Hauskuusteoria

tiistai 13. elokuun 2013

Onnellisuutta metsästämässä -juttusarjassa olen tolkuttanut ilon ja hauskuuden tärkeydestä. Siitä, että pitää olla kivaa – muuten mistään ei tule pidemmän päälle mitään.

Ihan sattumalta törmäsin täällä Tukholmassa muutama vuosi tehtyyn testiin. Odenplanin vilkkaan T-bana-aseman portaat muutettiin pianon koskettimiksi ja vips – yhtäkkiä ihmiset jättivät liukuportaat väliin. Niin paljon hauskempaa oli plinksutella pianoportailla!

Fun Theory

Peräti 66 % enemmän ihmisiä valitsi pianoportaat ja sen lisäksi videosta näkyy selvästi, että kaikilla on myös paljon hauskempaa.

Mun mielestäni testi on äärimmäisen hyvä ja simppeli esimerkki siitä, että ollaan ihan oikeilla jäljillä, kun metsästetään lisää onnea ja iloa elämään. Se ei ole keneltäkään pois – päinvastoin – aito ilo heijastuu ja tarttuu muihinkin.

Kuva: thefuntheory.com


Kivaa, kun on kivaa

tiistai 06. elokuun 2013

Ole oma itsesi! Rentoudu! Tee, mitä huvittaa! Pidä hauskaa!

Mutta mitä pitäisi tehdä, jos on hukannut itsensä eikä tiedä, miten sitä parhaiten rentoutuisi saatika pitäisi hauskaa ja vielä vähemmän, mikä ylipäätään huvittaisi?

Muutama vuosi sitten olin täsmälleen tuollaisessa tilanteessa. Täydellisessä, mustassa umpikujassa ja aivan eksyksissä sen suhteen, mitkä asiat tuottaisivat itselleni iloa. Aika mäntti tilanne sikäli, kun kaikkien mahdollisten tutkimusten perusteella on osoitettu, että nimenomaan ilon lisääminen ja itseä ilahduttavien asioiden tekeminen, lisää merkittävästi tunnetta onnellisesta elämästä. Siis päinvastoin kuin voisi kuvitella, niiden asioiden poistaminen, jotka tekevät onnettomaksi ei lisää onnellisuuden tunnetta yhtä paljon kuin selkeästi iloa ja onnea tuottavien juttujen lisääminen.

En tietenkään väitä, etteikö elämän epäkohtien korjaaminen kannattaisi, mutta niin kovin usein murhetta aiheuttavat asiat ovat sellaisia, että niille vain ei voi mitään. Työpaikan menettäminen, läheisen kuolema, avioero, onnettomuus, sairaus… – eipä varmaan löydy ketään, joka moisia kohdalleen toivoisi, eikä niiden aiheuttamaa kurjuutta voi tuosta vain poistaa. Siitä huolimatta tekemällä hyvää mieltä tuottavia asioita, voi kohottaa huomattavasti omaa onnellisuuskäyräänsä.

Valitettavasti ei ole mitään yksinkertaista reseptiä siihen, mikä kenellekin tuo iloa, onnea ja positiivisia elämyksiä, vaikka akkainlehdet aina säännöllisesti niin yrittää väittääkin. Ihanasti tuoksuva vaahtokylpy kynttilänvalossa kuullostaa todella hemmottelevalta kotiluksukselta ja tiedän kyllä ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat siitä. Ja mikä ettei joskus, kun oikein on paleltanut ja kaikki raajat on syväjäässä, saattaapi kylpyhommat maistua Mintullekin, kun saunaakaan ei ole tarjolla. Muuten yleensä ensin tulee liian kuuma ja sitten kirjan sivut kastuu, niska puutuu ja samassa vesi onkin jo inhan viileää. Mikä on mahtava rentouttava nautinto yhdelle aiheuttaa vain kutisevaa levottomuutta toiselle.

