Muotiviikkotiistain tunnelmia

keskiviikko 31. elokuu 2016

Muotiviikko

Eilinen tiistai oli ohjelmaltaan koko tämän kolmipäiväisen muotiviikon tiukin. Vaikka ihan joka näytöksessä ja häppeningissä en ehtinytkään piipahtaa, kertyi fashion-päivään tunteja reippaasti yli kaksitoista.

Aamu alkoi kymmeneltä Swedish Fashion Talents -kilpailunäytöksellä. Aikaisemmin kilpailun profiilina oli nostaa esiin nuoria suunnittelijoita, mutta nyt riittää, että on ei-niin-etabloitunut. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Muutoksen myötä SFT-näytösten fiilis on kyllä aivan erilainen kuin muinoin. Jos ennen oli hiukan vaikea nähdä, missä menee oppilasnäytösten ja silloin Rookies-nimellä kulkeneen kilpailun välillä, nyt catwalkin täyttää jo varsin mietityn ja ammattitaitoisen oloiset mallistot.

STHLMFW SS17

Mukana on yleensä aina myös joku asuste- tai korusuunnittelija – jotka kieltämättä ovat catwalkilla hiukan toisessa asemassa kuin vaatemallistoja esittelevät designerit. Feswa onnistui kuitenkin tekemään tosi vaikuttavan näytöksen. Osalla malleista kantoi mukanaan (korujen lisäksi tietty!) isoja korujen mallisia veistoksia. Samalla sormukset tulivat esiteltyä hyvin luonnollisesti.

Päivän toinen näytös oli Lexingtonin. En ole koskaan identifioinut itseäni miksikään New England -tytöksi, mutta täytyy sanoa, että rennonboheemit neuleet ja etenkin ziljoonat versiot raikkaista raidoista kyllä kiinnostavat kovasti.

STHLMFW SS17 STHLMFW SS17 STHLMFW SS17 STHLMFW SS17

Ida Klamborn on yksi tuoreimmista supersuosikeistani. Kuvat eivät tee mitään oikeutta vahvalle ja hienolle – citysportchicfeminist-henkiselle mallistolle. Girl Talk -teeppari, puhtaanpunainen sadeparka ja takaa lyhyt, vyötäröltä vyötetty kauluspaita olisivat tervetulleita omaan garderobiini vaikka heti tänään.

STHLMFW SS17

Ihan kaikkia malliston vaatteita en kuitenkaan voi nähdä itseni päällä. Ja tässä tapauksessa sanon sen aivan täysin kehuna, sillä olen kyllä aivan täysin tietoinen siitä, että se suunnittelija, jonka suunnittelemat kaikki vetimet sopisivat Mintun garderobiin, ei voisi olla kovin luova tai rajoja rikkova. Sen verran pidän itseäni kuitenkin konservatiivisena pukeutujana, vaikka mielelläni välillä hiukan varovaisesti yritänkin rikkoa kaikkein ilmiselvimpiä pukeutumissääntöjä.

Toisaalta valkoinen verkkotoppi esmes mustan kiiltäväneuleisen poolon päällä, voisi olla vaikka miten kivan näköinen. Jos kokonaisuuden vielä kuorruttaisi mustalla räätälöidyllä jakulla ja vaikka pukuhousuilla, toppi olisikin ihan office-kelpoinen.

STHLMFW SS17 STHLMFW SS17

Toinen Ida, Ida Sjöstedt on kestosuosikkejani.

Muotiviikko Muotiviikko

image image

Epätavallisen lyhyen näytöksen aikana saatiin nähdä sesongin tulkinnat Ida Sjöstedtin signature-asuista, kultanappisesta sinisestä trenssistä, kevyestä kesämekosta ja glamour-chic -uimapuvuista. Malliston ytimen muodostaa kuitenkin huikean ihanat valkoiset juhlamekot, hääpuvut ja pitsiset takit ja jakut. Aivan kertakaikkiaan huikaisevan upeita kaikki!

Ei muotiviikkoa ilman vähän taiteellisemman ja konseptuaalisemman muodin suomaa piristysruisketta. Tällä kertaa pölyyntyneitä ajatuksia ja jämähtäneitä näkemyksiä tuuletti taideryhmä Amaze.

