Tilinpäätös

keskiviikko 02. tammikuu 2019

Tein sitten minäkin Instagramin suositun ”Top 9” kuvakollaasin. Mikäs sen hauskempi tapa sukeltaa vielä kerran viime vuoden mukaviin huippuhetkiin.

Aika samoilla linjoilla olen Insta-seuraajieni kanssa: unelmieni matka L.A:in yhdessä Karkin kanssa oli huippuelämys vailla vertaa. Reilun viikon lomalta on riittänyt ammennettavaa koko loppuvuodelle.

Toinen tärkeä teema on armaat lapsukaiseni, nyt jo aikuiset Karkki ja Peetu. Aika huikeeta muuten, että Karkki oli vielä lukiolainen ja Peetu yläkoulussa blogin ensiaskelilla!

Koko viime vuoden suosituin kuvani on napattu ensimmäisenä iltana Santa Monicassa, vain pari tuntia sen jälkeen, kun saavuimme majapaikkaamme. Pitkästä lennosta ja aikaerosta huolimatta halusimme ensimmäisenä nähdä meren.

Pastellinen auringonlasku peilaa hyvin silloisia fiiliksiämme (miinus suolistossa kurniva nälkä!). Olo oli samanaikaisesti raukean levollinen, pirisevän odottava, kiitollinen ja myös hiukan hämmentynyt – voiko tämä tosiaan olla totta vai uneksinko vain?

Toiseksi suosituimman kuvan credsit kuuluvat ystävälleni Antille. Minttu 19 vee ja kampaus mallia moppi. I say no more.

Aika hauskaa, että suosituimpien kuvieni kärkipaikkoja pitää sekä ihan ensimmäinen että kaikkein viimeisin kuva L.A:stä.

Emme hengailleet kovinkaan paljoa biitsillä, lyhyeen lomaan piti sisällyttää niin valtavasti näkemistä ja tekemistä, että emme mitenkään ehtineet. Viimeisenä päivänä piti kuitenkin käydä käräyttämässä nahka Santa Monica Beachilla. Voin kertoa, että hankkimani ”rusketusraidat” ovat edelleen selässä näkyvissä. Kuvanottovaiheessa ei kuitenkaan vielä kirvellyt!

Yksi vuoden ehdottomia huippukohtia oli Beyoncen & Jayz:n OTR II konsertti! Hankittiin liput Karkin kanssa Peetulle 25 vee lahjaksi – ja saimme ikimuistoisen elämyksen koko porukka.

Kuvaan on mielestäni kaikin puolin onnistuttu vangitsemaan meidän iloisen odottavat fiilikset juuri ennen konsertin alkua. Eli kiitokset vain tuntemattomalle kuvaajalle. Lisäpisteitä takanamme klassista fiilis-selfietä säätävistä neidoista!

Tiedän, että Instagram pursuilee liimaisia inspiraatiositaatteja ja korneja tsemppi-iskulauseita. Olen kuitenkin sillälailla yksinkertainen, että tykkään monista lausahduksista ja usein ihan oikeasti saan inspiraatiota ja tsemppiä.

Välillä kohdalle osuu oikea helmi – niinkuin tämä tässä – ja se jää elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Ja sitten taas visiitti Santa Monica Beachille – tällä kertaa yhdessä Karkin kanssa. Merituulen tuivertamat hiukset ja loman levittämät hymyt. Ehdottomasti yksi vuoden 2018 huippuhetkiä.

Haha! Joo, kyllähän sitä iltamyöhään riekkuminen on nykyään aika teoreettinen vaihtoehto. Valitettavasti en kyllä ole edelleenkään mitenkään hyvä menemään ajoissa nukkumaan, mutta Netflixin tölläämistä tuskin luokitellaan millään mittakaavalla kovin wild & crazy -toiminnaksi.

Otin Karkista kuvia CV:tä varten, kun tajusin vanhemman tyttäreni, lakimiehen, näyttävän enemmän aikuiselta kuin monesti minä itse. Ylpeänä ja hämmentyneenä pistin kuvan Instagramiin. Jotain olen kai sitten kuitenkin onnistunut tekemään oikein, kun olen saanut näin upeat tyttäret!

