Terkkuja Hesasta!

perjantai 13. maaliskuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin tosiaan eilen päivän mittaisella pikavisiitillä Helsingissä. Herätyskello soi aamulla vähän viiden jälkeen ja sen jälkeen olikin sitten varsinaista haipakkaa siihen asti, kun kymmeneltä illalla taas istuin lentokoneessa matkalla takaisin Tukholmaan.

Ohjelmassa oli ensin uusien profiilikuvien kuvaamista id:n etusivua varten. Ja jos ihan totta puhutaan, toivon, että sieltä löytyisi myös joku kiva otos, jolla voisin korvata tuon blogin sivupalkissa olevan, nyt jo ziljoona vuotta vanhan esittelykuvan.

Tuntui aivan superluksukselta saapua paikalle Indiedaysin toimistolle, jossa odotti ihana Kira, joka vastasi kuvausmeikeistä ja hiustenlaitosta.

Indiedays 12.3.2015 2

Lasillinen Fresitaa kädessä istahdin kammattavaksi. Esitin toiveeksi, että haluaisin rennon, hiukan sekaisen ja surffihenkisen kiharakampauksen sekä meikin, missä painopiste on silmissä. Tunsin oloni aivan superstaraksi, kun kaikkia toivomuksia kuunneltiin ja itse ei tarvinnut muuta kuin rentoutua ja antaa asiantuntijan hoitaa hommansa!

Indiedays 12.3.2015 3

Tämä oli ihan ensimmäinen kerta ikinä, kun olin varsinaisesti meikattavana. Joskus on tullut käytyä muotiviikoilla ja muissa häppeningeissä ”pikameikissä”, mutta silloin on aina pohjalla ollut oma ehostus ja kysymys on ollut lähinnä siitä, että meikkaaja vähän kohentelee lopputulosta. Sovimme meikkaaja-Kiran kanssa, että hän tekee päivänvaloon sopivan, vähän kevyemmän sumusilmäehostuksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos on hiukan erilainen kuin mitä normaalisti käytän, mutta silti ehdottomasti itseni näköinen. Hiukset varsinkin onnistuivat mielestäni aivan täydellisesti. Tykkään myös meikistä, vaikka tuskin ihan samanlaista yritän itse toteuttaa. Kira ymmärsi hyvin toivomani sävymaailman ja jopa huulimeikki tuntui hyvin luonnikkaalta tällaiselle huulipunakammoisellekin. Kuvassa näköjään silmät vielä vähän punoittaa pensselöimisen jäljiltä, mutta onneksi se ehti laskeutua varsinaiseen photoshootiin mennessä.

Yksi ihanimpia asioita tällaisissa tapahtumissa on upeiden blogikollegoiden tapaaminen. Taas tuli parannettua maailmaa, annettua vertaistukea, hölpöteltyä niitä näitä mm. Tinder-deittailusta ja naurettua vatsalihakset kipeiksi. Mahtavaa!

Indiedays 12.3.2015 5

Karkkipäivän Sanni kampausvuorossa, Mami GO GO:n Minttu on kuvausassistenttina, kun säädin kameran asetuksia ja Annikankin kampausta hiukan kohenneltiin. Saatoimme ehkä myös syödä kilon juustoa siinä sivussa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Take a pose…

Indiedays 12.3.2015 7

Kuvaussessio oli hauska, mutta yllättävän haastava. Jotenkin sitä kuvittelee, että mikä tahansa kuvaustilanne on helppo ottaa haltuun, kun kameran edessä tulee keikisteltyä tämän tästä. Enkä voi sanoa, että olisin tilannetta mitenkään erityisesti jännittänyt. Suorituspaineita oli toki hiukan. Edelliset viralliset profiilikuvat otettiin monta vuotta sitten ja sen tietää, että näiden kanssa tulee elää aika pitkään tästä eteenpäin.

