Ostolakko – miten menee?

sunnuntai 10. marraskuun 2019

Vuoden kestäväksi suunnittelemastani ostolakosta on nyt vähän vajaat 2/3 takana. Miten on mennyt? Mikä on ollut vaikeinta? Mitä olen oppinut?

Lyhyesti voin sanoa että aika huonosti on mennyt, yllättävän vaikeaa olla ”ilahduttamatta” itseään uusilla asioilla, mutta positiivista on kuitenkin se, että olen oppinut paljon. Itsetuntemukseni on syventynyt huomattavasti ja olen oppinut tunnistamaan tarpeettomaan shoppailuun johtavia mekanismeja. Onhan sekin jo jotain!

Yksi suuri syy siihen, että ostoksia on kertynyt aikasmoinen liuta, on toki tilanne käteni kanssa. Käsihärveli ei mahdu tavallisen väljänkään hihan sisään – ja koska kättä ei oikein pysty ilman merkittävää kipua nostamaankaan, paitatyyppisten vaatteiden tulee olla edestä auki. Muuten en saa paitaa päälleni.

Yhdellä kädellä ei myöskään solmita kengännauhoja tai vedetä istuvien housujen/hameiden vetoketjua ylös. Olen siis joutunut uusimaan garderobiani aika tavalla ihan vain, jotta olisi vähän päällepantavaa.

Aluksi hankin vain parit kesähuitulat ja villaponchon (sekä parit edestä kiinnitettävät rintsikat…). Tuumasin, että niillä selviän koko saikkuajan. Ihan niin ei tosiaankaan käynyt – ja varsinkin, kun palasin takaisin töihin, tarvitsin muutaman outfitin, jotta voin tuntea oloni tarvittaessa edes vähän asialliseksi.

Voisin siis piiloutua onnettomuuden aiheuttaman Force Majeure -tilanteen selän taakse, mutta tiedän ihan hyvin, että se on osittain huijaamista. En ole tyytynyt vain minimaaliseen välttämättömään, vaan esimerkiksi ponchomaisia huituloita tuli hankittua useampi, samoin oversize neuleita, vaikka 1 – 2 olisi ihan hyvin riittänyt pitämään yllä illuusiota toimivasta toimisto-garderobista.

Aika kuvaavaa on, että kun syyskuun alussa sain lopullisen tuomion, että käsi ei tästä tämän enempää ilman leikkausta parane, painuin samointein shoppailemaan. Tuloksena kaksi kassillista täynnä robocop-yhteensopivia vaatteita. Palautin toki melkein puolet sovitettuani vaatteita kotona (en tämän käden kanssa jaksa pyllistellä pienissä sovituskopeissa), mutta silti!

Huomasin jo silloin ihan toipumisen alkuaikoina, kun kivut olivat niin kovat, että jopa sarjojen töllääminen Netflixistä tuntui liian vaativalta, että nettikauppojen selaaminen antaa positiivisia kicksejä ja rauhoittaa. Kai siinä jotain endorfiineja virtaa, kun voi klikata ostoskoriin löytämänsä kimonon, joka ehkä menee päälle tai jotain, mikä sillä hetkellä tuntuu ratkaisulta kaikkiin ongelmiin.

Jotenkin nettishoppailusta saa vielä kaksinkertaiset kicksit. Ensin, kun löytää jotain ihanaa, jonka klikkaa ostoskoriin ja toisen kerran, kun tavarat sitten saapuvat. Paras odotusaika on 2 – 4 päivää, silloin innostus pysyy korkealla koko ajan. (Ja kyllä, melkein hävettää kirjoittaa, että näin on, mutta ollaan nyt brutaalin rehellisiä, kun kerran aloitettiin!)

Muutama selviytymiskeino ostolakkolaiselle:

  • Kuten tuossa edellä jo sanoinkin, nettishoppailusta saa kaksinkertaiset kicksit. Itse olen opetellut tyytymään myös yksinkertaisiin kickseihin. Eli klikkailen kaikkea ihanaa ostoskoriin, mutta en lopulta sitten ostakaan mitään. Riskinä on toki, että sitä sitten ”vahingossa” painaa ostos-painiketta. Turvallisempi vaihtoehto on merkitä tuotteita suosikiksi tai wishlist-listalle.
  • Virtuaalinen shoppailu. Hiukan hankala toteuttaa, jos ei esmes pelaa mitään. Itse shoppailin omalle Pokémon GO -avatarilleni aivan ihania asukokonaisuuksia pelistä ansaitsemillani virtuaalirahoilla. Tuli melkein sellainen olo kuin itse olisi saanut uusia vaatteita. Jos ostolakkoilun tavoitteena ei ole varsinaisesti rahan säästäminen vaan kulutuksen vähentäminen (kuten minulla), löytyy App-storesta kaikenlaista hauskaa treeniaplikaatioista astrologiasovelluksiin pikkurahalla.
  • Ja tosiaan, mikäli tavoitteena ei ole rahan säästäminen sinänsä, shoppailuhimoja voi aina sammutella ostamalla palveluja. Osittain on tietty ihan tämän kädettömyyden syytä, mutta myös ostolakkoilun inspiroimaa, että olen viimeaikoina mm. käynyt kampaajalla ihan vain pesettämässä ja föönauttamassa hiukseni.
  • Riippuu tietysti huomattavasti siitä, missä sattuu asumaan, mutta täällä meillä on aika kiitettävän tiuhaan erilaisten voittoa tavoittelemattomien yhdistysten vaatteidenvaihtotapahtumia. Yleensä homma toimii niin, että vaihdettavaksi annettavat vaatteet jätetään etukäteen ja jokaista hyväkuntoista vaatetta vastaan saa yhden kupongin, jolla sitten varsinaisena tapahtumapäivänä saa lunastaa itselleen haluamansa vaatteen. Erittäin hauska häppening ja epäilyistäni huolimatta löysin kaikenlaista kivaa itselleni. Mikään ei myöskään estä pistämästä pystyyn omia vaihtobileitä, mikäli tällaisia virallisesti järjestettyjä ei kotipaikkakunnalta löydy!

Asioita, jotka ovat pistäneet ostolakon todellakin koetukselle: kertakaikkiaan hyvät diilit, ohittamattoman ainutkertaiset tilaisuudet, löydöt.

En ole mikään hyvä alennusmyyntihaukka, mutta blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen varsinainen sucker, mitä tulee ystävämyynteihin, varaston tyhjennyksiin, Sample Sale -tilaisuuksiin. (BTW, nyt kun asian äärellä ollaan… olen vähän lopettanut kaikkien täkäläisten ystiksien mainostamisen, kun tuntuu, että eihän ne nyt voi kovin montaa kiinnostaa. Harva sattuu tänne hoodseille juuri tapahtuman aikaan. Mutta onko siellä joku joka kaipaa näitä koosteita? Joku, joka tsekkaa vinkit ennen risteilylle lähtöä?)

Ehkä se on jokin primitiivinen keräilijävaisto, mikä saa endorfiinit hyrräämään, kun kohdalle osuu todellinen löytö. No, itseni tuntien olen jättänyt väliin lähes kaikki Sample Sale -tapahtumat ostolakkopäätökseni jälkeen.

Kun täkäläinen premium-fashion putiikki, Nathalie Schuterman,  piti vuotuisen varastontyhjennysmyyntinsä viime keväänä, oltiin kuitenkin Karkin kanssa tikkana jonossa reippaasti ennen ovien aukaisua (en edes kehtaa kertoa, miten reippaasti.. haha!). Tavoitteenani oli löytää jotain, ihan mitä vain, Karkin hääjuhlallisuuksia varten. Karkin ostoslista oli avoimempi.

Schutermanin ystis oli aika tasan tarkkaan pari viikkoa ennen onnetonta onnettomuutta, missä satutin käteni. Silloin olin siis vielä ihan täydessä kuosissa fyysisesti ja Karkin häihin aikaa reilusti yli kolme kuukautta. Hääjuhlallisuuksiin suunnittelemani asut olivat tuolloin lähestulkoon idea-asteella. Sikäli annan siis itselleni tunnustusta, että en sortunut vaikka mihin, vaan ostin ainoastaan tuon supersuloisen bambulaukun, jonka ajattelin sopivan täydellisesti joko pre-wedding drinks -asun tai silloin vielä suunnitelmissa olevan hääbrunssin asun laukuksi.

Kädessä kannettava laukku ei päätynyt tositoimiin – enkä käyttänyt sitä muutenkaan koko kesänä, vaikka ajattelin, että siitä tulee ihan suosikki. Kun toinen käsi on pois pelistä, sitä vaan ei kertakaikkiaan halua sitoa ainokaista toimivaa kättä laukun kantamiseen. Etenkään, kun kantokahvat on sen verran lyhyet, ettei sitä saa pidettyä edes väliaikaisesti ranteen/käsivarren ympärillä.

