Pyöreä pöytä keittiöön – kyllä vai ei?

keskiviikko 03. huhtikuu 2019

Varmaan olette jo huomanneetkin, että tätä Mintun kodin remonttia/uudelleensisustusprojektia rakennellaan, kuten sitä yhtä kuuluisaa kirkkoa.

Makuuhuoneestani puuttuu edelleen lukulamppu (vaikka se on kyllä hankittuna…) ja tauluseinä. Olohuone on mielestäni ihana jo nyt, mutta uusi sohva saisi tulla ja parit taulut odottaa ripustusta sielläkin. Pikkumakkariin olen tyytyväinen, mutta joku (”joku”) voisi kyllä käydä kaiken sinne varastoituneen kaman konmari-asenteella varustettuna läpi.

Tämä hetkinen pääprojektini on rakkaushankkeeni, ikioman ateljeeni, saaminen valmiiksi. Tai ainakin siihen kuntoon, että  pääsen taas ompelemaan. Kuvia tulee heti, kun on jotain esiteltävää…

Samalla mieli haikailee jo seuraaviin kohteisiin – ja vuorossa on vihdoin keittiö! Ennen kuin päästän täysin irti sisäisen keittiöremonttipetoni, ajattelin uudistaa nykyisen ruokailutilan.

Nykyinen pöytä on iso 90 cm x 180 cm suorakaide. Lisäosakin siihen löytyy, mutta sitä ei kai ole vielä milloinkaan käytetty.

Tykkään siitä, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka illalliselle. Kerran ängettiin 12 henkeä tuon ympärille syömään ja se sujui aivan mainiosti.

Pöytä on toiminut myös ansiokkaasti yhdistettynä ruokailutilana, toimistona ja askartelu- & taidepisteenä. Usein jopa samanaikaisesti.

Tietyllä tavalla myös tykkään siitä, että keittiössä tapahtuu kaikki oleellinen. Lapsuudenkodissani lankattiin kengät, voideltiin sukset, korjattiin mopon moottori, laitettiin kotipermanentti naapurin hiuksiin ja vaalennettiin pikku-Mintun kuontalo, tehtiin batiikkia ja kaiverrettiin rukinlapoja, ommeltiin, silitettiin ja tietty myös leivottiin ja syötiin keittiönpöydän ääressä.

Nykyiseen pöytääni kuuluvat tuolit ovat raskastekoiset ja kovin 2000-lukuiset muotokieleltään – niistä haluan eroon, vaikka päättäisinkin pitää pöydän. Asiaa helpottaa se, että toin Tampereelta koti-kodin tyhjennyksen yhteydessä neljä pinnatuolia ja niiden ympärille olisi tarkoitus kerätä uusi ruokailuryhmä.

Vanhat pinnatuolit on juuri nyt maalattavana kauniilla, hiukan murretulla valkoisen sävyllä. Riippuu vähän siitä, millaiseen pöytäratkaisuun lopulta päädyn, mutta ajatuksenani on hankkia noiden neljän kaveriksi pari ihan toisenlaista tuolia. Toivomuslistan kärjessä taitaa olla kaksi Wishbone-tuolia.

Suorakaiteen muotoisen pöydän eduista huolimatta kovasti tekisi mieleni nyt kuitenkin pyöreää pöytää. (Kuvassa yksi suosikeistani: Karl Andesson & Söner, Ypsilon 3)

Teoriassa pyöreä pöytä tuntuu ihan hyvältä idealta, saahan sen ympärille katettua vielä suorakaidettakin joustavammin enemmän tai vähemmän väkeä. Uuteen ateljeeheni tulee työpöytä ja muutenkin keittiörempan myötä jo nytkin varsin runsas pöytätason määrä vain lisääntyy (jollen muuta suunnitelmiani aivan täysin…). Sikäli voin siis pyhittää ruokapöydän hiukan aikaisempaa enemmän vain ruokailuun.