Kuvaaja oli onneksi ihan rento ja huomasi kyllä, kun hymy alkoi hyytyä. Siinä vaiheessa hän kehotti ajattelemaan vain mukavia asioita, lomamatkaa ja auringonpaistetta. En tiedä mahtoiko hän arvostaa, kun kerroin, että Peetu alkaa aina höpötellä juttuja kissanpennuista päivänasukuvauksien yhteydessä, jos hän huomaa, että alan jännittää nenääni (= Peetun ilmaisu sille, että ilme kohmettuu paikoilleen…).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun kaikki halukkaat oli kuvattu, siirryimme id:n toimiston yläkerrassa sijaitsevaan edustustilaan syömään lounasta ja pitämään palaveria. Tsekkaa Jannin mielettömän ihana hapsuneule!

Indiedays 12.3.2015 9

Aivan järkyn hyviä erilaisia salaatteja ja onko tuo nyt sitten joku pesto-versio bruschettasta… Omnomnomnom! Reilu parituntisen palaverin jälkeen oli pakko käydä santsaamassa vielä yksi kierros salaatteja – ja voin kertoa, että en ollut ainoa!

Päivän virallisen osuuden jälkeen suuntasimme vielä Helsingin kasvitieteelliseen puutarhaan Rekorderlig-bileisiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan täydellinen, kuulas, aurinkoinen, tyyni kevätpäivän alkuilta. Niin uskomattoman kaunista!

Indiedays 12.3.2015 11

On aika vaikea kuvitella makeampaa paikkaa pitää kesä-teemaisia juhlia näin heti talven loputtua kuin Helsingin kasvitieteellinen puutarha. Trooppinen lämpö, runsas kasvillisuus ja hilpeästi thai-henkinen monivärinen valaistus loivat ihan mahtavat puitteet bileille.

Indiedays 12.3.2015 12

Pääsin myös toteuttamaan ikiaikaisen haaveeni ja viritin päähäni oikein näyttävän hennon vaaleanpunaisista muhkeista ruusuista koostuvan kukkapannan. Olo oli vähintäänkin kuin Disney-prinsessalla! Tai no, Disney-prinsessa, joka juo siideriä pullon suusta ja pukeutuu printtipaitaan ei ehkä ole mikään ihan normaali-ilmiö, mutta siitä huolimatta oli hauskaa saada tekosyy huvitella ruusuövereitten kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitihän sitä tietty ikuistaa myös bloggari-kollegoita kukkapannat päässä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhliminen jäi omalta kohdaltani varsin pikaiseksi, koska piti lähteä kohti lentokenttää ja kotimatkalle. Ihan mahtavaa kuitenkin, että ehdin edes pyörähtää paikalla. Harvoin, jos koskaan, sitä pääsee näin erityiseen paikkaan irrottelemaan.

Kotimatka sujui ilman pahempaa turbulenssia. Mitä nyt viereen osui pahassa (ja äänekkäässä) parisuhdekriisissä oleva nuoripari… Onneksi Urbanearsin kuulokkeet eristävät mainiosti myös ulkoa tulevia ääniä.

Postauksen kuvista kaikki ne, missä esiinnyn itse ja jotka eivät selvästi ole selfieitä, on ottanut joko Sanni tai Minttu – suurkiitokset teille ja olipas niin kiva tavata!! Seuraavan kerran sitten Bloggers’ Inspiration Day:ssä huhtikuussa – eikö niin!?


Mukana kuvissa

maanantai 24. marraskuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miltä tuntuisi, jos voisi aina olla myös itse mukana kuvissa? Siis siitä huolimatta, että toimisi seurueen valokuvaajana?

Kirjoittelin jo hetki sitten uudesta fantastisen hyvästä Olympus PEN E-PL 7 -kamerastani, jonka sain käyttööni Indiedaysin ja Olympuksen kampanjan kautta. Kameralla saa tällainen noviisikin ja ikuinen automaattiasetusjumittaja todella ihania kuvia ja sen monet toiminnot helpottavat elämää ja tekevät siitä todellisen aarteen. Nyt muutaman viikon käytön jälkeen on kuitenkin yksi toiminto, joka E-PL 7:ssa on aivan omaa luokkaansa – ja se on se, miten kännykän avulla voi kauko-ohjata kameraa!

