Keittiöremontti – jaksaa, jaksaa…

keskiviikko 07. lokakuu 2020

Terkkuja keittiöremontti-mayhemin keskeltä! Tässä pientä päivitystä homman etenemisestä – sillä vaikka välillä tuntuu, että ”uusi normaali” ei tarkoita vain koronan aiheuttamia muutoksia normiarjessa, vaan myös sitä, että allekirjoittanut saa elää omassa kodissaan jonkinlaisessa ikuisessa välitilassa, jotain edistystäkin on tapahtunut.

Huomasin juuri, että tästä välivaiheesta ei ole tullut otettua ollenkaan kuvia kameralla. Matkaväsymystä varmaan. Toivottavasti laatu toimii kuitenkin, eikä kuvat ole ihan harmittavan rakeisia. Aika paljon on nimittäin onneksi tullut edistystäkin remontin kanssa, mutta takapakkiakin on valitettavasti vedetty.

Mm. tuo keittiön takaseinä alkoi jo hiukan huvittaa. Hirmu selityksillä (värikoodista puuttui viimeinen numero.. etc) asiaa lähestyttiin, kun valitin, että se on ihan liian vihreä ja jälleen nou problemos, maalataan uudelleen ja tällä kertaa tarkistetaan sävy siihen tarkoitetulla skannerilla. Lopputulos on mielestäni yhtä kaukana kuin aiemmin liian vihreä sävy, mutta nyt puolestaan punaiseen suuntaan.

Mainitsin tästä työnjohtajalle, joka oli heti täynnä selityksiä, miten hän aina suosittelee selkeästi poikkeavaa sävyä vastaavassa tilanteessa, koska tismalleen samaa on niin kovin vaikea saada aikaiseksi. Sisäinen besserwisserini halusi argumentoida, miksi hän ei sitten sanonut sitä heti aluksi, ja miksi aikaisemmin hänen mielestään sama sävy olisi helppo juttu toteuttaa. Pidin kuitenkin suuni kiinni, sillä tämä uusi melkein-muttei-ihan -sävy on mielestäni oikeasti parempi!

Kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa hahmottua!

Yllättävää, miten vähän tuo valkoinen astianpesukone häiritsee. Valkoiset kaakelit taitaa tasapainottaa kokonaisuutta ihan mukavasti. Sinänsä hyvä, sillä vaikka tosiaan tarkoitus on ihan parin kuukauden sisään vaihtaa siihen uusi kalustepeitteinen malli, on ihanaa, ettei tuo vanha aiheuta sen kummempia tuntemuksia. Varmaan menee kuitenkin yli joulun ennenkuin ylipäätään jaksan alkaa taas bookailla työmiehiä, myydä vanhaa laitetta ja kaikkea sitä säätöä, mitä siihen kuuluu.

Mutta katsokaapas, mikä ihanuus siinä seinää vasten köllöttelee! Se on keittiösaarekkeen päälle tuleva taso, ihaninta mahdollista kiveä – eli Karjalan punagraniittia.

Mitäs sanotte!? Ei paha – eikö vaan! Lattiakin näkyy (ja on likainen kuin mikä! :D) ja jotenkin tässä alkaa tajuta, miltä täällä sitten ehkä ihan pian jokupäivä näyttää.

Samalla voidaan tehdä tässä klassinen ”etsi viisi virhettä” -leikki…

Jos nyt sivuutetaan ne asiat, jotka selkeästi on kesken ja hyväksytään, että takaseinä ei ole tilauksen mukainen, mutta siihen ei muutosta halutakaan (koska oikeasti tuo sävy sopii tosi hyvin) – niin mitkä on ne asiat, jotka on pielessä?

Tässä Mintun vastaukset:

  1. Missä on yksi kivitasoista? Ei kai keittiöallasseinälle tule valkoinen melamiini?
  2. Avohyllyjen on tarkoitus olla ihan aktiivikäytössä, koska kaappitilaa on vähennetty huomattavasti. Kuinka korkealle ylettyy 165 cm pitkä henkilö mukavasti ilman keittiötikkaita?
  3. Mites toi kaakelihomman yläreuna? (Itseäni häiritsevä asia näkyy vielä paremmin ihan ensimmäisessä kuvassa)

Tässä (erittäin huonolaatuinen) kuva Puustellin kanssa tehdystä suunnitelmasta.