Tai sitten on näitä kertakaikkiaan loistavia ideoita, kuten lähde vaikka kuukaudeksi seikkailemaan Kauko-Itään reppu selässä, tai vietä upea SPA-viikonloppu Barcelonassa… Kyllä monet haaveet ovat toteutettavissa, jos oikein kovasti haluaa, mutta aika harvalla on taloudellisia tai teknisiä mahiksia toteuttaa kaikkia unelmiaan. Etenkin, jos on siinä sekavassa mielentilassa, että ei oikein itsekään tiedä, mistä tykkää ja mikä on kivaa. Pikkuisen saattaisi ottaa päähän, jos huomaisi myyneensä omaisuutensa pystyäkseen matkustamaan Eat, Pray, Love -kirjan innoittamana jooga-retriittiin Intiaan – ja perillä tajuaisi inhoavansa matkustamista, joogaa, retriittiä ja Intiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jostain kumman syystä on huomattavasti helpompi listata ”yleisesti tunnustettuja” onnellisuusjuttuja, jotka itselle ovat varsin yhdentekeviä. Itse en esimerkiksi nauti erityisesti em. vaahtokylvyistä kuin poikkeustapauksessa, enkä tykkää käydä teatterissakaan yleensä – muutakuin seuran vuoksi, myöskään shoppailu ei kuulu itselleni iloa tuottaviin asioihin, vaikka kavereitten kanssa mielelläni kaupungilla pyörinkin.

Omia kivuusjuttujani jahdatessani, olen päätynyt muutamaan hyvään tekniikkaan, joiden avulla on helpompi tunnistaa onnea ja iloa tuottavia asioita ja tekemisiä.

1. Mieti, mistä tykkäsit noin 8 – 12 vuotiaana – se todennäköisesti toimii edelleenkin. Ikähaarukka ei ole tarkka, mutta liian pienenä koetut asiat eivät ehkä vie oikeille jäljille. Tai itse en ainakaan välitä lähteä työntelemään nukenrattaita pihalle, vaikka ne kesäpäivät, kun äiti antoi aikoinaan ottaa rattaat pihalle, olivat pikku-Mintun huippuhetkiä. Toisaalta murrosikä on useimmilla sen verran angstinen ajankohta, että voipi olla ihan hyvä itsesuojelullisista syistä jättää ne  muistot kaivelematta. Haha!

2. Mieti, mitä haluaisit tehdä työksesi, jos ikä, lahjakkuus, asuinpaikka, osaaminen, raha tai muut elämän pikkudetaljit eivät olisi estämässä. Astronautti? Baletti-tanssija? Tutkimusmatkailija? Ammatti-skeittari? Voisiko unelma-ammattia toteuttaa jotenkin pienemmässä skaalassa? Visiitti observatorioon kenties? Tai joku jännältä kuullostava kurssi? Tässä on helposti avaimet myös kivasti kihelmöivän jännän äärelle.

3. Kateus. Kenelle olet kateellinen ja miksi. Tämä on tyhmä tehtävä tai ajatusleikki siitä syystä, että on ällöä olla itselleen niin rehellinen. Mutta vakuutan, että rehellisyys kannattaa! Analyysin jälkeen nimittäin on varsin helppo poimia sotkusta niitä asoita, joita itsekin haluaa tehdä ja sitten – ihan yhtäkkiä – ei ole enää sitä syytä olla kateellinen. Win-win-double-win!

4. Intuitio. Päätin olla avoin ja luottaa siihen, että intuitio johtaa oikeaan. Randomisti ilmoitustaululta bongattu lappu johti tapahtumatyöryhmään, joka johti uuteen mahtavaan kaveriporukkaan, joka johti… No niin. You got the point? Silloin, kun on kaikkein eniten paha mieli, on vaikea luottaa siihen, että maailmankaikkeus kyllä järjestää asiat hyvin ja oikeita juttuja matkan varrelle. Pitää vain pitää silmät auki ja huomata tarttua tilaisuuteen, kun se tulee kohdalle.

5. Yksi asia johtaa toiseen – eli alkuunsa riittää, vaikka keksisi (tunnistaisi) vain yhden ainokaisen asian, jonka tekeminen tuottaa iloa. Tee sitä ja nauti! Seuraava tulee jo kuin itsestään.


Nauti nyt!

tiistai 30. heinäkuun 2013

Tiedättekö millainen päivä tänään on ollut?