Olympus PEN E-PL 7 2

Ensinnä pitää puhelimeen ladata Olympuksen ilmainen appi. Sen avulla pystyy tekemään paljon muutakin (kuten esim. jakamaan kuvia somessa, editoimaan ja merkkaamaan kuvia kartalle) kuin vain kauko-ohjaamaan kameraa.

Kauko-ohjausvaihtoehtoja on kaksi: Live view ja etälaukaisin. Itse tykkään tuosta live view -toimminnosta enemmän. Siinä tosiaan näkee sen näkymän, mistä kuva tulee otetuksi ja mikä parasta – kosketusnäytön avulla voi fokuksen tarkentaa juuri sinne minne haluaa. Aika uskomatonta ja siistiä mielestäni!

Olympus PEN E-PL 7 3

Etälaukaisintilassa ei ole näkyvissä kuvaa – eli tämä toimii käytännössä samaan tapaan kuin perinteiset kaukolaukaisimet. Tämän toiminnon etu verrattuna ”live view” -toimintoon on se, että kuvia voi räiskiä menemään ihan niin paljon peräkkäin kuin vain haluaa. Live view:tä käytettäessä jokaisen kuvan ottamisen jälkeen pitää erikseen palata yhdellä näpäytyksellä kuvaustilaan. Lisäksi tämän lyhyen kokemukseni perusteella tuntuu, että etälaukaisintila vie hiukan vähemmän akkua kuin live view.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja siinä hän kuvaa itseään!

Kävin tänään Fotografiskassa katsomassa varsin kattavan Herb Rittsin näyttelyn ”In Full Light”. Jotenkin en ole koskaan häntä listannut miksikään valokuvausgurukseni, mutta olihan se aika pysäyttävää tajuta, että juuri hänen kuvat ovat olleet ne, jotka ovat vaikuttaneet todella paljon. Että ne on juuri niitä kuvia, joiden kanssa kasvoin. Hiukan tuntuu hassulta kirjoitella tänne valokuvaukseen liittyviä juttuja samana päivänä, kun on käynyt häkeltymässä todellisen taiturin kuvista…

Olympus PEN E-PL 7 5

Kaukolaukaisijassa on käteviä toimintoja. Ei ole kovinkaan kiva olla kuvissa se, joka pönöttää kännykkä ojossa, sen ruutua tuijottaen. Ratkaisu tähän on, että kuvan voi ajastaa otettavaksi 2 – 12 sekuntia sen jälkeen, kun laukaisinta on painettu. Näin myös kuvaajana toimiva ehtii kohdistaa katseensa kameran linssiin ja diskreetisti piilottaa kännykän näkyvistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaksi sekuntiakin on aika pitkä aika. Jos kaukolaukaisijalla kuvataan isompaa porukkaa, voi olla hyvä, jos viive ei ole hurjan pitkä. Etenkin lasten keskittyminen herpaantuu yllättävän nopeasti.

Olympus PEN E-PL 7 7

Kuvauksen perussäädöt kantsii tehdä tietenkin kamerassa, mutta kännykän kaukolaukaisimella pystyy myös muuttamaan keskeisimpiä asetuksia. Itselleni ei nyt ole ihan selvää vieläkään kaikki kamera-aiheinen ammattisanasto, mutta tässä se ei haittaa ollenkaan. Näytöstä näkee nimittäin aivan loistavasti, mitä kukin muutos tekee lopputulokselle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kissa-parkaa kiusataan!

Olympus PEN E-PL 7 9

Kauko-ohjaukseen voi myös laittaa asetuksen, että kamera ottaa useamman kuvan putkeen yhdellä laukaisimen painalluksella. Etenkin isompaa ryhmäkuvaa otettaessa aivan loistava toiminto, jonka avulla onnistuneen kuvan ottamisen todennäköisyys monikertaistuu kerralla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Alunperin ihastuin PEN E-PL 7:n kaukolaukaisutoimintoon, koska hovivalokuvaajani Peetu muutti melkein tuhannen kilometrin päähän. Ja pitäähän sitä nyt bloggarin saada asunsa ikuistettua!