Toisaalta haluan, että pöytä on sen verran iso, että siihen mahtuu mukavasti kuusi henkeä ja toimivasti kahdeksan henkeä syömään. Se sulkee pois vaihtoehdot, joissa pyöreä pöytä on saanut alleen neliskanttisen sisarensa neljä jalkaa. Sillä kuka ihme haluaa istua illallisella niin, että jalkojen välissä on pöydän jalka?

Sen verran olen käynyt huonekalukaupoissa tsekkailemassa, että jos pyöreän pöydän jalka on keskellä, koko hommasta tulee helposti hutera. Tosin voi olla, että kaupassa ei ole välitetty säätää asetuksia suoraksi ja pöytä keikkuu sen takia.

Edellistä aika paljon edullisempi, mutta tyyliltään aika kivan oloinen on CPH 20 ruokapöytä. Tosin halkaisijaltaan tämä on myös 5 cm pienempi – eli Ø120. Hurjan vaikea miettiä, että minkä kokoinen pöydän pitäisi olla. Riittääkö Ø120 – ja onko sillä jotain käytännön merkitystä, jos toinen pöytä on 5 cm halkaisijaltaan isompi?

Luottosisustamo IKEA yllättää jälleen positiivisesti. Sieltä löytyy nimittäin oikein kivan oloinen ja massiivisen sekä tukevan tuntuinen pöytä. Neljä jalkaa on sijoitettu fiksusti vähän sisemmäksi niin, että istuminen sujuu mukavasti, vaikka paikka osuisikin jalan kohdalle.

 

Ikean pöytä on halkaisijaltaan peräti 145 cm ja sen ilmoitetaan olevan sopiva 6:lle hengelle. Tosin kuvissa myös tuon ympärille on laitettu vain neljä tuolia.

Käytiin viime viikonloppuna Karkin kanssa Ikeassa ja zoomailin pöytää myös ihan livenä  – ja täytyy sanoa, että jopa siellä paikan päällä, missä kaikki näyttää jotenkin pieneltä, koska mittasuhteet muuten on niin valtaisat – se näytti varsin massiiviselta. Sikälikin siis arveluttaa, koska yksi asia, mikä nykyisessä pöydässä ärsyttää on juuri sen jotenkin jähmeä raskastekoisuus.

Toisaalta mitään superkeveää ja ilmavaa ratkaisua en myöskään tunne omakseni. Haha!

Kuvissa – ja monesti livenäkin – pyöreän pöydän ympärille on tosiaankin laitettu vain neljä tuolia, vaikka halkaisija olisi varsin suurikin. Nyt siis mietityttää, että jos päädyn pyöreään (niinkuin kovasti haluttaisi), onko 120 Ø riittävä kuudelle hengelle – vai pitäisikö pöydän olla isompi, niinkuin Ikea väittää?

Ja onko pyöreä pöytä ylipäätään järkevä hankinta, vai tulenko katumaan katkerasti? Tarkoitus kun nyt olisi hankkia kiva pöytä, jota jaksaa katsella ”lopun ikäänsä” – eikä mitään kertakäyttöviritystä, jonka haluaa vaihtaa heti muutaman vuoden päästä.

Nääs, nääs, päätöksiä, päätöksiä…

(pöytäkuvat valmistajien sivuilta)


Tehokeino kevätväsymyksen häätämiseen: KURKUMALATTE

maanantai 01. huhtikuu 2019

Kellojen siirtelyn myötä kalenterikin näyttää nyt kesäaikaa. En oikein tajua tuota ajan säätämiseen liittyvää pelleilyä, mutta eipä se nyt enää oikeasti niin paljon haittaakaan, kun kaikki laitteet osaavat ihan itse päivittää itsensä vallitsevaan kellonaikaan. Keittiön seinäkello on ainoa, joka odottelee päivitystä siihen asti, kun Peetu tulee kotiin.

Osaisin ja pystyisin toki siirtämään perus patterikäyttöisen Ikea-seinäkellon viisareita itsekin, mutta en ole kovin hyvä saamaan aikaiseksi tuollaisia pikkujuttuja. Vuosien myötä olen antanut periksi, enkä edes yritä. Peetu on sitäpaitsi sen verran pidempi, että yltää kelloon ilman keittiöjakkaraa.