Tänään on ollut sellainen päivä, kun pitkän aurinkoisen jakson jälkeen taivas peittyy mustaan pilveen, tuulee vaakasuoraan ja vettä sataa sen oloisesti, niinkuin sillä ei olisi mitään aikomusta loppua ikinä. Lämmintä on ihan kesämittakaavassa edelleen, mutta puuskittainen tuuli ja pimeys vaikuttaa ihan syksyltä. Piti sytyttää valot, että näki lakata kyntensä.

Sääriippuvainen kun olen, olen ollut tänään selittämättömän surkealla mielellä. Mitään erityistä syytä siihen ei ole, kunhan vain olen allapäin ja kaikkein mieluiten kaivautuisin johonkin kainaloon pillittämään.

Jostain kohtalon oikusta nappasin juuri tänään pitkästä aikaa työmatkalukemiseksi keväällä aloittamani The Happiness Project -kirjan. Yleensä tuon paksuisen pokkarin lukemiseen menee itseltäni noin viikko, maksimissaan kaksi. Jostain syystä The Happiness Project alkoi aika pian alun jälkeen tökkiä niin pahasti, etten ole sitä juurikaan jaksanut vikuilla. Tykkään edelleenkin kirjan tyylistä ja aihehan on itselleni mitä rakkain – haha!

Ehkä vaan en jaksanut jokaisessa kappaleessa toistuvaa parisuhdepohdiskelua – kuinka ihanaa olla naimisissa täydellisen soul maten kanssa ja miten sitä siltikin tulee naputettua arkisista mitättömyyksistä – taikka pikkulapsiarjen iloja ja suruja, aarteiden ja kultakivien järjestelyvinkkejä. Ehkä en vain (edelleenkään) jaksa hyväksyä, että tuo aika, se nyt vaan on omalta kohdaltani täysin ohi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika koomista tämän hetkistä mielialaani ajatellen, että tänään The Happiness Project -kirjassa luettavakseni osui juttua nauttimisesta. Siitä, miten tärkeää olisi osata nauttia juuri nyt. Jäin miettimään tuota. Ensimmäinen ajatukseni oli, että no, eihän tässä ole mitään uutta, hetkessä elämisestähän on jankutettu jo vuosikausia kaikenmaailman akkainlehtiä myöten. (Selkeästi kevyesti passiivis-agressiivinen suhtautuminen kirjailijaan…). Sitten tajusin, että haaste nimenomaan nauttia juuri nyt on itseasiassa vieläkin vaikeampi toteuttaa kuin ympäripyöreä mindfullness.

Nauttimisen lykkääminen (kirjassa arrival fallacy) taitaa olla se varsinainen arkkityyppi, johon lankeaa vähän joka toinen. Nautin sitten, kun olen suorittanut tämän, saanut himoitsemani työpaikan, laihtunut kymmenen kiloa, löytänyt ihanan poikaystävän, valmistunut yliopistosta, hankkinut unelmieni kämpän, päässyt lomamatkalle paratiisisaarelle, saanut himoamani laukun… etsetera. Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Tuntuu jotenkin tarpeettomalta nauttia juuri nyt – kun korvien väli vakuuttaa, että nauttimisen aika on sitten, kun kulloinkin päällä oleva halu tai projekti on saatu päätökseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta miten usein päämäärän saavutettuaan huomaa, ettei se taannutkaan puhdasta nautintoa. Päästyäni ensimmäisen kerran maratonilla maaliin muistan, että hetken olin toki euforinen – ja hyvä mielikin kesti aika pitkään, mutta elämä ei tuonkaan saavutuksen jälkeen muuttunut mitenkään erityisesti. Ei, vaikka harjoittelun alussa, aika tasan tarkkaan vuosi ennen maratonin lähtölaukausta, olin äärimmäisen skeptinen sen suhteen, että ikinä tulisin omin jaloin maaliviivaa näkemään. Harjoituskilometrejä tallatessani ajattelin monesti, että moisen koitoksen suorittaminen kunnialla, olisi varmasti niin suuri elämys, että se jollain tavalla muuttaisi kaiken.