Olen kuitenkin aivan varma, että suloinen bambulaukku pääsee ensi kesänä kovaan käyttöön. Sehän aivan säteilee aurinkoisien kesäpäivien fiilistä. Eikä haittaa yhtään, vaikka ilmiselvin influencer-hype pyöreiden bambulaukkujen kohdalla alkaakin jo hiipua. Oikeastaan päinvastoin.

Tässä vähän esimerkkejä siitä, mitä ei ostettu. Monta houkutusta vältettiin – eikä tässä ole edes pahimmat läheltä piti -tapaukset. Tuo Karkin päällä oleva ihanan kepeä, mutta silti elegantti vanhan roosan värinen tekoturkki taisi jäädä eniten vaivaamaan. Toisaalta osta nyt sitten kesää vasten ja keskellä hääjärjestelyjä alennuksenkin jälkeen varsin tyyris takki, jolle ei seuraavaan puoleen vuoteen ole käyttöä.

En nyt ihan tarkalleen enää muista, mitä kaikkea Karkki sitten lopulta löysi. Ainakin upeat kukalliset kesähousut, joista tuli viime kesän lempparipöksyt (näkyvät ensimmäisessä kuvassa Karkin kädessä) ja coolit mustat bikinit, joissa on näyttävä röyhelö yläosassa – suosikki”asu” häämatkalla.

Karkin häät julistin jo ihan alunperin poikkeukseksi ostolakostani. (Ensimmäinen postaus ”sääntöineen” löytyy täältä: Vuoden ostolakko alkaa nyt!). Silloin ajattelin jotenkin ylevästi, että korkeintaan ehkä jonkun mekkokankaan hankkisin, mutta muuten menisin sillä, mitä varastoistani löytyy. Miten väärässä olinkaan!

Alkoi olla jo melkein sisäpiirin vitsi, kun perustelin mitä lie ostoksiani Karkin häillä. No, toisaalta – kyllähän ne kynät tulivat käyttöön häiden vieraskirjan kirjoittamista varten ja ihoakin piti hoitaa vähän ekstraa, että on sitten hehkeänä kuvissa, joita kuitenkin katsellaan vielä vuosikymmenienkin päästä.

Sen sijaan on aika kaukaa haettua, että piti hankkia uudet Balmuirin pyyhkeet (ihanat ovat!!), jos vaikka joku vieraista haluaa käydä mun luona freesaamassa itseään. (Juhlatilana toiminut kasvihuone on siis taloyhtiöni pihassa). Eikä ehkä sitä ihanaa Moonchild-tarottikorttipakkaa olisi välttämättä tarvittu antamaan elämänohjeita hääparille…

”Karkin häät”-ostolupakortti tuli tosiaankin käytettyä moninkertaisesti.

Osa ostoksista meni uusiksi käsionnettomuuden vuoksi. Bambulaukun lisäksi olin hankkinut muitakin asujeni osia jo keväällä. Pitkään elättelin toivetta, että olen jo melko kunnossa häihin mennessä, mutta kun sitten kävi selväksi, että robocop-vaihe venyy, piti koko homma harkita uudelleen.

Jos nyt jotain positiivista pitää löytää, niin ainakin olen tehnyt hankintani harkiten ja olen hyvin ihastunut kaikkiin ostoksiini. Eli luvassa on pitkää käyttöikää ja monia käyttökertoja kunhan tästä nyt vain kuntoudun.

Yksi asia, minkä olen ostolakkoni aikana oppinut, on nettikaupoista tilattujen tuotteiden palauttaminen. Aikaisemmin pidin kaiken, mitä olin tilannut, koska en vain jaksanut selvittää, miten palautusruljanssi toimii. Ostolakko toimi positiivisena motivaattorina ja nyt olen oppinut tosiaankin todella paljon.

Yksi tärkeimmistä asioista, jonka nykyään tsekkaan ennen tilausnappulan painamista on, miten palautukset toimii. Mikäli nettiputiikki ei tarjoa helppoa palautusta, jää tavarat ostamatta. Esim nuo Pavementin sandaalit tulivat aikas kalliiksi, koska ne piti postittaa omalla kustannuksella päämajalle Tanskaan. (Mitäs muuten sanotte vasurilla kirjoitetusta osoitelapusta!? :D)

Helpot, maksuttomat palautukset tarjoaa mm. Zalando (+ enemmän brändivetoinen Zalando Lounge), H&M (+ H&M-johdannaiset & Other Stories, Weekday…) ja Asos. Nykyään en juuri muita nettikauppoja katsele edes huvittelumielessä.

