DIY: Kestovanulaput

tiistai 11. toukokuun 2021

Aika monet briljantit ideat ovat niin yksinkertaisia, että kun joku niistä kertoo, tulee olo, että niinpä tietenkin, miksi en tuota itse keksinyt! Kestovanulappujen väsääminen vanhoista pyyhkeistä on yksi niistä. Luonnollisestikaan idea ei ole omani – vaan valveutunut nuorempi tyttäreni kyseli taannoin, kun kerroin, että käsivarteni kestää jo pienien asioiden ompelun, että enkö voisi hänelle muutaman sellaisen surauttaa.

Ja toki, enemmän kuin mielelläni ryhdyin puuhaan!

Jotenkin tuntuu, että nykyään vallalla olevat ihonhoidon aamu- ja iltarutiinit ovat muuttumassa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että käytetään erilaisia hoitovesiä, nestemäisä puhdistusaineita etsetera, joita ei ole tarkoitus huuhdella vedellä pois. Näin vanulappujen käyttö kasvaa helposti moninkertaiseksi verrattuna old school meininkiin, jolloin vain vedenkestävän ripsarin poistamiseen tarvittiin pumpulia.

Vanulappujen väsääminen vanhoista, käytöstä poistetuista pyyhkeistä on muutenkin double-win tilanne: pyyhkeet pääsee takaisin hyötykäyttöön ja roskan määrä vähenee. Peetun palaute kestolapuista on erittäin positiivinen: pehmoiseksi pesty puuvillafrotee toimii kuulemma käytössä selkeästi paremmin kuin perinteiset pumpulista puristetut vanulaput.

Homman toteutus ei ole varsinaisesti mitään rocket sciencea, mutta ettei kenenkään tarvitse alkaa keksiä pyörää uudelleen, tässä step-by-step -ohjeet!

Tarkoitukseen valitusta pyyhkeestä leikataan ensin halutun levyisiä (noin 4 – 6 cm on lagom) soiroja. Pienikin pyyhe riittää hyvin ja yhdestä tulee runsaasti lappuja.

Sitten soirot pätkitään neliöiksi.

Onko koolla väliä? Itse ajattelin, että vähän isompi on käytössä mukavampi, mutta tässä tietty voi tehdä ihan just niinkuin itse haluaa!

(Ei ole keittiöremonttipostaus tämä, mutta miten valtavan hieno on tuo taso Karjalan punagraniittia!?)

Soirosta leikatut neliöt trimmataan ympyröiksi. Mietin kyllä, että vähemmän tulisi hukkaa ja helpompi huolitella reunat, jos olisi pysynyt neliöissä, mutta jotenkin vaan ympyrät tuntuivat niin paljon freesimmiltä kuin neliöt! (Samasta syystä valitsin tuon vaaleansinisen pyyhkeen, vaikka joku pinkki ja kirkkaankeltainenkin olisi ollut siinä hiustenvärjäämiseen tarkoitettujen pyyhkeiden pinossa… Haha!)

Reunojen huolittelua ja uudella Juki-saumurilla elvistelyä!

Ompelin kestovanulapuille pienen säilytyspussukan, jonka Peetu voi halutessaan ripustaa kätevästi kylppärin koukkuun roikkumaan.

Myös pussukka noudattaa jämät hyötykäyttöön -ajattelua. Itse kangas on Pentikin tukevaa sisustuspuuvillaa, jäännöspala vanhan keittiön tuolien päällystyksestä ja valkaisematonta puuvillaa oleva kanttinauha on peräisin H&M:n servettipaketeista. (Kyllä. Säästän aivan liikaa asioita… :D)

Käyttömukavuutta lisää huomattavasti, jos vielä ripustaa pyykkikorin sisäpuolelle alusvaatteiden pesuun tarkoitetun pesupussin, johon voi kerätä kätevästi käytetyt kestovanulaput. Pesupussin voi sitten nakata samaan pesuun pyyhkeiden tai lakanoiden kanssa, eikä yksittäisiä lappuja tarvitse kalastella muun pyykin seasta.

Jee! Siinä ne nyt on!

Otetaan vielä lähäri!

Tällainen pikkulahja lähti Peetulle!

Sitten vielä asiasta toiseen… Taitaa olla kyllä aivan pakko elvyttää päivän asukuvat, vaikka a) olen edelleenkin etätöissä eli pistän päälle kaupunkivaatteet ehkä kerran tai kaksi kuussa ja b) kirottu härveli on edelleenkin käsivarren tukena, kun liikun ihmisten ilmoilla, mikä rajoittaa pukeutumisvaihtoehtoja aika merkittävästi. (Sen sijaan pystyn jo nippa nappa tekemään silmänrajaukset oikealla kädellä, jos annan vähän tukea vasurilla! Jei!!).