Muotiviikko
Muotiviikko

Voin tunnustaa ihan rehellisesti, että en ihan tasan tarkkaan ole jyvällä, mistä muotinäytösperformanssissa oli kyse. Jonkinlainen manifesti yksityisen sfäärin ja julkisen törmäyskurssista, miten vaatteet on meidä ”koti”, kun emme ole kotona. Ja samalla myös kannanotto siihen miten kaikki privaatti muuttuu julkiseksi ja muuttaa muotoaan, kun päästämme vieraat ihmiset astumaan henkilökohtaiseen tilaamme. Tai jotain. :)

Ihan kaikkia näytöksiä ei vielä tähän mennessä olla nähty, mutta on vaikea kuvitella, että kukaan tai mikään voisi tehdä vahvempaa vaikutusta kuin eilisillan viimeinen, Diana Orvingin balettihenkinen show.

Muotiviikko

Näytös pidettiin Moderna Museetissa ja paikalle mahtui varsin rajallinen määrä vieraita. Kun tulimme itse tilaan, hämmennystä ja keskustelua aiheutti sinne tänne catwalkia sijoitetut, selvästi käytetyt, kärkitossut. Eteerinen ja vaikuttava näytös, tai tässä tapauksessa olisi melkein enemmän paikallaan puhua esityksestä, alkoi sillä, että valkoisiin paitoihin ja paitamekkoihin pukeutuneet esiintyjät pukivat tossut jalkaansa.

Vielä tässä vaiheessa olin aika kysymysmerkkinä, mutta täytyy sanoa, että vaikka mallit (oikeasti tanssijat, mutta tässä vaiheessa kuvittelin vielä, että kyseessä on vain visuaalinen jippo) olisivat vain kävelleet kärkitossuilla, olisi vaikutus ollut varsin huikea. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tunnelma tiivistyi ja ”mallit” alkoivat tanssia.

Muotiviikko Muotiviikko Muotiviikko

Aivan uskomaton elämys koko show! Diana Orvingin liehuvat ja valuvalinjaiset leikkaukset eivät olisi voinut saada parempaa esittelyä kuin mitä ne nyt catwalkin mittaisessa balettinäytöksessä saivat. Kaikki osaset toimivat täydellisesti yhteen, myös koreografia ansaitsee suuret kiitokset.

Näytös teki vaikutuksen myös kovaksikeitettyyn ja paljon nähneeseen ammattitoimittajien porukkaan. En ollut todellakaan ainoa, joka poistui Moderna Museetista silmäkulmiaan kuivaillen.

Tällaisina hetkinä sitä on kyllä vain niin syvästi kiitollinen, että saa olla osa tätä, välillä aika hullunkuriselta ja turhankin pinnalliselta tuntuvaa muotimaailmaa!


Shoe porn

perjantai 18. syyskuu 2015

Minimarket teki vahvan paluun Tukholman muotiviikoilla. Varsinaisen näytöksen lisäksi pääsin ilokseni tutustumaan myös heidän asustekokoelmaansa erillisessä esittelyssä.

Ei ole mikään salaisuus, että meidän perheessä on useampikin Minimarketin kenkien fani (esmes Peetun punaiset herrainkengät tai Mintun lipokkaat / korkkarit). Ensi kevät-/kesäsesongin uutuudet ylittivät silti kaikki odotukset ja haluaisin valehtelematta jokaikisen parin itselleni.

Se tuskin on mahdollista, mutta hetki aikuisviihdettä näin perjantai-illan kunniaksi lienee kuitenkin paikallaan. :D

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

Minimarket shoes SS2016

 

Jos pitäisi (saisi) valita, niin ensisijaisesti haluaisin kolmoskuvan pörrösandaalit, kutoskuvan avonaiset herrainkengät, kasikuvan vihreät herrainkenkälipokkaat ja viimeisen kuvan huikeat vihreä-musta-valkoiset sandaalit. En tosin kyllä kieltäytyisi mistään muustakaan parista…