Top ysiin päätyi myös potretti Peetusta viime vuoden uudenvuodenjuhlien asussa. Aika hauskaa, että yksi ensimmäisistä (ellei jopa ihan ensimmäinen?) vuonna 2018 Instagramissa julkaisemani kuva oli myös yksi suosituimmista!

Hiukan harmittaa, että Peetun tämän vuoden uusivuosi-asusta ei ole kuvaa. Pääsin todistamaan testivaihetta ja kokonaisuus vaikutti vähintäänkin lupaavalta. No, ehkä hieno asu pääsee vielä toistamiseen käyttöön niin, että olen paikalla kameroineni.

Tässä siis Mintun vuoden 2018 huippuhetket Instagramin suosituimpien kuvien perusteella.

Jotain jäi myös puuttumaan: vaikka Instagramin(kin) pitäisi olla kissojen valtakunta, yksikään karvakuonopotretti ei päätynyt pidetyimmän yhdeksän joukkoon. Selkeästi asia, johon tulee tehdä parannus tänä vuonna!

Mukana ei ole myöskään yhtään kuvaa, jossa olisi ystäviäni. Heidän olemassaolonsa on yksi hyvinvointini peruspilareista, joten sikäli Top 9 -listaus ei kerro täysin koko kuvaa vuoden highlightseista.

Listalta puuttuu myös yksi vuoden mieleenpainuvimmista elämyksistä, No Mind -festivaali, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että viikon mittaisella tapahtumalla oli ”mobiililaitekielto”. Lainausmerkeissä siksi, että ei siitä varmasti olisi mitään rangaistusta saanut, vaikka puhelimen kanssa olisikin heilunut. Itse en tuntenut kuitenkaan siihen tarvetta (vaikka miljöö olikin monin paikoin niin viehättävä, että Instagram olisi varmasti ollut hyvillään) – päinvastoin puoliväkisin määrätty sometuskielto tuntui suorastaan vapauttavalta.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tummia sävyjä ja raskaita asioita väheksymättä tai unohtamatta, haluan kuitenkin keskittyä mieluiten kaikkeen valoisaan ja positiiviseen!


6 asiaa, jotka kaikkien pitäisi luvata itselleen

maanantai 19. helmikuu 2018

Vuosi 2018 on jo sen verran pitkällä, että hätäisimmät ovat jo varmasti ehtineet unohtamaan uuden vuoden lupauksensa. Allekirjoittaneen alkuvuosi on ollut täysin päinvastainen – raskaat ja hankalat haasteet yksityiselämässä (Lyhyesti: äiti on tosi pahasti kipeä. Avaan tätä kyllä enemmän, kun vaan jaksan. Ei se mikään salaisuus ole – ja uskon, että tämä on yksi niitä asioita, joissa yhteenkuuluvuuden tunne, olkoonkin virtuaalinen, voi auttaa meitä vanhenevien vanhempien lapsia jaksamaan) ja työelämässäkin on riittänyt haastetta toisensa perään.

Tämän postauksen pointti on, että olen jälleen – niinkuin monena aikaisempanakin vuonna – tehnyt liudan uuden vuoden lupauksia, jotka haluan jakaa teillekin. Olkoonkin nyt sitten pitkästi jo tämän vuoden puolella.

Lupauksieni perustana on kuuden kohdan self-care -ajattelu, jota aloin soveltaa jo viime vuoden puolella. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ainakin omasta mielestäni helpompi omaksua, kun sen jakaa pienempiin palasiin. Sellainen wellnes-käsitys, jossa puhutaan vain syömisistä ja liikunnasta – ehkä vähän rauhoittumisesta, luonnosta ja sen sellaisesta – on alkanut tuntua vieraalta, vaikka toki nuokin tärkeitä asioita ovat.

Jotenkin kuitenkin sellainen pelkästään omaan napaan tuijottaminen tökkii. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös oma itse osana kokonaisuutta ja yhteisöä. Pelkkä papujen idättäminen ja jooga auringonlaskussa ei riitä täyttämään rinnassa olevaa tyhjää koloa.

