää juurikaan näkynyt blogin asukuvaosastolla (tarkistin, edellinen on syyskuulta 2014). Sellaista se on, kun lapset kasvavat ja alkavat elää omaa elämäänsä. Yhteisellä lomalla aikaa kuvienkin ottamiseen on tietty paremmin, mutta täytyy tunnustaa, että me oltiin reissussa pääasiassa erittäin epäkuvauksellisissa shortsit + t-paita -turistivetimissä, joten inspiraatio muihin kuin ihaniin muistojen lomakuviin oli aika nollassa.

L.A. reissun maanantaiksi Karkki oli varannut meille pöydän Michelintähtiravintolaan Nobuun. Onneksi valittiin mennä sinne lounaalle, sillä jetlag veroitti sen verran fiiliksiä iltariekkumiseen, että parikin kivaksi ja hyväksi paikaksi kehuttua ravintolaa piti jättää väliin pöytävarauksesta huolimatta. Kuka sitä nyt haluaisi kuluttaa pientä omaisuutta illalliseen, josta päällimmäinen muistikuva on se, miten kovasti piti taistella, ettei nukahtaisi ravintolan pöytään.

Ruoka Malibun Nobussa oli aivan tähtitieteellisen ihanaa! Samaan ketjuun kuuluvia ravintoloita on muuallakin, mutta olen monesta paikasta lukenut, että tuo Malibun ravintola on yksi parhaista.

Muuten Malibu itse jäi meille aika ohueksi tuttavuudeksi. Autoilimme lounaan jälkeen kuuluisalle – ja erittäin fotogeeniselle – rannalle. Paikka on erityisen suosittu häävalokuvien ottopaikka. Vain parisen tuntia kestäneen visiittimme aikana ehdimme todistaa kolmen eri hääparin kuvauksia. Muuten se ei ehkä ollut meidän mielestä se kaikkein paras paikka hengailuun. Hiekkainen ranta-alue on varsin kapea ja kivikkoinen (kuvauksellinen) vesiraja ei juuri houkutellut uimaan.

Silti ei voinut mitenkään olla näkemättä, miten hurjan kaunista kaikkialla oli.

  • mekko, TopShop
  • jakku, Asos
  • laukku, vintage/2nd hand -löytö
  • aurinkolasit, Gucci
  • tennarit, Nilsson (luulisin… Karkki on lomareissulla Kreikassa, joten en pysty tarkistamaan)


Kesä-asu Malibusta

lauantai 23. kesäkuu 2018

Mitenkäs teillä siellä on jussit sujunut? Ainakin kaikkien ihanien some-kuvien perusteella hiukan koleahkosta säästä huolimatta suloisen tunnelmallisia perinteitä juhlaherkkuineen on nautittu molemmin puolin Pohjanlahtea.

Täällä meillä juhannusaattoaamu ”valkeni” railakkaan sateen ja riepottelevan tuulen merkeissä. Päätin skipata hyvällä omallatunnolla nekin vähät suunnitelmat, joita olin tehnyt ja loikoilin häpeämättä sängyssä puolille päivin asti. Sitten alkoikin pikkuhiljaa ilma seljetä ja iltapäivällä sitä pääsi tekemään piiitkän kävelylenkin puolityhjillä kotinurkilla auringon pilkistellessä pilvien takaa.

Tavallisesti lähiympäristöni kadut ja polut on ihan tukossa lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia, vauvanvaunuja, lapsiperheitä, pariskuntia ja kaikenlaista muutakin irtoväkeä, kuten (meitä) säännöllisesti kesken kaiken yhtäkkiä pysähteleviä loosereita, jotka edelleen pelaavat Pokémon GO:ta. Tosi himmeä fiilis olla liikkellä lauantai-iltapäivällä ja törmätä vain muutamaan hassuun muuhun ulkoilijaan.

Merkillisyyttä lisäsi se, että vaikka muuten oli tosi hiljaista, sieltä täältä kuului iloisien city-juhannusta viettämään jääneiden juhlaseurueiden äänet. Jotenkin epälooginen äänimaisema, mutta silti tuntui kivalta, ettei ollut aivan totaalisen kuollutta ja hiljaista.

Omistin oman juhannukseni jet lagista toipumiseen (siis miten kauan tämä oikein kestää!?) ja kaikenlaiseen muuhunkin elpymiseen. Kuvailin vähän uusia, reissusta hankkimiani kristalleja (joista yhden takia jouduin melkein kiinni turvallisuustarkastuksessa kaksi kertaa…), mutta muuten suloiset suvikuvat jäivät Mintun juhannuksesta ottamatta.

Tässä kuitenkin asu, jossa oli syömässä yhden elämäni parhaimmista aterioista Malibun ravintola Nobussa taannoisella Los Angelesin reissulla. Ei voi mitenkään uskoa, että tuostakin hetkestä on jo kohta kaksi viikkoa!

Joku voisi väittää, että eihän asussa ole mitään uutta ja ihmeellisesti – mikä pitää toki varsin pitkälle paikkansa. Fifth Avenue Shoe Repairin paita on ollut lempparini jo niin monta kesäsesonkia, että olen jo seonnut laskuista. Sandaalitkin olen jo kertaalleen hyllyttänyt loppuunkäytettyinä, mutta sitten en oppinutkaan elämään seuraajaksi hankittujen Hasbeensien kanssa, joten Clark’sit palasivat takaisin palvelukseen.

Laukku ja sanikat ovat niinikään vanhoja uskollisia palvelijoita.

Ymmärrän hyvin, jos hamekin näyttää vanhalta tutulta. Kesägarderobissani on useampiakin raidallisia jersey- tai neulehameita – ja monesti korvaan loppuunkäytetyn uudella samanlaisella.

Tämä on nyt kuitenkin vähän erilainen, sillä nilkkoja hivelevää maksipituista raitahametta en ole aikaisemmin omistanut!


  • paita, Fifht Avenue Shoe Repair
  • hame, Lindex
  • sandaalit, Clark’s
  • laukku, Botkier
  • aurinkolasit, Tiger of Sweden