Onhan kesäajassa se ilo, että pikkuhiljaa lisääntynyt iltapäivien valoisuus humpsahtaa kerralla illan puolelle. Tänään oli valoisaa jopa silloin, kun läksin kotiin toimistolta!

Alkukevään miinuspuoli ainakin itselläni on se, että tunnen oloni talven jäljiltä harmaaksi ja väsyneeksi. Valon lisääntyminen ilahduttaa, mutta olo on jotenkin ihan älyttömän vetämätön.

Ehkä innostun rustaamaan itselleni vielä tavallistakin aikaoptimistisempia ja pidempiä todo-listoja – tai jotain – sillä tuntuu, että vaikka koko ajan puuhastelen, oikein mistään ei tule valmista. Onneksi tilanne on pahempi kotona, töissä on jotenkin selkeämpi meininki. Tosin illalla olen ollut varsinkin viimeaikoina taas ihan loppu.

Kaksi parasta ja toimivinta keinoa kevätväsymyksen taltuttamiseen on riittävä kuntoliikunta ja hyvät yöunet. Kahvikin piristää, mutta viimeinen kupillinen olisi syytä nauttia hyvissä ajoin, ettei uni kärsi.

Itse pidän nyrkkisääntönä, että lounaan jälkeen voin vielä juoda yhden ison mukillisen kahvia, mutta sen jälkeen siirryn kofeiinittomaan yrttiteehen. Välillä sitä kuitenkin kaipaa pientä extra-boosteria ja silloin ohjelmassa on kurkumalatte.

Ihanan auringonkeltaisen juoman antioksidantit elvyttävät ja piristävät. Ja vaikka suhtautuisikin kurkuman väitettyihin moninaisiin terveysvaikutuksiin epäileväisesti, värin lisäksi myös lempeän mausteinen maku vaikuttaa virkistävästi.

KURKUMALATTE

(2 mukillista)

Ainekset:

  • n. 4 tl kurkumajauhetta
  • ripaus inkiväärijauhetta
  • ripaus jauhettua kardemummaa
  • ripaus kanelia (jauhettu)
  • pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
  • 2 tl kookosöljyä
  • 1 tl hunajaa (voi korvata esmes agave-siirapilla, jos tavoitteena on vegaanillekin sopiva juoma!)
  • 1/2 dl vettä
  • 4 dl vaahtoutuvaa kauramaitoa (Oatly iKaffe tai vastaava)

 

Valmistus:

  • Laita kaikki muut ainekset kattilaan paitsi puolet kauramaidosta.
  • Lämmitä miedolla lämmöllä samalla sekoitellen niin, että maustejauheisiin ei jää kokkareita.
  • Lämmitä loput kauramaidosta erikseen ja vispaa ihanaksi ”latte-vaahdoksi”.
  • Jaa ensin kurkumamaito mukeihin ja kaada sitten päälle maitovaahto.
  • Ripsauta vielä koristeeksi lempparimaustettasi esmes kanelia tai kurkumaa.
  • Nautiskele lämpimänä!

Vinkki: jos kaapista ei löydy vaahtoutuvaa kauramaitoa, voi ohjeen tietty toteuttaa myös tavallisesta kauramaidosta. Silloin jätän yleensä veden pois ja lisään vastaavasti maidon määrää.

Kurkumalatte on nykyisin suosikkijuomani varsinkin iltaisin. Aamuisin ja aamupäivisin kahvi on ehkä parasta, mitä tiedän – enkä edes halua harkita siitä luopumista. Iltaisin tilanne on tosiaan toinen ja silloin haluan monestakin syystä vältellä kofeiinipitoisia juomia.

Ihaninta kurkumalaten kanssa on se, että vaikka se virkistääkin, ei se vaikuta negatiivisesti yöuniin. Ehkä paremminkin päinvastoin! Suosittelen siis testaamaan, jos kaipaa ihanaa vaihtelua iltateerutiineihin.