Avohyllyistä kaksi alinta on tarkoitus olla allekirjoittaneen käyttökorkeudella. Ei nyt tarvitse alkaa halkoa hiuksia, mutta kuvassa (samoin kuin mittapiirroksissa) alimman hyllyn yläreuna on linjassa kaapiston alareunan kanssa. Valokuvasta näkee, että alin hylly on melkein kymmenen senttiä ylempänä kuin mikä oli alkuperäinen ajatus.

Kaakeleita ei kuvassa näy, mutta tuo pikkuriikkinen pykä-ero kaakelin yläreunan ja kaapin alareunan kanssa alkoi särkeä silmää niin paljon, että vaadin saada yhden kaakelirivin lisää edellisten päälle.

Ja se yksi onneton kivitaso. Se paukahti hajalle tiskialtaan reunan kapeasta kohdasta, kun sitä yritettiin nostaa paikoilleen.

Mutta siis tuo kivitaso on kertakaikkiaan niin ihana!!

Tiedän, että tuollainen näyttävä ja värikäs keittiötaso ei ole mikään suuri hitti, jos on aikeissa myydä asunto ja rahastaa remontilla. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että olen kuin kissa – kiinnyn reviiriini – ja tällä hetkellä toiveenani on, että saan asua tässä niin pitkään kuin mahdollista. Koko remontti ja kaikki ratkaisut on tehty vain sitä ajatellen, mitä minä toivon. Ajatella, miten ihanaa!

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy, miten paljon tasapainoisemmalta kaakeliseinä näyttää, kun yläreunan linja ei katkea hullusti vajaan kaakelin kohdalta. Avohyllyjä saadaan siirrettyä samalla alemmaksi, kun alimman voi laittaa kokonaan kaakeloinnin päälle.

Olin super-yhteistyöhaluinen enkä vaatinut ylimmän hyllyn siirtämistä alemmaksi, koska sinne on asennettu pistorasiaa sun muuta, mikä olisi tehnyt hommasta erityisen hankalaa. Alimman hyllyn reunassa kulkee LED-lista ja sähkö siihen tulee viereisestä kaapista. Siksi tässä uuni on taas vaihteeksi pois paikaltaan.

En todellakaan aavistanut, miten älyttömän paljon duunia ja ihan silkkaa vahtimista tässä jää itselle, vaikka tilasin täyden palvelun ”avaimet käteen” -ratkaisun Puustellilta. No, edelleenkin kaikki, mikä oikeasti on valmistunut, näyttää todella ihanalta ja tykkään tosi paljon!

Keittiöremonttisaagan seuraavassa osassa päästään kurkistamaan jo viittä vaille valmiiseen keittiöön ja kuullaan, miksi Minttu (”kovis-Minttu”) purskahti itkuun remonttiäijien läsnäollessa.

Instagramissa (@minnapaakkulainen) lisää aiheesta ja storyjen puolella videoita rempan etenemisestä!


Keittiöremontin pimeä puoli

keskiviikko 02. syyskuu 2020

Yksi asia, mitä kukaan ei kertonut – ja mitä itse en oikein hahmottanut – on keittiöremontin aiheuttama kaaos. Siinä vaiheessa, kun kävin työnjohtajan kanssa läpi homman eri vaiheita totesin ihan sivumennen, että kai se sitten on ookoo, että asun kotona koko ajan. Ei tullut mieleenikään, että miksi ei.

Kun sitten työt toukokuun lopussa alkoi, oltiin jo hyvän aikaa sitten siirrytty tekemään töitä kotikonttorilta. Mainitsin tästä työnjohtajalle ja hänen vastauksensa oli, että sehän on vain mukavaa

Mitä itse en tajunnut, että kaiken elämän – työn, vapaa-ajan ja levon – keskittäminen vain yhteen huoneeseen on suoraan sanottuna vähän haastavaa!

Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy makuuhuoneeseeni muuttanut kissojen ruokintapiste (plus vessa..), mikro ja keittiötavaroita muuttolaatikoihin pakattuna. Väliaikaissijoituksessa wi-fi ja kylmäsäilytykseen hankittu laukku taustalla.

