Vans-villitys

torstai 01. toukokuu 2014

Vans 1

Vielä muutama viikko sitten taloudessamme ei ollut ainuttakaan paria Vansejä – nyt niitä on jo kolmet. Aikaisemmin vannottiin täysin Conversen tossujen nimeen, mutta heti ensimmäisellä sovituksella oli helppo todeta, että nyt voi vihdoinkin sanoa hyvästit aivan liian ohuille city-tennarien pohjille. Sillä vaikka urheasti olenkin käyttänyt Conssejani myös pidemmillä kaupunkitaivalluksilla, niiden super-ohut pohja on kyllä ihan silkkaa murhaa jaloille.

Vansit on niin paljon mukavammat jalassa – siitä ei pääse mihinkään! Eikä myöskään siitä, että onnistuimme rakastumaan kaikkiin ziljooniin upeisiin kuoseihin. Mielelläni haluaisin ne kaikki. Plus kaikki väriyhdistelmät ja perusvärit etsetera.

Mutta tässä nyt kuitenkin esittelyssä kahdet Mintun ja yhdet Peetun uutukaiset Vansit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Vans 3

Mintun Della LA:n kanssa yhteistyössä toteutetut tossut. Tykkään ihan hurjasti, kun voin hyvällä omatunnolla sijoittaa tällaisiin hyväntekeväisyysostoksiin. Siis kun olisin joka tapauksessa ostanut tämän tyylisellä printillä olevat tennarit, on tosi mahtavaa, että näiden kautta voin tukea myös ghanalaisten naisten yrittäjyyttä. Tuo kangas on käsin painettu ja osa tuotosta menee Ghanan naisten ja tyttöjen koulutuksen, hyvinvoinnin ja yrittäjyyden tukemiseen. Aika siisti homma!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Vans 5

Toiset Mintun uudet tossut oli oikeastaan tarkoitettu Peetulle synttärilahjaksi. Tytön toiveena oli vain, että jotkut lyhytvartiset ja mielellään kukalliset. Nämä olivat lähinnä kukallista, mitä löytyi oikeassa koossa. Normaalisti siis Peetulla ja minulla on tismalleen sama kengän koko, mutta oikeasti Peetun jalka on kapeampi ja pidempi.

Kävi siis niin, että nahkanauhaiset hippihenkiset California-Vansit olikin synttärisankarille vähän liian lyhyet. Toisaalta tietty harmi, mutta kyllä Mintun kenkävalikoimaan mahtuu helposti toisetkin ihanat Vansit!

Pieni hiki meinasi iskeä synttäripäivänä, kun ramppasin töiden jälkeen läpi about kaikki tuntemani Vansejä myyvät putiikit Tukholman keskustan alueella. Kivoja kukallisia ei vaan löytynyt ja lopulta päätin, että joskus se, että ei saa juuri sitä, mitä on toivonut, voi johtaa vielä parempaan lopputulokseen. Ehdin juuri sopivasti kakkukahvipöytään mukanani ehkä ihanimmat Vansit ikinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Vans 7

Onneksi synttäri-Peetu oli tismalleen samaa mieltä! Kisu-Vansit on niin hienot, ettei mitään rajaa. Kauempaa ja nopeasti katsottuna ne näyttävät vain ehkä camo-kuosisilta – eli sikäli nuo sopivat hyvin hillitympäänkin pukeutumiseen. Läheltä katsottuna tossut ovat kaikkien kreisien kätleidien viralliset uniformutennarit.

Kissa-Vansien meininki on hiukan sama kuin Mintun Della LA -tossujen kanssa. Osa tennareitten tuotosta menee ASPCA-organisaation kautta eläinsuojeluun. Win-win jälleen. Tosi mahtavaa, että voi kannattaa itselleen tärkeitä asioita samalla, kun toteuttaa omia pukeutumillisia ambitioitaan. :)


Wish I was there…

perjantai 04. huhtikuu 2014

Täällä tennarikuume ei kun pahenee vaan samaan tahtiin kuin asfaltit kuivuu. Heittäydyin tuossa vähän aikaa sitten melkein filosofiseksi havaitessani, että olen onnistunut hankkimaan vakavanasteisen Vans-pakkomielteen.