Mitä mieltä kiroilusta?

tiistai 12. helmikuu 2019

Tänään esittelyssä eilinen toimistoasuni. Piti tietty laittaa se tänne jo eilen, mutta kävin töiden jälkeen ensimmäistä kertaa elämässäni kundalini-joogassa. Vaikkei se perinteisen fyysisesti olekaan raskasta, olin aivan loppu, kun pääsin kotiin. Illallisen jälkeen en kyennyt kuin raahautumaan sänkyyn. No, tulipahan kerrankin nautittua kunnolliset yöunet myös viikolla!

Mutta siis eilen officella edustin Gannin mustassa t-paidassa, jonka rinnuksessa oleva pinkki ”Pardon my Frech” -painatus toimi inspiraation lähteenä varsin mielenkiintoiselle lounaspöytäkeskustelulle. Aluksi naureskeltiin, että paita on virallinen maanantai-vaatteeni (miten niin pahalla päällä maanantaisin??), mutta sitten alettiin puhua kiroilusta enemmänkin.

Keskustelun perusteella (eli täydellisen tieteellisesti!) voimasanojen käytön voi helposti jakaa kolmeen kategoriaan ”käyttötarkoituksen” mukaan:

  1. Noituminen – spontaani tai lähes spontaani reaktio, kun esim. satuttaa itsensä, rikkoo jotain, bussi lähtee nenän edestä etc.
  2. Adjektiivin tapaan – korostamaan jonkin asian huonoutta (”ihan paska”) tai mahtavuutta/cooliutta (”helvetin hieno”)
  3. Välimerkkinä – erityisesti nuorisolaisiin kuuluvien käyttämä puhetapa, jossa normaalit täytesanat (esim. ”ööö” tai ”tota”) korvataan vapaavalintaisella, mutta useimmiten sillä v:llä alkavalla kirosanalla (Ruotsissa f:llä, mutta ei esimerkkejä, sillä tämä on edelleen hyvän mielen blogi!)

Meidän tätiraatimme (keskustelussa oli mukana myös miespuolisia tätejä) oli hyvin helppo tuomita kohta 3. huonona käytöksenä, tapojen puutteena, nuorison epävarmuutena ja osoituksena sanavaraston köyhyydestä. Nuorisolaiset voivat aivan vapaasti olla eri mieltä.

Kohdat 1. ja 2. herättivät enemmän keskustelua.

Voimasanojen käyttö noitumiseen vaikuttaa kaikkein hyväksyttävimmältä ja jotenkin täyttävän kiroilun alkuperäisen tarkoituksen. Ehkä kipu varpaassa, jonka on juuri onnistunut potkaisemaan kipeästi kaapin kulmaan, ihan oikeasti vähän helpottaa, kun päästää suustaan muutamat ärräpäät?

Puheen tehostaminen kirosanoja käyttämällä jakoi eniten porukkaa. Osa oli sitä mieltä, että kyseessä on sama energia ja spontaanin ilmaisun tarve kuin yllättävissä tilanteissakin. Jotkut asiat eivät vaan saa asianmukaista voimaa, jos voimasanojen käyttö on täysin pannassa (esimerkkinä mainittiin urheilukisojen aiheuttamat tunnevyöryt).

Toiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että adjektiivinomaisella kiroilulla puhuja pääasiassa korostaa itseään (koska on hipster-viileää kiroilla kuin merimies – etenkin, jos on nainen) tai paljastaa vajavaisen sanavarastonsa (kaikki superlatiivit eivät ihan oikeasti ole käytetty, vaikka siltä joskus tuntuisi).

Oma mielipiteeni on jossain kaiken keskivaiheilla. Mielestäni en itse käytä voimasanoja käytännöllisesti katsoen milloinkaan, mutta työkaverit väittivät kuulleensa työpisteeni suunnasta erittäin suomenkielisiä ja tunnistettavia ärräpäitä aina silloin tällöin. En myönnä enkä kiellä.

En varsinaisesti vastusta kiroilua, mutta navigointi voimasanojen viidakossa on hankalaa. Mielestäni löysästi käytetyt kirosanat on vitsaus, mutta voi vietävä, miten ärsyttävää onkaan kuulla jotain hitsipillejä, kun tilanne vaatisi tositoimia. Tai sanoja.