Maalissa olin iloinen ja onnellinen, mutta samalla tuntui, että kuka tahansa nainen, joka jaksaa ravata viisi tuntia alennusmyynneissä, suoriutuisi urakasta siinä missä minäkin. Ei, en ajatellut siten, koska halusin vähätellä tai pienentää itseäni – vaan siksi, koska siltä tuntui ihan aidosti. Suuri ja mahtava tavoite pienentyi ihan tavalliseksi kivaksi asiaksi, joka ei nyt mitenkään perusteellisesti muuttanut asioita suuntaan tai toiseen. Vähän niinkuin jumalainen unelmien laukku muuttuu ihan vain kivaksi laukuksi sen jälkeen, kun sen on saanut itselleen…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja jos ajatellaan vielä suurempia ”elämäni muuttuu nautinnolliseksi sitten kun” -asioita, kuten uutta työpaikkaa, upeaa parisuhdetta, omaa lasta, unelmien taloa – ja mitä näitä nyt on. Yksikään näiden unelmien täyttymisestä ei tule ilman a) monipuolista vastuuta b) lukuisia huolia, murheita ja stressiä c) liutaa potentiaalisia seuraavia tavoitteita, jotka mahdollistavat nauttimisen lykkäämisen hamaan tulevaisuuteen. Uudella työpaikalla pitää näyttää taitonsa, ottaa homma haltuun ja olla ahkera ja kunnianhimoinen. Eikä aikaakaan, kun pitääkin jo alkaa miettiä seuraavaa urasiirtoa, ylennystä tai toimenkuvan laajentamista. Lapsista tai parisuhteesta en edes ala, mutta konkreettinen omaisuuskin tuo helposti yhtä suuren määrän huolta ja vaivaa kuin ehkä mahdollisesti sitä onnea ja nautintoakin.

Silti ajatus siitä, että ei olisi mitään haaveita, päämääriä ja tavoitteita tuntuu jotenkin tosi karulta ja tyhjältä. Eikä hetkessä eläminen, juuri nyt nauttiminen todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi vain olla, repiä riemu tästä hetkestä – huomisesta välittämättä.

Toiselle maratonilleni ilmoittauduin, koska ensimmäiselläni, Helsingissä juoksemallani, kaikki matkan varella jututtamani kanssakilpailijat vakuuttivat, että Tukholman maraton on ehdottomasti yksi maailman parhaista – hyvin järjestetty, kaunis reitti ja mieletön tunnelma. Noin kuukautta ennen kuin muutin tänne pysyvästi, kävin tutustumassa tulevaan kotikaupunkiini jolkottelemalla sen pari kertaa ympäri. Sen jälkeen oli monta vuotta, etten osallistunut muutakuin huoltojoukkoihin. Jonain syksynä tajusin kuitenkin kaivanneeni – ei niinkään itse maratonille osallistumista (vaikka tällanen tapahtuma-fani nauttii kyllä siitäkin..), vaan enemmänkin sitä tunnetta, mikä tulee, kun treenaa jotain tiettyä päämäärää varten. Tavoitteellisuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tajusin tänään hiffanneeni tuolloin jotain tärkeää. Tavoite, päämäärä, maali on tärkeä olla olemassa, jotta tietää edes suunnilleen, minne suuntaan on menossa. Mutta koska yhtään minkään päämäärän saavuttaminen ei ole koskaan täydellisen ristiriidaton, silkkaa onnea ja hyvää mieltä, on tärkeää valita sellaiset päämäärät, että matka sinne on mahdollisimman tyydyttävä ja nautinnollinen. As simple as dat!

Tämän sekavan sepustuksen lopuksi taidan ottaa tavoitteekseni nauttia pari migreenipilleriä ja painua peiton alle kuuntelemaan sateen ropinaa. Seuraavaksi pitääkin sitten alkaa miettiä, että minkälaista rukkaamista Mintun elämän isot ja pienet tavoitteet ovat tällä hetkellä vailla. Mutta niistä lisää tulevissa jaksoissa…

xoxo

Minttu


Kotona matkalla – matkalla kotona

tiistai 23. heinäkuun 2013

Miksi matkustaminen on niin kivaa?