Just tänä viikonloppuna kannattaisi tosiaankin olla Helsingissä, sillä Cape Universalin ystävämyynneistä olisi mahdollista kotiuttaa Vans poikineen (myös vaatteita ja niiden supercooleja aurinkolaseja!) todella hyvään hintaan.

Vans ystis

Ystikset on alkanut tänään, mutta kampetta on kuulemma niin paljon, että paikalle kannattaa vaivautua, vaikkei olisikaan ollut tänä aamuna yhdeksältä oven kahvassa roikkumassa.

Oma Hesan reissuni on vasta viikon päästä viikonloppuna, joten täytyypi sitten shoppailla Vansejä ihan vain myymälästä. Siihen asti pitää tyytyä selaamaan kateudesta vihreänä kaikkien Instagram-kavereitteni kuvia ystis-saalistuksista.


Vans cravings

keskiviikko 26. maaliskuu 2014

Ajattelin, että pärjään tämän tennarisesongin kenkävarastostani jo löytyvillä mustikansinisillä Karhuilla ja valkoisilla Converseilla. Luulin väärin.

Vans 1

Törmäsin näihin elegantteihin Vans-kuviin & Other Stories -nettikaupan tarjontaa selaillessani. Jotenkin olin ajatellut, että Vans on tarkoitettu ihan jollekin muulle kohderyhmälle kuin kaltaiselleni keskikonservatiiviselle aikuismuotibloggarille. Eli vaikka olen sitä mieltä, että ko. tossut on tosi kivat (kaikkia ihania väriyhdistelmiä ja printtikuoseja!!), ne ei oikeastaan näyttäisi järkevältä jonkun minun tyyliseni päällä. Nyt, kun näen ajatukseni oikein tuossa kirjoitettuna, se näyttää suoraan sanottuna vähän hassulta.

Tosiasia kuitenkin on, että joillain brändeillä on niin voimakas side esmes alakulttuuriin tai elämäntyyliin, että en haluaisi käyttää juuri niitä vaatteita tai asusteita tuon yhteyden takia. Lähinnä kysymys on siitä, että haluan kunnioittaa ko. alakulttuuria/elämäntyyliä siten, että en käytä heidän ”omia” vetimiään, vaikka niitä kivoina pitäisinkin. Aikoinaan Vans oli niin selkeästi skeittimerkki, että tossujen käyttäminen olisi ollut käytännössä sama kuin olisi väittänyt olevansa skeittari. Samantien olisi voinut kulkea skeittilauta kainalossa, koska se  on niin kivan näköinen asuste.

Olen siis sulkenut Vansit pois ajatuksistani, koska en halua antaa mielikuvaa, että en muka ymmärrä, että ne eivät ole ”vain” kivat tennarit enkä toisaalta myöskään väittää olemuksellani, että olisin muka skeittari, kun en kerta ole. Ei niin, että oikeasti kuvittelisin jonkun luulevan meikäläistä skeittariksi vain sen takia, että jalassani on Vansit – eli käytännössä vain ensimmäinen vaihtoehto pätee… :D

Vans 2

Valkoinen asukokonaisuus ja leopardi-Vansit – ihan must tälle keväälle! Täytyy nyt vain toivoa, että noita kokonaan leopardikuvioisia löytyisi myös matalalla varrella. Korkeavartiset on jotenkin ehkä vähän too much ehkä. Toisaalta ihanan kissamaiset on myös nuo matalat mustilla yksityiskohdilla. Eniveis näiden kuvien jälkeen tulee sellainen olo, että miksen minäkin, kun kerta muutkin…

Sen verran aloittelija olen Vans-asioissa, että en suoraan sanottuna oikein tiedä muita merkin jälleenmyyjiä Tukholmassa kuin & Other Storiesin. No toisaalta, parin viikon päästä olen suuntaamassa Helsinkiin ja silloin voin hyvin poiketa sikäläisessä Vans Storessa. Siellä näyttäisi ainakin olevan  kunnollinen valikoima suunnilleen kaikkea, kuoseja ja malleja.

Kuvista kiitos: & Other Stories