Nyt olen huomannut ajattelevan koko ajan enemmän ja enemmän sitä, miten kätevää on, kun valokuvaajakin voi tästä lähtien olla itse aina mukana ryhmäkuvissa. Edes kymmenen vuoden päästä ei tarvitse ihmetellä, että miksei äitiä näy missään jouluaattona otetuissa kuvista (koska äiti otti ne kaikki kuvat), koska kätevän kaukolaukaisutoiminnon avulla sitä voi aina olla mukana kuvassa.

Omaa Olympus PEN E-PL 7 -kameraa himoitsevien kannattaa osallistua kilpailuun täällä – tai, jos haluaa varmistaa kameratilanteensa, täältä löytyy mahtavan hyvä tarjous ihanasta huippukamerasta ja kaupanpäälle vielä hitsin hieno Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolamppu (arvo on 121,00 €).


Selfie – itsekeskeisyyden huipentuma?

torstai 20. marraskuu 2014

Selfie 1

Taisin saada jonkun paasausvaihteen päälle tuossa muutama postaus sitten. Hoksasin, että näköjään jaksan rasittua siitä suuresta mielensäpahoittajien joukosta, joka paheksuvasti nyökytellen tuomitsee vähintään joka toisen uudehkon yleisilmiöksi paisuneen jutun. Yksi hyvä esimerkki (yhteistyömallistojen lisäksi, så klart) on selfien, meitsien tai pienemmissä piireissä urpo-kuvan nimellä tunnettu juttu. Selfie tarkoittaa siis käytännössä kuvaa, jonka kuvaaja on ottanut itse itsestään joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Yksi kuuluisimmista – tai ainakin laajimmille levinneistä – selfieistä on viime kevään Ellen DeGeneresin tähtikuva Oscar gaalasta (vaikka teknisesti kuvaajana toimi kylläkin Bradley Cooper, mutta vain, koska hänellä on pidemmät kädet), mutta oman suosikkilistan kärjessä on Tanskan pääministerin Helle Thorning Schmidtin Nelson Mandelan muistotilaisuudessa yhdessä pääministeri David Cameronin ja presidentti Barak Obaman kanssa nappaama selfie.

Selfie 2

Helposti saa kuvan, että koko länsimainen maailma poussaa selfieissä – eli se on varsin tavallista huvia niin naapurin teinille kuin maailman johtajillekin. Jos kerran on kysymys niin tavallisesta asiasta, miksi tuntuu siltä, että silmäni, korvani ja facebook-feedini täyttyy kyseistä ilmiötä paheksuvista kannanotoista?

Tässä muutamia suosikkikommenttejani: ”Selfie on merkki persoonallisuushäiriöstä!”, ”selfie kertoo vääristyneestä minäkuvasta”, ”sisäinen kauneus unohtuu, selfie on vain kiillotettua pintaa”, ”selfie ei kerro totuutta” ja lempparini: ”selfie on itsekeskeisyyden huipentuma!”.

Yhteistä kaikille näille paheksujille on se, että he eivät suinkaan suuntaa sanojaan oscar selfieille tai vallanpitäjien vastaaville, ei, vaan kohteena on meikäläiset ja vielä mielummin homogeeniseksi niputettu ryhmä nimeltä nuoret, mieluiten vielä nuoret naiset. Vaikka kyllähän sekin on tietty aika arveluttavaa, kun aikuinen nainen kuvaa omaa lärviään – eikö?

Selfie 3

Miten päin tahansa asiaa käänteleekin niin ei voi muuta sanoa kuin että onhan se nyt ihan järkyttävän narsistista, että halutaan ottaa kuvia itsestään. Vai miten se nyt oli?