Siis oikeasti tiedän kaikki ”irtaudutaan arjesta” ja ”koetaan uusia asioita” -itsestäänselvyydet. Mutta kuitenkin sitä on matkalla ihan yhtä lailla itsensä kanssa kuin kotonakin. Sitäpaitsi matkustaminen on kivaa myös tuttuihin paikkoihin. Niinkuin nyt esimerkiksi Tampereelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tampereella huomaan kyllä olevani aina jotenkin erityisessä tunnetilassa. Vähän haikean surullisen nostalginen, toisaalta hyvin onnellinen ja iloinen. En pysty kävelemään yhtäkään korttelinväliä ilman, etteikö joka askel olisi täynnä kaikenlaisia muistoja. Tästä kuljetiin aina äidin kanssa ostamaan nappeja, tuosta ylitettiin katu, kun vietiin Nordian kassalipasta yösäilöön, tuolla taas oli puhelinkioski, josta soitin kilometripuheluita poikaystävälle (kun kotona ei voinut puhua rauhassa ja kännykät olivat vielä pilke Nokia-insinöörin silmäkulmassa…) ja siinä on sekin kadunkulma, jossa vaihdettiin kihlasormuksia joskus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haikealta – ja ehkä ihan vähän surulliselta – tuntuu ajatella, että niin monet asiat, jotka ennen olivat tärkeimpiä maailmassa, on nyt vain muistoja. Tampereen reissut auttavat muistamaan paremmin, ottamaan kiinni sellaisenkin kivan tärkeän pienen historiankappaleen liepeestä kiinni, joka oli juuri vaarassa haalistua ihan näkymättömiin.

Haikealta tuntuu sekin, että ryökäleet eivät olekaan museoineet minun Tamperettani sellaiseksi kuin sen muistan, vaan kaikenlaista kauppaa ja baaria pykääntyy entisiin pankkitiloihin ja ennen tavalliselta kansalta visusti suljetut alueet, kuten Finlayson ja Tampella, kuhisevat nyt elämää, Ratinan rannassakin on siisti kevyenliikenteen väylä entisen romuparkkipaikan sijaan.

En voi mitenkään välttää mummomaisia yhtenään iskeviä nostalgiaryöpsähdyksiä: ”muistattekos, kun tässäkin oli…” ja ”mihinkäs tästä on se-ja-se hävinnyt…”  Onneksi Stocka on sentään paikallaan ja sen parkkihalliin johtaa edelleen yhtä kipakka rinne kuin ennenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eikä ne oikeastaan ole ne muutokset, jotka kaihertaa. Omituisinta on se, että tunnen olevani vähän vieras. Minä, ikuisesti tamperelainen, tarkastelen kevyesti huvittuneena, ehkä jopa ilahtuneena, väkijoukkoa Laukontorilla. 3/4 -osapituisiin kesähousuihin (naisilla mieluiten valkoiset tai beiget, miehillä reisitaskulliset), urheilullisiin jalkineisiin (lenkkarit tai sporttisandaalit – ei Converset) ja t-paitoihin (naisilla ehkä jopa toppi, miehillä joku bändi-, tapahtuma- tai luontoaiheinen printti) pukeutunut väkijoukko jätskiä mankuvine lapsineen tuntuu sekä niin tutulta, suomalaiselta ja ilmiselvältä että kaukaiselta ja kiehtovalta. Vähän samalta, kun sattuu näkemään jonkun lapsuuden suosikkiohjelman uudelleen – toisaalta kaikki on hirmu tuttua, mutta toisaalta kaikki mitä siinä välissä on tapahtunut, on muuttanut oman tavan katsoa ja nähdä.

Kaikkein eniten tunnen olevani suomalainen ja tamperelainen täällä kotona Tukholmassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tamperelaisena Tukholmassa minulla ei ole samalla tavoin historiaa jokaisen kadunkulman ja puistonpenkin kanssa. Rakastan uutta kotikaupunkiani, mutta tiedän olevani kuitenkin jossain määrin ulkopuolinen aina. Maahanmuuttaja. Vaikka tiedän kyllä, että se aika jolloin suomalaisiin viitattiin tuolla ikävästi värjäytyneellä muka neutraalilla sanalla, on jo kauan aikaa sitten ollut takanapäin.