Tänä vuonna lupaan pitää huolta tarpeistani kaikilla kuudella eri osa-alueella!

1. Fyysiset tarpeet

Hyvä ja laadukas ruoka, riittävä lepo, uni ja mahdollisimman monipuolinen ja antoisa liikunta. Hyvinvointiajattelun klassisin osa-alue, jossa riittää aina petrattavaa. Toisaalta kultainen keskitie lie tässäkin se parhain.

2. Sosiaaliset tarpeet

Porukkaan kuulumisen tunne, kanssakäyminen ihmisten kanssa. Ystävien tapaaminen on ihan ykkösasia, mutta haluaisin löytää myös muita kanavia tähän – ehkä joku uusi harrastus, joka ei olisi yksinään suorittamista..

3. Henkisyys

Tunne tarpeellisuudesta, kiitollisuus, koko homman mielekkyys (big picture). Kiitollisuuspäiväkirja 2.0 (eli aloitan jälleen kerran) on jo työn alla. Lisäksi haluan sitoutua auttamaan, mutta alkuvuosi on tosiaan ollut sen verran raskas, että tässä en ole päässyt vielä ajatusta pidemmälle.

4. Emotionaaliset tarpeet

Omien tunteiden kunnioittaminen. Terveiden rajojen asettaminen ihmissuhteille, mutta toisaalta pitäisi myös opetella ottamaan vastaan tukea ja supportia.

5. Itsensä kehittäminen

Taide, lukeminen, uteliaisuus ja uuden oppiminen. Haluan viedä vähintään kerran viikossa itseni deitille ja tehdä jotain kivaa, käydä näyttelyissä, leffassa, maalata akvarelleja tai osallistua vaikka yliopiston avoimiin luentoihin.

6. Turvallisuuden tunne

Taloudellinen tasapaino ja turvallisuus sekä fyysinen ja henkinen turvallisuus – asioita, joita harvemmin otetaan esille, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Voin kuitenkin kertoa, että levollisuuteni on lisääntynyt exponentiaalisesti, kun aloin tehdä seikkaperäisen vuosibudjetin, jonka olen sitten jakanut kuukausittaiseksi taloussuunnitelmaksi.

Näiden tukikeppien kanssa jatketaan kohti tasapainoisempaa, iloisempaa ja rennompaa elämää!


Ripaus dekadenssia

torstai 04. tammikuu 2018

Joululoman viimeinen ilta alkaa pikkuhiljaa taipua kohti nukkumaanmenoaikaa. Ihan mahtavan ihanan pitkiltä onkin vapaat tuntuneet, vaikka olinkin viime viikolla välipäivinä töissä. Toimistohommailu ei tunnu koskaan ihan samalla tavalla stressaavalta ja uuvuttavalta, kun on käytännöllisesti katsoen ainoa officella. Päinvastoin on ihan mahtavaa, kun saa tehdä kaikessa rauhassa duunia ilman keskeytyksiä.

Päätin ihan tarkoituksella lopettaa lomailuni torstaihin. Ajattelin, että kun olen perjantain toimistolla, on maanantaina huomattavasti stressittömämpää aloitella ihan täyttä työviikkoa. Toinen syy on se, että Peetu lähti tänään illalla takaisin Uumajaan ja Karkki lähtee huomenna aamulla lomareissulle Kap Verdeen – eli ei ole sikälikään mitään erityistä tarvetta jäädä kotiin hengailemaan.

Juuri nyt tuntuu siltä, että olen saanut lomailla tarpeeksi. Kaikki univelat on kuitattu, olen saanut rentoutua sohvalla pötkötellen, viettänyt paljon ihanaa aikaa Karkin ja Peetun kanssa ja ulkoillut päivittäin keleistä riippumatta. Aika ihana fiilis, kun on sellainen olo, että vitsi, miten kiva mennä huomenna töihin!