Ja siis suurin syy, miksi haluan tänne taas asukuvapostaukset, vaikka ei oikein ole edes asujakaan, on se, että tarvitsen nyt kipeästi takaisin kanavan höpistä tärkeitä juttujani! Asukuvien lomaan se on aina tuntunut sopivan niin mukavasti. Hiukan tulee tietty ympättyä kuulumisia Torstai Taroteihin, mutta minne esimerkiksi purkaisin tarpeeni puhua esmes siitä, miten järkyn koukuttava Netflixin Formula 1 -sarja on!?! (Erittäin! Ja olin ekan tuotantokauden puolivälissä, kun vasta tajusin, että ne ei ole näyttelijöitä, vaan se on ihan oikeesti!!)

Eli seuraavaksi silitän prässit kotiverkkareihin ja mietin mikä Zoom-palaveripaidoistani näyttää vähiten roolileikkiasulta. Haha!


Mintun ateljee is BACK!!

keskiviikko 31. maaliskuun 2021

Käsivarsipsrantolasta päivää!!

Arvatkaas mitä!? No sitä vaan, että käsi toimii jo sen verran, että olen kyennyt aloittelemaan yksinkertaisia ompeluhommia! Olen niin innoissani, että superlatiivit loppuu!! Vasta nyt tämän pakollisen käsillätekemis-selibaatin aikana tajusin, miten hurjan tärkeää omalle hyvinvoinnilleni on saada aikaiseksi jotain käyttökelposta. Mielellään myös kaunista.

Kutomishommat auttoi suuresti järjissäpysymisen kanssa jo viime syksynä. Oli ihanaa huomata, että pystyn saamaan aikaiseksi aivan mainiot ja täysin käyttökelpoiset villasukat. Sen jälkeen sukkia on kertynyt jo aika pino ja vähän muutakin olen yrittänyt saada puikoilla aikaiseksi. Tosin täytyy tunnustaa, että muiden neuleprojektien kanssa onnistumisprosentti ei ole aivan samaa luokkaa kuin sukkien – mutta eiköhän siinäkin vielä taidot ja silmä kehity. Toivotaan!

Vaikka neulominen on ihan mahtavaa, ompelukone (ja tietty saumuri myös) on itselleni se omin instrumentti. Toivorikkaana olen puhallellut pölyjä pois koneista, mutta vasta ihan viimeaikoina oikea käteni on kestänyt olla ompelun vaatimassa kohotetussa asennossa 30 sekuntia pidempään. Samoin ranteen kiertoliike on ihan vähän aikaa sitten vasta petraantunut tarpeeksi, että voin käyttää molempia käsiä ompeluksien ohjailuun.

(Älyttömän käteviä muuten nuo apuvälineklipsut! Allekirjoittaneen ompeluhiatus kesti sen verran pitkään, että kaikenlaista edistystä on ehtinyt tapahtua!)

Mitään isoja tai painavia kankaan paloja en edelleenkään kykene käsittelemään, samoin silittäminen on erittäin haastavaa (tai lähinnä nosto+kierto -liikeyhdistelmä, minkä ompelutöiden silittäminen vaatii), mistä syystä tuotannossa on ollut lähinnä kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi nyt melkein 7 kk ikäinen Böna suostuu vielä toistaiseksi mukisematta käyttämään mummun ompeluksia.

Löysin kankaita ja ompelutarvikkeita netissä myyvästä Stoff & Stil -putiikista hurjan kätevän kaavan, jossa mekko ja body on yhdessä ja samassa. Ihanaa tuossa kaavassa on myös se, että se tulee kestävästä kuitukankaasta valmistettuna ja jo valmiiksi oikeaan kokoon leikattuna. Niin kätevää, kun pääsee heti hommiin, eikä tarvitse ährätä loputtomasti kaavojen kanssa. Samalla se on tietty myös miinuspuoli, koska ostaessa saa todellakin vain yhden koon.

Malli on hurjan kätsy, koska normaalisti vauvaikäisillä ihmisillä helmat on helposti korvissa ja napa näkyvissä, jos vaate ei ole kiinnitetty haarovälistä. Mekko-body -yhdistelmä pitää masun piilossa, mutta silti voi nauttia hurmaavasta helmasta.

Tällainen pieni uutuus on kanssa! (Peetun design <3)

Hiukan täytyy vielä odotella – ja verrytellä käsivartta – ennenkuin kykenen polkaisemaan ateljeen ihan täyteen vauhtiin. Suunnitelmia ja projekteja on kyllä iso liuta jo jonossa. Tilasin vuosien paussin jälkeen taas Suuri Käsityölehdenkin ja tuntuu, että taso on noussut huimasti. Joka lehdessä on useampikin kaava, jonka haluan toteuttaa aivan samantien – ja lisäksi useampi, joka kiinnostaa, vaikkei ehkä just nyt heti.