Aluksi kaikki tuntui ihan seikkailulta. Ihan kuin olisi camping-reissulla omassa kodissa. Kahvit sai keitettyä kätsysti piirongin päällä, kaurapuurot kypsyivät mikrossa ja muutenkin tuntui, että kivastihan tässä kaikki sujuu. Peetu opasti, kuinka kahvinkeittimellä voi keittää munia – mutta sen jätin kokeilematta!

Oven raosta huikkailtiin huomenet työmiesten kanssa ja muutenkin tuntui ihan jännältä, että makuuhuoneen oven tällä puolella oli minun työmaani ja toisella puolella heidän.

Elämä muuttui todellakin kompaktiksi.

Koska koko keittiö-olohuonetilan lattia hiottiin ja vahattiin, sieltä piti saada kaikki kalusteet pois. Se taas puolestaan tarkoitti sitä, että taloudessa ei moneen viikkoon ollut ainuttakaan pöytää. Kuvassa toisin sanoen esittelyssä etätyötoimistoni – ergonomian ja feng suin huipentuma kerrassaan.

Silloin, kun remontin ajankohta viime helmikuussa lyötiin lukkoon, ei ollut vielä pienintäkään aavistusta, että maailmanlaajuinen pandemia tulee muuttamaan elämän ja arkirutiinit aivan perusteellisesti. Oletin siis, että vietän pääosan valveillaoloajastani arkipäivisin toimistolla, niinkuin siihenkin asti. Näin käytettävissäni olisi ollut työpaikan jääkaapit, pakastimet, hellat sun muut.

Suunnittelin, että syön kaikki päivän ateriat officella ja vain viikonloppuisin turvaudun take away -muonitukseen ja ulkona syömiseen. No, ihan niin ei käynyt ja nykyään varmasti kaikki Foodoran, Woltin ja Uber Eatsin lähetit osaavat osoitteeni ulkoa… Oh well.

En ole mitenkään superpedantti järjestyksen suhteen. Tykkään, että paikat on kunnossa ja että on kivan näköistä, mutta vain aniharvoin oikeasti priorisoin tavaroiden sommittelua paikoilleen, jos jotain muutakin tekemistä on tarjolla.

Keittiöremonttikaaos oli jotain ihan muuta. Kertakaikkiaan.

Hermoille alkoi käydä niin se, että mitään ei löydä mistään kuin yksinkertaisesti sekin, että minne tahansa katseensa kääntää, on ruman ja sekasortoisen näköistä. Kirsikkana tietty vielä tietoisuus siitä, että jonkun on kaikki tuo saatava vielä paikoilleen.

Edes parvekkeelle ei päässyt pakoon kaaosta, koska sinne oli pistetty evakkoon asioita, joille muuta hajasijoituspaikkaa ei löytynyt.

Keittiöremontti alkoi tosiaan toukokuun viimeisellä viikolla. Alunperin ajatukseni oli tehdä näitä juttuja sitä mukaa, kun homma etenee, mutta sitten tuli elämä väliin.

Alunperin puhe oli, että remontti olisi juhannukseksi valmis, mutta olin henkisesti valmistautunut siihen, että varmaan se vähän venähtää. Nyt eletään jo syyskuuta ja voin kertoa, että keittiöremonttini ei ole vieläkään valmis!!

Saagan seuraavassa osassa lupaan kertoa vain positiivisia ja kivoja asioita – sekä fiilistellä, miltä tuntuu, kun unelmat alkavat muuttua todeksi. Oikeasti kaikki, mikä on valmistunut, on tosi ihanaa. Prosessi on vain ollut aavistuksen… miten sen nyt sanoisi… raskassoutuinen?


Keittiöremontti – tästä se lähtee!!

tiistai 18. elokuu 2020

Vähän alkoi melkein huimata, kun tajusin, että nyt se on menoa. Kauan haaveiltu ja hartaasti suunniteltu projekti nimeltä keittiöremontti rysähti vihdoin käyntiin.

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että en ihan tainnut kuitenkaan täysin tajuta, että kuinka valtavasta duunista tässä on kyse. Vaikka näin käsipuolena tein sekä Puustellin että remonttifirman kanssa täydellisen ”avaimet käteen” -sopimuksen, itselle jäi kuitenkin aikas hurjasti tehtävää siitä huolimatta.

Kaikkein eniten aikaa vei kaappien tyhjentäminen.