Etukäteen varoittelin Peetua, että haluan ikuistaa kaikki neidon eri päivien asut, että voin esitellä niitä täällä teillekin. No, saldoksi jäi lopulta vain nämä tämän kuvasarjan kuvat uuden vuoden juhla-asusta. Hiukan harmittaa, että en saanut ikuistettua Peetun uutta upeaa 2nd hand talvitakkia. 50 – 60 lukujen taitteessa ompelimossa valmistettu villakangastakki on aivan mielettömän upea löytö uumajalaisen Pelastusarmeijan kirpputorilta.

Onneksi tässä on yhtä sun toista suunnitelmaa, joka tuo neitokaisen Tukholmaan vielä talven aikana, joten varmaan saadaan takkilöytö tännekin esittelyyn.

Näin tammikuussa harvat enää kaipaa hurjasti inspiraatiota juhlapukeutumiseen, mutta Peetun bileasusta saa hyvin ideoita myös vähän arkisempaankin asukokonaisuuteen. Etenkin samettinen kimono-aamutakkia muistuttava huitula voisi tuoda hauskasti vähän dekadenttia sävähdystä vaikka ihan toimistoasuun.

Mielestäni Peetun uuden vuoden juhla-asu oli muutenkin tosi onnistunut!

Erilaiset mustat pinnat, sametti ja nahka, tuovat elävyyttä, paljettipaita uuteen vuoteen sopivaa blingiä, rinkulakorvikset rimmaavat täydellisesti paidan kanssa ja kokonaisuuden kruununa Minimarketin nilkkurit, joiden koron, pohjan ja varren suun reptiili-kuosi matsaa ihanasti lämpimänkultaisiin yksityiskohtiin. Kullansävyisen meikin terästeenä huikean oranssit huulet.

  • paitta, Nelly
  • hame, Mintun ompelimo
  • kimono, H&M
  • kengät, Minimarket
  • korvikset, Weekday


The best of 2016

lauantai 31. joulukuu 2016

mintun-2016

Jos ollaan ihan rehellisiä, en ole ollenkaan pahoillani, että vuosi 2016 loppuu tänään. Tiedän hyvin, että aikuisten oikeasti tänään on lauantai ja huomenna sunnuntai, mutta uskon sitkeästi merkkipaaluihin, uusiin alkuihin ja kaikkiin sen tapaisiin rituaaleihin.

Otan jälleen kerran uuden vuoden vastaan fiiliksillä, että voin jättää kaiken kertyneen painolastin rajan tälle puolelle. Vuosi 2017 on yhtä puhdas kuin vasta aloittamani kalenteri – ja yhtä täynnä mahdollisuuksia. Vapaus täyttää sivut juuri sellaisella sisällöllä kuin itse haluan ja valitsen, tuntuu raikkaalta ja ihanalta, niin symbolista kuin se olisikin.

Ei niin, että 2016 olisi ollut läpeensä kurja – päinvastoin! Äidin vakava sairastuminen aika tasan tarkkaan vuosi sitten tosin antoi koko vuodelle tumman alavireen. Vaikka rakas äiskä toipuikin huomattavasti ennusteitaan nopeammin ja paremmin, en pystynyt karistamaan hartioiltani ”minä olen nyt perheen pää (vaikken vielä haluaisi)” -tunnetta.

Instagramin ”Bestnine2016”-kuvakollaasi – eli yhdeksän liketetyintä kuvaani – summaa loistavasti kuluneen vuoden highlightsit: yhdessäolo Karkin ja Peetun kanssa, Karkin valmistuminen, omat The Syntymäpäivät New Yorkissa helikopteriajeluineen, ystävät ja kissat. Kesäiset iltauinnit, hetket lapsuudenystävien kanssa, lukuisat muutkin reissut (Pietari, Berliini, Tampere) ja virkistävät kohtaamiset uusien ja vanhojen kavereitten kanssa, kuuluisivat ehdottomasti listalleni myös.

Oikeastaan mennyt vuosi on ollut kiva ja ihana, vaikka henkilökohtaisesti en tunne saavuttaneeni mitään erityistä. Henkisen kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Joskus on kuitenkin niin, että se riittää. Jokainen vuosi ei voi olla täynnä huikeita saavutuksia, aikakirjoihin merkittäviä voittoja tai pökerryttävää menestystä. Eikä tarvitsekaan!