Ihan ensimmäisenä pitää ottaa ohjelmaan asioita, jotka eivät vaadi niin paljoa silittämistä. Käytännössä tarkoittanee erilaisia trikoojuttuja ja sehän vain sopii, niitähän tässä nyt muutenkin tulee eniten käytettyä. Juuri saatiin tieto, että töitä jatketaan kotitoimistolla kesäkuun loppuun asti.

Pölyt on siis pyyhitty ompelukoneiden lisäksi myös kauan käyttämättömänä lojuneesta Ompeluseura -tägistä!


Sain tartunnan!!

sunnuntai 14. helmikuun 2021

En voinut vastustaa klikkiotsikkoa – sori!!

Tänään pitäisi kai leperrellä rakkaudesta ja ylistää ystävyyttä (tietäkää, että olette rakkaita!), mutta intohimo se tämäkin. Ja hermoille huomattavasti suotuisampi kuin väkipakolla ruusunpunaiseksi väännetty ihmissuhde.

Väärinkäsityksien välttämiseksi tarkennus heti näin alkuun: en ainakaan tietääkseni ole saanut sitä koronavirustartuntaa, joka edelleen jyllää pitkin maailmaa pistäen elämää uuteen järjestykseen niin terveillä kuin sairailla. Sen sijaan pandemian sivuvaikutuksena on herännyt monenmoista muuta, uuden elämänjärjestyksen innoittamaa trendiä, jotka kulkutaudin tavoin leviää tuvasta toiseen.

Kuulemma neulomisharrastus on lähtenyt siinä määrin lapasesta, että langantoimittajat myyvät ei oota, ohjelehdet myydään loppuun ja sukkapuikkojen metsästäjä löytyy haravoimaan perusteellisesti interwebsiä löytääkseen perussukkalangalle sopivan paksuiset välineet. Koronakaranteenit, matkustuskiellot, suljetut vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja kokoontumisrajoitukset pakottavat kannustavat kotoiluun, mikä on enemmän kuin otollinen olotila käsitöiden tekemiseen.

Olen oikeastaan käsityötyypiltäni enemmänkin ompelija tai näprääjä (koruja, kirjontaa ja kaikkea sellaista pientä askartelua) kuin neuloja. Rikkinäinen oikea käsi on estänyt (ja estää edelleen…) ompelemisessa vaadittavat isommat ja tarkat kädenliikkeet – ja esim. silitysraudan käyttö (oleellinen apuväline ompelun välivaiheissa) ei oikein onnistu vielä. Hienomotoriikka kehittyy onneksi koko ajan, mutta mitään pikkutarkkaa on toistaiseksi turha kuvitella tekevänsä.

Pikkuisen olen puhallellut pölyjä saumurista ja ompelukoneesta, mutta mihinkään isompaan – kuten vaatteen tekemiseen – ei rahkeet vielä oikein riitä.

Käsillä tekemisen hinku kasvoi kuitenkin niin valtavaksi, että päätin testata, josko sukan kutominen onnistuisi. (Kyllä tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta olen aina tottunut kutomaan ja neulominen tuntuu korvaan ihan oudolta. Ja miten neule-kielellä sanotaan esim. ”kudin”? Se-työ-mitä-neulon? Tai yleisemmin ”kutimet”. Työn-alla-olevat-neuleet?)

Pari hyvää ystävääni ovat aivan mestareita sukkien ja muidenkin neulomuksien kanssa. En toki ajatellut, että heti yllän heidän tasolleen, mutta rohkaistuin sentään yrittämään. Varsinkin, kun kuulin, että puikkojen heiluttelu on hyväksi käteni kuntoutukselle, tajusin, että nyt on todellinen win-win -tilaisuus toteuttaa itseään!

Novitan sivuilla on aivan kertakaikkiaan erinomaiset, selkeät, vaihe-vaiheelta etenevät perusohjeet villasukkiin. Ohjeita seuraamalla ensimmäiset sukat valmistuivat yllättävän nopeasti – ja mikä mahtavan ihana tunne, kun saa tehtyä jotain käyttökelpoista.

Tuo kyseinen perusvillasukkien ohje oli pitkään auki välilehdellä puhelimessa ja vaikka sukkia sitten lopulta alkoi syntyä aikamoinen kasa, pitää aina välillä edelleenkin tarkistaa, miten se kantapään silmukkajako nyt oikein menikään.