Olen jo alkukeväästä alkaen karsinut kovalla kädellä kaappien sisältöä. Myyntiin ja kierrätykseen on mennyt kassitolkulla tavaraa mm. yllättävän runsaaksi paisunut käyttämättömien Tupperware-astioiden armeija. Kuivamuonakaappia (tai siis –kaappeja) olen tyhjentänyt ahkerasti sekä syömällä että heivaamalla menemään kaikkea parhaat päivänsä nähnyttä. Aikamoisia nostalgiahetkiä tyhjennyksen edetessä tuli vietettyä… Jalostajan pinaattikeittojauheen parasta ennen päivämäärä oli syyskuussa 1998 ja kolmen ananassäilykepurkin (omassa liemessä!) paketin kesäkuussa 2002. Molemmat ovat siis olleet matkassa jo, kun muutimme Suomesta tänne Ruotsiin! Oh my!!

Siitä huolimatta, että tein karsintaa mielestäni erittäin kovalla kädellä ja loppumetreillä apunani oli vielä armas tyttäreni, Karoliina ”Marie Kondo” Joas, keittiöstä kertyi yhteensä kahdeksan (8) muuttolaatikollista kamaa ja lisäksi mm. parvekkeelle muuttaneet, aiemmin kylppärissä palvelleet vanhat Lundia-hyllyt toimivat astioiden hajasijoituspaikkana.

Parveke on muutenkin ollut tärkeä välivarastointipaikka. Mm. astianpesukone ja Karkin valtava nahkanojatuoli, joka edelleen asuu luonani, koska se on kissojen lemppari, saivat pakoilla remonttia partsilla.


Tyhjennyksen seuraavassa vaiheessa meni myyntiin vanha ruokapöytä ja tuolit (nyt vihdoin hankin sen pyöreän keittiönpöydän, josta olen haaveillut since forever!), lattialiesi, vanha kissojen raatelema sohva (meni jonnekin teinien hengausparatiisiin) ja umpeen jäätynyt ikivanha kaappipakastin.

Tässä vaiheessa tuli vähän outo ja haikea olo. En ole ikinä nähnyt kotiani näin tyhjänä. Siinä vaiheessa, kun käytiin sitä katsomassa, asunto oli vielä täynnä edellisen asukkaan tavaroita. Muuttopäivänä olin lastauspäässä – eli kämppä oli täynnä muuttolaatikoita, kun pääsin tänne asti.

Mutta sitten tuli into ja jännitys uudesta. Vain muutama viikko ja saisin nauttia uudenlaisesta avaruudesta ja toimivasta keittiöstä!

Eräänlainen before and after.

Vielä ei kovin hyvin näe, miten valtavasti pienen seinänpätkän poistaminen muuttaa tilaa avarammaksi, mutta tästä se lähtee!!

Työnjohtaja tarkkana ja aina tilanteen tasalla!

Kahden päivän työn tulos.

Vanha keittiö on vain muisto, seinä purettu ja keittiösaarekkeen paikka alkaa hahmottua. Tila tuntuu aivan valtavalta!

Hei, hei vanha keittiö!

Keittiöremonttisaagan seuraavissa osissa kurkistetaan millaista on elää kaaoksen keskellä, intoillaan uuden keittiön hahmottumisesta ja mitä tehdään, kun kaikki ei todellakaan mene niinkuin Strömsössä…


Unelma uudesta keittiöstä

tiistai 05. toukokuu 2020

Eikös se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eli käytännössä melkein valmis?

Yksi rakkaimmista suunnitteluprojekteistani on keittiöni remontointi. Pidempään mukana olleille lukijoille sekä ystävilleni tiedoksi: kyllä, kyse on edelleen samasta remontista, josta olen jauhanut jo vuosikausia. Haha! Hiljaa hyvää tulee tai jotain sinnepäin.

Mutta minkäs sille voi, kun jo pelkästään suunnitelmien tekeminen on niin älyttömän kivaa! Tosin nyt jo kouluikään ehtineen projektin pääpiirteet ovat olleet itselleni varsin selvät siitä lähtien, kun sain tämän päähänpinttymäksi muodostuneen idean koko keittiö/ruokailutilan totaalisesta uudistamisesta.

Näin kevyessä kotikaranteenissa tulee hiihdeltyä omien seinien välissä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olen siirtynyt tuumimisesta toteutukseen useammankin kodinparannusprojektin kanssa. Hyvää ajanvietettä sikälikin, että näin yksikätisenä edelleenkin operoidessa (huoh!) kaikenlaiseen pieneen näpräämiseen hurahtaa helposti kolminkertainen aika.