Ja ollakseni ihminen, joka ei ikinä kiroile, sanon kyllä tosi usein fuck

  • t-paita, Ganni
  • kauluspaita, Filippa K
  • hame, H&M
  • kengät, Acne


Puuteriroosan paidan paluu

maanantai 04. helmikuu 2019

Ei ikinä uskoisi, mutta täällä meilläkin on talvi! Lunta ja pakkasta ja kaikkea sellaista, mitä nyt talveen kuuluu! Aamulla töihin mennessä oli vielä aivan poskettoman upea auringonpaiste, joka sai maisemat matkan varrella näyttämään kitchiltä venäläiseltä postikortilta. Ihanaa!

Mutta täysin poikkeuksellisesti tällä kertaa ei tarkoitukseni ollut jaaritella loputtomasti säätilasta vaan asialistalla on kaksi kohtaa: puuterisen roosa silkkipaita, joka on pitkästä pitkästä aikaa taas käyttökelpoinen – kiitos ”joululahjaksi” itselleni hankkiman höyryttimen ja ajatuksia nyt jo monta päivää kestäneeltä ostolakolta.

Ensinnäkin: katsokaapas nyt tuota paitaa. Se on hiukan kreppimäistä silkkiä, ihan laadukasta H&M:n tuotantoa. Kiitos lasketun olkasauman, väljän leikkauksen ja melkein lepakkomaisen hihan istutuksen, paita selvisi lukuisista, sanoisin jopa kymmenistä, käyttökerroista raikkaana ahkeran tuuletuksen avulla. (Tapanani on lisäksi pitää sen alla ohutta t-paitaa tai toppia…) Mutta viimein koitti se päivä, kun se oli pakko laittaa pyykkiin.

Hyvälaatuisen silkin peseminen ei ole mikään ongelma kunhan muistaa käyttää pyykinpesuainetta, joka ei sisällä entsyymiä. Tämäkin ihanuus pyöri ihan tavallisessa neljänkympin ohjelmassa aivan ongelmitta. Hankaluudet alkoivat vasta, kun tajusin, että tuhannet pikkuiset rimpsut eivät todellakaan oikene vain ajatuksen voimalla.

En ole pitänyt varsinaisesti päiväkirjaa, mutta olen lähestulkoon satavarma, että käytin paitaa viimeksi aika tasan tarkkaan vuosi sitten meidän markkinointiosaston vuoden ensimmäisessä isossa palaverissa. Pidin silloin ensimmäisen presiksen uuden tiimini vetäjänä ja muistan halunneeni pitää tarkoituksella juuri tätä. Tapahtuman aiheuttama jännähiki oli varmasti sitten se viimeinen niitti, jonka takia tuuletus ei enää riittänyt paidan puhdistukseen.

Kreppimäistä silkkiä on erittäin hankala silittää silitysraudalla ihan ylipäätään. Tavoitteena kun on säilyttää kankaan ominaistruktuuri, mutta oikoa turhat ja pesun aiheuttamat rypyt. Ihana puuteriroosa paitani on kaikkine röyhelöineen täysin ekstreme-tapaus, joten en milloinkaan edes yrittänyt saada sitä käyttökuntoon perinteisesti silittämällä.

Hankkimallani höyryttimellä silitystulos on aivan täydellinen! En aio valehdella, että homma olisi sujunut jotenkin supernopeasti ja kädenkäänteessä, sillä näin asia ei todellakaan ole. Toisaalta aikaa ei sitten lopulta mennyt kuitenkaan mitenkään tolkuttomasti ja hommaa helpotti, että koko ajan näki hyvin selvästi, että jälki on just ihanaa. Kankaan ominaislaatu säilyy, mutta yleisfiilis on ”silitetty” – ihan täydellistä!

Höyryttimen mukana tuleva hopeinen foliohansikas tuli paidan kanssa touhutessa todella tarpeeseen. Ohut ja höyryyn herkästi reagoivaa materiaalia pitää levitellä ja tukea puuhan aikana – mutta kuten sanottu: ihanaa, että ylipäätään sain suosikkipaitani takaisin käyttöön!