Mukavaa perjantai-iltaa ja kivaa viikonloppua! <3


Inspiroivaa katumuotia Tukholman muotiviikolla

keskiviikko 16. syyskuu 2015

Muotiviikko street style Muotiviikko street style Muotiviikko street style

Kamerani lauloi Tukholman muotiviikolla näytösten välissä ahkerasti. Tavoitteena oli ikuistaa niin monta upeaa asukokonaisuutta kuin vain mahdollista. Muotiviikoille kokoontuu aina hirmu määrä todellisia tyylitaitureita, muotialan ammatilaisia ja eturivin bloggareita, joten ihailtavaa – ja kuvattavaa riittää yllin kyllin.

Sinänsä aika hauskaa, että vaikka kaikki pyrkivätkin pukeutumaan mahdollisimman yksilöllisesti – aina on havaittavissa joitakin trendejä, jotka ovat erityisesti muodin muutoksille herkän porukan suosiossa.

Kaikki inspiroivat kuvat ja henkilökohtainen trendi-analyysini löytyy Indiedaysin BUZZ-osastolta – eli täältä: Upeaa katumuotia Tukholman muotiviikolla – katso kuvat ja inspiroidu!


The Future of Fashion

lauantai 28. helmikuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hoksasin juuri, että en ole kertonut mitään Tukholman muotiviikon viimeisestä päivästä, joten tässä tulee.

Näytöksiä ei ollut kovin montaa enää keskiviikkona – Kööpenhaminan muotiviikko alkoi illalla ja varmaan siksi viimeinen ilta Tukholmassa oli poikkeuksellisen hiljainen. Siitä huolimatta päivä oli todella antoisa. Etabloituneista brandeistä vain Diana Orving esitteli AW15 -mallistonsa viimeisenä muotiviikkopäivänä ja painopiste tuntui olevan ennemminkin tulevissa lupauksissa ja muodin suunnannäyttäjien luomuksissa ja ajatuksissa.

Keskiviikon ensimmäinen näytös oli Beckmans College of Designin viimeisen vuoden muotisuunnittelun opiskelijoiden toteuttama.

fashion week stockholm wednesday 2 fashion week stockholm wednesday 3

Olen aina tykännyt todella paljon Beckmansin näytöksistä. Tuntuu, että taso on lähes poikkeuksetta todella korkea, eikä katsojana tarvitse tuntea minkäänlaisia ”kotiompelijat vauhdissa” -myötähäpeän tuntemuksia. Pari viime näytöstä on kaiken lisäksi tehty yhteistyössä johtavien ruotsalaisten muotimerkkien kanssa (Filippa K, Dagmar, Carin Wester, Cheap Monday, Whyred etc) ja se todella näkyy toteutuksessa.

Oppilasnäytösten tuotokset eivät ehkä koskaan ole ajateltu päätyvän sellaisenaan tuotantoon ja tavisten käyttöön – ja hyvä niin – mutta harvinaisen viimeisteltyjä minimallistoja nähtiin kuitenkin useammaltakin Beckmans-kasvatilta. Lisää tietoa ja hienoja kuvia yhteistyömallistoista löytyy täältä.

fashion week stockholm wednesday 4

Swedish Fashion Talents -näytös oli jo muotiviikkomaanantaina, mutta keskiviikkona aukesi heidän näyttelynsä Bukowskilla. Ehdokkaiden taso on tyypillisen vaihteleva, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että on aivan mahtavaa, että tuntemattomampia suunnittelijoita nostetaan näin esiin. Esimerkiksi nyt jo kansainväliseksi menestykseksi noussut Dagmar oli aikoinaan samaisen, silloin Rookies -nimellä tunnetun tunnustuksen saaja. Kaikki vuosien aikana nimityksen saaneet eivät tietenkään onnistu – ja yleensä sillä ei ole mitään tekemistä lahjakkuuden tai omaperäisyyden kanssa. Muotibisnes nyt vain on niin hurjan epävakaista ja menestys on myös paljon monista sattumista kiinni.

Oma suosikkini, WDEE, tulee tuskin voittamaan, mutta miten hienot pinkit LED-korvikset!?