Päivitin myös keittiöremppahaavekuviani Pinterestin kotikansiooni ja siitä inspiroituneena päätin esitellä unelmiani teillekin.

Tavoitteenani on avoin ja aavistuksen rouhea keittiö, jossa on hyvä laittaa ruokaa – mutta myös tilaa puuhailla kaikkea muuta. Tällä hetkellä ratkaisu on hyvin käytännöllinen ”puoliavoin” – eli keittiö ei ole oma erillinen huone, mutta näköyhteys olohuoneeseen on estetty pätkällä seinää, johon on upotettu jääkaappi ja pakastin.

Tarkoitus on repiä kyseinen seinä alas ja rakentaa tilalle keittiösaareke. Ja saarekkeen pääasiallisin tehtävä on toimia Mintun ompelu-, askartelu- & maalaustasona. Siis osana nyt jo vuoden käyttämättömänä lojunutta ateljeeta ennemminkin kuin keittiötä. Vaikka saahan sitä toki keittiöhommiinkin käyttää!

Olen sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että kaappitilaa on keittiössä yllin kyllin – jopa liikaa. Asunto on modernihko kolmio (talo on rakennettu 2005), selkeästi vähintään kolmen hengen perheelle suunniteltu. Vaikka jopa siihen nähden keittiönkaappeja on tosi runsaasti.

Eihän se nyt välittömästi tunnu miltään valtavalta ongelmalta, että säilytystilaa on yli oman tarpeen, mutta – trust me – tyhjällä tilalla on jokin käsittämätön kyky täyttyä. Niinpä minunkin kaapistot on täynnä mitä ihmeellisintä roinaa.

Lähtöpakkaus edellisestä kodista ei sujunut mitenkään erityisen järjestelmällisesti. Vietin viimeiset kolme päivää ennen muuttoa sairaalassa tiputuksessa ja muuttolaatikot täyttyivät Karkin, Peetun ja heidän ihanien ystäviensä toimesta. Purkuvaiheessa yritimme vain saada laatikot tyhjiksi ja tavarat kaappeihin. Nyt, kun olen kurkistellut varsinkin keittiön yläkaappeihin, löydän sieltä kampetta, jota kukaan ei ole tarvinnut tai kaivannut viiteentoista vuoteen. Vähintään.

Kaikki tämä seli-seli selittely siksi, että tekisi mieleni hävittää keittiöstä kaikki yläkaapit ja laittaa tilalle kauniita puisia avohyllyjä. Tietty kaappejakin vähän tarvitaan ja kyllä kieltämättä hiukan hirvittää, mihin sitten tungen kaiken rakkaan romuni. Seinänpätkän muokkaaminen saarekkeeksi vähentää sekin säilytystilaa jonkin verran.

Kuulen myös korvissani äidin äänen, joka voimakkaasti paheksuen vastustaa avohyllyjä keittiössä. Miten ne on vaikea pitää siistinä ja astiat tulee vain rasvaisiksi ruuanlaiton kärystä. Tähän on onneksi vasta-argumentti ja se on, että rakkaan ystäväni Tinnin keittiössä on ollut since forever avohyllyillä jopa viinilasit, joissa rasvatahrat auttamatta haittaisi enemmän kuin esmes rustiikeissa saviastioissa – mutta homma on toiminut oikein hyvin. Ja Tinnin luona laitetaan välillä paljonkin ruokaa!

Pinterest-kansioiden kokoaminen on muuten aivan älyttömän kätsy tapa selvittää omia mieltymyksiään! Itse tajusin näitä kuvia katsellessani (ja kaikkia niitä muita, jotka löytyvät tästä kansiostani), että eniten haluan tuollaista valkoista suorakaidetta kaakelia. Olin jotenkin ajatellut, että päätyisin joko johonkin luonnonkiven tapaiseen taikka sitten marokkolaistyyppiseen kuviolliseen kaakeliin, mutta näköjään silmääni miellyttää enemmän iisi valkoinen peruskaakeli.