Miten tästä eteenpäin: kyllä aion jatkaa ostolakkoani, vaikka kaiken tässä kertomani jälkeen tuntuukin, että sana pitäisi pistää lainausmerkkien väliin. Itselleni sillä on kuitenkin merkitystä ja päätön kuluttaminen aiheuttaa moninkertaista huonoa oloa. Täytyy nyt tsekata tilanne vielä uudelleen, kun vuosi tulee täyteen, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että haluan jatkaa – tai oikeastaan aloittaa uudelleen vähän paremmin mietityltä konseptilla.

Huh huh.. Tulipas tästä nyt varsinainen tunnustuksien sunnuntai-aamu!


Vuoden ostolakko alkaa nyt

tiistai 29. tammikuun 2019

En voi tajuta, mitä tässä parin viime vuoden aikana on tapahtunut!? Olen ollut aina melkoisen harkitsevainen ostiskelija – enkä ole milloinkaan tajunnut, mitä riemua on omistaa, sanotaan nyt vaikka useampaa paria mustia nilkkureita. Yhteen tarpeeseen on riittänyt yksi asia. Uutta ostetaan vasta, kun vanha poistuu kulumisen (tai pieneksi jäämisen… köh..) vuoksi käytöstä.

Sitten tapahtui jotain kummallista. Tajusin shoppailevani vähän sitä sun tätä, vaikken niin oikein tarvitsekaan, mutta ehkä kohta tarvin… Hyvää diiliä en yhtäkkiä voinutkaan sivuuttaa olankohtautuksella ja huomasin hamsteroivani asioita oikealle ja vasemmalle.

Olin jo vähän alkanut katsella ostokäyttäytymistäni sillä silmällä, kun törmäsin Moumou-Iinan Älä osta mitään haasteeseen. Bongasin jutun facebookista ja päätin ryhtyä toimeen saman tien. Mutta kuinkas sitten kävikään…

En tehnyt hommasta virallista, joten en oikein itsekään tajunnut, että nyt on tosi kyseessä. Viimeksi viime lauantaina, kun piti poiketa vain pikaisesti Söderillä hakemassa Tinnille tuliaisiksi yksi avaimenperä, päädyin mm. Monkiin hamstraamaan jotain randomeja paitoja, Marimekolle penaaliostoksille ja taisi sitä livahtaa NK:lla ostoskoriin parit Moleskinen muistikirjat.

Eli nyt on todellakin korkea aika julistaa vuoden kestävä ostolakko alkaneeksi!

Sisällytän haasteeseen vaatteiden & kenkien, asusteiden ja kosmetiikan lisäksi harrastustoimintaan ja kodinsisustukseen liittyvät asiat – näillä ehdoilla:

VAATTEET, KENGÄT & ASUSTEET

  • En todellakaan tarvitse uusia vaatteita, asusteita tai kenkiä. En minkäänlaisia enkä mihinkään tarpeeseen. Jopa alusvaatteita tuli ostettua viime kesän ameriikan reissulla sellainen kasa, että en voi kuvitella, että oikeasti tarvitsisin jotain.
  • Poikkeuksen muodostaa sukkahousut. Ne on kulutustavaraa, eikä sitä oikein voi säädellä, miten kauan yksi pari kestää.
  • Toinen poikkeus on Karkin häät. Ihana lapsukaiseni on menossa naimisiin kesän lopulla ja haluan tietty olla juhlissa upeimmillani. Ensisijaisesti pyrin joko ompelemaan asun itse (kengät on jo!) tai esim. lainaamaan sen, mutta jos on pakko, ostaminen käy myös.
  • Ja sit on ihan pakko laittaa varaus poikkeukselle ensi syksynä: H&M:n designer-mallistot on heikko kohtani, joten annan itselleni jo nyt luvan kahden asian hankkimiseen. Mutta vain kahden – eikä tyyliin ziljoonan eri jutun, niinkuin esim. tänä vuonna, vaikka mallisto ei ollutkaan mikään ykkössuosikkini.