Näytösten ja näyttelyiden välissä kävimme Fashion Talks -seminaarissa. Aiheena oli ”The Future of Fashion” ja keskustelunaiheet liikkuivat ympäristöstä uudistuviin materiaaleihin, päälle puettavaan teknologiaan (wearable technology, sorry könkkö suomennos!) ja 3D-tulostukseen. Seminaarihetken jälkeen olin ihan mielettömän inspiroitunut, toiveikas tulevaisuuden suhteen ja hiukan haikea. Haikea erityisesti siksi, että vuonna 2006 olin kirjoittamassa muotitieteen maisterilopputyötäni aiheesta ”Techno Fashion”, mutta silloin se oli ihan liian futuristinen aihe. Rahkeeni ei riittänyt ruoppaamaan niin tuntematonta aluetta, mutta nythän tuo vaikuttaa olevan cooleinta, mitä on. Koko Fashion Talks löytyy videona täältä.

fashion week stockholm wednesday 5

Tukholman muotiviikon päätöspäivän varma kortti oli Diana Orving, joka esitteli itsensä näköisen, kauniin, eteerisen, mutta vahvan AW15 malliston. Tykkäsin erityisesti vesivärimäisistä printeistä ja valuvista linjoista. Mallisto on varsin helppo ja siksi tietty myös kaupallinen. Tavallaan sitä aina kaipaa tiettyjä WAU-fiiliksiä näytöksiä katsoessaan, mutta onhan se ymmärrettävää, että suunnittelijoiden pitää myös elää ja näillä leveysasteilla ei kovin kummallisilla virityksillä leipää hankita.

Muotiviikon päätösnäytöksestä vastasi uusi tulokas Lamija.

fashion week stockholm wednesday 6

 

Laserleikattua nahkaa, couture-tasoista koristekirjailua, mustaa, valkoista, paljasta pintaa ja kunnon älä-mulle-ala -asennetta. Edelleenkin olen hiukan ymmälläni, mistä tällainen lahjakkuus pärähti suoraan päätösnäytöstä pitämään. Lamijan AW15 -mallisto on yksinkertaisesti upea. Ei mitään tyyliin haluaisin-kaiken-omaan-garderobiini -ihkutusta, vaan ihan silkkaa hämmennyksen sekaista ihailua tyylin ja toteutuksen suhteen.

Todella täydellinen päätös tämänkertaiselle Tukholman muotiviikolle!

Beckmans ja Lamija kuvat: Kristian Löveborg


Muotiviikkotiistain highlightsit

sunnuntai 08. helmikuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No nyt olen taas takaisin kotona työreissultani Kööpenhaminaan. Oli kyllä intensiivinen viikko, ohjelmaa aamusta iltaan, eikä hotellissa ehtinyt kuin pyörähtää pikaisesti vaihtamassa vaatteita ja hiukan nukkumassa. Ihanaa vaihtelua tavalliseen toimistohommaan, mutta kyllä on mahtavaa olla taas kotona, nukkua omassa sängyssä omien kisujen kanssa. Ja oman nettiyhteyden päässä!

Tukholman muotiviikolta jäi vielä paljon kerrottavaa, joten tämän aurinkoisen sunnuntain kunniaksi ajattelin palata vielä hetkeksi toissaviikon tapahtumiin.

Muotiviikkotiistai 2

Muotiviikkotiistai alkoi Hunkydoryn Hotel Diplomatin sviitissä pitämällä näytöksellä. En ole ollut ihan niin täysin myyty merkin aikaisempiin mallistoihin, vaikka varsin voimakkaasti Isabel Marant -henkeä huokuvat vaatteet ihan kivoja ovat olleetkin. AW15-mallistosta sen sijaan tykkäsin kovasti. Pehmeät vaaleat vaniljan, hiekan, saven ja graniitin sävyt sekä upeat materiaalit: silkki, mokkanahka, nahka, lampaan turkis ja ylelliset neuleet muodostavat kauniin, rennosti elegantin kokonaisuuden. Toki mukana on Hunkydorymaisia tunikoita ja muuta outoa, mutta muuten pidin koko mallistoa erittäin onnistuneena.