Rouhea tiiliseinäkin olisi tosi makea, mutta mielestäni sellainen näyttää aivan idioottimaiselta, jollei se ole luonnostaan talon oikea seinä, joka on vain kaivettu kipsilevyjen takaa esiin. Tai edes teoreettisesti. Meidän talo on teräsrakenteinen betonitalo, joten en mitenkään voi nähdä tiiliseinää luonnikkaana täällä. Niin kivasti kuin se antaisikin tunnelmaa.

Ihan älyttömästi on kyllä kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin detaljeja, kun suunnittelee vähän perusteellisempaa remonttia keittiöön. Lattiankin olisin halunnut laittaa uusiksi. Mielessä oli jo tosi ihana tumma grafiitinharmaa, melkein musta, eläväpintainen laatta ja lattialämmitys sen alle. Pikainen tiedustelu sitten osoitti, että ilman lattialämmitystäkin hommasta tulee sen verran tyyris, että parempi tyytyä nykyiseen parkettiin.

Kodinkoneosastoa olen miettinyt myös. Yksineläjälle riittää varmasti jääkaappi-pakastin, en mitenkään haluaisi kahta suurta kylmälaitetta keittiööni. Kunnollinen höyryuuni on ihan must, samoin vihdoinkin induktioliesitaso. Sen sijaan olen ihan vakavissani miettinyt, että luopuisin mikrosta kokonaan. Ruuat saa lämmitettyä kyllä pannulla tai höyryuunissa ja leivät leivänpaahtimessa. Vai olenko nyt ihan ulalla?

Tarviiko ihminen mikroa?

Kaikki kuvat, linkit ja credsit löytyy täältä!


Pyöreä pöytä keittiöön – kyllä vai ei?

keskiviikko 03. huhtikuu 2019

Varmaan olette jo huomanneetkin, että tätä Mintun kodin remonttia/uudelleensisustusprojektia rakennellaan, kuten sitä yhtä kuuluisaa kirkkoa.

Makuuhuoneestani puuttuu edelleen lukulamppu (vaikka se on kyllä hankittuna…) ja tauluseinä. Olohuone on mielestäni ihana jo nyt, mutta uusi sohva saisi tulla ja parit taulut odottaa ripustusta sielläkin. Pikkumakkariin olen tyytyväinen, mutta joku (”joku”) voisi kyllä käydä kaiken sinne varastoituneen kaman konmari-asenteella varustettuna läpi.

Tämä hetkinen pääprojektini on rakkaushankkeeni, ikioman ateljeeni, saaminen valmiiksi. Tai ainakin siihen kuntoon, että  pääsen taas ompelemaan. Kuvia tulee heti, kun on jotain esiteltävää…

Samalla mieli haikailee jo seuraaviin kohteisiin – ja vuorossa on vihdoin keittiö! Ennen kuin päästän täysin irti sisäisen keittiöremonttipetoni, ajattelin uudistaa nykyisen ruokailutilan.

Nykyinen pöytä on iso 90 cm x 180 cm suorakaide. Lisäosakin siihen löytyy, mutta sitä ei kai ole vielä milloinkaan käytetty.

Tykkään siitä, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka illalliselle. Kerran ängettiin 12 henkeä tuon ympärille syömään ja se sujui aivan mainiosti.

Pöytä on toiminut myös ansiokkaasti yhdistettynä ruokailutilana, toimistona ja askartelu- & taidepisteenä. Usein jopa samanaikaisesti.

Tietyllä tavalla myös tykkään siitä, että keittiössä tapahtuu kaikki oleellinen. Lapsuudenkodissani lankattiin kengät, voideltiin sukset, korjattiin mopon moottori, laitettiin kotipermanentti naapurin hiuksiin ja vaalennettiin pikku-Mintun kuontalo, tehtiin batiikkia ja kaiverrettiin rukinlapoja, ommeltiin, silitettiin ja tietty myös leivottiin ja syötiin keittiönpöydän ääressä.

Nykyiseen pöytääni kuuluvat tuolit ovat raskastekoiset ja kovin 2000-lukuiset muotokieleltään – niistä haluan eroon, vaikka päättäisinkin pitää pöydän. Asiaa helpottaa se, että toin Tampereelta koti-kodin tyhjennyksen yhteydessä neljä pinnatuolia ja niiden ympärille olisi tarkoitus kerätä uusi ruokailuryhmä.