Jos ajatellaan valokuvauksen historiaa, mistä niitä kuvia alunperin otettiin? Olematta sen kummemmin valokuvaushistorian asiantuntija, uskaltaisin väittää, että ehdottomasti valtaosa alkuaikojen valokuvista on erilaisia potretteja. Vakavia miehiä, joskus myös naisia, pyhäpuvuissaan arvokkaina ja niin mahtavina kuin vain on varaa. Ilmeet ovat vakavia ja ilmeet jäykkiä, mutta voin kuvitella, että se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että valotusajat olivat niin pitkiä, että speksailuun tai ilmehtimiseen ei paljoa ollut varaa – kuvia otettiin vain se yksi ja sen oli parasta olla hyvä.

Tai voidaan mennä vielä pidemmälle ja miettiä muotokuvamaalausta. Silloin selfieen – tai sen öljymaalattuun vastineeseen – oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla. Kuitenkin niissäkin on ihan samat elementit: haluttiin näyttää juuri niin upeilta, mahtavilta, voimakkailta, haluttavilta ja rikkailta kuin vain mahdollista. Muotokuvaan otettiin mukaan parhaimmat näätäpuuhkat ja käteen vallan merkit. Ei paljoa eroa tämän päivän katsokaa-mun-uutta-Chanelia -poseerauksista. Sillä erotuksella tietenkin, että muotokuvamaalauksia käydään katsomassa pitkänkin matkan takaa, ja kiinnostusta pidetään sivistyneenä ja korkeakulttuurisena.

Selfie 4

Selfieistä on tietty aika uskaliasta puhua samassa kappaleessa muotokuvamaalausten kanssa. Kävin taannoin Gripsholmin linnassa, jossa säilytetään Ruotsin valtion laajaa muotokuvakokoelmaa ja museon erittäin ammattitaitoisen ja asiantuntevan intendentin jutustellessa kuvista tuli todella sellainen olo, että maalaukset olivat aikansa selfieitä. Miten se yksikin rakastajatar oli laittanut juuri tietyn puvun kuvaan, vain näyttääkseen kunningattarelle ja kuinka kädessä olevan viuhkan avulla ”näytettiin keskaria” kolmannelle osapuolelle. Kaikki tottakai pyrittiin näyttämään mahdollisimman edullisessa valossa kunkin aikakauden ihanteet huomioiden.

Vaikuttaa siis siltä, että itsensä kuvaaminen ei todellakaan ole mikään uusi keksintö saatika tämän ajan ilmiö. Miksi siis selfiet hiertää niin pahasti? Onko se se, että käytännössä kuka tahansa voi näppäistä itsestään kuvan ja laittaa sen näytille? Tai se, että kaikki kuvat ei ole hienoja tai hyvän maun mukaisia? Vaiko sitten se, että nuoret naiset dominoivat omakuviensa kanssa genreä?

Selfie 5

Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun jokin asia, joka aikaisemmin on ollut vain harvojen yksinoikeus, levitessään kaikelle kansalle, on yhtäkkiä muuttunutkin jotenkin epäilyttäväksi ja vähempiarvoiseksi puuhaksi.

Sinänsä kuitenkin hassua, että mielensäpahoittajat ja paheksujat eivät todellakaan kuulu siihen porukkaan, joka on yksinoikeutensa menettänyt. Johtuu varmaankin siitä, että heillä on riittävästi privilegioita ja uusia juttuja meneillään, että tuskin ehtivät moista edes havaita. Äänekkäimmät vastustajat löytyvät yleensä itseään ajattelevaisena kansalaisena ja fiksuna ihmisenä pitävien joukosta.

Selfie 6

Postauksen kuvituksena oleva selfiekavalkadi varmasti jo osaltaan kertoo, mitä mieltä itse olen. Olen sitä mieltä, että kun kerran tällainen hauska mahdollisuus blogien, instagramien ja digitaalisen kuvaamisen ansiosta on, niin totta ihmeessä käytän sitä!