Näillä saatesanoilla haluan toivottaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille upeaa ja mahtavaa vuodenvaihdetta sekä:

Onnea, mielenrauhaa, toivomasi kaltaista menestystä, lämpöä, ystävyyttä, kohtaamisia, läsnäoloa ja auringonsäteitä vuodelle 2017!!


Uusi suunta elämälle

sunnuntai 17. tammikuu 2016

Uusi suunta

Tykkään tehdä uuden vuoden lupauksia. Tiedän ihan hyvin, että niiden pitämisen kanssa on aina vähän niin ja näin. Aina kuitenkin tapahtuu pientä säätöä oikeaan suuntaan – ja jo itse lupaustenpohdintaprosessi selkeyttää sitä, minne suuntaan haluaa elämän olevan menossa. Ennen vuoden vaihdetta luin jonkun semitieteellisen tutkimusartikkelin, missä sanottiin samaa: huolimatta siitä, että lupauksia ei useimmiten tule pidettyä aivan kirjaimellisesti, jo lupausten tekeminen aiheuttaa positiivisia muutoksia käyttäytymiseen ja selkeyttää tavoitteita.

Tämän vuoden vaihtumisen aikaan olin lähinnä paniikissa ja shokissa. Oman elämän ajatteleminen aiheutti ahdistusta – enkä todellakaan ollut fiiliksissä minkään tsemppihenkisten uuden vuoden lupausten tekemiseen. Nyt on kuitenkin tilanne rauhoittunut huomattavasti ja äidin olo kohentunut selkeästi. Tuntuu, että olisi oikea aika miettiä oman elämän suuntaa ja tavoitteitani nykyisen uuden tilanteen valossa.

Uusi suunta

Mietin, että miten lähtisin etsimään niitä asioita, jotka juuri nyt tuntuvat tärkeältä, joihin haluan keskittyä ja joiden varaan haluan tänään alkaneen loppuelämäni perustaa. Koska olen ollut aavistuksen eksyksissä, päätin kysyä neuvoa menneisyydeltä.

Luin vuosi sitten tekemäni lupaukset ja pohdin, miten on mennyt, mitä olen saavuttanut (olenko mitään?) ja miten voisin käyttää näitä tietoja hyväkseni elämäni uutta suuntaa miettiessäni.

Viime vuonna lupasin:

  • Lupaan lakata lykkäämästä asioita kotona.
  • “Muuttosiivous” kotona.
  • Itseluottamuksen rakentaminen
  • Itsestä huolehtiminen
  • Enemmän aikaa vain olla
  • Liikunnan ilo
  • Oman näköisen elämän puitteet
  • Ystävien tapaaminen
  • Asioiden hyväksyminen
  • Tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa ja jännää

Uusi suunta

Muistelin tehneeni kovin sfäärejä syleileviä ja mahtipontisia lupauksia, joiden pitämisen tai pitämättä jättämisen arvioiminen olisi ihan tulkintakysymys. Päinvastoin, yllättävän konkreettisiahan noista monet on, etenkin, kun lukee kunkin lupauksen perustelut.

No, miten siinä sitten kävi? Pidinkö yhtään lupausta ja toiko ne mitään hyvää lisää elämääni?

Sen voin sanoa, että patologinen asioiden lykkääminen kotona on kyllä jatkunut lähes entiseen malliin. Tänä viikonloppuna olen tosin ollut superpolleana, kun sain vihdoinkin pakastimen sulatettua. Edellisestä kerrasta on varmaan jo kolme vuotta. Toisaalta keittiöön kasvaa edelleenkin säännöllisesti järkyttävä tiskivuori, kun en saa aikaiseksi pestä astioita aina, kun tiskiä tulee – vaikka silloin pääsisi paljon helpommalla. Eikä keittiön tuolit ole vieläkään saaneet uusia päällisiä, vaikka siihen tarkoitettu kaunis Pentikin kangas on odottanut kaapissa jo useamman vuoden. Ja ei, sitä ”muuttosiivoustakaan” en ole tehnyt.