Näytöspaikan valinta oli ehkä aavistuksen erikoinen. Tila oli varsin ahdas ja mallit kompastelivat ”catwalkin” kynnyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hauskan näköinen valokuvaajarykelmä suoraan oman paikkani edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Korusuunnittelija Efva Attlingia haastatellaan ennen näytöstä Bernsin isossa salongissa.

Yksi muotiviikon vaikuttavimpia elämyksiä oli Fift Avenue Shoe Repair -suunnittelijapariskunnan uuden merkin, avantgardin ja kokeilevan By the No:n esittely. (By the No = by the numbers)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilan molempiin näyteikkunoihin syntyi mielettömät taideteokset samaan aikaan, kun väki tutustui huikeisiin luomuksiin.

Muotiviikkotiistai 7 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ehkä ihan jokatytön tai -pojan makuun nämä, mutta olisihan se mieletöntä, jos tuollainen luomus tulisi kadulla vastaan!

Yksi näytös, jota odotan aina joka vuosi yhtä suurella innolla, on Dagmar.

Muotiviikkotiistai 9

Tasaisen varma, aina yhtä persoonallisen tyylikäs, aikuinen ja elegantti Dagmar ei pettänyt tälläkään kertaa! 70-luvun vaikutteita oli täälläkin nähtävissä, mutta hienostuneesti ja ajankohtaisesti toteutettuna. Neuleet ovat luonnollisesti myös AW15 -sesongilla Dagmar-naisen pukeutumisen runko ja kaiken lähtökohta. Tuon kuvassa vasemmalla näkyvän sinisen neulemekon ottaisin garderobini täydennykseksi vaikka aivan välittömästi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lahjakkaat ja menestyneet bloggari/toimittaja/kirjailija/lifestyletaituri -sisarukset Frida ja Sofi Fahrman näytösten välissä.

J.Lindeberg esitteli muotiviikolla poikkeuksellisesti vain naisten malliston. Se oli mielestäni aika yllättävä veto, sillä jotenkin ainakin tähän asti naisten vaatteet ovat tuntuneet vain täydennykseltä miesten mallistolle. Siis, kun on tehty miehille kiva nahkarotsi, on ajateltu, että väsätäänpä naisille oma versio siitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kuitenkin J.Lindebergin naisten mallisto tuntui viimeistellyltä ja ajatellulta kokonaisuudelta. Oli myös fiksu veto jättää miesten vaatteet pois, sillä jo pelkästään sen vuoksi näytös tuntui olevan yksi muotiviikkojen pääpuheenaiheista. Ja mikä ettei mallistokin ollut kehujen arvoinen. Metallinkiiltävät nahkavaatteet, huikeat karvalakit, agressiivisen oloiset parkat jne loivat kuvan vahvasta ja itsenäisestä tulevaisuuden naisesta, joka ei pelkää seistä omilla jaloillaan.

Koko muotiviikon huikeimmasta showsta vastasi jälleen kerran Cheap Monday.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näytöspaikkana toimi Kungsträdgårdenin puiston keskellä oleva vesiputousallas. Talvella siinä ei tietenkään ole vettä ja reunoja kiertäville rappusille oli helppo pystyttää katsomo. Pressille ja kutsuvieraille oli varattu istumapaikoille fleece-peittoja ja kuumaa teetä. Kaikki halukkaat olivat silti tervetulleita katsomaan spektaakkelia.

Oli todella maaginen hetki, kun juuri ennenkuin mallit alkoivat astella altaan ympäri agressiivisen musiikin saattelemana, koko näytösalue syttyi palamaan! Valaistuksena toimi huikeat tuliviritykset ja tunnelma oli todella ainutkertainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllähän niitä vaatteitakin tuli katsottua – aika pitkälle kotoisa Cheap Monday on edennyt halpisfarkkuajoistaan. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin näytöksen jättämä huikea fiilis ja niin se taisi olla osittain tavoitekin. Tämän tapaisen näytöksen tarkoitus on enemmin vahvistaa brändiä kuin varsinaisesti näyttää yksittäisiä vaatekappaleita. Ja siinä Cheap Monday todella onnistui!