KOSMETIIKKA

  • Siis kertakaikkiaan Ei Ainuttakaan Meikkiostosta. Jösses, miten olenkaan onnistunut hankkimaan sellaisen arsenaalin kaikkia mahdollisia meikkejä? Onko ylipäätään mahdollista kuluttaa high-lighteria loppuun elämän aikana? En voi tietää, sillä itseltäni niitä löytyy vähän laskutavasta riippuen 6 – 8.
  • Poikkeuksena ripsiväri ja meikkivoide. Ne on kulutustavaraa, joita ilman ei ihminen voi olla.
  • Ihonhoito on pulmallisempi, sillä voiteita täytyy olla. Tarpeet muuttuvat vuodenaikojen ja ihon voinnin mukaan, joten mitään täyttä ostokieltoa en voi tähän julistaa. Sen sijaan lupaan olla ostiskelematta ilman harkintaa ja kurkistan ensin, josko varastoistani jo löytyisi jotain sopivaa. Esim. naamioita taitaa kyllä jo löytyä koko vuoden tarpeisiin.
  • Ja koska olen niin hömppä, että liiallinen asketismi saa pidemmän päälle mieleni matalaksi, annan itselleni luvan yhden ihanan kosmetiikkajoulukalenterin hankintaan vuoden lopulla.

HARRASTUSTOIMINTA

  • Olen aloittanut kuluneen vuoden aikana monta uutta harrastusta: tarotit, kristallit, kristallikorut, bujoilun ja letteringin. Kaikkiin on tullut hankittua kirjaimellisesti aivan riittävästi sekä kirjallisuutta, että toteutusvälineitä. Ainahan sitä löytyy uudenlaisia kyniä ja kivempaa paperia, tarot-korttipakka, joka puhuttelee, kristalleja, joita ilman ei muka voi elää. Nyt saa kertakaikkiaan riittää! Luetaan nyt ensin ne kirjat, jotka on jo hankittu – ja opetellaan käyttämään niitä taroteja, jotka odottelee yöpöydällä vuoroaan. Kynienkään muste tuskin loppuu, vaikka harjoittelisinkin sen suositellun tunnin päivässä. Ja jos ihan oikeasti loppuu, niin sitten voin harkita tarvitseeko juuri se kynä korvata uudella.
  • Olen myös palannut kuntosalille, mutta  kaikenlaista sisä- ja ulkotreeniin sopivaa vermettä löytyy kaapista enemmän kuin vuoden tarpeisiin. Poikkeus urheiluvaatteiden kohdalla sallitaan, jos sporttirintsikat jostain syystä osoittautuvat ei-toimiviksi.
  • Toinen poikkeus on kristallikorujen materiaalit, mutta vain sillä ehdolla, että jonain päivänä oikeasti saan auki sen Etsy-kauppani.
  • Lisäksi olen juuri virittelemässä ompelimoani takaisin lyöntiin, joten sillä saralla tulee varmasti joitakin hankintoja. Tosin kankaiden kohdalla pätee ehdoton kielto (Karkin häitä lukuunottamatta), mutta jotta niistä kankaista saa tehtyä vaatteita, jotain nappeja, vetoketjuja ja sen sellaista tilpehööriä pitää todennäköisesti ostaa.

KODINSISUSTUS

  • Olen aloittamassa vihdoinkin tämän vuoden aikana sen keittiöremontin, jota olen suunnitellut sekä pitkään että hartaasti – eli siihen liittyen ostoksia tulee väistämättä tehtyä.
  • Kieltolistalla on kuitenkin kaikki sälä: tyynynpäälliset, viltit, kaikki mahdolliset kodintekstiilit (siis ihmisen ei tarvitse ostaa puolivuosittain uusia lakanoita!), kynttilät, juomalasit, tarjoiluastiat, kaikki muutkin astiat, kodinkoneet ja hilavitkuttimet sekä kukkaruukut. Ja vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että käytettynä asioiden ostaminen on vähän vähemmän ei-okei, varsinkin astia-osastolla kielto koskee aivan ehdottomasti myös käytettyjä tavaroita.
  • Keittiörempan lisäksi sallitut-listalle pääsee kuitenkin noin kahteen uuteen taiteeseen tarvittavat kehykset, parvekekukat keväällä ulos ja tietty multaa tarvitaan myös sisäkukille.

Pidän ostokieltoa voimassa vuoden – ja voin kertoa, että jo nyt aika tuntuu hurjan pitkältä. Suorastaan kauhistuttavalta. Tavoitteena onkin paitsi olla ostamatta, myös tajuta omia shoppailumekanismejani. Jotain mätää tässä on, kun kaappi kirjaimellisesti pursuilee kampetta, mutta silti pitää ostaa vielä yksi college-paita, kun se on niin kivan punainen ja halpa.