Itseluottamuksen rakentaminen ja itsestä huolehtiminen on sujunut hiukan paremmin. Olen antanut itselleni luvan olla sellainen kuin olen. Ei minun tarvitse olla sen parempi tai hienompi kelvatakseni. Ja ennen kaikkea kelvatakseni kenelle? Olen sinut sen kanssa, että haluan kelvata vain itselleni. Tottakai muiden mielipiteillä on väliä ja haluan olla pidetty, mutta jos en kelpaa itselleni, miten muutkaan voisivat olla sitä mieltä, että riitän sellaisena kuin olen?

Uusi suunta

Olen myös antanut itselleni aikaa vain olla. Se on näkynyt mm. siinä, että blogipostauksia on tullut harvemmin. En ole ihan täysin vakuuttunut, mitä hyvää siitä on seurannut. Sen verran sitkeässä asuu sisäänrakennettu suoritusmentaliteetti, että on vaikea nauttia ei-mitään-tekemisestä. Huono omatunto iskee edelleen helposti, minkä seurauksena epärealistisen pitkät to-do -listat senkuin pitenevät kompensaationa löysäilylle.

Liikunnan ilo on mennyt vuoden aikana ylös ja alas. Kesällä oli huippumukavaa, kun kävimme lenkillä ja ulkoilmapunttisalilla Peetun kanssa treenaamassa. Välillä on muutenkin ollut kivaa, mutta salilla ja jumpissa käyminen tuntuu edelleenkin enemmän velvollisuudelta kuin palkinnolta. Toki olo jälkeenpäin on aina hieno, mutta kun itsekurini on aivan surkea, pitäisi itse suorituksenkin olla nautinto – muuten sitä tulee helposti kehitettyä jotain mukavammalta kuullostavaa tekemistä.

Oman näköisen elämän puitteet ovat yhä levällään. Kaikki on ihan ookoo periaatteessa. Tykkään arjestani, enkä oikein osaa sanoa, mikä mättää. Ehkä tämä on vain pidempi kasvuprosessi – vuosi on lopulta aika lyhyt aika. Sosiaalinen elämäni on edelleen aika satunnaista ja sisäänpäinkääntynyttä, se on ehkä yksi syy. Vuosi sitten lupaamiani juhliakaan en ole järjestänyt ja nyt olen lähdössä New Yorkiin karkuun viettämään The Syntymäpäivää. Tosin kaverit ovat painostaneet, että haluavat jotenkin juhlistaa tulevia pyöreitäni (kyllä, en kykene sanomaan sitä kunnolla edes ääneen… :D), joten varmaan jonkinlainen epämuodollinen kokoontuminen on tiedossa.

Asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne on, on varmasti sellainen prosessi, joka ei ole ikinä valmis. Sen havaitsin konkreettisesti nyt, kun äiti aivan yllättäen joutui sairaalaan. Sen sijaan olen ollut hiukan ahkerampi tekemään kivoja ja jänniä asioita. Esimerkkinä nyt vaikkapa kroki-piirtämisen aloittaminen ja kaikki vuoden aikana tekemäni mukavat reissut.

Uusi suunta

Tilinpäätös viime vuodesta on siis kuitenkin plussan puolella. Konkreettisia parannuksia on aika vähän, mutta suunta on kaikesta takkuamisesta huolimatta ollut eteenpäin. Sen toteaminen tuntuu oikeastaan aika hyvältä.

Nyt seuraava tavoitteeni on miettiä miten tästä eteenpäin. Mihin suuntaan haluan elämäni kääntyvän ja millaisin valinnoin? Varmasti kaiken tämän angstin takana kummittelee se paljon puhuttu The Syntymäpäiväkin, vaikka suurin muutos onkin äidin vakava sairastuminen. Molemmat saavat kyllä miettimään elämän rajallisuutta, aika loppuu jossain vaiheessa, eikä ole mitään syytä lykätä hetkeäkään mahdollisuutta oman näköiseen, tasapainoiseen ja onnelliseen elämään.

Kaikki postauksen kuvat on tämänpäiväiseltä kävelylenkiltäni tässä kotikulmilla. Kyllä vaan sellainen muutaman (-8 oli tänään) pakkasasteen kirpeä, aurinkoinen talvipäivä tekee hyvää sielulle!