Sen verran kuitenkin täkäläinen meininki, elämänrytmi, tapa hengittää, visuaalinen ympäristö ja oleminen yleensä on vaikuttanut omaan olemukseeni, että en enää tunne olevani kuin kotonani Tampereella. Ja kysyjille vastaukseksi: ei, en ole harkinnut takaisin muuttamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä yksi matkustamisen kiehtovista puolista on se, että silloin tulee pysähdyttyä. Enkä nyt välttämättä tarkoita mitään viipyilevää zen-jooga -tyypistä superhenkevää toiminnan totaalistoppia, vaan ihan sitä sellaista tavallista ympärilleen katselemista.

Ehkä tuo on vähän sama asia sen klassisen arjesta irtautumisen kanssa. Olen nimittäin monesti miettinyt, että satun asumaan aivan fantastisen hienossa kaupungissa, jonne tosi monet tulevat tekemään omia arjenkarkotusreissujaan. Miksi siis en voisi ”käyttää” kotikaupunkiani myös siihen tarkoitukseen? Tosiasia kuitenkin on se, että reissussa elämisen ihastelu, pysähtyminen, on vallan ziljoonasti helpompaa kuin kotosalla. Välillä se kuitenkin onnistuu ja 30 sekunnin miniloma toteutuu auringossa kylpevää pittoreskia kanaalimaisemaa turistinomaisesti ihastellessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Tähän pitää nyt laittaa ihan oikea kuvateksti! Oltiin nimittäin Saarikylissä Haaviston kesätorilla souteluretkellä. Ostokset tehtyämme kävimme vielä entisen navetan yläkertaan pystytetyn Parvigallerian näyttelyssä. Kaikki kunnia Marjo Tiitolan ja Marke Häkkisen taiteelle, mutta omasta mielestäni gallerian ihastuttavin esitys oli raukeana viittää terhakkaa kissanpentua imettänyt kisuemo! Awwww <3 <3)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos Tampereeseen fyysisenä paikkana ja sosioekonomisena ympäristönä liittyykin ristiriitaisia tunteita, Tampere korvien välissä tarkoittaa ystäviä, yhdessäoloa, henkeviä (ja vähemmän henkeviä…) keskusteluja, kikatusta, hyvää ruokaa, vielä parempia elämänohjeita, maailmanparannusta, yhteenkuuluvuutta, tukea ja kasvua.

Ehkä Tampere onkin itselleni fiiliksiä sisältävä uusiosana eikä pelkästään syntymäkotikaupunkini. Tiedättehän niitä Elimäen tarkoitus -tyyliin paikannimien antamista nimeksi asioille ja elämänilmiöille, jotka tähän asti ovat olleet nimettömiä. Esim: Tesoma on hetki tahi rupeama, jolloin laskuhumalassa selittää elämän perimmäisiä kysymyksiä monisanaisesti ja itseään toistaen ja Jääskö on ruoka jota ei enää aiota syödä mutta joka silti säilötään jääkaappiin. Itselleni Tampere on se sanaton hyvänolontunne, jonka saavuttaa hyvien ystävien seurassa. (Cheesy but true).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvaatteko montako kuvaa tuosta ruisleivästä piti ottaa ennenkuin oltiin tyytyväisiä? Voin kertoa, että ruutuja kertyi yhteensä kuusitoista!! Haha! Varsinainen ruisleivän päivänasukuva!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sielunmaisemani aka Minttu aamu-uinnilla Lättösissä Saarikylissä.

Kävin noin viikkoa ennen Suomen reissuani hammaslääkärissä. Ei, se ei tehnyt kovin kipeää (paitsi vähän) ja oikeastaan kamalinta oli hammaskiven poistaminen, mutta olen niin hammaslääkärikammoinen, että jännitin silti ihan hulluna. Rentoutusmielikuvana käytin tuota yllä olevaa skenaariota: naku-uinti rakkaan ystävän Tinnin saaren rannassa, kesälämpimässä Roineessa, aamuauringon paistaessa silmiin. Voin kertoa, että toimi!

Miksi matkustaminen on niin kivaa?

Ehkä kaikkein hauskinta on se, että joka reissulla oppii jotain itsestään – ja sitä kautta maailmasta. Ja nimenomaan näin päin. Jos ei ymmärrä eikä tule toimeen itsensä kanssa, on täysin mahdotonta käsittää myöskään maailmaa.