Saattaa olla, että vielä joskus puutun syvällisemmin aiheeseen ”kuvavirtojen aiheuttamat paineet minäkuvalle”, nyt tyydyn toteamaan vain, että mielestäni on aivan loistavaa ja erinomaista, mitä enemmän ns. tavalliset ihmiset julkaisevat kuviaan. Mikä voisi olla tehokkaampi keino käydä vastahyökkäykseen mainosten, elokuvien ja tv-sarjojen usein kovin puleerattua ja yhteen muottiin (hoikkaan ja nuoreen) sopivaa ihmiskuvaa vastaan? Olen vilpittömästi sitä mieltä, että suurempi muutos saadaan aikaiseksi sillä, kun kaikki maailman mintut ja antit julkaisevat kaikenlaisia – iloisia, laittautuneita, väsyneitä, meikkaamattomia, reippaita, hölmöjä – selfieitä, kuin yhdelläkään paheksujan syyttelevällä palopuheella.

Selfiet on tapa kaapata pala mediaa itselleen, näyttää että monenlaisuus ei ole vain ok – se on tosi jees. Ja onhan se ihan älyttömän kiva, kun on kaikkia näitä kuvia! Eli nyt vaan kamera/kännykkä käteen ja uusi motto on:

”But first – let me take a selfie!”

EDIT: Kommenttiboksiin tuli linkki niin loistavaan, samaa aihetta käsittelevään tekstiin (suurkiitos ”n”), että haluan nostaa sen myös tänne: Selfies and Misogyny: The Importance of Selfies as Self-Love.


Vinkkejä valokuvissa poseeraamiseen

torstai 13. marraskuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutamia viikkoja sitten Indiedaysin järjestämän Bloggers’ Inspiration Dayn yksi workshopeista käsitteli valokuvissa poseeraamista. Brand-mallitoimiston Head Booker Nora Ojala antoi meille bloggareille hyviä vinkkejä, miten onnistua kameran edessä. Monet ohjeista käyvät mainiosti myös ihan kaikenlaiseen kameran edessä olemiseen. Kun nyt näin pikkujoulusesongin kynnyksellä – ja sen varsinaisen ison J:n aikanakin – yleensä napsitaan paljon kaikenlaisia kuvia, ajattelin, että vinkeistä on hyötyä muillekin kuin bloggareille.

Aivan kaikkia Ojalan viisauksia en ihan pureksimatta kuitenkaan allekirjoita, joten tässä tulee kombinaatio omia ajatuksiani ja ammattilaisen ohjeita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvien rajauksesta sain monta ideaa, vaikka nyt tätä kirjoittaessani huomaan, että kovin en niitä ole vielä omissa päivän asukuvissani muistanut toteuttaa. Yhteenveto tälle inspiraatioaukeamalle on kuitenkin se ajatus, että aina ei tarvitse katsoa suoraan kameraan.

Puhuimme workshopissa paljon maneereista ja kuinka sitä helposti aina ottaa tismalleen saman asennon ja ilmeen, kun kamera lennähtää esiin. Tiedän olevani varsinainen poseerausjumittaja ja vaikka joskus asukuvia otettaessa yritänkin jotain viileämpää posetusta, ne yleensä päätyvät roskakoriin aivan välittömästi.

Sain kuulla, että itselleni tyypillisin ”yksi-tai-kaksi-kättä-vyötäröllä” -pose on etenkin iäkkäämpien (köh!) naisten suosima missiposeeraus! Haha! Tunsin itseni todella ajankohtaiseksi ja trendikkääksi tuomion kuultuani!!

Poseeraus 3

Tässä random rivistö Mintun missityyliä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ei ole luonnostaan kurvikas, on ihan eduksi markkeerata vyötärön paikkaa käsillä. Pötkylävaikutelmaa voi myös hälventää kehittämällä siluettiin muita mutkia – esimerkiksi jalkojen tai lantion kaaren avulla. Aivan totaalisen suoraan edestä otetut kuvat on myös helposti haastavia. Tästä syystä yritän itse aina kääntää jotain vinkkeliä kameraa kohti kuvanottohetkellä.