Sitten vielä pari sanaa viime tiistaina alkaneesta ostolakosta.

Ensinnäkin yksi kommentoija kritisoi, että kyseessä ei ole oikea ostolakko, koska määrittelin heti, mitkä ostokset on kuitenkin sallittu. Sellaisiakin blogeja hänen mukaansa on, missä ollaan ihan oikeasti ostolakossa eikä osteta mitään.

Oma mielipiteeni on, että aivan täydellisessä ostolakossa on mahdotonta elää ainakaan länsimaisessa yhteiskunnassa. Jotain on pakko ostaa aina, vaikka miten olisi omavarainen aina elintarvikkeita myöten… mutta jos joku tietää sellaisen blogin, jossa ollaan ihan täydellisessä ostolakossa, niin laittakaa ihmeessä linkkiä kommenttiboksiin!

Toinen ostolakkoni herättämä ajatus tulee omien korvieni välistä. En ollut ollut lakossa edes täyttä vuorokautta, kun Tampereen Sokoksella näin, että Lumenelta on tullut uusia puutereita. Siinä pyörittelin paketteja ja yritin löytää minkä nimisiä sävyt ovat (siis sen numerokoodin lisäksi) ja huomasin ajattelevani, että olisipa aivan supermahtavaa, jos olisivat ottaneet takaisin tuotantoon teinivuosieni suosikkisävyn nimeltä ”Aamurusko”.

En sitten lopulta löytänyt sävyjen nimiä lainkaan (Lumene!?), joten ostamatta jättäminen tuli senkin kautta ihan luonnollisesti. Jäin kuitenkin miettimään, että mitähän olisi tapahtunut, jos olisin oikeasti löytänyt hakemani. Ihan täysi ostomoodi siinä oli kuitenkin jo päällä, vaikka lakon alkamisesta oli tosiaan vain reilut 12 tuntia.

No, lakko on siis pitänyt – ja kohta saan viettää ensimmäistä viikkopäivää. Haha! Pahimpia shoppailuhimoja sammuttelin tosin ostamalla Karkille suomalaisia häälehtiä kissanvahtipalkkioksi.

Tämän päiväisen office-asun osaset:

  • paita, H&M
  • housut, Ellos
  • kengät, Acne


Ei talviurheilua ilman piilareita!

keskiviikko 23. tammikuu 2019


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Olen aina ollut aika huono käyttämään silmälaseja. Näköni on omasta mielestäni ollut vähän siinä kiikun kaakun, että tarvitseeko sitä nyt laseja vai ei. Lähipiiri on varmasti toista mieltä, kun en edes armaita lapsukaisiani tunnista kadulla ennenkuin ollaan ihan kasvotusten. On kuitenkin muutamia tilanteita, joista en mitenkään selviäisi ilman skarppia näköä ja silloin piilarit on enemmän kuin toivottu apu! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Se, että olen haahuillut menemään keskinkertaisen näköni kanssa jo pitkään, ei ole mikään salaisuus. Aikoinani, kun asuttiin vielä Tampereella, kävin GoGo:ssa jumpassa. Kun ensimmäisen kerran testasin aerobic-tuntia piilarit päässä, en lähestulkoon kehdannut tehdä yhtään mitään liikkeitä tajutessani, että kaikki näkee. Siihen asti olin jumppaillut omassa sumuisessa kuplassani vain musiikki ja ohjaajan ääni korvissani.

Ihan samanlaista kupla-ajattelua ei voi todellakaan toteuttaa rakkaimman talviurheilulajini, lumilautailun, kohdalla.

Löysin lumilautailun varmaankin ihan samassa boomissa kasarin ja ysärin vaihteessa kuin niin moni muukin. Ihastuin lajiin välittömästi, vaikka parit ensimmäiset kerrat rinteessä olikin todellisuudessa pääasiassa kuperkeikkaa ja pohjakontaktia lastenrinteeseen.

Hyvin nopeasti tajusin, että koko lumilautailun voi unohtaa, jos en pysty näkemään rinteen pinnan muotoja.