Vanhat pinnatuolit on juuri nyt maalattavana kauniilla, hiukan murretulla valkoisen sävyllä. Riippuu vähän siitä, millaiseen pöytäratkaisuun lopulta päädyn, mutta ajatuksenani on hankkia noiden neljän kaveriksi pari ihan toisenlaista tuolia. Toivomuslistan kärjessä taitaa olla kaksi Wishbone-tuolia.

Suorakaiteen muotoisen pöydän eduista huolimatta kovasti tekisi mieleni nyt kuitenkin pyöreää pöytää. (Kuvassa yksi suosikeistani: Karl Andesson & Söner, Ypsilon 3)

Teoriassa pyöreä pöytä tuntuu ihan hyvältä idealta, saahan sen ympärille katettua vielä suorakaidettakin joustavammin enemmän tai vähemmän väkeä. Uuteen ateljeeheni tulee työpöytä ja muutenkin keittiörempan myötä jo nytkin varsin runsas pöytätason määrä vain lisääntyy (jollen muuta suunnitelmiani aivan täysin…). Sikäli voin siis pyhittää ruokapöydän hiukan aikaisempaa enemmän vain ruokailuun.

Toisaalta haluan, että pöytä on sen verran iso, että siihen mahtuu mukavasti kuusi henkeä ja toimivasti kahdeksan henkeä syömään. Se sulkee pois vaihtoehdot, joissa pyöreä pöytä on saanut alleen neliskanttisen sisarensa neljä jalkaa. Sillä kuka ihme haluaa istua illallisella niin, että jalkojen välissä on pöydän jalka?

Sen verran olen käynyt huonekalukaupoissa tsekkailemassa, että jos pyöreän pöydän jalka on keskellä, koko hommasta tulee helposti hutera. Tosin voi olla, että kaupassa ei ole välitetty säätää asetuksia suoraksi ja pöytä keikkuu sen takia.

Edellistä aika paljon edullisempi, mutta tyyliltään aika kivan oloinen on CPH 20 ruokapöytä. Tosin halkaisijaltaan tämä on myös 5 cm pienempi – eli Ø120. Hurjan vaikea miettiä, että minkä kokoinen pöydän pitäisi olla. Riittääkö Ø120 – ja onko sillä jotain käytännön merkitystä, jos toinen pöytä on 5 cm halkaisijaltaan isompi?

Luottosisustamo IKEA yllättää jälleen positiivisesti. Sieltä löytyy nimittäin oikein kivan oloinen ja massiivisen sekä tukevan tuntuinen pöytä. Neljä jalkaa on sijoitettu fiksusti vähän sisemmäksi niin, että istuminen sujuu mukavasti, vaikka paikka osuisikin jalan kohdalle.

 

Ikean pöytä on halkaisijaltaan peräti 145 cm ja sen ilmoitetaan olevan sopiva 6:lle hengelle. Tosin kuvissa myös tuon ympärille on laitettu vain neljä tuolia.

Käytiin viime viikonloppuna Karkin kanssa Ikeassa ja zoomailin pöytää myös ihan livenä  – ja täytyy sanoa, että jopa siellä paikan päällä, missä kaikki näyttää jotenkin pieneltä, koska mittasuhteet muuten on niin valtaisat – se näytti varsin massiiviselta. Sikälikin siis arveluttaa, koska yksi asia, mikä nykyisessä pöydässä ärsyttää on juuri sen jotenkin jähmeä raskastekoisuus.

Toisaalta mitään superkeveää ja ilmavaa ratkaisua en myöskään tunne omakseni. Haha!

Kuvissa – ja monesti livenäkin – pyöreän pöydän ympärille on tosiaankin laitettu vain neljä tuolia, vaikka halkaisija olisi varsin suurikin. Nyt siis mietityttää, että jos päädyn pyöreään (niinkuin kovasti haluttaisi), onko 120 Ø riittävä kuudelle hengelle – vai pitäisikö pöydän olla isompi, niinkuin Ikea väittää?

Ja onko pyöreä pöytä ylipäätään järkevä hankinta, vai tulenko katumaan katkerasti? Tarkoitus kun nyt olisi hankkia kiva pöytä, jota jaksaa katsella ”lopun ikäänsä” – eikä mitään kertakäyttöviritystä, jonka haluaa vaihtaa heti muutaman vuoden päästä.

Nääs, nääs, päätöksiä, päätöksiä…

(pöytäkuvat valmistajien sivuilta)