Ihan tasan vierekkäin olevat jalat näyttävät myös helposti yhdeltä pötköltä. Bloggareitten suosimat ”jalat-ristissä” ja ”jalkaterät-sisäänpäin” -asennot kuulemmat antavat sääristä pidemmän vaikutelman. Itse en ole niihin oikein kotiutunut, vaikka yritetty on. Sen sijaan koitan aina muistaa asentaa jalkani jotenkin vähän edes limittäin.

Poseeraus 4

Poikkeavia asentoja, lattialla istuskelua ja jalkojen ristimistä voi hyvin testailla kotona vaikka aattoiltana. Työpaikan pikkujouluissa joutuu yleensä tyytymään perinteisempään skenografiaan. Ongelmaksi saattaa sen sijaan muodostua se, että kasvoille jämähtää teennäinen ja epäimarteleva tekohymy.

Itse yritän pitää ilmeeni luomuna siten, että katson kameran ”läpi” ja kuvittelen hymyileväni suoraan kuvaajalle. Aina sekään ei onnistu ja silloin voi testata vinkkiä, jota kuulemma huippumalli Claudia Schiffer käyttää: kun kuvaushetkellä alkaa toistaa mielessään kauppalistalla olevia asioita, kasvojen lihakset rentoutuu ja ilmeestä tulee kuvassa luonnollinen. Pitää tietty hiukan harkita minkälaisia asioita sieltä kauppalistalta löytyy…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bloggarit mietteliäinä poseerausopissa..

Yksi tosi hyvä Nora Ojalan vinkki on se, että leukaa kannattaa yleensä aina laskea hiukan alas. Siis kun kuvittelee olevansa hyvässä kuvausryhdissä, hartiat takana, selkä suorassa ja muutenkin valmiina, viimeinen tarkistuspiste on leuan kärjessä. Suurimmalla osalla on kuulemma taipumus kuvaustilanteessa nostaa leukaa, mikä saa helposti kaulan näyttämään paksulta, silmien pieneltä ja ilmeen ylimieliseltä.

Harjoittelu auttaa kuulemma tässäkin – vaikka en kyllä oikein tiedä, mihin kaikki blogivuosien aikana keräämäni kokemusperäinen oppi on oikein joutunut. No, ehkä ensi kerralla yritän testata jotain muutakin kuin missihommaa… :D


Ruokien kuvaaminen – pari hyvää vinkkiä

perjantai 07. marraskuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokien kuvaaminen alkaa olla jo sen tason kansanhuvia, että ajattelin laittaa jakoon Inspiration Day:n Olympus workshopista oppimani muutamat niksit. Work shopin vetäjänä toimi ihana ja taitava valokuvaaja Mikko Rasila, jonka pedagogisen tyylin ansiosta meikäläinenkin automaattiasetusjumittaja sai muutaman välähdyskirkkaan ahaa-elämyksen.

Taustiedoksi sen verran, että olen tässä vähitellen oppinut (ja oppinut hyväksymään), että kamera ei ota niitä kuvia. Tottakai hyvälla kameralla on helpompi saada kaunis lopputulos, mutta läheskään kaikkea se ei ratkaise. Tiedän esimerkiksi yhdenkin bloggarin, jonka Instagram on täynnä tosi kauniita kuvia – jotka on otettu nykytekniikkaan verrattuna aivan antiikkisella iPhone 4:lla. Ei siis edes 4 S:llä vaan ihan sillä nelosella… Pitäisi siis vain osata ottaa niitä kuvia.

Omassa kamerassani ei ole mitään vikaa – päinvastoin – rrrakastan palavasti uutta Olympus PEN E-PL 7:aani. Kamerasta on tulossa juttua ihan erikseen vielä, mutta tässä vaiheessa voidaan todeta tylsien kuvien ongelman johtuvan täysin kameran ulkopuolisista tekijöistä.

Ruokien kuvaus 2

Tämän kuvan, missä yours truly yrittää ylittää itseään kuvaajana, on ottanut: Jim Bergström.