Jossain vaiheessa tuumasin, että jos kerran sukat syntyy suht kivuttomasti, kun vain seuraa tarkasti ohjeita, niin miksei sitten jokin muukin asia. Unelmoin, että tekisin Bönis-vauvalle jotain ihanaa – ja onneksi en tajunnut haasteen laajuutta, kun päätin, että mummun tehtävä on kutoa tulokkaalle merinovillainen nuttu ja pöksyt.

Ohut Novita Baby Merino -merinovillalanka tuntui unelmaiselta sormissa, mutta verrattuna 7-Veljestä sukkalankaan työ eteni tuskastuttavan hitaasti. Sain myös huomata, että ohjenuorani ”seuraa ohjeita niin kyllä siitä hyvä tulee” ei ollutkaan aivan yhtä simppeli tällaisen monimutkaisemman projektin kanssa kuin mitä sukkien perusteella kuvittelin. Varsinkin vauvan neuletakissa silmukkamäärät kieltäytyivät sinnikkäästi noudattamasta ohjeita – vaikka minä mielestäni tein tismalleen niinkuin pitikin. Ihan hyvä ja suloinen setti siitä kuitenkin tuli – ja todistetusti Böna on ainakin kerran tuota myös käyttänyt! (setti muokattu tästä Novitan ohjeesta)

7-Veljestä on periaatteessa sukkalanka, mutta tietty siitä voi neuloa paljon muutakin. Bönan baby-setin jälkeen halusin palata nyt jo tuttuun seiskaveikkaan ja laitoin puikoille sporttisen neulepaidan. (Selvennökseksi sanottakoon, että tämä ei ole sen paremmin maksettu mainos kuin mikään muukaan yhteistyökampanja Novitan kanssa. Sieltä on nyt vain helpoiten löytynyt langat, verkkokaupasta toimitettuna myös tänne Svennelään, ja lankoihin sopivat ohjeet. Taidoillani ja kokemuksellani en todellakaan vielä osaa freestailata ja soveltaa eri ohjeita ja lankoja…)

Neulepaita on nyt päättelyä vaille valmis – ja vaikka se ei ihan täysin vastaakaan kuvitelmiani, uskon, että sitä tulee vielä käytettyä. Tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi varmaan tehdä heti putkeen toinen samalla ohjeella, kun on tuoreessa muistissa, mikä tämän kanssa meni pieleen. Malli on juuri sellainen, mistä tykkään – ja se, että tuo ei nyt aivan vastaa kuvitelmiani, on kyllä ihan oma vikani. Lankaa uuteen  neulepaitaan kyllä olisi, siitä on joku rabiaatti lankahamsteri pitänyt hyvän huolen.

(En voi mitenkään ymmärtää, miten se, että tilasin 2 kerää sukkalankaa on aivan yhtäkkiä ja huomaamatta eskaloitunut ja johtanut tilanteeseen, että nykyään sängyn aluskin on täynnä lankapusseja!)

Palmikkoneule, pitsineule ja kirjoneule ovat nyt viimeisimmät oppimisprojektini (jälleen: älyttömän hyvät ja seikkaperäiset ohjeet löytyy Novitan neulekoulusta). Alkoikin olla vähän turhan itsevarma olo perusvillasukkia tehtaillessa. Palmikkoneule vielä jotenkin sujuu, kun vaan ei laita Netflixiin mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, mutta pitsineuleen kanssa saa olla jo kieli keskellä suuta. Todella hämmentävää, että silmukkaluku ei vaan täsmää, vaikka mielestäni teen tismalleen niinkuin ohjeessa sanotaan!

Kirjoneuletta muistan väsänneeni joskus lukio-aikoina, mutta hetki meni, että muistin, miten pitkien lankajuoksujen kanssa pitää toimia. Yllätys sen sijaan oli, miten hankala on hahmottaa suht simppeliltäkin vaikuttavaa kuviota keskeneräisestä työstä. Paras vain kaiketi laskea silmukoita ja uskoa, että kyllä siitä hyvä tulee.

Selvää kuitenkin on, että olen saanut erittäin vakavalaatuisen neuloosin. Tartunnan aiheuttajia on useampia ja altistuskin melko pitkä, joten onko tuo nyt mikään ihme. Projekteja on tällä hetkellä jonossa odottamassa jo niin monta, että varmaan loppuvuosi menee niiden toteuttamisessa. Tosin uusia ideoita pukkaa jonon jatkoksi koko ajan, että kai tässä täytyy vain opetella heiluttelemaan vikkelämmin puikkoja.

Se hyvä puoli tässä neuloosissa kyllä on, että levoton mieli pysyy satakertaisesti paremmin keskittyneenä välillä loputtomalta tuntuvien videopalaverien viidakossa, kun käsillä on jotain tekemistä. Eli jos kotitoimistolla näytön edessä palaverointi puuduttaa, suosittelen tarttumaan puikkoihin!

Intohimoista ystävänpäivän iltaa!