Kiitos Tinnille & kaikille muille rakkaille ystävilleni ja tietty ihanalle kummitytölleni, joka täytti reissuni aikana huikeat 19 vuotta. Luv u all!


Lomat lusittu

perjantai 19. heinäkuun 2013

Söin tänään päivälliseksi grillimakkaraa (salsicciaa ja 90 % lammasmakkaraa). Tulin juuri uimasta. Tajusin, että on kesälomani viimeinen päivä.

Vesi on edelleenkin pikkulammessa lämmintä, vaikka tänään on tuullut niin, että pienen parvekesiivouksen aikana pelkäsin saavani päähäni naapurin lentoon lähteneet kukkaruukut. Lisäksi vaihtelevaisen paistaa/ei paista -päivän ainokainen pieni sadekuuro osui juuri uintiretkelleni. Eipä tuo oikeastaan haitannut. Järvessä taisi olla lämpöisempää kuin sen ulkopuolella.

En nyt ajatellut pilata viimeistä lomailtaani harmittelemisella. Loppuu ne pitkätkin lomat. Mutta vähän kyllä kieltämättää ottaa vastaan ajatus, että maanantaina taas… Muutamia lomapäiviä on toki jemmassa. Seuraavat ”vapaat” koittavat elokuun lopussa, Tukholman muotiviikkojen aikaan.

Lievää lomanloppumisangstia olen yrittänyt loiventaa miettimällä positiivisia asioita.

Ida AW13

1. Syystrendit. Huomaan ilahtuvani punamustan halonhakkaajaruudun paluusta. Muutenkin girly grunge tuntuu kivalta ja raikkaalta syystyyliltä. Ehkä osittain siksi, että aikoinaan koko grunge-touhotus, musiikkia lukuunottamatta, jäi vaipanvaihtojen, imetyksien ja muun vauva-aiheisen elämänvaiheen vuoksi täysin väliin itseltäni.

2. Lomakausi jatkuu. Uskon, luotan ja toivon, että toimistolla on normaalia hässäkkää rauhallisempaa vielä ainakin ensi viikon. Kieltämättä lomarentoutumista on hiukan häirinnyt pari isohkoa täysin levällään olevaa keissiä, joiden tiedän odottelevan työpöydälläni. Yksi muun tohinan osalta rauhallinen viikko riittäisi tasoittamaan tilannetta kummasti.

3. Stockholm Music & Art. Pientä festarikesän poikasta täällä Mintullakin. Tänä vuonna valloitamme Skeppsholmenin yhdessä Karkin ja Peetun kanssa. Elokuisen tapahtuman tähtenä mm. Prince. Jeee!

4. Uusi alku. Kaikki kouluvuodet ovat tehneet tehtävänsä – syksy tuntuu melkein enemmän uudelta vuodelta kuin itse vuodenvaihde. Jälleen on tilaa tsemppihenkisille päätöksille ja itsensä kehittämiselle. Ehkä nyt vihdoin se akvarellikurssi?

5. Kesä jatkuu vielä! Kyllä iltauinille ehtii työpäivinäkin – ja aamu-uinnille viikonloppuisin. Bikineissä retkottaminen ja nahkan grillaaminen on jäänyt tänäkin kesänä aika vähäiseksi, mutta vielä ei ole peli menetetty. Oma retkigrillikin tuli hankittua juuri ennen Suomen reissuani, joten perinteinen piknik brygganilla on sekin vain ajan kysymys.

Eli ei mitään syytä synkistelyyn! Ehkä kuitenkin ensi kesänä otan vähän pidemmän yhtenäisen loman. Aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että loman pätkittäminen saa sen tuntumaan pidemmältä, mutta kyllä kaksi viikkoa on vähän liian lyhyt aika kunnon irtautumiseen.

No, huomenna mennään Karkin kanssa katsomaan The Fashion World of Jean Paul Gaultier -näyttelyä ja valitsemaan verhoja neidon uuteen opiskelijakämppään. Ja illalla on vielä grillausta Camillan luona. Ihan kesämeininkiä, vaikka lomat onkin tältä erää lusittu.

Kuva: copyright Kristian Löveborg