Vuoteen osuu monet synttärit, joulu ja todennäköisesti jotain muitakin kissanristiäisiä (ja tietty ne HÄÄT!) – enkä mitenkään halua, että kukaan ulkopuolinen joutuu kärsimään lakostani. Eli lahjat on sallittu, muodossa missä hyvänsä – mutta obviously itselle ostetut lahjat eivät ole okei!

Mitäs sanotte? Miltä kuullostaa? Tulenko onnistumaan? Lähdetkö itse mukaan? Edes kuukaudeksi?


Aleshoppailua

lauantai 08. tammikuun 2011

panic_rea Klassiset aleshoppailuneuvot pitävät sisällään vinkkejä tyyliin: satsaa klassisiin perusvaatteisiin, osta vain hyvää laatua, älä osta mitään, mitä et ostaisi myös täyteen hintaan. Tavallaan olen samaa mieltä. Klassiset perusvaatteet on tietty aina hyvä ja turvallinen valinta ja hyvän laadun etuna on paitsi just se laatu, mutta lisäksi saa yleispätevän perustelun shoppailulleen muttakun se on niin laadukaskin. Mikäli kaapit suorastaan pursuilevat toivottomia virhehankintoja, on ehkä syytä miettiä, haluaisiko jonkun tietyn rievun tai härvelin myös täyteen hintaan.

Toisaalta sitten taas.

Toisaalta olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että juuri alesta voi villisti ostaa sen limevihreän neuleen, joka tuntuu pirtsakalta idealta näin kevään tuloa kiihkeästi toivoessa. Eipähän tule kalliiksi, jos käyttökerrat eivät sitten olekaan yhtä lukuisat kuin sen ihanan harmaan kashmirneuleen. Tai sen käsittämättömän kiiltävän paljetti/sulka/kimallus -bilelaukun, joka ei varmasti kestä enempää kuin yhdet, kahdet kinkerit. Eipähän ole pakottavaa tarvetta käyttää aina sitä samaa ärsyttävän tyylikästä ja laadukasta clutchia. Täydellä hinnalla en ikinä ostaisi trendikkäänaprikoosia huulipunaa, mutta hyvällä halvennuksella – mikäettei. Eipähän sitten harmita, kun taas tajuaa, että ei edelleenkään ole huulipunaihmisiä ja Peetun meikkipussi laajenee jälleen yhdellä värillä.

Mintun aleshoppailuvinkit talvialeen 2011:

1. Odota kaikessa rauhassa alen loppurysäykseen, jolloin tuotteet ovat oikeasti alennuksessa. – 30 % ei ole alennus, se on vitsi.

2. Tsekkaa erityisen tarkasti kaikki bile-/paljetti-/kimallusviritykset. Just nyt kaikki tuo rasittaa (vrt. joulukoristeet), mutta uusi bilekausi luuraa kulman takana, eikä kukaan tajua, että paljettiminarisi on 2010-sesongilta.

3. Pidä silmät auki ”bubbling under” -trendijuttujen kanssa. Joillakin kaupoilla/ketjuilla on ennakkoluulottomat sisäänostajat – tai sitten on sattunut ihan inhimillinen vahinko ja valikoimiin on eksynyt trendijuttuja, joista suuret ostavat massat eivät vielä ole innostuneet. Tuollaiset vetimet päätyvät yleensä alerekkiin sievoisten prosenttien siivittämänä. Tässä pitää vain jaksaa olla tarkkana.

4. Kosmetiikkajoululahjapakkaukset ovat yleensä jo lähtökohtaisesti hinnoiteltu piirun verran alakanttiin tuotteiden yksittäishintoihin verrattuna. Kannattaa siis kestää tyynen rauhallisesti ällönkitchit puna-kulta-tähti-joulu -koristeiset laatikot ja hamstrata lempparituoksun vartalovoiteet, suihkusaippuat samoin kuin muut peruskosmetiikat alekoppaan päätyneiden lahjapakettien joukosta.

Peetu kävi aleshoppailemassa – eikä kyllä noudattanut yhtikäs mitään edellämainituista ohjeista, vaan hankki kivoja ei-klassisia, mutta erittäin käyttökelpoisia perusarkivaatteita todella edulliseen hintaan. Kaikki vaatteet henkkamaukan valikoimista.

HM sydänhame HM ruutuhame HM raitaneule

Minttu sen sijaan odottelee kaikessa rauhassa hetken vielä ennen alemaailman ihmeellisyyksiin sukeltamista… :)