Itse kuvaan ruokia lähinnä Instagramiin (@minnapaakkulainen) ja blogin Reseptit -kategorian juttuihin. Lähipiiriltä on tullut hiukan kommenttia, että erityisesti insta-kuvani eivät ole kovin houkuttelevan näköisiä. (Tarkemmin sanottuna Karkki väittää, että ne ovat suorastaan ällöttäviä… Haha!). Koska en ole ajatellut lopettaa sen paremmin reseptien julkaisemista kuin instagrammaamistakaan, hyökkäsin heti Mikon kimppuun ja pyysin apua.

Tässä Mikon antamat vinkit teillekin iloksi ja hyödyksi. Tämän postauksen kuvat ovat harjoittelutilanteessa otettuja näpsäisyjä, eikä tosiaankaan mitään ”tee näin” -esimerkkejä. Lisäksi täytyy vielä sanoa, että ohjeet ovat oma tulkintani Mikon neuvoista – eikä häntä saa panna tilille, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Älä kuvaa myötävaloon.

Mikko sanoi tämän ihan ensimmäisenä ja minusta tuntui, että sain jo tämän vinkin avulla ”kaiken”. Eli olen elänyt koko valokuvausikäni siinä uskossa, että aina, siis aina, pitää kuvata myötävaloon. Poikkeuksena korkeintaan supertaiteelliset näpsäisyt, joihin en ole tuntenut sen suurempaa hinkua.

Mutta sitten Mikko selitti, miten myötävalo latistaa ja tekee kaksiulotteiseksi kivankin näköisen annoksen. Oikeastaa mikä tahansa muu valo on parempi, sillä varjot antavat jännitettä ja särmää kuvalle. Ja – mikä tärkeintä – estää sen, että ruoka-annoksen kuvasta tulee yhtä mössöä. Niinkuin Mintun kuvista niin usein on tullutkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

2. Vaihda kuvakulmaa.

Mikä tahansa ateria näyttää paljon houkuttelevammalta, kun se on kuvattu jostain muusta perspektiivistä kuin istun tässä ruokapöydässä ja edessäni on lautasellinen ruokaa -kuvakulmasta.

Tavallaan tämäkin on lähes itsestäänselvyys sen jälkeen, kun Mikko sanoi sen ääneen. Siis kenen mielestä oikeasti ne kebab-thai-grillien ruoka-annoskuvat näyttävät houkuttelevilta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Uskalla mennä kauemmaksi.

Kaikkein kaunein kuva ei välttämättä ole se, jossa näkyy vain ruokaa (niille, jotka seuraavat instagramiani sanon vain yhden sanan: voileipäkakku…). On eduksi, jos annoksesta näkee, mitä siinä on eikä vain jotain raaka-aineen osasia. Kannattaa testata myös laajempaa kuvakulmaa esmes koko päivällisseurueen aterioista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 4. Harjoitus tekee metsurin. (Ei, Mikko ei todellakaan käyttänyt ko. kulunutta ”vitsiä” work shopissaan)

Digikameroiden etu on se, että kuvan ottaminen ei maksa mitään. Kuulin, miten Mikko oli ottanut fantastisen hienoja ruokakuvia omaan korvaani täysin mahdottomissa olosuhteissa (= tosi hämärä puoliavoin ravintola ja superkirkas auringonpaiste joka valaisi skarppina ulkoa) ja tajusin, että aina pitäisi edes kokeilla. Muistikortille mahtuu ruutuja ja tekemällä oppii. Ja pitää myös kai hyväksyä se, että kaikista kuvista vain ei tule hienoja. Ne voi sitten vähin äänin deletoida.

Lisäksi Mikko kannusti kuvaamaan myös puoliksi tai kokonaan syötyjä annoksia. En yhtään epäile, etteikö esimerkiksi kalanruodoista voisi saada upeita ja vaikuttavia kuvia. Jotenkin kuitenkin siinä vaiheessa, kun ei onnistu saamaan oikeasti veden kielelle tuovaa kuvaa kauniisti asetellusta annoksesta, on aika pitkä matka edessä siihen taitotasoon, että kalanruodot alkavat näyttää joltain muulta kuin kompostiin menossa olevalta kamalta.