Vielä nytkin, vaikka lasissa onkin mojovat parisenkymmentä vuotta lumilautailua, en tunne olevani kunnolla tilanteen tasalla, jos en pysty lasketellessa näkemään, mitä laudan alla tapahtuu. Yllättäen alle tulevat jäiset läikät ja odottamattomat kovat kökkäreet saavat meikäläisen edelleenkin helposti nurin, joten koko nautinnon perustana on se, että en todellakaan surffaile omassa sumukuplassani – vaan että näköni on niin tarkka kuin mahdollista.

Tiedän, että on olemassa laskettelulaseja, joiden alle voi laittaa tavalliset lasit – mutta olen enemmän kuin epäileväinen niiden toimivuuden suhteen. Jo pelkästään laskettelulasien pitäminen kirkkaina, kun nassu hikoilee auringonpaisteessa tai lumi pyrkii sisään ilmastointiaukoista, on haaste sinänsä. Jos siihen vielä lisää ylimääräisen elementin, kuten laskettelulasien alla olevat tavalliset silmälasit, alkaa yhdistelmä kuullostaa ihan kaaokselta.

Tavallisesti käytän piilolaseja aika harvoin. Silmäni on tosi kuivat ja ei tarvitse mennä kovinkaan montaa tuntia, kun linssit on vaan ihan pakko saada pois päästä. Kaikkein hankalinta on tietty toimistolla ja varsin näin talvella, kun sisäilma on kuivaa, mutta myös rinteessä päivä saattaa venähtää niin pitkäksi, että lopulta tuntuu siltä, kuin linssit liimautuisivat kiinni silmiin.

Sain Silmäasemalta tätä postausta varten testiin ainakin itselleni täysin uudenlaiset Acuvue-linssit. Acuvuet on toki tuttu merkki ihan sieltä piilarinkäyttöni alkuajoilta asti, mutta näitä Oasys Hydraluxe -linssejä en ollut testannut aikaisemmin. Lyhyen, mutta intensiivisen testiperiodin jälkeen voin rehellisesti sanoa, että en ole milloinkaan kokeillut linssejä, jotka olisivat yhtä mukavat käyttää koko pitkän päivän!

(Näköjään olisi aika viedä tuo lautakin vähän huoltoon…)

Acuvue Oasys 1 Day with Hydraluxe onkin valmistajan mukaan täysin uudenlaisella tekniikalla valmistettu kertakäyttöinen piilolinssi, jossa linssin hyvät ominaisuudet, kuten kosteus, suljetaan linssin sisään. Linssimateriaali on hyvin hengittävää silikonihydrogeeliä, jonka ansiosta linssit takaavat silmille hyvän hapensaannin pitkässäkin käytössä. Linssin reunat on kaiken lisäksi muotoiltu erittäin ohueksi, joten ne eivät tunnu epämukavilta eivätkä reunat ala karhia luomia räpsytellessä (tavallinen vaiva muutoin ainakin itselläni – erityisesti, kun pidän linssejä toimistolla).

Tiedän hyvin, että voi tuntua vähän jännältä miettiä piilolasien hankintaa, jos on koko ikänsä käyttänyt vain laseja. Itsekään en olisi todellakaan valmis luopumaan kokonaan kakkuloista, mutta yleensä liikkuessa on kyllä paljon helpompi olla ilman mitään ylimääräistä nenän päällä.

Jos vähän vielä arveluttaa, niin voin kertoa, että Silmäasemalla on menossa tosi kiva kampanja ”Kokeile piilolinssejä 5 päivää 5€”. Eli käytännössä kaikki asiaankuuluvat palvelut: opastus ja piilolinssien sovitus (arvo 30€) sekä linssit viideksi päiväksi kuuluu samaan viiden egen hintaan. Myös jälkitarkastus on osa pakettia.

Eli jos on yhtäänkään ollut ajatuksissa, että tekisi mieli testata piilareita, mutta ei ole oikein saanut aikaiseksi tai tohtinut – nyt on ihan paras hetki ryhtyä tuumasta toimeen!